Älytön toisaalta kysytty kysymys, mutta

Ei mikä vaan kuka ja miten. Ei se olisi minulta pois, vaikka kuvani olisi galleriassa. Olen sitäkin reippaasti joskus sinne tarjonnut -ei kelvannut. Se "kannustaa" (otin sitten siihen kantaa omalla tavallani). On kokemuksia tunnistamisesta ja siitä seuraa kotonani vaikka mitä syytöksiä ja saarnoja. Ei jaksa olla aina urhea.

Hulluinta, että tässä on ristiriita: En pelkää ihmisiä, en esiintymistä tms. Nautin joskus jopa toisten viihdyttämisestä ilman sen kummempia tarkoituksia. Minulla ei ole mitään tarvetta esittää yhtään parempaa ihmistä kuin olen.

Ymmärryksenne on lisäksi kovin rajallinen: Ette ole eläneet päivääkään minuna. En jaksa olla joku helvatin "turhista" valittava muija. En jaksa myöskään olla mikään kaikkien myötäilijä tai hymistelijäkään. Muka kaikkien kaveri, joka puukottaa selkään ensimmäisen tilaisuuden tullen löytäessään jonkun sopivan arvostelukohteen. Liiallinen kontrolli leikkaa minulta "siivet".

Hiuksia halkova pilkunnussiminen ärsyttää ja sitä täällä on paljon, vaikkei kukaan oikeastaan sano mitään vaan useimmat sanovat sitä, mitä kuvittelevat muiden odottavan heidän sanovan. Ja minulla ei sellaiseen ole yhtään mitään sanomista. Mielenkiintoista luettavaa kyllä.

Minua estää olemasta jokin muu kuin itseni, tunne että tykkään olla oma itseni. Jos yritän olla joku muu, niin tuntuu kuin antaisin palasen pois itsestäni.

Minuun kuuluu erilaisia rooleja esim. äiti, tytär, mummu, sisko, avovaimo, työrooli, asiantuntija, asiakas yms. mutta olen niissäkin aina oma itseni. En halua olla kukaan muu.

En ole edes tykännyt näyttelemisestä, ja en sitä ole harrastanut. Joskus esiinnyn isommallekin porukalle, mutta olen silloinkin itseni. En pelkää sitä, että minut tunnistetaan.

Tieteistä en ymmärrä, mutta tavallisena, tuntevana jopa hymyilevänä naisena voisin kertoa
miksi haluan olla joku, vain jokin täällä.

Pelin henki täällä ja kuuluu sääntöihin, antaa vapauden olla oma itsensä ja haluan olla oma itseni.
Täällä kirjoittelen tuntemattomien joukossa tuntemattomana. Tuttujen ja ystävien kanssa ei tarvitse täällä kirjoitella, teen sen muilla tavoin. Kuvilla, nimillä ja osoitteilla jos kirjoittelisin, eipä se varmaan paljoa elämääni muuttaisi. Mutta ketä täällä kiinnostaa tällainen tavallinen ihminen, tuskin ketään. Mutta onneksi tekniikka antaa myös takarivin taaville mahdollisuuden.

Julkisen osan elämääni teen pienten ihmisten parissa ja tuskin täällä niin voin mokailla, että tittelit ja virat menisivät.
Julkisuuden kipeyttä toivoisin itselleni lisää ja paljon, olisi omien töitteni markkinointi silloin helpompaa.
Yhteisöni ovat varsin tutut ja turvalliset ja lähipiiri taas tietää kuinka hullu todellisuudessa olen.

Pienen hetken saattaisi huvittaa myös kyläyhteisössäni jos joku keksisi kaikki seikkailuni täällä netissä, ai meidän …on R….
Mutta hetki vain ja kaikki olisi jo unohtunut ja saisin jatkaa tekemisiäni ja rauhallista elämääni niin kuin ennenkin.
Naurun kohteeksi joutuminen ei pelota koska eihän naurulla voi vahingoittaa, päinvastoin, osaan nauraa itselleni ja sen ikää pidentävät vaikutukset tunnetaan ja kukas se parhaiten nauraakaan?

Ei siis kovin pahaa jos vaikka tunnistettaisiinkin. Voisihan se olla jopa positiivista ja vain hyvääkin, enpä tiedä, en ole sille tielle vain lähtenyt.
Kaiken lisäksi tunnen itseni, juttuni ovat niin kesyjä ja debattini vähäisiä, etten saa aikaiseksi myrskyä edes vesilasiin, joten olen mielelläni siis - vain jokin - muiden joukossa.

jotka ovat eläkkeellä, ei ole pätkääkään merkitystä jos heidät tunnistetaan.
Elämässä mukana olevilla on se ongelma että heidän sisäinen ajatusmaailmansa on usein erilainen, verrattuna siihen missä he joutuvat elämään.
Lapset joutuvat vielä kohtaamaan tämän ongelman kunhan hakevat tulevaisuudessa töitä.
Netissä ei unohdeta mitään. Siellä säilyy kaikki, niin aikuisten kun lapsienkin ajatukset.
Eläkkeellä sitten voi tuoda ajatuksensa julki, ainakin Pohjoismaissa, Itämaissa, enkä kaikissa länsimaissakaan, uskaltaisi kaikkea laittaa nettiin.