märkiviä

2,5v pojalle ilmestyi markivia rupia keskivartaloon ja pakaroihin muutava paiva sitten. vesirokon on sairastanut ja laakari ei keksinyt oikeen mitaan muuta kun kirjoitti kortisoonivoidetta.

eilen niita rakkuloita alkoi sitten ilmestya vaimonkin pakaroille.

ruokavalio on ollut poikkeuksellinen jouluna ja koirakin ollut 'kylassa'.

kuulostaako oireet tutuille?
61116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voisi olla märkärupea, vaikkakin se alkaa useimmiten kasvoista. Tulee pikkiriikkisiä vesikelloja, kutisee, puhkeaa (leviää) ja tulee rupi päälle. Leviää melko nopeesti, ainakin meillä näin tapahtui, ja on myös tarttuvaa.

Meillä on käytetty fucidin voidetta (reseptivoide), ellei ole ehtinyt levitä paljoa. Jos ehtii levitä laajemmille alueille, voi tarvita suun kautta otettavat antibiootit.

Äänestä

melko varmasti. ed. kirjoitti että alkaa kasvoista mutta kyllä se on tyypillinen juuri pakaroissa ja kesvivartalossa.
tarvitsee antibioottia ja on tarttuva. itse luulen sen aikoinani saaneeni vieraasta saunasta.
kävittekö saunassa kylässä?

Äänestä

Kuulostaa aivan märkäruvelta niin kun tuossa aikasemminkin oli laitettu, meillä justiinsa pojalla on jaloissa märkärupea. Meidän lääkäri sano että kortisooni pahentaa että sitä ei saa ollenkaan käyttää ennen kun on täysin parantunu. Poika kun on atoopikko ja meillä käytetään aina välillä kortisoonia.
Meillä hoitona antibioottikuuri ja Fusidin voide. Rasvattava aamuin illoin sillä. Koitappas päästä näyttämään jollekin toiselle lääkärille että saatte oikean hoidon.
Niin ja se märkärupihan on sitten helposti leviävä että hygieniasta on pidettävä huolta.
Itsellä ollut joskus aikasemmin ja silloin vain pienellä alueella nii hoidoksi riitti basibact voide aamuin illoin, sen saa ilman reseptiäkin.

Äänestä

Märkäruveltahan tuo kuulostaa niin kun aiemmatkin jo totesi ja sen verran aiempiin lisäystä että kortisoni vaan pahentaa sitä.
Nyt kipin kapin jollekin toiselle lääkärille hakemaan oikea hoito. Meillä pojalla tällä hetkellä käytössä fucidin voide ja suun kautta antibiootti. Jos vain pienellä aluella niin riittää ilman reseptiä saatava bacibact voide, mut ainakin pojan kyllä suosittelisin käyttämään uudelleen lääkärissä hakemassa reseptilääkkeet.
Märkärupi leviää helposti niin nyt nopeasti lääkket ja hyvä hygienia niin pääsette siitä eroon.

Äänestä
  • kaytiin nyt toisen kerran laakarilla, kun niita oli vaimollekin ilmestynyt ja leviamaan pain molemmilla. laakarin mielesta ei muistuta markarupea vaan todennakoisesti jotain matoja koiralta, joka oli kylassa meilla joululomat.

    aikaisemmin kirjoitti fucidinia mutta nyt vahvempaa fucicortia. ei kylla kutise rakkulat ollenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rupia? kirjoitti:

2,5v pojalle ilmestyi markivia rupia keskivartaloon ja pakaroihin muutava paiva sitten. vesirokon on sairastanut ja laakari ei keksinyt oikeen mitaan muuta kun kirjoitti kortisoonivoidetta.

eilen niita rakkuloita alkoi sitten ilmestya vaimonkin pakaroille.

ruokavalio on ollut poikkeuksellinen jouluna ja koirakin ollut 'kylassa'.

kuulostaako oireet tutuille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu