Tässä skopuille aivovaivaa täksi vuodeksi. Ei näytä näkymät niin tummilta kuin edelliset. :)
Skorpioni
Yleisnäkymät:
Uranuksen kolmioasema synnyttää sinussa vuoden mittaan useamman aktiivisuuspiikin sellaisiin asioihin, jotka tulevat aivan uusina elämääsi. Pystyt mukautumaan muuttuviin tilanteisiin hämmästyttävän hyvin ja saat jutut etenemään loistavalla tavalla kaikissa hankkeissasi, joiden kautta elämäsi on radikaalisti muuttumassa. Aina tällaisen reilumman irtaantumisen jälkeen sinun on palttava takaisin maan pinnalle, sillä Neptunuksen neliöasema merkkiisi tulee vaatimaan sinulta useamman tilanteen päivittämistä realistisemmalle tasolle tämän vuoden aikana. Aavistuksesi ja vaistosi ovat herkkääkin herkemmässä tilassa, joten tulet aina tietämään hyvissä ajoin, mitkä asiat ovat ajautumassa sinun kannaltasi väärille raiteille. Yhdistä viisaasti nämä kaksi hyvin erilaista tunnetilaa ja tulet onnistumaan elämässäsi yli kaikkien odotustesi.
Menestys:
Jupiter vaikuttaa sekstiilissä merkkiisi ja Uranukseen maaliskuun alusta toukokuun loppuun ja uudelleen marraskuussa 2008. Myös Saturnus tekee omaa sekstiiliään marraskuussa, joten sinulla on luvassa todella hurjan mielenkiintoinen ja menestyksellinen vuosi. Käytä hyväksesi ensisijaisesti maaliskuun voimakas uudistamisjakso, jonka aikana sinulle tulee tarjoutumaan useita uusia mahdollisuuksia joiltakin ehkä kokonaan uusilta alueilta. Älä jää varmistelemaan lähtötilanteessa tai koko tilaisuus menee vauhdilla ohitsesi. Marraskuussa on luvassa vieläkin voimakkaampi kehitysvaihe, joka palvelee sinua sitä paremmin mitä rohkeammin otit maaliskuun uudistumismahdollisuudet vastaan. Monet Skorpionit nousevat tämän vuoden kuluessa uransa huipulle. Pidä huolta, että olet yksi voittajista.
Rakkaus:
Venus vaikuttaa merkissäsi 24.9 – 18.10 välisen ajan ja on tietysti loistavissa aspekteissa Uranukseen, Saturnukseen ja Jupiteriin, joten tunnepuolen vaihtoehdot vaikuttavat kutkuttavan mielenkiintoisilta. Onnellisessa suhteessa elävät Skorpionit tekevät sekä omasta että perheensä elämästä yhtä suurta juhlaa, joka varmasti vahdistaa keskinäistä suhdetta ja siihen sisältyvää rakkauden tunnetta. Rakkaudettomassa suhteessa elävät Skorpionit ovat vastaavasti kuin tulisilla hiilillä menokengän vipattaessa levottomasti sinne tänne. Yllättäviltä ihastumisilta on tällaisessa olotilassa vaikea välttyä, joten selkkauksia on tiedossa. Sinkuille tämä aika ja oikeastaan koko vuosi on yhtä suurta juhlaa kysynnän ylittäessä tarjonnan moninkertaisesti.
Skorpioni - Astro 2008
viileesti
4
1698
Vastaukset
- viileesti
Siis tuolta Astron sivuilta:
https://www.astro.fi/ilmaispalvelut/vuosihoroskooppi/merkki/sco
Hyvää Uutta Vuotta 2008 kaikille skörppäreille! - skorpionez
intuitio toimii taas yli odotusten ja rakkauttakin voisi odottaa
- ---------
Alkoikin jo tuo lamakausi vituttaa. :D
- ipsukka
--------- kirjoitti:
Alkoikin jo tuo lamakausi vituttaa. :D
Kenosta tuli 10 ekee.täst on hyvä alottaa:)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244772
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333553Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543444Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232950Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint142370Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142185Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774