Ada

Tiedätkö johtohenkilöitä? OVatko samat kuin vanhassa wöggelissä? Entä onko tietoa onko kyseistä lafkaa tutkittu ja onko viranomaisilla edes tällaisesta tietoa? Meinaan että mikä heidän valmituensa on puuttua näihin virityksiin, niitä kun pukkaa kuten sieniä sateella..
5503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ole sukua wöggelille!

www.giicorp.com tuli aikoinaan mahtipontisesti markkinoille kaupitellen ainutlaatuisia tuotteitaan
nettimaailmassa, jotka olivat aikaansa valovuoden edellä. (vaahdotus oli kova)

Vaikutti myös älykkäältä ja ajan hengessä olevalta systeemiltä nettimaailman ulottuvuuksia murtaen?

Oli ainutlaatuiset;
kotisivut itse helposti tehtynä kaikille maksaville jäsenille ja universaalin käsittämättömin spamfiltter, joka melkein vangitsi jopa rikollisetkin.

Oli myös osakkeita sekä giicorpin, että joskus avattavan tulevan oman pankin osakkeita, jotka alkuun nousivatkin kovasti toiveita herätellen ja
Suomen pään virallisia avajaisia Oulussa odoteltiin, jotka kerta toisensa jälkeen siirtyilivät ja lopuksi joku alkoi vittuilemaan, että mitä ihmeen Oulun avajaisia?(keskustelufoorumilla)

Lopuksi tulivat systeemiin pokeripelit ja urheiluvedonlyönti ja kun ruotsalaiset pelasivat
pöydissä skypen avulla kimppakivaa, niin se pokeripöydän kuvakin alkoi haisemaan ruotsalaishuijaukselta ja meni myös hulinaksi.

No sitten annettiin mahdollisuus mahdollisuus osakkeiden arvon romahdettua Alston Priceen ja itsekin päivitin itseni Alstonilaiseksi, koska information mukaan lähes kaikille jäi ymmärrys, että tuottoja tulee sille 1399-dollarille, vain muuttamalla Giicorpin osakkeitta tuon summan edestä, ja jos halusi rakentaa pyramiidin, niin sitten tuottoja tuli aivan älyttömästi, riippuen tietysti pyramiidin suuruudesta.

Juu, koskaan tuolle 1399-dollarille ei tullut mitään tuottoja, koska ei ollut kahta jatkajaa molemmissa jaloissa.(siis asia oli tahallaan esitetty hämäävästi ja hämäys onnistui lähes kaikkien ponsoroitujen/ponsorien kesken)

Sitten tuli Alstonin sääntöjen hyväksyminen, jonka
loppupäässä on teksti, jossa sitoudutaan olla nostamatta oikeudellisia prosesseja Alstonia vastaan.
Aika outo vaatimus yritykseltä, johonka monet ovat
sukeltaneet juuri Giicorpin kautta.

Alstonin pyramiidi todettiin laittomaksi ja mihinkäs he sitten ryntäsivät? No pokeriinpa tietenkin. Onko röyhkeydellä mitään rajoja ja kuinkahan ne laittoman pyramiidin rakentajat oikein ovat taloudellisesti taas äkkimuutoksesta selvinneet, niin sitä minä en tiedä, koska en enään halua edes tätä poikkeusta lukuun ottamatta edes keskustella asiasta?

Äänestä

... tohon kusetukseen niin paljon, että tietäsin lähemmin. Kyselin tuolla alemassa ketjussa Alstonin pääkihojen nimiä, jotta olisin voinu etsiä niitä omista tiedostoistani (Wöggelitiedostot), mutta ei kukaan tunnu tietävän nimiä tai ei sitten uskalla niitä tänne laittaa.

Voisithan sä kyselle tuolta sisäasianministeriöstä Laiholta tosta puljusta. Eihän noita tutkita, jos ei joku anna vinkkiä. Jos tarpeeksi paljon palautetta sinne SM:ään tulee, niin varmasti alkavat kiinnostumaan.

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • ..laitoin Laiholle jo pari kk sitten sähköpostia, vastausta siihen ei tullut. Laitoin myös kuluttajavirastoon sekä rahoitustarkastukseen. Ainoa joka vastasi, oli kuluttajavirasto tähän tyyliin:

    "Kiitämme yhteydenotostanne!

    Kuluttajavirastolle saapuvien yhteydenottojen suuren määrän vuoksi emme pysty vastaamaan niihin yksilöllisesti. Jokainen yhteydenotto on silti tärkeä, koska niiden perusteella voimme seurata kuluttajan asemaa kulutusmarkkinoilla ja puuttua epäkohtiin eri tavoin. Saatte kuitenkin tiedon, jos yhteydenottonne käsitellään valvonta-asiana, kun asia on päätetty. Lähetämme teille myös tiedon, jos yhteydenottonne on siirretty toiselle viranomaiselle, jonka toimivaltaan asianne valvonta kuuluu.

    Saamme vuosittain tuhansia yhteydenottoja sähköpostilla ja kirjeitse. Osa yhteydenotoista ei kuulu kuluttajaviranomaisten toimivaltaan, osassa kysytään neuvoja tai tietoja kuluttajan asemasta ja osassa kyse on ilmoituksesta mahdollisesti lainvastaisesta toiminnasta kulutusmarkkinoilla."

    Siinä kaikki.. Tuo Giicorpin teksti oli mielenkiintoinen. Ilmeisimmin pokeri ei niin uusi juttu olekkaan..?

    Äänestä

  • alstonista tietoa? kirjoitti:

    ..laitoin Laiholle jo pari kk sitten sähköpostia, vastausta siihen ei tullut. Laitoin myös kuluttajavirastoon sekä rahoitustarkastukseen. Ainoa joka vastasi, oli kuluttajavirasto tähän tyyliin:

    "Kiitämme yhteydenotostanne!

    Kuluttajavirastolle saapuvien yhteydenottojen suuren määrän vuoksi emme pysty vastaamaan niihin yksilöllisesti. Jokainen yhteydenotto on silti tärkeä, koska niiden perusteella voimme seurata kuluttajan asemaa kulutusmarkkinoilla ja puuttua epäkohtiin eri tavoin. Saatte kuitenkin tiedon, jos yhteydenottonne käsitellään valvonta-asiana, kun asia on päätetty. Lähetämme teille myös tiedon, jos yhteydenottonne on siirretty toiselle viranomaiselle, jonka toimivaltaan asianne valvonta kuuluu.

    Saamme vuosittain tuhansia yhteydenottoja sähköpostilla ja kirjeitse. Osa yhteydenotoista ei kuulu kuluttajaviranomaisten toimivaltaan, osassa kysytään neuvoja tai tietoja kuluttajan asemasta ja osassa kyse on ilmoituksesta mahdollisesti lainvastaisesta toiminnasta kulutusmarkkinoilla."

    Siinä kaikki.. Tuo Giicorpin teksti oli mielenkiintoinen. Ilmeisimmin pokeri ei niin uusi juttu olekkaan..?

    ... tosta Saksan mallista kuulumisia. Mä kyllä tiedän, mihin otan yhteyttä, jos se on totta.

    Toivottavasti on totta ja toimii kanssa. On muuten uskomatonta, kuinka tollaset pyramidihemmot saa huseerata Suomessa vuosi vuoden jälkeen aina vaan uudelleen. Tod.näk. sapiskat kiinnijäätyään on niin pienet, että kusetuksia kannattaa pyörittää.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    moni on käärinyt myöhemmin kuopatuilla firmoilla hyväuskoisten rahat moneen kertaan, ennenkuin mitään tapahtuu..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

alstonista tietoa? kirjoitti:

Tiedätkö johtohenkilöitä? OVatko samat kuin vanhassa wöggelissä? Entä onko tietoa onko kyseistä lafkaa tutkittu ja onko viranomaisilla edes tällaisesta tietoa? Meinaan että mikä heidän valmituensa on puuttua näihin virityksiin, niitä kun pukkaa kuten sieniä sateella..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu