pimeää taksia ja jää kiinni? Tänään mietin tuota kun keskustassa on enemmän ihmisiä menossa kotiin kuin taksit ikinä saavat kuljetettua. Eli jos nyt ajaisin niistä muutaman kotiin niin se ei olisi edes pois taksikuskien leivästä.
Mikä tuomio tulee
jos alkaa ajamaan
85649
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En kadehdi, jos käy käry. Saat syytteen luvattomasta ammatin harjoittamisesta ilman asianmukaista kalustoa ja ammattiajolupaa. Pahimmassa tapauksessa autosi menee valtion omistukseen.
Eikö olisi viisasta suorittaa tutkinto ja siirtyä aidon taksin kuljettajaksi, koska meillä ei ole pulaa kalustosta vaan kuljettajista? Kyllä minun työssäni tilin tekee, kun on ahkera. Puhun 35 vuoden kokemuksella.
pitäisi siis hommata. Oonkin aina ihmetellyt miksi ulkolaiset pimeän taksin ajajat ajelee niin huonoilla romuilla vaikka tuosta saa verottomana ihan hyvää liksaa, mutta sehän se syy tietty on.
Ulkomaalaisia, lähinnä P-Afrikasta tulleita käryää Helsingissä jatkuvasti. Meitä virallisia olisi n. 1400, jos koko kalusto saataisiin tarvittaessa liikenteeseen. Kuskipulan takia ei saada. Töissä silti runsaasti teräviä silmäpareja, jotka pimeän taksin havaittuaan ilmoittavat asiasta välittömästi viranomaisille - poliisille. Asiakas ottaa melkoisen riskin käyttäessään pimeää taksia. Ei mitään käsitystä kuskin ajotaidosta, paikallistuntemuksesta, auton kunnosta eikä vakuutuksista mahdollista vahinkoa ajatellen. Hintakin saattaa olla moninkertainen eikä mikään takaa, etteikö kuski vielä ryöstä asiakasta. Kyllä virallinen taksi on se ainoa oikea keino päästä perille ehjänä virallista taksaa noudattaen ja kuski vielä tarvittaessa auttaa asiakkaan kotiovensa sisäpuolelle. Näin se menee.
mene. Joskus joutunut ottamaan noita pimeitä takseja kun laillista ei vain yksinkertaisesti saa. Ei ole halua kytytä tolpalla montaa tuntia pakkasessa odottelemassa taksia. Lailliset Taksit heittävät tuttuja asiakkaitaan tolppa jonojen ulkopuolelta tippien toivossa ja sitten joskus vasta 5-6 kieppeillä alkavat tyhjentää tolppia.
Yksi erikoisemmista kokemuksista pimeällä taksilla ajosta oli eräs taksin omistaja joka tuli noutamaan meitä ravintolasta jollain autonromulla, varsinainen taksiauto kun oli silloin rengillä ajossa :) Erittäin hyvää palvelua sinänsä :) No kaupunki ei ollut Helsinki enkä aio sitä kaupunkia tässä edes ilmoittaa...
Järjenkäyttö Suomessa ei kuulu vielä haittaveron piiriin. Kantsi miettiä, mihin aikaan kapakasta poistuu. Tuntikausia ei kukaan joudu taksia odottelemaan, se todistettu viranomaisten avulla ainakin Helsingissä. Odottavan aika vain tuntuu pitkältä etenkin, kun on otettu mallasta.
Luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta tulee sakkoja tai enentään 6kk vankeutta.
Luultavasti myös verottaja muistaa pienellä arvioverotuksella.
Sitten on myös turha kuvitella ihan heti saavansa taksilupaa, jossa on jäänyt kiinni luvatta ajamisesta. Tämä taas lukee uudessa taksiliikennelaissa.
Pimeästä taksista saa tuomian luvattomasta ammatinharjoittamisesta ja veronkierrosta. Pahimmillaan vankeustuomio. Että mietipä sitä.