SKP oli joskus kuulemma sellainen, onko vieläkin?
Mitä on
kolmaslinjalaisuus?
3168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Kirveslinja
Käsitettä kirveslinja on käytetty varsinkin puhuttaessa Suomen kommunistinen puolue (SKP) sisäisestä hajaannuksesta 1980-luvun alussa. SKP:n oppositio (ns. taistolaisuus ) antoi nimen puolueen enemmistöläisten joukossa olleille, jotka halusivat "leikata puolueen keskeltä halki kuin puun kirveellä" eli erottaa opposition. 1970-luvun lopussa SKP:n enemmistön piirissä alkoi nousta yhä voimakkaammaksi käsitys, ettei yhtenäisyys-tunnuksin esiintynyt puolueoppositio tosiassa halunnut yhtenäisyyttä. Tämä näkyi mm. vaatimuksena “sääntöjen palauttamisesta”, jolla viitattiin vuonna 1970 sovittuun osapuolisopimukseen, jolla oppositiolle taattiin edustus puolueen päättävissä elimissä. Osa enemmistöläisistä halusi opposition erillistoiminnasta suivaantuneena erottaa koko opposition ja näiden kanssa turhan sopuisiksi ryhtyneet. Oppositio antoi näille varsinkin Arvo Aalto on yhdistetyille kommunisteille nimen kirveslinja. Erityisen vahva kannatus kirveslinjalla oli ssä, josta myös Aalto oli lähtöisin. Kansan Tahto -lehden ( SKDL :n pohjoissuomalainen äänenkannattaja) päätoimittaja Into Kangas oli kirveslinjan toinen henkilöitymä. Konkreettinen hajaannus näkyi Lapin piirissä jo ennen koko SKP:n hajoamista, sillä lappilainen kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä suljetiin pois SKDL:n listoilta jo eduskuntavaalit 1983 , vaikka hänet oli jäsenäänestyksessä listoille valittu. Tennilä pääsi eduskuntaan omalta listaltaan, jolloin hänen kannattajansa julistivat kirveen “takavarikoiduksi”. Muita tunnettuja kirveslinjalaisia olivat mm. Mikko Ekorre , Arvo Kemppainen ja Terho Pursiainen . Aalto nousi SKP:n puheenjohtajaksi 1984. Tämän jälkeen oppositio sai lähteä puolueesta ja näiden hallussa olleet puoluejärjestöt erotettiin vuosina 1985-1986."
http://diwi.pl/fi/kirveslinja
Kirveslinja
Wäinä tarkoittaa varmaan aikaan ennen toista maailman sotaa.
"Sosialistinen eduskuntaryhmä kuutoset
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sosialistinen eduskuntaryhmä oli Suomen sosialidemokraattisesta puolueesta (SDP) elokuussa 1940 erotettujen kansanedustajien alkuvuodesta 1941 muodostama eduskuntaryhmä, joka arvosteli voimakkaasti Suomen valtiollisen johdon omaksumaa poliittista suuntaa ja vaati ystävällismielisempää asennoitumista Neuvostoliittoon. Ryhmästä käytetään usein nimeä kuutoset, sillä siihen kuului kuusi kansanedustajaa. Sosialistisen eduskuntaryhmän kansanedustajat vangittiin jatkosodan alettua. Vapauduttuaan kuutoset kannattajineen olivat perustamassa Suomen kansan demokraattista liittoa (SKDL).
Sosialistisen eduskuntaryhmän muodostaneet kansanedustajat olivat Karl Harald Wiik, Mikko Ampuja, Väinö Meltti, Yrjö Räisänen, Kaisu-Mirjami Rydberg ja Cay Sundström. Keskeinen kuutonen oli myös Johan Helo, joka ei ollut eduskunnan jäsen. Ryhmän jäsenistä Meltti ei kuulunut syksyllä erotettuihin, sillä hän nousi eduskuntaan vasta helmikuussa 1941."
Wikissä kirveslinjasta juttu linkissäsi. Maininta, että SKP:n oppositio jakautui "taistolaisiin" ja kolmaslinjalaisiin.
Tätä uudesti synnytettyä SKP:tta haukuttiin kolmaslinjalaiseksi. Saattoi joku ottaa sen kehunakin.
Mutta siis millainen on nykyinen SKP:n linja?