Tuli ostettua alelaarista itselleni joululahjaksi tuo. Toista kertaa kuuntelin, ja kyllä tuo levy nyt kohosi Ismon parhaaksi levyksi, ainakin soolotuotannosta puhuttaessa.
Levy on rakenteeltaan hyvin poikkeuksellinen, koska kappaleet hyvin harvoin rakentuvat perinteiselle pohjalle; usein taustalla on erilaisia ääniä ynnä muita. Levy ei ole kovin pitkä, alle 40 min, mutta kokonaisuus on tiivis, että ei siihen mitään ylimääräistä haluakaan.
Jos jotain yksittäinen biisi pitää nostaa esille, itselleni se on Meidän isä. Ei tuollaista kappaletta voi tehdä kukaan muu kuin oikea mestari. Kappaleen teksti on hyvin sairas ja ahdistava, kun taas sävellys saa silmät kostumaan kauneudellaan. Ihmiset, tämä on nerokas kappale. Mutta kyllä koko levy kokonaisuudessaan on sellainen, että se kuuluu ehdottomasti suomirockin klassikoihin.
Kun Suomi putos puusta
4
1133
Vastaukset 4
- isä?
tähdet ovat tipahtaneet lähemmäksi maata, sillä muukalaisten magneetti on
asennettu viidakoitten syövereihin, sinne missä Tarzan asui. Kukaan ei tosin
taida tietää kovin tarkkaan, mitä paikkaa hän mahtoi tarkoittaa.
Erilaiset eläimet valloittavat kaupunkeja. Siat, lehmät, kanat, rotat sekä apinat.
Ihmisistä jäljellä on vain muutamia rumimpia. Uuvunko uneen, aivojeni käyrät
suoriksi?
Juoskaa, herätkää äpärät! Tarmokas karate-tuntosarville herkempi kireys
on hyvä, sillä sekava massa on vellovaa ruokaa. Mutta päätään voi lyödä vain yhteen seinään.
Arabit nauravat parrat tutisten. Salomon, isänsä poika. Hoosianna! Daavidin poika ja herran enkeli. Taipaleen päässä on pienoinen tupa.
Tuvassa itkevä huilu. Huilua soittaa sormeton mies, jonka talo on myyty.
Mahdoton, saamaton. Niin hänelle sanottiin kun maljoja rikottiin, tuvan
seiniin.- Jesse 2008
Ainakin Alangon DVD:llä lausutaan mielestäni "Hoosianna Daavidin poika ja herra Huu".
- zarathustra'90
Jesse 2008 kirjoitti:
Ainakin Alangon DVD:llä lausutaan mielestäni "Hoosianna Daavidin poika ja herra Huu".
Niinhän se menee.
Sen dvd:n toisessa Meidän isä kappaleen konserttitaltioinnissa ismo pistää vähän 'lennokaamman' puheen, luultavasti enemmän tai vähemmän improvisuidun sellaisen... - LausujaÄitiprof.bank.Pappa
..tyypillistä täyttä nollaa, lapsena selkärankaan pinttynyttä min mamma min mamma is bättra än pappa, tissistä tissiin, elinikäinen uhmaikä, kilin vittu ja eksoottinen sana, banaanikäärme, riittääkö?
Kädetön hanuri tuut tuut tuut tasoton risteys aukoton musta makkara nousee, ei perkele se on jo kuollut.
Suo kuokka ja jussi
tuntemattomaan ei riitä rahkeet
sen ma velkaa olen pankille Oskun
siis vittu a Lailaa n
loilaa nunnuka kuu
en Teilija elä mee,
sulle ruma sana morrison on
rahat pois joka viides vuosi, sentään
niin ahne ole en
on vain niin raskasta ravistella
narisevaa nistiä niskasta
ja poimia sen taskusta varisevia
kolmea grammaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 41159
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1621008Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216793- 63728
- 64723
- 67656
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21628Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?135616Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66589Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34537
- 55528
- 48493
- 47485
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40473Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?98466Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40463- 30463
- 37448
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440