Luin jostain skooppikirjasta että veskarit joutuvat kuluttamaan paljon aikaa terapeutin sohvalla. Tietty nää on taas yksilöjuttuja ja merkistä riippumattomia.
Mielestäni se ei ole häpeä jos kuluttaakin terapeutin sohvaa, päinvastoin, jos tiedostaa tilanteensa, eikä jaksa, silloin on parempi hakea apua.
Esimerkiksi joka toinen elämänsä aikana sairastuu työuupumukseen jossain vaiheessa. Joo, no tääkin sulkee sen pois...eihän veskareita voi olla niin paljoo...
Mut kuitenkin, luulen että veskarit ovat hyvinkin älyllisiä, ainakin jotku, niin kaipa heidän on vaikea päästä yli jos epäonnistuvat elämässään. Esim. parisuhteessa, mut sekin täytyis muistaa että siihenkin tarvitaa aina kaksi, ei yksin voi itteään tai toista syyttää asioista.
Masennus on aika vakava juttu, silloin vain täytyis rohkeasta hakea apua ja ottaa sitä vastaan jos tarjotaan.
Masentuuko veskari
16
2746
Vastaukset
- tää veskari
löytäisi itsensä terapeutin sohvalta, saattaisi käydä niin, että se terapeutti olisi terapian tarpeessa...
Ei kai veskaritkaan masennu sen enempää kuin muutkaan. Tai mistä minä tiedän? En tunne montaakaan veskaria. Tai en kysele masentuneiden ihmisten horoskooppimerkkejä. - Veskari...
ja en oikein ymmärrä ihmisiä jotka marisee ja masentuu.
Harmi kun ulkona vettä sataa ja on niin pimeää ja ei ole tällä hetkellä ketään vieressäkään, masentaa niin helkutisti.- ympyröimänä
enkä ole koskaan nähnyt masentunutta vesimiestä. Jos vesimies masentuu niin siinä vaiheessa kaikki muut ovat jo kuolleet:) Vesimies pärjää tilanteessa kuin tilanteessa vaikka erakkona. Mun mies, isä, sisko ja tosi moni työkavereista on vesimiehiä enkä koskaan ole nähnyt niiden masentuneena tai ei edes valita mistään
- katrian
helposti - mä en ole koskaan ollut masentunut vaikka mussa onkin sellainen vika, että haluan selvittää/tietää kaiken. Mietin asioita ihan liikaa ; )
- walencia-
Masentuu, mutta ei myönnä sitä muille. On itsepäinen, ja pyörittellee sitä omassa päässään niin kauan että se räjähtää.
- ap...
Tunnen yhden veskarin jolla ero takana. Käy sitä aika rankasti läpi syyllistäen itteään, ja juuri noin et ei myönnä masennustaan muille. Sehän on luonnollista, inhimillistä että käy asioita läpi ja on rankkaa.
Masennukseksi luokitellaan jos alakulo on jatkunut 2 vkoa. Tällä jo pian vuoden. Olen huolissani jaksaako pitkään hoitaa työnsä. Toisaalta työ on se henkireikä, mut asioista pitäisi myös puhua. Asiat eivät parane jos niistä ei puhu ja sillai saa purkauduttua.
Pian voi olla että ei jaksa hoitaa sitä työtäänkään ja sit voi olla ongelmat toista luokkaa.
Kukapa sitä tietysti helpolla myöntää. Mutta nimenomaan ittensä takia sitä apua olisi hyvä ottaa vastaan, ettei räjähdä...
Mikä neuvoksi, olen kauttarantain yrittänyt auttaa, mut hän työntää vain mua kauemmaksi. "Ei mulla mitään hätää ole, kyllä minä pärjään".
Tietysti osoittaa hienoa vahvuutta, mutta jokainen meistä joskus on avun tarpeessa.
Tuntuu olo niin voimattomalta ja kärsin ittekin kovasti kun en osaa auttaa häntä... - jos tarjoaa
ap... kirjoitti:
Tunnen yhden veskarin jolla ero takana. Käy sitä aika rankasti läpi syyllistäen itteään, ja juuri noin et ei myönnä masennustaan muille. Sehän on luonnollista, inhimillistä että käy asioita läpi ja on rankkaa.
Masennukseksi luokitellaan jos alakulo on jatkunut 2 vkoa. Tällä jo pian vuoden. Olen huolissani jaksaako pitkään hoitaa työnsä. Toisaalta työ on se henkireikä, mut asioista pitäisi myös puhua. Asiat eivät parane jos niistä ei puhu ja sillai saa purkauduttua.
Pian voi olla että ei jaksa hoitaa sitä työtäänkään ja sit voi olla ongelmat toista luokkaa.
Kukapa sitä tietysti helpolla myöntää. Mutta nimenomaan ittensä takia sitä apua olisi hyvä ottaa vastaan, ettei räjähdä...
Mikä neuvoksi, olen kauttarantain yrittänyt auttaa, mut hän työntää vain mua kauemmaksi. "Ei mulla mitään hätää ole, kyllä minä pärjään".
Tietysti osoittaa hienoa vahvuutta, mutta jokainen meistä joskus on avun tarpeessa.
Tuntuu olo niin voimattomalta ja kärsin ittekin kovasti kun en osaa auttaa häntä...hienoa jos tarjoaa apua,muttei kuitenkaan kannata sitä väkisin tyrkyttää.Saattaa toinen vain ärsyyntyä.
Itse veskarimiehenä ärsyttää kun jotkut kyselee että olenko masentunut vaikka minua vain tympii.Ne on kuitenkin ihan kaksi eri asiaa.
Tietenkin paljon on kolhuja elämän varrella sattunut,mutten tunne olleeni masentunut silleen oikealla tavalla.Kestäähän se ihmissuhdesotkuista pääseminen joskus pitkään,mutta aina on ylösnoustu.
- äpyli,vantaa
veskari tai ainakaa tämä ei koskaa masennu,ainakaa tähän mennessä (45v mittarissa).
Joskus kyllä vituttaa oma tai toisten käyttäytyminen tai töppäily.- -ap-
Jokaistahan joskus v.....aa, se on totta. Tsemppiä vaan jatkossakin, jotta saat pidettyä langat "käsissä". Hieno homma.
Mielenkiinnosta...kerrohan minkäkaiset omat töppäilyt vituttaa. Veskari järki ihminen, ajattelee viimeisen päälle, ainaskin tämä jonka minä tunnen.
Mut yleensä jos alakulo on jatkunut jo parikin vkoa sillai että ei saa otetta...väsyttää, silloin pitäisi antaa auttaa sellaisten, jotka tilanteen näkevät. Tietysti apua tarjottava hienovaraisesti.
Tietysti nämä on niin yksilöjuttuja ja elämänkokemukset vaikuttavat...Ehkä se masennus voi peittyä sillä et menee "vuorille", haluaa olla yksin ja pitää asiat sisällään. Kai se tälläiselle vaa´alle on vaikea ymmärtää, itte kun oon avoin, liiankin avoin...Mut kyllä ittekin joskus haluan olla omissa oloissani. Mut jos murheita on, kyllä puran niitä ystävieni kanssa. En vain jaksa pitää niitä sisälläni.
Mut tsemppiä kaikille teille ja meille. Jospa se kevätaurinko pian antaisi valoa ja iloa kaamoksen jälkeen meille kaikille :) - 45 v veskariN
En ymmärrä masentumisia. Eikö sillä, että ollaan niiiin masentuneita vaadita itselleen sillä tavoin huomiota.
Itse jo töppään pahoin, en ajattele koko asiaa, se on ohi sillä. Kokeile samaa, heitä töppäilyt olan yli :)
Mitäpä noista. - ap...
45 v veskariN kirjoitti:
En ymmärrä masentumisia. Eikö sillä, että ollaan niiiin masentuneita vaadita itselleen sillä tavoin huomiota.
Itse jo töppään pahoin, en ajattele koko asiaa, se on ohi sillä. Kokeile samaa, heitä töppäilyt olan yli :)
Mitäpä noista.Siihenhän sitä tullaankin, et ei kaikki masennu, Luojan kiitos. Eikä se ole tietysti merkistä kiinni. Herkät ihmiset masentuvat herkemmin, koska he ottavat epäonnistumisensa kokonaan omille harteilleen.
Se on elämää, ei sen enempää. Ei välttämättä sellaiset "kovemmat" tyypit ymmärräkään näitä juttuja. Se on heidän kannaltaan hyvä, että ei kerää turhia murheita. Mut kun meitä on sellaisiakin jotka murehtivat asioita herkemmin, sit ne kasaantuu...
- Kate83
Heijj=).. Mul ei oo kyl kokemuksii tuost terapeutin sohvalla istumisesta.. Sen ovat korvanneet hyvin tärkeät kaverit, jotka kuuntelevat aina ja ovat ollet hyvänä tukena=)... Kun on ollut sellainen olo että tästä elämästä ei kyl tuu yhtään mitään ja kaikki kaatuu päälle totaalisesti.. Olen hyvin sosiaalinen ja ahdistun entisestään jos en voi puhuu mieltä painavasta aiasta, joten mun on pakko puhuu vaikka tuntuis pahalta se on auttanut aina.. Se tulee kuin itsestään.. Pahinta olisi pitää kaikki asiat sisällä, kuten täs taannoin tuli tehtyä ( En vain saanut sanoja suustani;x).. Ja olo oli ihan hirvee, kun mietin ja mietin niit asioit ja paisui kuten odottaa saattaa ja pienestä asiasta kasvoi suuri ja ylitse pääsemätön juttu;x.. Hermoromahduksii sain töis olo ei ollut mitenkään kehuttavaa.. Ja tuosta suhteessa olemisesta ja epäonnistumisen tunteesta.. Se on hyvinkin tuttua, mutta elämä jatkuu siitä huolimatta ja kukaan ei ole todellakaan täydellinen.. Täydelliseksi en tunne itseäni enkä myöskään vaadi sitä toiselta.. Se että on oma itsensä merkitsee todella paljon ja suhteessa on tosiaan tarvitaan molempia.. Eihän siitä muuten mitään tule.. Jos jotain tulee niin se on yhtä verroin molempien vika.. Joten näin veskarinaisena en masennu kovinkaan helposti,jos siihen ei ole kunnon syytä ja noi mun kamut auttaa ettei siit kerkee syntyy sen suurempaa jos niin käy ja todellakin ensisijaisena kuuntelijana ja auttajana sekä tukena on mun oma Rakas=o).. Joka auttaa aina joka tilanteessa jaksamaan täs elämäs=o)..
- masennu
Ei niin helpolla nimenomaan masennu vesimiehet. Mutta itselläni on sitten kyllä taipumusta vittuuntua ja ahdistuakin tosi paljon joistain jutuista. Veikkaisin et vesimiehet voi olla tapaturma- ja ylläri-itsemurha-alttiita ennemmin kuin semmosia jotka olis masentuneita pitkään.
Itse olen outo sekoitelma järki- ja tunneihmistä. Toisaalta sitä miettii kaikkee ja järkeilee ja puhuu ihmisten kanssa (oon tosi avoin) asioista. Toisaalta saattaa rynnätä ihan tunteella joihinkin tilanteisiin. On se terapeutin sohvakin käyty (pari kertaa kävin juttelemas) mut tajusin et paljon kivempi puhuu kavereille, koska en tykkää puhua seinälle. Sitäpaitsi noiden mielenterveysinstituutioiden tehtävä on sulloo hullut johonki normaaliusmuottiin, ei sinänsä auttaa ketään ja hyvistellä.- ap...
Siinä olet kyllä oikeassa, et kaverille on hyvä jutella. Hyvähän ne alan ammattilaiset ovat sellasille joilla ei ole sitä hyvää kaveria. Työtäänhän he tekevät vaan, eivät pysty niin tunteella, ajatuksilla pureutumaan. Totta, hyvä ystävä, joka tuntee ja ymmärtää tilanteen ja kaverin on paras.
Kaikkee hyvää sulle ;) Itte oon toivottaman rakastunut veskariin. Tässä ollut vähän mutkia matkassa, mut toivossa elellään:)
- masennun
Minulla on ollut mielenterveysongelmia niin kauan kuin muistan. Vasta täysi-ikäisenä ylpeyteni antoi periksi (= tajusin, etten saa itse korjattua asiaa) ja hain ammattiapua.
Jos jotakuta nyt kiinnostaa, niin ongelmani liittyvät koulukiusaamiseen, lapsuuteen (mm. ei tarpeeksi huomiota vanhemmilta) ja yleiseen ahdistuneisuuteen ja ihmisvihaan.- lisäys
Mulla on myös päihdeongelma. Jostain olen lukenut, että Vesimiehillä olisi taipumusta alkoholismiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692762Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt162662Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242237Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072033MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5991897Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673