Jere palaa?

Elikkäs Jere on tekemässä paluuta ifk:hon. Pelikiellossa ja oikeuden käyntiä odotellessa Jere harjoittelisi ifk:n kanssa. Jos kaveri todetaan syyttömäksi ja sopimus tehdään ennen helmikuuta voi Jere pelata vielä tällä kaudella. Esteenä siis vain mekkotyttö Baxter joka Jeren ifk:sta potki aikaisemmin pihalle. No jos kaveri ei tuomiota saa pelaa Jere ensi kaudella taas ifk:ssa. Se on sovittu jo ensi kauden kotimaisen valmentajan kesken ja dinotkin tätä asiaa varmasti tukee... Eli pelaako Jere jo tällä kaudella vai vasta ensi kaudella? Vai istuuko paljon pienemmässä kopissa?
7495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aikanaan ihmettelin HIFK:n kärsivällisyyttä Jeren kanssa. Kun Jere sitten teki Kärppä-sopimuksen, toivoin hänelle uutta alkua ympäristönvaihdoksenkin auttamana, mutta toivoin Kärppien kuitenkin pitävän nollatoleranssin merkittävien rikkeiden kanssa, ettei homma mene pelleilyksi, jossa kaikki häviävät. Pidin siis peukkuja Jerelle ja pidän edelleen, nimittäin Jerehän teki Kärpissä kaiken, mitä vaadittiin.

Aloin uskoa ja uskon Jeren elämänmuutokseen, koska hän on klaarannut kaikki testit ja tehnyt mitä on luvannut. Olin pahoillani vangitsemisesta ja sopimuksen purkamisesta. Toivon, että syytös on aiheeton ja Jere ei putoa tyhjän päälle nyt, kun näytti juuri pääsevän kiinni "normaalielämään". Kun tämän homman saa klaarattua niin ei kuin jatkamaan ilman päihteitä, joita huippu-urheilija tai kukaan muukaan ei mielestäni muutenkaan tarvitse. Jeren elämä on joka tapauksessa kiekkoa tärkeämpi.

Äänestä
  • Suoranaista paskaa on tullut niskaan,kun oon Jerestä todennu,että on edelleen syyttömien kirjoissa,eikä meistä kukaan voi sanoa missä tulee aikansa viettämään.Hallilla vai "yksiössä".Mutulla vaan voi mennä ja sanoa,että uskon Jeren syyttömyyteen.Jos ja kun se todetaan, niin siitä sit sakeneekin semmoinen soppa,että yks jos toinenkin kakoo ruotoja kurkustaan;)

    Jere oli esimerkillinen pelaaja tän lyhyen ajan Kärpissä.Olen edelleen vihainen johdolle siitä,että kovin nopeasti ja ilman tuomiota pistivät Jeren pihalle porukasta.Kyllä meillä olisi varaa ollut katsoa Jeren kortit loppuun asti.

    Toisaalta olen aina tiennyt,että Jerellä on sydän Hifkissä,mikä on luonnollistakin.Tuskin hän,jos vielä Hifkissä pelaa,kehuu kovin Kärppiä,mutta olen varma siitä,että niin hyvässä joukkueessa kuin Kärpät kuitenkin on,Jerellä on ollut ilo pelata.Kyllä ammattimiehet nää asiat tajuaa.Uskon,että siitä harjoittelusta Kärpissä on Hifk:lle jopa hyötyä. Kenties muutama uusi juttukin voinut tarttua mukaan,kun jokainen joukkue kuitenkin pelaa omalla tyylillään:)

    Jere sit palasi vanhoihin kuvioihin,mutta toivon kovasti,ettei vanhoihin "ympyröihin".Jokainen tietää mitä tuolla tarkoitan.

    Jos ja kun Jere punanutuissa luistelee kenties vielä tällä kaudella,niin ihan pikkuisen, siis ihan pikkuisen, tällä Lauralla on sydäntä Hifk:n mukana.Jere on ollut Kärpissä ollessaan kaikkea muuta kuin huono esimerkki meidän junnuille.Kyllä hän ansaitsee vielä tilaisuuden.Samoilla ehdoin kuin Kärpissä. Uskon Jeren vihdoin ja viimein ymmärtäneen missä on menossa.

    ps.Jere on sanonut pelaavansa vielä tänä keväänä pleijareita,joten siihen uskotaan:)

    Äänestä

  • KUN KUULI TON UUTISEN..NYT JOS VIELÄ JOONAS VIHKO JA SITTEN VILLE VIITALUOMA HETI PERÄÄN...MATIKAISESTA EN TYKKÄÄ YHTÄÄN

    Äänestä

Jere takas ehdottamasti,pahoin pelkään et pena penailee tänkiin yhdessä helluntalaisen kansa.Katoin youtube pätkiä jossa huudettiin penaa ulos.joku sanoo siinä mitä nää tekee.Perkele kriitikkiä pitää tulla saatana meillä on suurinpia pelaaja budjetteja ja aina vituiks menee.JERE TAKAS WELLCOME

Äänestä
  • NYT SITTE JOS TÄÄ TOTEUTUU NII MÄ MELKEIN MENEN KATSOMAAN HIFKIN PELEJÄ..MEIKÄLÄINEN MELKEIN ITKI 1998 KUN HIFK VOITTI MESTARUUDEN 2-1 JOSSA PELASI IDOLINI PERTTI RUOSKA LEHTONEN JA SITTEN BRIAN RAFALSKI....

    Äänestä

HIFK:hon!

Äänestä
  • EI KUULEMMA PALAA..KIITOS VAAN TUOHIMAA-MATIKAINEN DUO...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokuli kirjoitti:

Elikkäs Jere on tekemässä paluuta ifk:hon. Pelikiellossa ja oikeuden käyntiä odotellessa Jere harjoittelisi ifk:n kanssa. Jos kaveri todetaan syyttömäksi ja sopimus tehdään ennen helmikuuta voi Jere pelata vielä tällä kaudella. Esteenä siis vain mekkotyttö Baxter joka Jeren ifk:sta potki aikaisemmin pihalle. No jos kaveri ei tuomiota saa pelaa Jere ensi kaudella taas ifk:ssa. Se on sovittu jo ensi kauden kotimaisen valmentajan kesken ja dinotkin tätä asiaa varmasti tukee... Eli pelaako Jere jo tällä kaudella vai vasta ensi kaudella? Vai istuuko paljon pienemmässä kopissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu