Liftari

jussi

Liftari

Ajelin juhannusviikolla kohti etelää. Jämsässä kahvilla ollessani katselin nuorta neitoa, joka oli reppuineen kävelemässä kohti vanhan nelostien risteystä. Tyttö oli pitkä ja vaaleahiuksinen. Takaapäin katsellen hänen peppunsa näytti suloisen pyöreältä ka kiinteältä. Välillä hän katsoi taakseen, kuin tarkistaen, tuleeko takaa ketään ja nostaisiko peukkunsa. Jostain syystä kukaan ei ainakaan pysähtynyt.
Kun hän oli jo risteysalueella olin minäkin lähdössä jatkamaan. Olin jo päättänyt, että otan hänet, mikäli kukaan ei ehdi ensin. Juttuseuraa olisi mukava saada ainakin edes vähäksi matkaa. Liftari on nykyisin hyvin harvinainen näky teillämme.

Lähestyin tyttöä, joka olikin nostanut jo peukkunsa ja katsoi suurilla anovilla silmillään, että ota nyt kyytiin, pysähdy kiltti autoilija. Niin teinkin enkä epäillyt hetkeäkään.
Minnes matka, kysyin, kun vaalea suloinen tyttönen kurkisti ovesta. Helsinkiin , hän vastasi. No sinne minäkin, illaksi kotiin. Tyttö kertoili olleensa kavereiden luona Jyväskylässä alkuviikon ja palaamassa nyt juhannuksen viettoon pääkaupunkiseudulle. Hän kertoi opiskelevansa liikunnalla jo neljättä vuottaan ja opiskelukavereiden luona ja jossain tentissä oli käväissyt Jyväskylässä.

Katselin tytön pitkiä sääriä ja hänen ohuen puseronsa läpi pilkottavia pieniä kiinteitä rintojaan. Välillä piti tietysti myös tietä seurata.
Kerroin olevani myyntitehtävissä eräässä lääkealan yrityksessä ja työhön kuuluu paljon liikkumista. Ajelen paljon Keski-Suomen ja Hämeen alueella mutta asun Helsingissä, tai tarkemmin Vuosaaressa.
Tytöllä ei ollut ainakaan sormusta, joten päättelin hänen olevan sinkku. Itselläni kylläkin sormus vasemmassa nimettömässä on.

Oli yllättävän lämmin päivä ennen juhannusta. Toivottavasti jatkuisi samanlaisena, jotta voisi viettää juhannuksen vaikkapa rannalla, totesin.
Hän esittäytyi Minnaksi ja minä kerroin olevani Jari. Minna katseli minua ja aina, kun hän kyseli jotain, tai puhui minulle, hän katsoi silmiini. Minun piti kuitenkin samalla ajaa. Ajelin tavallista rauhallisemmin. Ei ollut kiirettä mihinkään.
Minna oli tosi kiva ja puhelias, mutta ei liian. Minun ajatukseni rupesivat laukkaamaan tietysti myös käväsi mielessäni, että millainen pakkaus tuo neitonen olisi, jos sen saisi samaan sänkyyn. Hyi minua, aina mielessä. Oma vaimo kotona ja kaksi pientä muksuakin. Ei senpuoleen, kyllä minä tarvittaessa osasin vierastakin naida, jos tilaisuus osuu vaan kohdalle. Olen senverran aktiivinen, että en ainakaan kieltäytyisi.
Mitä sinä mietiskelet, kysyi Minna, kun huomasi minun olevan muissa maailmoissa. En , en kai mitään erikoista, vastasin.
Kylläpäs ajattelit jotain, huomasin sen sinun ilmeestäsi, tivasi Minna. Et kai vaan ajatellut kurvata sivutielle, hän puoli leikillisesti kysäsi. No en tietenkään. Olenhan sinua varmaan 10 vuotta vanhempi, naimisissa jne. vastasin. Minna sanoi, että ei ne mitään todellisia esteitä olisi, jos ...
Houkutteletko sinä minua ihan tosissasi, kysyin nyt ihan suoraan. Minna sanoi, että jos vaan kelpaa, niin kyllä minä haluaisin ja laittoi kätensä samalla minun reidelleni, kuin todisteeksi.
Ja sitten otat rekkarin ylös, revit kamppeesi, ja syytät ties mistä, yritin selittää.
Hyi sinua, sanoi Minna. Ei tulisi mieleenkään, jos kyydin tarjoat, niin minä voisin jotenkin korvata, ja muutenkin minun tekee niin kovasti mieleni.
Samalla minna otti kädestäni kiinni, ja vei sen omalle reidelleen. Farkkujen tiukkuus ja reiden kiinteys kiihotti minua, ja kaluni alkoi paisumaan. Minna hyväili jo rohkesti kovettuvaa elintäni. Hän ryhtyi avaamaan minun housujani, jotta saisi sen sieltä vapautumaan. Sinäpä olet toimelijas , kohta on pakko pysähtyä johonkin, ajan vielä ojaan jos jatketaan näin, sanoin Minnalle.

Minna oli pitkillä sormillaan jo saanut kovan kyrpäni ulos housuistani. Hän liikutteli sormiaan sen kiiltävällä terskalla, tämähän onkin tosi komea ja iso , hän sanoi. Tätä Minna tahtoo. Sain siirryttyä tieltä pielen metsätien alkuun. Näytti siltä, että tässä ei muuta liikennettä varmaan olisi. Pysäytin, jolloin Suutelimme kiihkeästi ja hamusin Minnan söpöjä tisuja kourillani. Noustaan autosta, kun täällä alkaa käydä ahtaaksi, sanoin Minnalle. Hän asettui seisomaan auton etupuolelle. Ryhdyin avaamaan hänen puseronsa nappeja. Valkoiset pitsirintsikat peittivät pyöreät nöpötisut ja hänen hoikka vartalonsa liikkui ninun hivellessäni hänen rintojaan. Avasin hänen farkkunsa, ja Minna riisui ne konepellille. Pikkupöksyt jäivät vielä jalkaan. Koitin hellästi hänen kuumaa ja kostunutta pilluaan housujen läpi.

Sormeni tunsi vaon joka kohta saisi sisäänsä minun pakahtumaisillaan olevaa kyrpääni. Raotin pöksynlahjetta ja ujutin sormeni sisään. Aah kuului Minnan suusta. Hän nojasi vasten autoa. Nostin hänet kevyesti konepellille, joka oli melko kuuma, ja niin olimme mekin.
Vedin nyt pikkupöksyt kokonaan Minnalta ja näin vaalean, ihanan, rajatun pillun. Voi pääsi huokaus suustani. Minna pyysi, että nussisin häntä heti. Työnnyin hänen tiukkaan litimärkään pikkupillun jolloin Minna alkoi liikuttamaan pakaroitaan kaluni tahdissa. Hän kietoi pitkät säärensä ympärilleni, jolloin pääsin häneen ihan pojia myöten.
Voi valitteli ja voihki Minna. Ihanaa ihanaa. Nussi ja kovaa. Työntelin melko kiihkeään tahtiin ja luulin pian laukeavani. Nyt olisi vaihdettava asentoa. Niin äkkiä en halunnut tämän loppuvan. Käänsin Minnan nojaamaan käsillään auton etupeltiä vasten. Hänellä oli niin pitkät sääret. että pakarat olivat melko korkealla. Asetuin tiukasti häntä vasten ja ohjasin liukkaan, sykkivän kaluni hänen sisäänsä. Aaah Aaah tuntuu ihanalta, voihki Minna. Nyt nai rajusti ja anna tulla kaikki sisään. Nautin niin kovasti tästä, hän soperteli. Nussin tiukkaa tiukkapilluista Minnaa ja nautimme suunnattoman kiiman vallassa tästä hetkestä. Emme olisi lopettaneet, vaikka joku olisi tullut paikalle. Ketään ei näkynyt onneksi. Kiihdytin rajusti ja piillu tihkui nesteitään liukkaan kyrpäni jyystäessä hänen ihanaa vittuaan. Kohta tunsin, että laukean. Annoin spermani purkautua syvälle häneen. Sitä rulvi tiukasta pillusta ulos sykkivän kaluni varrelle. Minna nytkähteli orgasmin kourissa ja hänen niskansa taittui ja selkänsä jännittyi lopullisen hekuman hetkellä.
Ihana pano ja suutelimme lopuksi pitkään. Minna sanoi, että hän ei ollut pitkään aikaan ollut miehen kanssa ja tuntui tosi ihanalta saada kunnon orkut ja hyvä fiilis.
Pyyhimme eritteistä märät paikkamme ja pukeuduimme rauhassa. Polttelimme tupakat ja jatkoimme matkaa.
Minna kertoili matkalla lisää omasta elämästään ja minä hiukan myös omastani. Hän jätti puhelinnumeronsa ja pyysi, että joskus voisimme tavata samoissa merkeissä vaikka hänen luonaan.
lupasin tallettaa numeron ja soitella, heti, kun vaan pystyn. Tämä saisi taatusti toistua vielä.
Jätin Minnan lähelle hänen asuntoaan erään marketin pihaan. Suutelimme kevyesti ja jatkoin kohti omaa kotiani ja siellä odottelevaa perhettäni sekavin ajatuksin ja toivein ehkä joskus vielä Minnaa saisin rakastella.


Jussi

5

17534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihastunut

      Kerro ihmeessä olette tavanneet ja mitä tapahtui...

    • Mika

      Todella mahtavaa luettavaa! Jatkahan kirjoitteluasi.
      Kiitos!

    • LUE!

      toi on mun yks kaveri kenestä puhut ku se on kertonu ton homman mulle !! h0h0..
      ei pahempi pano...se vaan on kunnon huora !

      • jussi

        Joo Kiitti vaan. Jatkuihan se parikin kertaa, mutta nyt olen lomalla ja kerron sitten lomakokemuksistani lisää myöhemmin. Hyvää kesää lukijoille
        Jussi


      • herkkutarina
        jussi kirjoitti:

        Joo Kiitti vaan. Jatkuihan se parikin kertaa, mutta nyt olen lomalla ja kerron sitten lomakokemuksistani lisää myöhemmin. Hyvää kesää lukijoille
        Jussi

        Mmmm... Olisko tältä kesältä kellään liftarijuttuja?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      37
      7292
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3652
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      46
      3524
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3278
    5. 51
      2954
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2789
    7. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      48
      2691
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      29
      2458
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      183
      1792
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1531
    Aihe