Loviisan...

RKP:n yhtenä tavoitteena on ollut se, että Itä-Uudellemaalle saataisiin aikaiseksi mahdollisimman suuri ruotsinkielinen kunta.

Kuntaliitoksessa kaavailtiin Loviisan, Pernajan, Liljendalin, Ruotsinpyhtään ja Lapinjärven yhtymää.

Suunnitelma on nyt jäämässä torsoksi, sillä Ruotsinpyhtää ja Lapinjärvi on jättäytymässä liitosta pois.

Suur-Loviisa tuleekin sekä alueellisesti että väestöllisesti jäämään melko pieneksi.

Miksi pari kuntaa jättäytyy liitosta pois?

Olisiko syy siinä, että pelätään kielipolitiikan syrjäyttävän yleisen edun ja järkevän kunnallisen kehityksen?

Näinhän on usein tapahtunut RKP-vetoisissa kunnissa.
3252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

FST:n Spotlight keskustelussa mainittiin että kaksi suomenkielistä kuntaa liitetään Kokkolaan, mutta "ne eivät halua kaksikielisiä katukylttejä"
Siihen eräs kiihkosvekomaani vastasi: "Täytyyhän niiden koska se on laki".

Äänestä

Kristiinankaupungissa muut puolueet vasemmistoliitosta kokoomukseen suunnittelevat yhteistä vaaliliittoa ensi syksyn kunnallisvaaleihin. Tarkoituksena on estää RKP:tä saamasta yksinkertaista enemmistöä kaupunginvaltuustoon. RKP:hen kohdistuvan epäluottamuksen täytyy olla melkoinen, kun keskenään kilpailevat puolueet pitävät erimielisyyksiään vähäisempinä kuin RKP:n edustaman omituisen politiikan vaaroja. Kristiinan kaupunginjohtajakin on julkisesti arvostellut RKP:tä sanomalehdissä.

Miksi Loviisan ympäristökunnat ottaisivat riskin?

Äänestä

Olikohan kuntaliitosten taustalla tärkein tavoite, jonka Lipposen hallitus halusi välttämättä ajaa läpi, ruotsinkielisten alueiden laajentaminen.
Lipponen oli täysin RKPn talutunuorassa saatuaan Åbo Akademilta kunnitohtorin arvon.
Muistaakseni ruotsinkieliset ovat jo julkaisseet karttoja, joissa ruotsinkieliset alueet ovat huomattavasti suuremepia, mitä ne nyt ovat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


suurkunta! kirjoitti:

RKP:n yhtenä tavoitteena on ollut se, että Itä-Uudellemaalle saataisiin aikaiseksi mahdollisimman suuri ruotsinkielinen kunta.

Kuntaliitoksessa kaavailtiin Loviisan, Pernajan, Liljendalin, Ruotsinpyhtään ja Lapinjärven yhtymää.

Suunnitelma on nyt jäämässä torsoksi, sillä Ruotsinpyhtää ja Lapinjärvi on jättäytymässä liitosta pois.

Suur-Loviisa tuleekin sekä alueellisesti että väestöllisesti jäämään melko pieneksi.

Miksi pari kuntaa jättäytyy liitosta pois?

Olisiko syy siinä, että pelätään kielipolitiikan syrjäyttävän yleisen edun ja järkevän kunnallisen kehityksen?

Näinhän on usein tapahtunut RKP-vetoisissa kunnissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu