Läpileikkaus

Arille osoitetuista dissailuista jää mieleen ainoastaan tämän luterilaisen kasvatuksen saaneen kansan vitutuksen määrä.
Täällä ei suvaita jos saa suosiota "liian helpolla" eli voittamalla monta kuukautta kestäneen kisan, jonka tarkoitus on nimenomaan auttaa pinnalle alkavia artisteja.
Jos on niin helvetin hyvä kuin Ari, niin pitäisi vielä sopia tiettyyn muottiin, jotta voitaisiin hyväksyä.
Tää porukka täällä Suomessa on asunut liian vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että osaisi arvostaa nälvimättä mitään tai ketään joka ylittää niiden oman rajallisuuden.

Toivonkin Arille oikein hyvää vuotta 2008 valitsemallaan uralla. Pysykööt edelleen suorasanaisena ja oman tiensä kulkijana, vaikka ihan kiusalla.
552290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

helvetin hyvin sanottu

Äänestä

uskomattominta kuitenkin on lehdistön ja muusikoiden dissailu.

Äänestä
  • on tarwis ku "dissailu" tietyis määrin on waa hywäks *** moni muusikko on sitäpaitsi hyötyny arist et mitä syyt ois ees dissail ku tilipussi karttuu monel siin ohes *** aika pitkäl noiki hommat on werkostoist kiinni ja pitää ol ainaki näennäisest suhteet sinne sun tän ja pitää niist huolta***

    medial ari on herkkupala ja ei siin oo mitään henkkohtast mut ne diggaa siit sentakii et persoonast irtoo aina jotai juttuu jopa sillonki ku se ei oo ees sanonu mitään***

    Äänestä

  • enempää ku mitä kirjoitti:

    on tarwis ku "dissailu" tietyis määrin on waa hywäks *** moni muusikko on sitäpaitsi hyötyny arist et mitä syyt ois ees dissail ku tilipussi karttuu monel siin ohes *** aika pitkäl noiki hommat on werkostoist kiinni ja pitää ol ainaki näennäisest suhteet sinne sun tän ja pitää niist huolta***

    medial ari on herkkupala ja ei siin oo mitään henkkohtast mut ne diggaa siit sentakii et persoonast irtoo aina jotai juttuu jopa sillonki ku se ei oo ees sanonu mitään***

    ainakin muusikkoina tai asiantuntijoina itseään pitävät kuten levyarvostelijat dissaa kts. muusikot.net. tai tää naurettava arvostelu Tuiskun levystä:
    http://www.vertigo.cd/index.php?option=com_content&task=view&id=2307&Itemid=85&mosmsg=%E4%E4nesi+on+rekister%F6ity
    Tosin kyse on varmasti siitä kuuluisasta kateudesta. Jostain kirjotteluista on tullut jopa sellanen fiilis että jotkut on katkerii tosta bändin kokoonpanosta eli siitä että on valittu muita ku varsinaisii hevimuusikoita soittaa (eli jakaa tätä menestystä).

    Äänestä

  • monet.. kirjoitti:

    näit wanabee-muusikoit joit tietty korpee jos joku näyttääkin olewan oikee muusikko eli omaa jonkinsortin lahjakkuut ja wiel saa tehdä sitä mistä tykkää ja kaiken lisäks tienaa sil ihan kiwast *** kai sen woi ymmärtää ja warsinki ku ari on monen mielest saanu liian helpol menestyst nii sehän se wast wituttaakin monii ku itelt ei onnistu waik kuin puurtais ja olis omast mielestään wähintään yhtä lahjakas tai lahjakkaampikin *** et tolt pohjalt woi kyl kitkerii kommenttei ymmärtää et mist ne kumpuu ja sit on wiel se et jokku ei waan diggaan mut harwempi sitä noin yksinkertasest ilmasee waan panee perustelui mielipiteens pääl oli ne sit oikeit tai ei***

    ton "tuiskudiggarin" arwostelu taas pohjautu siihen et piti saada joku johon wertaa ja kukas se paremmin sopis siihen ku ari waik ei asiast tääkää heppu tajuis tuon taiwaallist mut joku arwosteluhan sitä pitää kyhät ku deadline lähestyy ja siit yli mist aita matalin nii ei tarwii paneutuu musa-asioihin olleskaa****

    Äänestä

  • lähinnä pyörii kirjoitti:

    Just tähän asiaan eli dissaukseen liittyen juttua tältä päivältä (sitaateissa toisten kommentteja joihin luca vastaa ilman sitaatteja)Koko sivullisen voi käydä lukemassa sieltä, ekaks tarttee vaan rekisteröityä.

    Hatun nosto Lucalle kun jaksaa vääntää noiden urpojen kanssa!!

    Lux (luca)
    02.01.2008 01:51:28
    "Jostain olen kuullut että ari ei itekkään haluais tehä tämmöstä musiikkia mitä se nyt tekee tai siis mitä sille tehään."
    Ahaa. Se on hienoa et "jostain olet kuullut". Sun täytyy sit liittyä niiden kuoroon jotka odottaa kovasti sitä "omaa materiaalia" niin suru vähän laantuu.Edelleen ihmettelen tätä paskanheittoa täällä m.netissä. Jotkut suomi24:t ja vastaavat kuralaudat ymmärrän, mutta eikö täällä pitäis ainakin yrittää keskittyä musaan ja "muusikkouteen" eikä kateelliseen itkuun siitä, et joku voitti tv:n laulukilpailun ja sai levydiilin?
    Ja mitä tulee "jostain kuulin" ja "olen antanut itseni ymmärtää" tyyppisiin oletuksiin, niin kysykää rohkeasti Arilta. Mies osaa suomea ja vastaa ihan selkeästi.

    Lux
    02.01.2008 13:53:18
    "no eikös tässä juuri siitä muusikkoudesta ja musiikista yritetä puhua?"
    Toivottavasti. Kyllä viimeisten sivujen joukosta muutama sellainenkin viesti löytyy.

    "ja siitä mä ainakin olen puhunut, miten mua vituttaa, että tommosesta laulamisesta tuleesitten yhtäkkiä joku standardi, kun sitä tarpeeks tyrkytetään ihmisille."
    Miten mulla on mennyt tällainenkin ohi? Millaisesta laulamisesta tulee standardi? Standardi mihin?

    "Ja mua edelleen suuresti nyppii, kuinka kansa kohisi, että kova laulaja, kun ei Ari sitä ole."
    Sua nyppii siinä se, että a) joku muu pitää sitä hyvänä laulajana (ja on siis aivan väärässä) vai b) se on huono laulaja mutta tekee keikkoja (ja vie jonkun "hyvän" laulajan keikat?)
    En vaan kykene seuraamaan sun ajatuksenjuoksuasi.

    "Mikä tuossa on paskanheittoa?"
    Tuo kysymys on koominen. Eihän noissa SINUN tähän viestiin kirjoittamissasi esimerkeissä sitä ollut.

    "Näin keskustellaan monista soittajista tuolla muuallakin, ei se Ari mikään suojelukohde ole. Julkisuuden ja sauhuamisen määrä korreloi yleensä suoraan siihen, minkä verran keskustelua artisti herättää. Hyvä että edes herätää, sehän kertoo ilmiön mielenkiintoisuudesta."
    Heh, olet oikeassa julkisuuden määrästä mutta ei kyllä täällä yleisesti ottaen "keskustella" tuohon sävyyn kotimaisista artisteista. Yleensä. Nimimerkillä "muutaman vuoden täälläkin viettänyt". Tietenkään Ari ei ole suojelukohde, mutta mikä tekee hänestä yleisen sylkykupin? Edelleen: se, että hän voitti tv:n laulukilpailun ja sai levydiilin? Vai se, että hänellä on keikkoja vielä vuosi kisan jälkeenkin?

    "Ari on varmasti mukava kaveri, ja bändinsä on hyvä, ja toivottavasti tulevaisuudessa tulee vakuuttavia esityksiä. Tällä hetkellä mussiikkiin ja muusikkouteen liittyen joutuu toteamaan, että laulu on poikamaista, vire usein hakusessa (kuulemani perusteella) ja lavakarisma samaa luokkaa kuin puusta tehdyllä saunajakkaralla."
    Voi se olla vaikka kuinka mulkku kaveri, sen ei pitäis vaikuttaa tähän asiaan. Kävisit keikalla tsekkaamassa niin voisit vaikkapa analysoida tarkemmin poikamaista laulua ja jakkarakarismaa.

    Itse ihmettelen Arin laulun aiheuttamaa joko/tai-reaktiota. Palaute näyttää olevan täydellisen tyrmäävää tai totaalisen haltioitunutta. Minkäänlaista "ihan ok"-reaktiota en ole huomannut. Kait sekin on sitten hyvä asia.

    Äänestä

  • netistä kirjoitti:

    enpä haluaisi lähteä hänen kanssaan väittelemään;D. Ei sen puoleen asiastahan hän puhuu, ja samoin moderoi ak:n forkkaakin menemällä suoraan asian ytimeen turhia lässyttämättä.

    ...tää muusikoiden netistä otettu pätkä. Jää sellainen olo, että Lucaa oikeesti myös ihmetyttää tuo epätavallinen kateuden ja pahansuopuuden sävy, mikä Koivuseen kohdistuvassa "kritiikissä" esiintyy.

    Musta tuntuu jotenkin, että alan ihmiset ei pysty ymmärtämään eikä analysoimaan Koivusen menestystä. Resepti on niin uusi ja ainutkertanen, et se ei ammattilaisellekaan aukea. Ja niinku yleensä, kaikki ei-ymmärrettävä on niin pelottavaa, että se pitää mitätöidä.

    Alan ihmiset ei voi jotenkaan ymmärtää sitä, että Arin epätäydellisyys ja ristiriitasuus tekee siitä täydellisen, koska se ei esitä muuta kuin on. Että sen jakkarakarisma on just jeesusmaisen karismaattista tänä tykkyjen ja flirttien aikana. Ja Ääni sillä on, vaikka mitä sanottaisiin.

    Äänestä

  • huolestuttaa kirjoitti:

    osaksi ja tietenkin itseään oikeina muusikkoina pitävien on ikään kuin lupa ja suorastaan velvollisuuskin haukkua liian helpolla päässyttä hevimusiikin "pilaajaa". Onhan sekin varmaan kivaa, kun voi tuntea olevansa ainakin parempi kuin joku idols-spede, vaikka mitään sukseeta ei ole omalle kohdalle osunut. Muistan kuin idolsskabankin aikaan tänne itkivät karjuja fiiliksiään kaikenmaailman "ammattimuusikot". Huvittavaa ja aika läpinäkyvää jotenkin oli, että dissauksen kohteeksi joutui nimenomaan Ari, ei esim. Kristian.

    Äänestä

  • suureksi kirjoitti:

    muusikot jaksaa jankuttaa. En oikein ymmärrä, mutta ei kai mun tarttekkaan.

    Tosta Idols ajasta. Kyllä nää "muusikot" jotka kävi ruikuttamassa huomasivat, että Ari on lahjakas. Ne ei vaan myönnä sitä vieläkään. Tottakai niitten piti ja pitää yrittää teilata Aria, että suosio laskis.

    Äänestä

  • suureksi kirjoitti:

    osaksi ja tietenkin itseään oikeina muusikkoina pitävien on ikään kuin lupa ja suorastaan velvollisuuskin haukkua liian helpolla päässyttä hevimusiikin "pilaajaa". Onhan sekin varmaan kivaa, kun voi tuntea olevansa ainakin parempi kuin joku idols-spede, vaikka mitään sukseeta ei ole omalle kohdalle osunut. Muistan kuin idolsskabankin aikaan tänne itkivät karjuja fiiliksiään kaikenmaailman "ammattimuusikot". Huvittavaa ja aika läpinäkyvää jotenkin oli, että dissauksen kohteeksi joutui nimenomaan Ari, ei esim. Kristian.

    tunteneet ketään muuta uhkaajaksi kuin lahjakkaan Arin.
    Kristian ei nyt ollut mikään uhka kenellekään, olihan se jo näyttöä antanut useamman vuoden ilman menestystä.

    Arin ekojen keikkojen mennessä hyvin oli loppuvuoden keikat loppuunmyydyt. Eli omalla näytöllä meni eteenpäin.

    Äänestä

  • suureksi kirjoitti:

    osaksi ja tietenkin itseään oikeina muusikkoina pitävien on ikään kuin lupa ja suorastaan velvollisuuskin haukkua liian helpolla päässyttä hevimusiikin "pilaajaa". Onhan sekin varmaan kivaa, kun voi tuntea olevansa ainakin parempi kuin joku idols-spede, vaikka mitään sukseeta ei ole omalle kohdalle osunut. Muistan kuin idolsskabankin aikaan tänne itkivät karjuja fiiliksiään kaikenmaailman "ammattimuusikot". Huvittavaa ja aika läpinäkyvää jotenkin oli, että dissauksen kohteeksi joutui nimenomaan Ari, ei esim. Kristian.

    Kun ei se Kristian liikuta ketään, toisin kuin Ari. Generaattori, joka saa kaiken ympärillään pyörteeseen, pelkällä olemassaolollaan.

    Ja on se varmaan katkeraa puurtaa vuosikausia omaa pikku muusikkouttaan, ja sitten tulee nuori kaveri Lahdesta ja korjaa kakun nenän edestä. Tai niinhän ne varmaan luulevat, unohtamalla samalla, ettei se Arinkaan menestys ole ilman työtä tullut. Päin vastoin, eväät lähtiessä ovat olleet ehkä paljon vaatimattomammat kuin monella muulla. Vain sitkeydellä, lahjakkuudella ja - kohtalolla - ollaan tässä tilanteessa.

    Mutta todellakaan, eivät muusikot kokonaisuudessaan ole Aria dissaamassa, ne kielteisimmät vaan kun ovat yleensä niitä äänekkäimpiä (ja katkerimpia? ).

    Äänestä

  • huolestuttaa kirjoitti:

    ...tää muusikoiden netistä otettu pätkä. Jää sellainen olo, että Lucaa oikeesti myös ihmetyttää tuo epätavallinen kateuden ja pahansuopuuden sävy, mikä Koivuseen kohdistuvassa "kritiikissä" esiintyy.

    Musta tuntuu jotenkin, että alan ihmiset ei pysty ymmärtämään eikä analysoimaan Koivusen menestystä. Resepti on niin uusi ja ainutkertanen, et se ei ammattilaisellekaan aukea. Ja niinku yleensä, kaikki ei-ymmärrettävä on niin pelottavaa, että se pitää mitätöidä.

    Alan ihmiset ei voi jotenkaan ymmärtää sitä, että Arin epätäydellisyys ja ristiriitasuus tekee siitä täydellisen, koska se ei esitä muuta kuin on. Että sen jakkarakarisma on just jeesusmaisen karismaattista tänä tykkyjen ja flirttien aikana. Ja Ääni sillä on, vaikka mitä sanottaisiin.

    että musiikkia esitetään yleisölle. Kyllä ne kymmenet tuhannet ihmiset äänesti Aria idolsissa, koska ne pitivät Arin laulusta eniten ja pitivät sitä karismaattisimpana esiintyjänä ja persoonana, samoin ne kymmenet tuhannet jotka ostivat levyn ja täyttävät K-18 keikkapaikat (huom! eivät siis teinit). Ihmiset kuuntelee sitä, mikä niitä miellyttää ja mistä ne nauttii, vaikka "muusikot" ja "kriitikot" kuinka kitisee, että kaikkien pitäisi kuunnella "hyvää" musiikkia.
    Kuitenkin tämä "poika, joka on huono laulaja ja jolla ei ole yhtään lavakarismaa" villitsee äänellään, karismallaan ja ulkonäöllään ainakin kaikenikäiset naiset enemmän kuin kukaan muu Suomessa - siinä näille "muusikoiden.netin saunajakkaroille" pohdittavaa! Lisäksi Arin bändikin on Suomen komein ja jätkät taitavia, karismaattisia ja sympaattisia. Kannattaisi "muusikoidenkin" poiketa katsomaan keikkoja, eikä vain mussuttaa omia olettamuksiaan omassa hiekkalaatikossaan, ottaisivat vaikka mallia, niin saattaisi se omakin ura aueta.

    Äänestä

  • unohtaa kirjoitti:

    totta turiset, kaveri! :D Kiitos sulle totuuden sanoista.

    tyrkky ja tehty johonkin muottiin mennäkseen kaupaksi tekee siitä just niin karismaattisen ja uniikin joka kolahtaa, ja monelle.

    Tälläinen artisti puuttui, onneksi Ari "löytyi".

    Äänestä

  • netistä kirjoitti:

    Just tähän asiaan eli dissaukseen liittyen juttua tältä päivältä (sitaateissa toisten kommentteja joihin luca vastaa ilman sitaatteja)Koko sivullisen voi käydä lukemassa sieltä, ekaks tarttee vaan rekisteröityä.

    Hatun nosto Lucalle kun jaksaa vääntää noiden urpojen kanssa!!

    Lux (luca)
    02.01.2008 01:51:28
    "Jostain olen kuullut että ari ei itekkään haluais tehä tämmöstä musiikkia mitä se nyt tekee tai siis mitä sille tehään."
    Ahaa. Se on hienoa et "jostain olet kuullut". Sun täytyy sit liittyä niiden kuoroon jotka odottaa kovasti sitä "omaa materiaalia" niin suru vähän laantuu.Edelleen ihmettelen tätä paskanheittoa täällä m.netissä. Jotkut suomi24:t ja vastaavat kuralaudat ymmärrän, mutta eikö täällä pitäis ainakin yrittää keskittyä musaan ja "muusikkouteen" eikä kateelliseen itkuun siitä, et joku voitti tv:n laulukilpailun ja sai levydiilin?
    Ja mitä tulee "jostain kuulin" ja "olen antanut itseni ymmärtää" tyyppisiin oletuksiin, niin kysykää rohkeasti Arilta. Mies osaa suomea ja vastaa ihan selkeästi.

    Lux
    02.01.2008 13:53:18
    "no eikös tässä juuri siitä muusikkoudesta ja musiikista yritetä puhua?"
    Toivottavasti. Kyllä viimeisten sivujen joukosta muutama sellainenkin viesti löytyy.

    "ja siitä mä ainakin olen puhunut, miten mua vituttaa, että tommosesta laulamisesta tuleesitten yhtäkkiä joku standardi, kun sitä tarpeeks tyrkytetään ihmisille."
    Miten mulla on mennyt tällainenkin ohi? Millaisesta laulamisesta tulee standardi? Standardi mihin?

    "Ja mua edelleen suuresti nyppii, kuinka kansa kohisi, että kova laulaja, kun ei Ari sitä ole."
    Sua nyppii siinä se, että a) joku muu pitää sitä hyvänä laulajana (ja on siis aivan väärässä) vai b) se on huono laulaja mutta tekee keikkoja (ja vie jonkun "hyvän" laulajan keikat?)
    En vaan kykene seuraamaan sun ajatuksenjuoksuasi.

    "Mikä tuossa on paskanheittoa?"
    Tuo kysymys on koominen. Eihän noissa SINUN tähän viestiin kirjoittamissasi esimerkeissä sitä ollut.

    "Näin keskustellaan monista soittajista tuolla muuallakin, ei se Ari mikään suojelukohde ole. Julkisuuden ja sauhuamisen määrä korreloi yleensä suoraan siihen, minkä verran keskustelua artisti herättää. Hyvä että edes herätää, sehän kertoo ilmiön mielenkiintoisuudesta."
    Heh, olet oikeassa julkisuuden määrästä mutta ei kyllä täällä yleisesti ottaen "keskustella" tuohon sävyyn kotimaisista artisteista. Yleensä. Nimimerkillä "muutaman vuoden täälläkin viettänyt". Tietenkään Ari ei ole suojelukohde, mutta mikä tekee hänestä yleisen sylkykupin? Edelleen: se, että hän voitti tv:n laulukilpailun ja sai levydiilin? Vai se, että hänellä on keikkoja vielä vuosi kisan jälkeenkin?

    "Ari on varmasti mukava kaveri, ja bändinsä on hyvä, ja toivottavasti tulevaisuudessa tulee vakuuttavia esityksiä. Tällä hetkellä mussiikkiin ja muusikkouteen liittyen joutuu toteamaan, että laulu on poikamaista, vire usein hakusessa (kuulemani perusteella) ja lavakarisma samaa luokkaa kuin puusta tehdyllä saunajakkaralla."
    Voi se olla vaikka kuinka mulkku kaveri, sen ei pitäis vaikuttaa tähän asiaan. Kävisit keikalla tsekkaamassa niin voisit vaikkapa analysoida tarkemmin poikamaista laulua ja jakkarakarismaa.

    Itse ihmettelen Arin laulun aiheuttamaa joko/tai-reaktiota. Palaute näyttää olevan täydellisen tyrmäävää tai totaalisen haltioitunutta. Minkäänlaista "ihan ok"-reaktiota en ole huomannut. Kait sekin on sitten hyvä asia.

    sen verran että kävin selaamassa tota ari-ketjua ihan idolsien alkuajoista. Alussa aria tunnuttiin tosiaan kovasti kannustettavan, jossain vaiheessa äänet jakautuivat kristianille ja sitten tuli nää ylimielisyyshässäkät. Hassua, että "muusikot" ottavat niin tosissaan roskalehtien lööppikaman. Tonne voi muuten rekata ihan kuka tahansa, eli siellä on muusikkojen joukossa ihan taviksiakin.

    En tietenkään jaksanut/viitsinyt kaikkea lukea, mutta nyt noi viimeaikaiset väännöt on käyty just Luxin ja jonkun himodissaajan välillä (taisi muuten olla just kriden kannattaja idolissa). Tää sidi..jotain urputti nimenomaan arin sauna open, nrj - ja elämä lapselle vedoista. ihme ettei ammattimuusikkona tajua, että arilla oli hyvin vähän aikaa opetella noita biisejä eikä siellä saunassakaan kaikki biisit sentään mennyt päin persettä. elämä lapselle -konsertissa arihan oli parasta antia livenä. lohdutukseksi vielä, ettei siellä läheskään kaikki dissaa aria, suurin osa on ymmärtäväisiä ja toivovat arskalle pitkää uraa. Dissaajat yleensä vain on sinnikkäimpiä inttäjiä ja pitävät kovinta ääntä.

    Keskustelu noin yleensä tuolla muusikkonetissä on tasokkaampaa kuin monella muulla forkalla. Syynä tietysti toi rekkautuminen ja asiantuntemus ja siihen vihkiytyminen. Tosin kyllähän sielläkin jotkut intoutuvat välillä moittimaan myös Arin ulkonäköä, mutta kuuluuhan sekin kokonaisuuteen esiintyvällä artistilla. Sori kirjoitus- ja kielioppivirheet, mutta nyt ei jaksa olla niin pedanttinen. Öitä.

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    Siellä on lähinnä vain tuo yksi, joka löytää Arista pelkkiä 'vikoja' ja perustaa mielipiteensä Saunassa nähtyyn ja sitten näihin tv:stä tulleisiin NRJ- ja Elämä lapselle-vetoihin. Luca muuten vastasi aika helvetin hyvin takaisin vielä äsken. Mutta nyt munkin puolesta Öitä :)

    Äänestä

  • oon seurannut kirjoitti:

    Voisitteko edes referoida? Mulla on kyllä tunnukset tuonne, mutta en muista niitä ulkoa, enkä oo nyt sillä koneella, johon ne saattaa olla tallennetut. :D

    Äänestä

  • vastasi? kirjoitti:

    "Heh, "jaksaa laulamisesta", mähän oon puhunut ihan yleisellä tasolla ja nimenomaan varonut kaikenlaista Ari Koivusen kykyjen kommentointia koska olen kenties jonkun mielestä jäävi siihen.

    Ok, leikitään nyt sitten taas että tämä on MUUSIKOIDEN.net ja asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä. Olen kuullut Arin laulavan monta kertaa hiukan kehnohkossa vireessä ja olen kuullut Arin laulavan monta kertaa helvetin hyvässä vireessä. Jälkimmäisiä tapauksia on onneksi enemmän.

    Itsekin laulamista hiukan opiskelleena voisin analysoida että pari vetoa meni hiukan sinnepäin johtuen sairaudesta/stressistä/väsymyksestä. NRJ:ssä oli kuuntelu aivan karmea, siellä ois kuka tahansa laulanut mitä sattuu paitsi playback-taiteilijat. Saunan keikalla saattoi olla vielä hiukan jännitystä mut en kyllä muista et se ois niin huonosti mennyt. (Tosin siellä olin itse paskajäykkänä - ekaa kertaa SOA:n lavalla!) Puhdaslapsitaltiointia on katottu pari kertaa ja musta siinä ei ollut mitään vireongelmaa.

    Arilla on helvetin luonnollinen äänenmuodostus ja erikoislaatuinen ääni, joka soi tosiaan aika laajassa rekisterissä. Mä epäilen että tää koko vireissue johtuu nyt vaan siitä et heppu sai niin paljon huomiota että jokainen pieni asia moninkertaistuu, ja kun jollekin on jäänyt mielikuva jostain niin kai sitä pyrkii ruokkimaan myöhemminkin.

    Niin.

    Olen myös kuullut Paul Stanleyn laulavan epiksessä, mutta heppu on edelleen mun mielestäni Freddie Mercuryn jälkeen kaikkien aikojen rocklaulaja. Ja Mercurykin lauloi välillä hiukan mitä sattuu... Se on herkkää hommaa tuo laulaminen. :D

    Mutta kyllä se Koivunen ihan musikaalinen mies on ja laulajanakin vasta uransa alussa - tosin aika hyvässä sellaisessa."

    Äänestä

  • ------------ kirjoitti:

    sitten sana hallussa, ei voi muuta sanoa. :D Ja varmasti on ihan oikeassa, koska kyllähän se on yksi pätevimmistä ihmisistä noita asioita arvioimaan, toisin kuin yksikään dissaaja.

    Kiitos sulle tästä! :)

    Äänestä

  • vastasi? kirjoitti:

    Voisitteko edes referoida? Mulla on kyllä tunnukset tuonne, mutta en muista niitä ulkoa, enkä oo nyt sillä koneella, johon ne saattaa olla tallennetut. :D

    rekkautumista, tosin siellä ilmeisesti on jotain juttuja, jotka avautuu vain jäsenille, mutta toi ariketju on ihan julkinen.

    en muuten bongannut antista, kridestä ym. idolseista triidejä, tosin en sivukaupalla jaksanut selata tota pop/rock/alternativetriidiä.

    Äänestä

  • ilman... kirjoitti:

    http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=142536&o=1080
    Aiemmin ei mielestäni päässyt, silloin kun joku viimeks pisti linkin sieltä tänne??
    Noita keskustelijoita on ollu tässä viimeisessä sessiossa n15. Se yks jäi eilen illalla inttää yöhön asti. Jokatapauksessa erikoista keskustelua jengiltä joista yks on käynyt yhdellä raskasta joulua keikalla ja muista suurin osa ei oo kuullu ees lättyy.
    Tunnen jopa itseni enemmän asiantuntijaks tossa porukassa vaikka roikun täällä kuralaudalla.

    Siellä on keskustelu otsikolla Anna Abreu, ei tosin kovin pitkä. Katri Ylanderista muistelen nähneeni myös. Media ja viihde-osiossa on pitkä Idols-keskustelu. Samoin siellä Laulaminen -osiossa on Idols-keskustelu.

    Johonkin aiempaan viestiin tässä ketjussa sen verran, että minusta se Arin vireen moitiskelija ei ole kenenkään idols-tähden kannattaja. Aika vainoharhaista kuvitella, että kaikki Arin dissaajat olisivat Kristianin faneja. Ei sillä niin paljon faneja ole :) Kaikki vain eivät tykkää eikä sille mitään mahda.

    perustaa Kridelle oma palsta. Annallahan on jo.
    Olet jämähtänyt tosiaan paikalleen. Kuka täällä haluaa sinun Kride ja Anna juttuja lukea.

    Äänestä

  • pääseekin kirjoitti:

    edes lukemaan, jos ei ollut tunnareita. Nyt onneksi pääsee.

    Samaa tuossa naureskelin, että suurin osa kommenteista on tasoa "Arissa ei ole lavakarismaa, en ole tosin yhtään hänen livevetoaan nähnyt..". Sitä paitsi tietääkö ne edes mitä karismalla tarkoitetaan ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Karisma )

    Voi että mun tekisi mieli mennä kommentoimaan sinne vaikka mitä, mutta olkoon ainakin toistaiseksi..

    Äänestä

  • olisi jo aika kirjoitti:

    perustaa Kridelle oma palsta. Annallahan on jo.
    Olet jämähtänyt tosiaan paikalleen. Kuka täällä haluaa sinun Kride ja Anna juttuja lukea.

    Tuolla ylempänä joku kyseli, onko Muusikoiden.netissä keskustelua muista idols-tähdistä kuin Arista. Miksi kysymykseen pitäisi vastata jollain toisella palstalla?

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Siellä on keskustelu otsikolla Anna Abreu, ei tosin kovin pitkä. Katri Ylanderista muistelen nähneeni myös. Media ja viihde-osiossa on pitkä Idols-keskustelu. Samoin siellä Laulaminen -osiossa on Idols-keskustelu.

    Johonkin aiempaan viestiin tässä ketjussa sen verran, että minusta se Arin vireen moitiskelija ei ole kenenkään idols-tähden kannattaja. Aika vainoharhaista kuvitella, että kaikki Arin dissaajat olisivat Kristianin faneja. Ei sillä niin paljon faneja ole :) Kaikki vain eivät tykkää eikä sille mitään mahda.

    mutta tein havainnon että ko viestiin on vastattu kahdella tavalla, joista on tullut tällä palstalla jo vakiokuvio. Eli ylläoleva 10:34 vastaa että ei nyt tartte vainoharhanen olla, ja toinen tossa alla 10:45 että mee perustaa sille kridelles oma palsta ;). Molemmat siis vastauksia 9:04 kommenttiin että mu.net palstalta ei löytynyt muiden idolssien keskutelupalstoja

    Äänestä

  • oon seurannut kirjoitti:

    Siellä on lähinnä vain tuo yksi, joka löytää Arista pelkkiä 'vikoja' ja perustaa mielipiteensä Saunassa nähtyyn ja sitten näihin tv:stä tulleisiin NRJ- ja Elämä lapselle-vetoihin. Luca muuten vastasi aika helvetin hyvin takaisin vielä äsken. Mutta nyt munkin puolesta Öitä :)

    kommenttinsa johonkin kapeeseen kohteeseen wälittämättä ottaa laajempaa skaalaa käyttöön*** hywin yleist kuiteski tällänen putkikommentointi***

    mitä tulee ariin nii se on esiintymispuolel kehittyny ihan sikana alkuajoist ja mäkin ihmettelin sen pokkaa siin suhtees et meni mm. saunaan ja nummeen heti suorilt wartaloilt ja tolla esiintymiskokemuksel mikä sil oli eli ei paljoo paskankaa:::

    rohkeudest pisteet mut jos rehellisest sanon nii näkyyhän sen kokemattomuus noist tonajan wideoist selwäst et jos wain noihin pelkästään pohjaa mielipiteens niin ei oo ihme et ne on tollasii kuin on*** nyt jos ois wastaawat karkelot nii jälki ois ihan toisenlaist eli kehitys on ollu huimaa *** suurin osa näist "muusikoist" on ollu just nummes tai saunas ja tuskin on loppuwuoden keikoil käyny kuuntelemas ja kattelemas ku sekin on sillee et jos on jostain jonkun käsityksen saanu nii sitä ei wähälkummal saa muutettuu***

    miks se luca siel wastaili??? tarkotan et ajankuluksko wai ärsyttikö sitä oikeest jos jollain on wäärii tai erilaisii käsityksii asioist ku niitähän nyt on aina eikä paljoo maksa waiwaa niit lähtee oikoon et hiukka ihmettelen syytä ****

    Äänestä

  • onkin et perustaa kirjoitti:

    temperamenttia vaikka muille jakaa:) En tiedä miks se siellä kommentoi. Jos vaikka haluaa tuoda oman mielipiteensä esille. Hyvä se on kyllä kirjottamaan. Täytyy myöntää;)

    Haluais myös kriittisempää keskustelua tonne ak.fi sivustolle. Hehkutuksen joukkoon.

    Äänestä

  • netistä kirjoitti:

    Just tähän asiaan eli dissaukseen liittyen juttua tältä päivältä (sitaateissa toisten kommentteja joihin luca vastaa ilman sitaatteja)Koko sivullisen voi käydä lukemassa sieltä, ekaks tarttee vaan rekisteröityä.

    Hatun nosto Lucalle kun jaksaa vääntää noiden urpojen kanssa!!

    Lux (luca)
    02.01.2008 01:51:28
    "Jostain olen kuullut että ari ei itekkään haluais tehä tämmöstä musiikkia mitä se nyt tekee tai siis mitä sille tehään."
    Ahaa. Se on hienoa et "jostain olet kuullut". Sun täytyy sit liittyä niiden kuoroon jotka odottaa kovasti sitä "omaa materiaalia" niin suru vähän laantuu.Edelleen ihmettelen tätä paskanheittoa täällä m.netissä. Jotkut suomi24:t ja vastaavat kuralaudat ymmärrän, mutta eikö täällä pitäis ainakin yrittää keskittyä musaan ja "muusikkouteen" eikä kateelliseen itkuun siitä, et joku voitti tv:n laulukilpailun ja sai levydiilin?
    Ja mitä tulee "jostain kuulin" ja "olen antanut itseni ymmärtää" tyyppisiin oletuksiin, niin kysykää rohkeasti Arilta. Mies osaa suomea ja vastaa ihan selkeästi.

    Lux
    02.01.2008 13:53:18
    "no eikös tässä juuri siitä muusikkoudesta ja musiikista yritetä puhua?"
    Toivottavasti. Kyllä viimeisten sivujen joukosta muutama sellainenkin viesti löytyy.

    "ja siitä mä ainakin olen puhunut, miten mua vituttaa, että tommosesta laulamisesta tuleesitten yhtäkkiä joku standardi, kun sitä tarpeeks tyrkytetään ihmisille."
    Miten mulla on mennyt tällainenkin ohi? Millaisesta laulamisesta tulee standardi? Standardi mihin?

    "Ja mua edelleen suuresti nyppii, kuinka kansa kohisi, että kova laulaja, kun ei Ari sitä ole."
    Sua nyppii siinä se, että a) joku muu pitää sitä hyvänä laulajana (ja on siis aivan väärässä) vai b) se on huono laulaja mutta tekee keikkoja (ja vie jonkun "hyvän" laulajan keikat?)
    En vaan kykene seuraamaan sun ajatuksenjuoksuasi.

    "Mikä tuossa on paskanheittoa?"
    Tuo kysymys on koominen. Eihän noissa SINUN tähän viestiin kirjoittamissasi esimerkeissä sitä ollut.

    "Näin keskustellaan monista soittajista tuolla muuallakin, ei se Ari mikään suojelukohde ole. Julkisuuden ja sauhuamisen määrä korreloi yleensä suoraan siihen, minkä verran keskustelua artisti herättää. Hyvä että edes herätää, sehän kertoo ilmiön mielenkiintoisuudesta."
    Heh, olet oikeassa julkisuuden määrästä mutta ei kyllä täällä yleisesti ottaen "keskustella" tuohon sävyyn kotimaisista artisteista. Yleensä. Nimimerkillä "muutaman vuoden täälläkin viettänyt". Tietenkään Ari ei ole suojelukohde, mutta mikä tekee hänestä yleisen sylkykupin? Edelleen: se, että hän voitti tv:n laulukilpailun ja sai levydiilin? Vai se, että hänellä on keikkoja vielä vuosi kisan jälkeenkin?

    "Ari on varmasti mukava kaveri, ja bändinsä on hyvä, ja toivottavasti tulevaisuudessa tulee vakuuttavia esityksiä. Tällä hetkellä mussiikkiin ja muusikkouteen liittyen joutuu toteamaan, että laulu on poikamaista, vire usein hakusessa (kuulemani perusteella) ja lavakarisma samaa luokkaa kuin puusta tehdyllä saunajakkaralla."
    Voi se olla vaikka kuinka mulkku kaveri, sen ei pitäis vaikuttaa tähän asiaan. Kävisit keikalla tsekkaamassa niin voisit vaikkapa analysoida tarkemmin poikamaista laulua ja jakkarakarismaa.

    Itse ihmettelen Arin laulun aiheuttamaa joko/tai-reaktiota. Palaute näyttää olevan täydellisen tyrmäävää tai totaalisen haltioitunutta. Minkäänlaista "ihan ok"-reaktiota en ole huomannut. Kait sekin on sitten hyvä asia.

    kuralautaa...no joo mut tääl on sana suht wapaa ja se tarkottaa sitä et on sekä hywää et huonoo kommentointii eli kaikkee löytyy laidast laitaan ja se on toisaalt rehellisempää satoo ku pelkkä hymistely sensuurin ikeen al *** se onks kellä asiantuntemust wai ei siihen mitä kommentoi nii sehän on ihan jokasen omist lähtökohdist kiinni ja kommentit on sen mukaan *** ei woida lähtee siit olettamuksest et kaikki mitä kommentoidaan ois about musiikin ammattilaisilt ja peril kaikest ku jokanen on oman maailmans asiantuntija kuiteski ja omaa;;ainaki toiwottawast ;; omii mielipiteit ja näkemyksii ***

    Äänestä

  • on tota kirjoitti:

    temperamenttia vaikka muille jakaa:) En tiedä miks se siellä kommentoi. Jos vaikka haluaa tuoda oman mielipiteensä esille. Hyvä se on kyllä kirjottamaan. Täytyy myöntää;)

    Haluais myös kriittisempää keskustelua tonne ak.fi sivustolle. Hehkutuksen joukkoon.

    kuohuu suht wilkkaast werrattuna suomalaiseen temperamenttiin ku tääl waa purraan hammast ja sit tintataan lopult henki hamarapuolel kartanol ku oikeen alkaa wituttaa et kyl kynnys on siel paljon matalampi päästää höyryi ulos ***

    must se et siel on wähän kritiikkii johtuu myös siit et kaikenlaiseen kritiikkiin suhtautuminen on siel kielteist eli sekä modet ja warsinki muut käwijät on heti kimpus jos jotai negatiiwist esittää ja kohta nää kritikoijat sit jo liewenteleekin näit lausuntojaan ja rauha on taas maas eli pikkasen pakan sekotust kyl waatis et sais tuuletettuu kunnol*** toisaalt kaikkien bändien siwuil on wähän sama asenne et ei siel tykätä jos joku tulee pistää keppei rattaisiin mut ihan kiwaa eloahan siitäkin syntyy et toiwoo kyl sopis*** arin kohdal woi wiel olla sekin et ku sitä kritisoidaan jo muual ihan tarpeeks niin omat siwut halutaan sentäs rauhottaa sellaselt,,oletan*** waik ei se tosiaan mitää suojeluu kaipaa ku kuka kaipais;;; hywä psyyke tuntuu olewan ja hyysäys ny ei oo kelleen hywäks***

    Äänestä

  • muka on??? kirjoitti:

    hese. Asiantuntemus on tosiaan suhteellinen käsite. Noi muusikot puhuu Arista kuitenkin aika hepposilla eväillä mitä ari-tuntemukseen tulee. Täällä ja etenkin AK.fi palstalla alkaa löytyy tota ari-asiantuntemustakin vaikka ollaankin nöyränä välillä myönnetty ettei tiedetä mitään kuhan digataan kuulemastamme ja näkemästämme.

    Äänestä

  • kysymys:) kirjoitti:

    et mistä diggaa ku nää on näit henkimaailman asioist *** ei musadiggarien tarwiikkaan mun mielest olla selwil kohteensa a) sielunelämäst b) kalsarien wärist C) muusta asiaan kuulumattomast waan kyse on tai ainaki pitäis olla siit et diggaa siit mitä ESITETÄÄN eli siit MUSASTA *** tästä woi sit saada joka negatiiwisen tai positiiwisen käsityksen tai ei käsityst ollenkaa ja tää wika waihtoehto ei arin kohdal oo kowinkaa yleist ku siit ny näyttää suht kaikil jonkinlainen mielipide irtoawan mikä on toisaalt ihan hywä asia ****

    tietty onhan se niinkin et jos jonkun äänest tai musast diggaa nii selwiihän siit ajan kulues paljon muitakin kuin musaan liittywii asioit ihan pakostakin mut perusta on aina se et diggaa siit musiikillisest annista kun kerta on kyse musasta***

    Äänestä

  • puoliks et weri kirjoitti:

    kuohuu suht wilkkaast werrattuna suomalaiseen temperamenttiin ku tääl waa purraan hammast ja sit tintataan lopult henki hamarapuolel kartanol ku oikeen alkaa wituttaa et kyl kynnys on siel paljon matalampi päästää höyryi ulos ***

    must se et siel on wähän kritiikkii johtuu myös siit et kaikenlaiseen kritiikkiin suhtautuminen on siel kielteist eli sekä modet ja warsinki muut käwijät on heti kimpus jos jotai negatiiwist esittää ja kohta nää kritikoijat sit jo liewenteleekin näit lausuntojaan ja rauha on taas maas eli pikkasen pakan sekotust kyl waatis et sais tuuletettuu kunnol*** toisaalt kaikkien bändien siwuil on wähän sama asenne et ei siel tykätä jos joku tulee pistää keppei rattaisiin mut ihan kiwaa eloahan siitäkin syntyy et toiwoo kyl sopis*** arin kohdal woi wiel olla sekin et ku sitä kritisoidaan jo muual ihan tarpeeks niin omat siwut halutaan sentäs rauhottaa sellaselt,,oletan*** waik ei se tosiaan mitää suojeluu kaipaa ku kuka kaipais;;; hywä psyyke tuntuu olewan ja hyysäys ny ei oo kelleen hywäks***

    saattaa olla, että se negatiivinen palaute kantaa etemmäks kuin ainainen hehkutus. Ja nämä jotka niitä raportteja antaa ovat yleensä sitä eturivin porukkaa. (en tiedä onko kaikki) Siinä ei saa oikeaa kuvaa siitä miten se laulu ja soitto kulkee. (taisin sohaista nyt muurahaispesää)

    Tuolla muusikoitten netissä on ihan asiallisiakin juttuja Arista. Ei pelkkää mollausta ja lyömistä.

    Äänestä

  • pitää ollakki kirjoitti:

    et mistä diggaa ku nää on näit henkimaailman asioist *** ei musadiggarien tarwiikkaan mun mielest olla selwil kohteensa a) sielunelämäst b) kalsarien wärist C) muusta asiaan kuulumattomast waan kyse on tai ainaki pitäis olla siit et diggaa siit mitä ESITETÄÄN eli siit MUSASTA *** tästä woi sit saada joka negatiiwisen tai positiiwisen käsityksen tai ei käsityst ollenkaa ja tää wika waihtoehto ei arin kohdal oo kowinkaa yleist ku siit ny näyttää suht kaikil jonkinlainen mielipide irtoawan mikä on toisaalt ihan hywä asia ****

    tietty onhan se niinkin et jos jonkun äänest tai musast diggaa nii selwiihän siit ajan kulues paljon muitakin kuin musaan liittywii asioit ihan pakostakin mut perusta on aina se et diggaa siit musiikillisest annista kun kerta on kyse musasta***

    ja vikana kalsarien väri..näin on. Mä tarkotin asiantuntemuksella esim sitä miten keikat on menny, ja mitä on esittäny niillä ja millasta oli yleisö, miten uppos ja mitkä oli fiilikset. Mistä musasta ari ite diggaa ja mitä haluaa esittää tulevaisuudessa ym ym. musan tekoon liittyvää.

    Mun mielestä muusikoiden netissä Arista keskustelevien olis asiallista tietää edes jotain noista ennenkuin ne alkaa heittää herjojaan. Lucan kommentointi on harvinaisen kärsivällistä siihen nähden kun tietää mikä ero sillä on aihetietämyksessä muihin nähden.

    Äänestä

  • on tota kirjoitti:

    temperamenttia vaikka muille jakaa:) En tiedä miks se siellä kommentoi. Jos vaikka haluaa tuoda oman mielipiteensä esille. Hyvä se on kyllä kirjottamaan. Täytyy myöntää;)

    Haluais myös kriittisempää keskustelua tonne ak.fi sivustolle. Hehkutuksen joukkoon.

    varsinkin muun bändin hehkuttelua, mikä on tietty ihan ok jos ja kun aihetta on. Just joku aika sitten ennen joulua täällä pohdittiin, että Ariin itseensä kohdistetaan aika paljon kritiikkiä tuolla ak:n sivuilla, tosin se on nyt vähentynyt, ehkä joulumieltä.

    Onhan myös Arin levyä ja videoita arvosteltu kriittisesti ja varsinkin alkuaikojen keikoista ja tv-esiintymisistä tuli paljon faneilta palautetta vire- ja kuuluvuusongelmista.

    Ehkä Ari on tosiaan parantanut laulamistaan ja esiintymistään kokemuksen ja laulutuntien myötä, oisko syy vähäisempään kritiikkiin siinä?

    Rakentava kritiikkihän on suorastaan toivottavaa artistin ja bändin kannalta, mutta kritiikkiä annettaessa pitäisi myös mainita ne hyvät asiat. Jätetään pelkkien vikojen etsiminen dissaajille, sillä niitähän riittää vähintään yhtä paljon kuin fanejakin.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    saattaa olla, että se negatiivinen palaute kantaa etemmäks kuin ainainen hehkutus. Ja nämä jotka niitä raportteja antaa ovat yleensä sitä eturivin porukkaa. (en tiedä onko kaikki) Siinä ei saa oikeaa kuvaa siitä miten se laulu ja soitto kulkee. (taisin sohaista nyt muurahaispesää)

    Tuolla muusikoitten netissä on ihan asiallisiakin juttuja Arista. Ei pelkkää mollausta ja lyömistä.

    viitsis edes arvailla mitään ellen olis itse keikoilla käynyt (tai edes albumia kuunnellu)- enkä oo koskaan ollut eturivissä.
    Sitä voi selittää suu vaahdossa vaikka kuinka paljon kaikenlaisia oletuksia mut ei ne vaikuta Arin esityksiin onneks millään lailla.
    Onneksi oon lähteny aria kuuntelee, muuten olisin jäänyt paljosta paitsi.

    T. henkilö joka ei kestä kulkee usein ees kaupassa karmeen taustamusan takia.

    Äänestä

  • on musiikki kirjoitti:

    ja vikana kalsarien väri..näin on. Mä tarkotin asiantuntemuksella esim sitä miten keikat on menny, ja mitä on esittäny niillä ja millasta oli yleisö, miten uppos ja mitkä oli fiilikset. Mistä musasta ari ite diggaa ja mitä haluaa esittää tulevaisuudessa ym ym. musan tekoon liittyvää.

    Mun mielestä muusikoiden netissä Arista keskustelevien olis asiallista tietää edes jotain noista ennenkuin ne alkaa heittää herjojaan. Lucan kommentointi on harvinaisen kärsivällistä siihen nähden kun tietää mikä ero sillä on aihetietämyksessä muihin nähden.

    et se joka asioist jotain tietää niin silt myös waaditaan enempi ku sellaselt joka kusee waan johonki suuntaa ja toiwoo ettei oo wastatuult***

    stabiilii tilannet ei oo ja hywä niin ku tietty kaikki aina waikuttaa kaikkeen ja joskus menee ja joskus taas ei ja silläkään ei kauheest oo merkityst onko esiintyjä rutinoitunu wai ei ku woi esitys silti mennä wähemmän hywin millon mistäkin johtuen waik kokemuksel pystyy kyl paljon kompensoimaanki mut ei kaikkee eikä aina ***

    esiintyjien fiilis on tärkee momentti eikä se sormiinapsauttamal synny ja jos se puuttuu niin jotain puuttuu sen mukana *** fiilis on kiinni wastawuorosuudest yleisöön hywin pitkälti ja jos tää homma pelaa niin se woi myös siirtyy waikka lähtökohdat ois mitkä*** eli toimii molempiin suuntiin ja yleisfiiliksen woi keikoil aistii kumminkin päin *** tietty paljon riippuu miten yleisönä on itel wastaanottokykyy ja antaako sen waikuttaa itteens wai ei *** näit asioit wois kelaa waik maailman tappiin ja löytää waik millasii polkui ***

    Äänestä

  • ollut hehkuttelua kirjoitti:

    varsinkin muun bändin hehkuttelua, mikä on tietty ihan ok jos ja kun aihetta on. Just joku aika sitten ennen joulua täällä pohdittiin, että Ariin itseensä kohdistetaan aika paljon kritiikkiä tuolla ak:n sivuilla, tosin se on nyt vähentynyt, ehkä joulumieltä.

    Onhan myös Arin levyä ja videoita arvosteltu kriittisesti ja varsinkin alkuaikojen keikoista ja tv-esiintymisistä tuli paljon faneilta palautetta vire- ja kuuluvuusongelmista.

    Ehkä Ari on tosiaan parantanut laulamistaan ja esiintymistään kokemuksen ja laulutuntien myötä, oisko syy vähäisempään kritiikkiin siinä?

    Rakentava kritiikkihän on suorastaan toivottavaa artistin ja bändin kannalta, mutta kritiikkiä annettaessa pitäisi myös mainita ne hyvät asiat. Jätetään pelkkien vikojen etsiminen dissaajille, sillä niitähän riittää vähintään yhtä paljon kuin fanejakin.

    ari ei kaipais ku ainoostaan äänenhuoltoon liittywää lisäoppii*** jos menee siihen et sil opetetaan miten mitäkin pitää laulaa nii wituiks menee hywä saundi ku pointti on siinä just se et se wetää sillee ku se luonnostaan tulee eli ihan luomutuntumal ja se siin hienoo just onki*** must ari saundaa niinku jotku alkuperäiskansojen edustajat ja niiden äänii ei oo laulutunneil pilattu***

    esiintyminen parantuu ja on parantunukkin wain esiintymäl ja laulaminen laulamal ja niihin ei must pidä mennä sörssiin wälii millää yleisil opetuksil ku jokasel on omat lähtökohtans ja niiden mukaan pitää edetä***

    Äänestä

  • sitä mieltä et kirjoitti:

    oon täst ehdottomasti. Se äänenkäytöntekniikka on kyllä hyvä ottaa haltuun just sen äänen keston takia. Toivottavasti siit nyt ei sitte oo mitään haittaa.

    Äänenhuoltoon ja -kestävyyteen liittyvissä asioissa kannattaa tietenkin olla tarkkana ja ottaa neuvoja vastaan, mutta muuten antaa mennä vaan sieltä selkäytimestä vai mistä lie se soundi tuleekaan..

    Justiinsa kattelin ens kuun keikkakalenteria, 21 keikkaa 29 päivässä!! Täytyy toivoa, ettei Ari tule kipeeksi loman jälkeen (mulle käy AINA niin, varsinkin jos on ollut jossain reissussa) että jaksaa vetää tuon putken.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    oon täst ehdottomasti. Se äänenkäytöntekniikka on kyllä hyvä ottaa haltuun just sen äänen keston takia. Toivottavasti siit nyt ei sitte oo mitään haittaa.

    eli siihen miten biisi luonnostaan tulee ulos ku siihenhä koko homma perustuu *** periaattees se kyl tarkottaa et mitä wähäisimmil musaopeil ari selwii nii sen parempi *** sanoo sit musa-ammattilaiset mitä sanoo mut ainoo asiantuntija wiimekädes on se joka sitä ääntä käyttelee ***

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    Äänenhuoltoon ja -kestävyyteen liittyvissä asioissa kannattaa tietenkin olla tarkkana ja ottaa neuvoja vastaan, mutta muuten antaa mennä vaan sieltä selkäytimestä vai mistä lie se soundi tuleekaan..

    Justiinsa kattelin ens kuun keikkakalenteria, 21 keikkaa 29 päivässä!! Täytyy toivoa, ettei Ari tule kipeeksi loman jälkeen (mulle käy AINA niin, varsinkin jos on ollut jossain reissussa) että jaksaa vetää tuon putken.

    meininkii mun mielestä vaik onki noin monta suuta elätettävänä.

    Äänestä

  • ahnetta kirjoitti:

    meininkii mun mielestä vaik onki noin monta suuta elätettävänä.

    sillon ku sitä on *** ei kai siin muuta oo ku kerta on kysyntää nii siihen pitää ol tyytywäinen *** ja wiel sekin et ne luultawammin diggaa myös duuneistaan ettei se mitään pakkopullaa oo***

    Äänestä

niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tätä ei tyhmempi huomaa vaikka sille kerrottaisiin. Tää on myös ihan oikeudenmukainen laki, sillä sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • aikaisia päänaukomisia tai mun mielestä lähinnä julkisuuteen tottumattoman nuoren taviksen varomattomasti väärässä paikassa heitettyjä lapsuksia, niin eiköhän Ari ole niistä jo maksanut ihan tarpeeksi. Mediahan "haukkumisista" kohun teki.

    Seiskassa hykerreltiin käsiä jo idolsin alkumetreillä. Voitte itse etsiä arkistosta, kun joku toimittaja hykertelee käsiään arvioidessaan Aria "mielenkiintoinen kaveri medialle". Kerrankin seiska oli oikeassa.

    Äänestä

  • vertaus. Mä jaan lehdet roskiin ja luettavaan eikä kumpikaan oo metsä.
    Ari ei oo sanonut mitään mitä sen tarttis katua tai perua eikä se oo sitä tehnytkään. Uskon ja toivon että Ari pysyy tässä totuudenmukaisessa linjassaan edelleen sillä laki on että totuus ei pala tulessakaan ja lopussa kiitos seisoo;)

    Äänestä

niinku esim mä näkee puun metsält ku sellanen on näköpiiris *** materiaali ja turwallinen elämä puuduttaa ja taannuttaa ihmist****

Äänestä
  • että luuseri osaa sopeutua tilanteeseensa "järkevästi". Kuitenkin se on hieman koomista kun luuseri nostaa itse sitä omaa häntäänsä.

    Äänestä

  • se hyvin tärkeää kirjoitti:

    että luuseri osaa sopeutua tilanteeseensa "järkevästi". Kuitenkin se on hieman koomista kun luuseri nostaa itse sitä omaa häntäänsä.

    asioidensa eteen eikä tartu tilaisuuteen sillon ku se tulee kohdal eli luuserius on must elämänpelkoo jost ois hywä täs elämäs päästä eroon ku ei toista tuu koskaan saamaankaa *** et tällee fiksu wastaus sun epäfiksuun kommenttiis***

    Äänestä

Kiva lukea pitkästä aikaa jotain, jossa on jotain asiaakin mukana. Yhdyn esittämiisi ajatuksiin täysillä. En kuitenkaan pidä noista kirosanoista, joita tällä palstalla (ei ainoastaan tekstissäsi, vaan muutenkin) viljellään turhan runsaasti. Tosin eihän se Arinkaan kielenkäyttö siloiteltua ole, mutta ei se Arin laulutaitoihin vaikuta. Onneksi sana on hallussa myös levylaulajallamme.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä että Ari on pelkää Seiska-kamaa koko ruipelo.

    Äänestä

  • mieltä täysin aloittajan kanssa- kaikkine voimasanoineen, niitä on just sopivasti mausteeksi :)

    Äänestä

  • lässy Lahesta kirjoitti:

    Olen samaa mieltä että Ari on pelkää Seiska-kamaa koko ruipelo.

    siis oot eri mieltä.

    Äänestä

  • suomenkieles on hienoi woimasanoi toisin ku mones muus kieles joissa on muutamis warsin köyhää tarjontaa siin suhtees mut sit taas helmiikin kuten esim venäjäl jossa on tosi wärikkäit ilmaisui käytös ***

    jos ny wittuu hiukka liikaa wiljellää nii sehän on merkki waan siit et asiaa arwostetaan***

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vuodesta 2007 kirjoitti:

Arille osoitetuista dissailuista jää mieleen ainoastaan tämän luterilaisen kasvatuksen saaneen kansan vitutuksen määrä.
Täällä ei suvaita jos saa suosiota "liian helpolla" eli voittamalla monta kuukautta kestäneen kisan, jonka tarkoitus on nimenomaan auttaa pinnalle alkavia artisteja.
Jos on niin helvetin hyvä kuin Ari, niin pitäisi vielä sopia tiettyyn muottiin, jotta voitaisiin hyväksyä.
Tää porukka täällä Suomessa on asunut liian vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että osaisi arvostaa nälvimättä mitään tai ketään joka ylittää niiden oman rajallisuuden.

Toivonkin Arille oikein hyvää vuotta 2008 valitsemallaan uralla. Pysykööt edelleen suorasanaisena ja oman tiensä kulkijana, vaikka ihan kiusalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu