Hei!
Alkaako paniikkihäiriö kertarysäyksellä, heti pahoilla kohtauksilla, vai voiko alkaa "hiipien"?
Mulla on ollut nyt muutaman kerran sellainen tilanne, että asioiden kaaostuessa liian paljon päällekkäin alkaa puristaa ja ahdistaa rinnasta, sydän hakkaa, ja tulee outo olo, jotenkin epätodellinen olo. Semmoinen, että tekis mieli lähteä jonnekin pakoon. Huutaa, että en kestä, ja paeta pois.
Mulla on ollut viime aikoina (vuosinakin) stressiä ja kiirettä, huolta sairaan, ylivilkkaan lapsemme asioista, ja muutenkin stressaantunut olo. Viimeksi tuo paniikkitilanne tuli, kun oli ollut kotona lasten kanssa tosi levotonta, ja sitten yksi vaati yhtä, toinen toista, mies puhui kolmatta, ja tuli vielä naapuri yllättäen käymään, hänelläkin oma asiansa ja "vaatimuksensa". Ajattelin, että jos hän ei kohta lähde pois, niin räjähdän. Oli pakko vetäytyä yksin makuuhuoneeseen. Onneksi mies tajusi tilanteen. Se meni sillä onneksi ohi, mutta huomaan kyllä, että usein ahdistaa ja on sellainen olo, että en kestä..
Että mitä tää on, alkavaa paniikkihäiriötäkö, vai ehkä jotain lievempää?
Alkaako paniikkihäiriö kertarysäyksellä, heti pahoilla kohtauksilla, vai voiko alkaa "hiipien"?
Mulla on ollut nyt muutaman kerran sellainen tilanne, että asioiden kaaostuessa liian paljon päällekkäin alkaa puristaa ja ahdistaa rinnasta, sydän hakkaa, ja tulee outo olo, jotenkin epätodellinen olo. Semmoinen, että tekis mieli lähteä jonnekin pakoon. Huutaa, että en kestä, ja paeta pois.
Mulla on ollut viime aikoina (vuosinakin) stressiä ja kiirettä, huolta sairaan, ylivilkkaan lapsemme asioista, ja muutenkin stressaantunut olo. Viimeksi tuo paniikkitilanne tuli, kun oli ollut kotona lasten kanssa tosi levotonta, ja sitten yksi vaati yhtä, toinen toista, mies puhui kolmatta, ja tuli vielä naapuri yllättäen käymään, hänelläkin oma asiansa ja "vaatimuksensa". Ajattelin, että jos hän ei kohta lähde pois, niin räjähdän. Oli pakko vetäytyä yksin makuuhuoneeseen. Onneksi mies tajusi tilanteen. Se meni sillä onneksi ohi, mutta huomaan kyllä, että usein ahdistaa ja on sellainen olo, että en kestä..
Että mitä tää on, alkavaa paniikkihäiriötäkö, vai ehkä jotain lievempää?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ite olen kans aina jollain tapaa ahdistunu, mutta se äityy stressistä ja äkillisistä muutoksista neuroottiseksi :(
Omasta kokemuksesta voin sanoa et mulla alko ainakin kertarysäyksellä kerran kesällä 17 vuotiaana. Yks kesä vaan tuli yöllä ihan hirvee olo kerran, vuonna 2001. Luulin et sekoon ja oon tulos hulluksi. Kädet tärisi sydän hakkas ja oli tosi epätodellinen olo. Oli monta päivää sellanen epätodellinen olo.
Olen siis nyt 23v. mies ja olen kyllä hakenut vaivaani apua psykiatrilta.
Tietenkin jokasella tuo paniikkihäiriö on yksilöllistä!
Jos haluat jutella niin lähetä sähköpostia!
Kun kerran luen omaa kokemustani vastaavasta, niin minullakin se tuli kerta rysäyksenä olin jotakuinkin saman ikäinen (nykyään olen 40) olin ulkomailla kauheessa helteessä sitten tuli tarve juoda mutta huomasin että ei ollu ollenkaan rahaa mukana joten pistäydyin (joka oli virhe) täyteen tupatusta ravintolasta "ilmasta" vesi lasillista ja kun sitä ei herunu niin meni jotenki shokkiin, pään sisällä alko paukuttaan silleen niinkiun oltaisiin vasaralla hakattu enkä tajunnu että miksi?, ja sitten tuli itku, ja häpeä. enkä ole sen koommin uskaltanu liikkua ihmisten parissa.
että suosittelen hoidattamaan niin pian kuin mahdollista, lapsuudessani ei ollu paniikki häiriötä, vaan se laskettiin hulluudeksi.
Ihan sama kohtalo kuin quququ:lla. Kesäyönä n. 16-vuotiaana, olin juuri mennyt nukkumaan elokuvan katsottua, kun iski kauhea paniikki tyhjästä. Muistan sen elokuvankin:) Kertarysäyksellä alkoi minullakin, ei mitään ennakko-oireita. Ennen oireita olin tosin ollut hyvin masentunut. Ystävyyssuhde meni poikki ja olin sitten sen seurauksena aina yksin. Ikää minulla on nyt 23 v. Kohtauksia ei ole ollut 4 vuoteen tai sitten en vaan enää panikoi niiden tullessa. Joskus tulee kylläkin iltaisin puutumisen tunteita jalkoihin ja, joskus sosiaalisissa tilanteissa jännitysoireita.
Mullahan tuli ihan ihme oireita mm. pelkäsin ottavani puukon ja... Joo en tajua.. Nämä oli vain ajatuksia, mutta tosi sairaita. Kerran mentiin päivystykseenkin sydänoireiden takia. Melkein tein itsemurhan silloin. Lääkäriin en mennyt! 3 vuotta elämästäni oli helvettiä:( Joka päivä oireita erityisesti öisin. Oikeesti 2 vuoteen en nukkunut kunnolla..
Itselläni oli myös vuosia ahdistusta ja masennusta, mutta dramaattinen ero veti sitten lopulta maton alta.
Aloin täristä aina kun joku tuli lähellekin, enkä kyennyt hengittämäänkään kunnolla kun niin pahoin ahdisti. Lopulta aloin sekoilla niin pahasti että yritin tappaakin itseni.
Harmittaa etten ajoissa hakenut apua koska ei paniikkihäiriöstä näköjään koskaan täysin parane, kun se on luennut.
Syön lääkettä (paniikkia hoidetaan masennuslääkkeillä) joka on huomattavasti parantanut oloani, mutta ihan entiselleni en ole palannut vuosienkaan saatossa..
Että suosittelen menemään ajoissa juttelemaan lääkärille, ennen kuin saat loppuiäksesi inhottavan vaivan.
Minulla laukesi eka paniikkikohtaus n. 17 vuotta sitten (olin n. 35-vuotias) erittäin vaikeassa elämäntilanteessa ja kovien paineiden alla. Olimme yrittäjiä ja lama vyöryi...ihmissuhteissa oli hankaluuksia, sairaudenpelkoja, kova stressi monella tasolla...lopulta flunssa laukaisi paniikkikohtauksen. Istuin työpöytäni ääressä, kun yht`äkkiä huone alkoi pyöriä, suuta kuivasi, oli hiki ja vilu vuorotellen...menin selälleni lattialle ja nostin jalat tuolille. Tuntui, että kuolen - tai vähintään tukehdun siihen paikkaan.
Pyysin työtoveria viemään minut kotiin ja olemaan kanssani, kunnes mieheni tuli. Makasin sohvalla ja KONTTASIN veskiin! En uskaltanut kävellä, kun pelkäsin kaatuvani.
Se meni sitten ohi vähitellen ja kävin lääkärissä. Käski hengitella paperipussiin!
Sen jälkeen on tullut useita; ei kauaakaan aikaa...Olen yleensä ollut kotona, kenties koneella, omat ajatukset ja erilaiset tuntemukset valtaavat - kivut ja säryt. Tulee se tuskanhiki, sydän alkaa hakata, suuta kuivaa...Kävelen levottomana edes-takaisin...mies ei tajua vieläkään, koittaa komentamalla saada "rauhoittumaan". Se pahentaa tilaani...
Yleensä rauhoitun vähän, kun soitan jollekin turvalliselle ihmiselle ja ajatukset menevät muualle. Minulla on kyllä nopeavaikutteisia rauhoituslääkkeitä, niitä kun nappaan pari, alkaa helpottaa.
En varmaan koskaan pääse eroon tästä ominaisuudesta - en sano vaivasta. Vaan ominaisuudesta. Ihmiset voivat olla hyvin hauraita - joskus...
Minulla alkoi koulussa kun piti tehdä esitelmä luokan edessä.(pakko)Sen jälkeen alkoivat oireet. Kyläilessä kädet puutui ja tärisi, niin että kuppi ei meinannut pysyä kädessä. Tilanne jossa oli paljon ihmisiä tuli kylmänhiki otsalle ja sydän hakkasi. Sen jälkeen olen joutunut käyttämään lääkitystä 17 vuotta.:( ja ehkä jatkuu lopun elämän. kokemani hetki oli kohtalokas.
Siihen on vain yksi hoitokeino, jotta kykenet olemaan lääkkeettä, ja rentona koko loppu elämäsi.
mutta se lähtee sinusta itsestäsi, ohje saattaa tuntua kuolemaakin pahemmalta mutta sinun tulee kokea se sama tilanne uudestaan, niin monta kertaa että tunteesi turtuvat tilanteeseen.
tiedän että se on vaikeaa, mutta miksi sinun pitäisi ajatella että mitä muut ajattelee, ensin kokeilet pois sulkea tuon ajatuksen, pysyvästi! alotat vaikka kotonasi harjottelet ajatusta että "Mitä sen on väliä? mitä muut minusta ajattelevat", ja kun sen tajuat niin panikointikin häviää kuin sitä ei koskaan edes olisi ollut.
"Sinun tulee kokea se sama tilanne uudestaan, niin monta kertaa että tunteesi turtuvat tilanteeseen."
No tuota, jos on 8 vuotta kohdannut tilanteita päivittäin/viikoittain, joissa noin joka 7. kerralla tulee paniikkikohtaus, niin kauan tätä siedätyshoitoa pitää jatkaa? :)
Minä tein ratkaisun, että nyt tosiaan 8 vuoden kärvistelyn jälkeen hain lääkkeet.