Oletan että illan uutisissa käsitellään myös tänä vuonna voimaan astuvia lakimuutoksia.
Esimerkiksi sitä että velat ei vanhenekkaan 15 vuodessa, kuten virheellisesti tuota lakimuutosta painotetaan.
On myös melkoisen mielenkiintoista tietää minkälaisen takaportin viranomaiset ovat tälläkertaa jättäneet näiden ex-yrittäjien ja muiden kovia kärsineiden lopulliseksi tuhoksi.
Yleensähän viranomaiset vetoavat johonkin "tulkinnanvaraiseen" kohtaan.
Esimerkiksi, tuomion saaneen velkapääoman ulosotto kyllä periaattessa lakkaa... mutta miten käykään huikeiden perintäkulujen ja korkojen joita käytännössä mielivaltaisesti mätkitään aidon velan päälle?
Jokatapauksessa vasta kuolema velat Suomessa kuittaa: perintäbisnes on hädässä sekä hankalassa elämäntilanteessa olevien Kansalaisten törkeää riistämistä!
Aivan sama kuin sairaalassa potilaita hakattaisiin vereslihalle!
Pitäisi helpottaa rahavaikeuksissa olevien velallisten mahdollisuuksia pärjätä alkuperäisen velan kanssa: tälläiset elinkautiset velkatuomiot ovat julmia ja epäinhimillisiä lakeja.
Näin yrittänyttä siis laitetaan: rangaistus eli elinkautinen velka on kovempi kuin Valjakkalan tai Albert Speerin kahdenkymmenen vuoden tuomio.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mieltä, tulee mieleeni lippos-sopimus jota toitotettiin kovalla äänellä, mutta kuinka se oikein olikaan? Eihän se koskenutkaan lamavelkaisia, se unohdettiin melko tehokkaasti kertoa mediassa.
Olen myöskin varma, että ex om koskinen on jättänyt perintätoimistoille lukuisia takaportteja. Eihän meitä voi eloon jättää, olemmehan käveleviä todisteita päättäjien rikoksista!