I/I

298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

... maataloutta koskevaa kirjoitusta, niin pikku huomautuksia:

Jos olisi kysymys yksin maataloudesta sietäisi tosiaan ajatella, tarvitaanko siihen omaa ministeriötä. Maataloushan on nykyään vain 1,1 % kansantulosta ja väestäkin työskentelee sen piirissä alle 2 %.Mutta kun samalle ministeriölle kuuluu myös metsätalous, joka on tärkeämpi kuin varsinainen maatalous. Mutta kyllä ne silti joutaisivat samaan ministeriöön muun elinkeinoelämän kanssa.

Tukiaiset ovat taas eri asia. Se on maailmanlaajuinen vitsaus ja meilläkin niiden hoito on yksin EU:n käsisssä. Ei ole olemassakaan erikseen tempputukiaisia ja sitten tukiaisia. Kaikki ovat samaa tukiaissoppaa, eikä sitä voida yksin Suomessa hämmentää.

Äänestä
  • Maatalouden tempputukiaisia on perattava vahvalla kädellä. Muille toimijoille yhteiskunnassa on selvää, että esimerkiksi luonnonsuojelu ja ympäristöstä huolehtiminen kuuluvat jokaisen velvollisuuksiin ja rikkeistä rangaistaan, sekä luonnon kuormituksesta verotetaan. Maataloudessa tämäkin on päinvastoin: maatalouden ammatinharjoittajille erikseen maksetaan siitä, että hekin suostuvat nämä näkökohdat ottamaan huomioon. Tämä ei todellakaan ole oikea tapa opettaa vastuullisuutta.
    ********



    Tuo vaikuttaa samalta kuin se, että aletaan maksaa erityistä tukea siitäkin, ettei jussukat rääkkää eläimiään.
    Muut tajuaa sen ilman eri korvaustakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


/\/ kirjoitti:

http://blogitus.net/ptarkea/2007/04/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu