pitäiskö mun teijän mielestä puhua jonku kanssa? kenen? ja miten muka kehtaisin?
mä olen 160cm pitkä ja painoa jopa 53kg. olen mielestäni ylipainoinen. niimpä minulle tulee erittäin huono oma tunto aina kun syön jotain lihottavaa. ennen rankaisin itseäni viiltelemällä ja hakkaamalla itseäni.
tosin nykyään ongelmani kohdistuvat siihen, että pidän itseäni niin paskana, huonona, rumana, ilkeänä ja vaikka minä muuna inhottavana asiana...
aina kun koen pienenkään vastoin käymisen haen keittiöstä veitsen, sitten katson itseäni peilistä ja haukun itseni läpi kotaisin. painan veitsen ranteelleni ja toivon että uskaltaisin vieläkin viiltää niin kuin ennen vanhaan. mutta koska en uskalla haukun itseäni entisestään ja huomaan että eihän mun oo järkee elää koska en mä saa koskaan miestä, työpaikkaa ja että oon jo nyt vain haitaksi kaikille. niimpä painan veitsen kaulalleni ja painan veistä kaulaani kohden, kunnes tunnen pienenkin kivun. Olen niin nössö paska että en saa edes itseäni hengiltä... mutta olen päättänyt että kun kuolen niin mä tahdon hypätä jostain korkealta ja lentää kuin lintu. olla vapaa...
mä en tiedä kauan enää kestän tätä hirveää huonoutta olen aina huonoin ja rumin...
yleensä iltaisin tungen kynteni ihon sisään ja levitän vertani kasvoilleni jonka jälkeen katson peiliin ja toivon että näyttäisin tältä kun kuolen, kun olen päässyt vapauteen lentelemään kuin lintunen...
joskus myös revin hiuksiani ja otan lääkekaapista erillaisia lääkkeitä ja syön niitä, kun oikein masentaa...
tavallaan mä haluisin puhuu jollekin mutta en uskalla en halua että äiti tai isä pettyy minuun enää enempään. olen muutenkin jo pettänyt heidät, he toivoivat kaunista ja fiksua lasta mikä minä en todellakaan ole...
varmaan ainut asia jonka takia olen tässä on se että olen utelias ja nössö. mä haluan tietää olenko oikeasti niin paska kun luulen. mä haluisin armeijaan ja poliisiksi, mutta en mä voi päästä armeijaan koska mul on astma. enkä poliisiks koska olen läski ja lyhyt...
ainii mä olen 16-v naikkonen...
turha muuten selitellä, että oot viel niin nuori etkä oikein ole oivaltanut elämän tarkoitusta etkä sä viel mitää poikaystävääkää tarvii. elämä edessä!! ne kenen mielessä edes kävi toi teksi ni älkää vaivautuko kirjottaamaan...
surkein terveisin: Aamu-Taika
mä olen 160cm pitkä ja painoa jopa 53kg. olen mielestäni ylipainoinen. niimpä minulle tulee erittäin huono oma tunto aina kun syön jotain lihottavaa. ennen rankaisin itseäni viiltelemällä ja hakkaamalla itseäni.
tosin nykyään ongelmani kohdistuvat siihen, että pidän itseäni niin paskana, huonona, rumana, ilkeänä ja vaikka minä muuna inhottavana asiana...
aina kun koen pienenkään vastoin käymisen haen keittiöstä veitsen, sitten katson itseäni peilistä ja haukun itseni läpi kotaisin. painan veitsen ranteelleni ja toivon että uskaltaisin vieläkin viiltää niin kuin ennen vanhaan. mutta koska en uskalla haukun itseäni entisestään ja huomaan että eihän mun oo järkee elää koska en mä saa koskaan miestä, työpaikkaa ja että oon jo nyt vain haitaksi kaikille. niimpä painan veitsen kaulalleni ja painan veistä kaulaani kohden, kunnes tunnen pienenkin kivun. Olen niin nössö paska että en saa edes itseäni hengiltä... mutta olen päättänyt että kun kuolen niin mä tahdon hypätä jostain korkealta ja lentää kuin lintu. olla vapaa...
mä en tiedä kauan enää kestän tätä hirveää huonoutta olen aina huonoin ja rumin...
yleensä iltaisin tungen kynteni ihon sisään ja levitän vertani kasvoilleni jonka jälkeen katson peiliin ja toivon että näyttäisin tältä kun kuolen, kun olen päässyt vapauteen lentelemään kuin lintunen...
joskus myös revin hiuksiani ja otan lääkekaapista erillaisia lääkkeitä ja syön niitä, kun oikein masentaa...
tavallaan mä haluisin puhuu jollekin mutta en uskalla en halua että äiti tai isä pettyy minuun enää enempään. olen muutenkin jo pettänyt heidät, he toivoivat kaunista ja fiksua lasta mikä minä en todellakaan ole...
varmaan ainut asia jonka takia olen tässä on se että olen utelias ja nössö. mä haluan tietää olenko oikeasti niin paska kun luulen. mä haluisin armeijaan ja poliisiksi, mutta en mä voi päästä armeijaan koska mul on astma. enkä poliisiks koska olen läski ja lyhyt...
ainii mä olen 16-v naikkonen...
turha muuten selitellä, että oot viel niin nuori etkä oikein ole oivaltanut elämän tarkoitusta etkä sä viel mitää poikaystävääkää tarvii. elämä edessä!! ne kenen mielessä edes kävi toi teksi ni älkää vaivautuko kirjottaamaan...
surkein terveisin: Aamu-Taika
Vastaukset 6
Vanhimmat
RAKAS AAMU-TAIKA. TIEDÄTKÖ, MULLA OLI MELKO SAMANLAISIA JUTTUJA NUOREMPANA. SUN TÄYTYY EHDOTTOMASTI PYYTÄÄ APUA. MÄ EN SITÄ SILLOIN TEHNYT, MUTTA MULLE ANNETTIIN SE SITTEN VÄKISIN. SE EI OLLUT MUKAVAA. ONKO SULLA YHTÄÄN KETÄÄN IHMISTÄ, JOHON LUOTAT JA JONKA TUNNET VÄLITTÄVÄN ITSESTÄSI? SUSTA VARMASTI TUNTUU, ETTÄ KUKAAN MAAILMASSA EI KUITENKAAN EDES VOISI YMMÄRTÄÄ SUA, MUTTA USKON, ETTÄ OLET SIINÄ VÄÄRÄSSÄ. SÄ OLET TODENNÄKÖISESTI HYVIN HERKKÄ, VÄHÄN NIINKUIN SÄRKYNYT PIENI ENKELI, JOKA EI PYSTY SOPEUTUMAAN TÄNNE JOSKUS NIIN JULMAANKIN MAAILMAAN. MUTTA SUN MINÄKUVASI ON SELVÄSTI JOSTAKIN SYYSTÄ/JONKUN TAKIA VÄÄRISTYNYT AIKA PAHASTI. LIHAVA ET OLE ETKÄ MYÖSKÄÄN TYHMÄ, SE KÄVI ILMI JO KIRJOITUKSESTASI, ENKÄ USKO ETTÄ OLET YHTÄÄN MITÄÄN MUUTAKAAN MITÄ TÄLLÄ HETKELLÄ TUNNET OLEVASI. EI OLE NÖSSÖÄ, JOS EI KYKENE TAPPAMAAN ITSEÄÄN. JOS KERRAN ELÄMÄ TUNTUU SIETÄMÄTTÖMÄLTÄ JA KUOLEMA AJATUKSENA KAIKESTA TUSKASTA VAPAUTTAVANA, NIIN SILLOINHAN OLET TODELLINEN TAISTELIJA, KOSKA KUITENKIN JAKSAT JATKAA ELÄMÄÄ. EHKÄ KUITENKIN NÄET JOSSAKIN PIENEN VALONPILKAHDUKSEN? TAI TOIVOT NÄKEVÄSI? JOS ELÄMÄ ON PELKKÄÄ TUSKAA, SE EI VOI SIITÄ MUUTTUA KUIN PAREMMAKSI, EIKÖ VAIN? SIIS JOS ON JO POHJALLA, NIIN ALEMMAS EI ENÄÄ PÄÄSE...SILLOIN PÄÄSEE VAIN YLÖSPÄIN. MUTTA YKSIN ET PÄÄSE NYT MIHINKÄÄN. SIKSI ANNAN SULLE TEHTÄVÄKSI MIETTIÄ, KENELLE VOISIT KERTOA PAHASTA OLOSTASI. OPETTAJALLE? JOLLEKIN SUKULAISELLE? YSTÄVÄLLE? KYNNYS ON SUURI, VARSINKIN JOS ON JOUTUNUT MONESTI PETTYMÄÄN IHMISIIN, MUTTA YKSIKIN YMMÄRTÄVÄ IHMINEN VOI TEHDÄ PALJON, KUN OMAT VOIMAT OVAT LOPPU. JA TIEDÄTHÄN, ETTÄ ITSEMURHAN TEKEMÄLLÄ SINÄ VAIN SIIRTÄISIT TUSKASI TOISTEN IHMISTEN HARTEILLE. HALUATKO SITÄ? AJATTELEN SINUA LÄMMÖLLÄ JA LÄHETÄN PALJON HALAUKSIA! TODENNÄKÖISESTI OLET HYVIN SULOINEN TYTTÖ. =)
Hei AAMU-TAIKA olen psykiatri ! Et sinä minusta kauhea ole on pahempaakin nähty ja sitä paitsi kaikissa ihmisissä löytyy kultainen sydän myös sinulla mutta olet vain henkisesti särkynyt ihminen ja ymmärrän sinua kun olet noin masentunut ja herkkä mee kiltti ihminen hakemaan apua lääkärit auttavat sinua varmasti ja taas elät normaalisti niinkuin muutkin eikö olekkin mahtavaa. ja kerta kun sulla on se kultainen sydän niin tee mulle palvelus mee hakee hoitoa jo huomenna.
nii siinä sen näkee kuinka aikaan saamaton ja luuseri olen. en pysty tai siis uskalla hakea apua. mä kai pelkään että mä jäisin sitte ihan yksin jos kertoisin kaiken miltä musta tuntuu...
mä haluisin olla joku josta pidetään, joku jota rakastetaan. mä haluisin että mulla olis joku jolle kertoa kaikki päivän koko kohdat ja mokat...
mut ei mul oo, ei ketään muuta kuin mun peili kuva jota katson joskus pitkään kunnes huoman itkun kurkussani ja tunteen kuinka hirvittävä mä olen, kuinka ruma ja tyhmä ja kaiken lisäk lapsellinen.
mä jopa syytän joskus mielessäni mun vanhempia siitä että olen olemassa. mä en haluais olla täällä, aina kun mä olen jossain muualla kuin kotona mä toivon että tapahtuis onnettomuus ja mä kuolisin. kerran olin todella lähellä aútokolaria ja se oli minusta aika ihanaa. aina kun nään onnettomuuden toivon että olisin ollut sielä. sillon kun myyrmannissa räjähti mua harmitti hirveästi kun en ollut sielä olisin halunnut saada edes pari luotia rintaan ja luulla hetken kuolevani...
mä en voi varmaan ikinä puhua kellekkään näistä asioista, koska en halua tuottaa pettymystä vanhemmilleni ja mitä kaikki ajattelisivatkin musta...
mun vanhemmat on eronnu ja mä asun äidin luona, sillon kun isä asui vielä kotona se ei ollut kovinkaan kiva. mä en tajuu mut mä en muista kun pahoja asioita isästäni. mä muistan kuinka isä löi leveällä nahka vyöllä persuksiin, sanoi aina että mä eikä mun isoveli osata mitään. isäin päivänä se ei edes vilkaissut korttejani jota olin koulussa sille ahertanut ja aina kun pyysin isää leikkimäöän kanssani se sanoi: ei jaksa, ehkä huomana...
jos mä oon ollu isälle jo pienenä noin pettymys, ni en mä haluu enää olla pettymys kellekkään...
ainut jota oikeesti rakastan on mun koira joka sekin on jo vanha. mitä jos se kuolee joskus, ei mul oo enää ketää kelle puhua tai osoittaa rakkautta...
Usko kun sanon tämän kaikesta sydämestäni:
Hae apua heti! Ettei käy kuin minulle joka haudoin samoja ajatuksia sisälläni lähes 10v, tulin pisteeseen että joko otan hengen itseltäni tai haen apua. Voit ehkä kuvitella miltä tuntuu ajatella, että on heittänyt elämästään 10 vuotta hukkaan. Se ei tosiaankaan ole kivaa ja hidastaa muutenkin vaikeaa paranemisprosessia.
Tekstisi olisi voinut hyvin olla itseni kirjoittamaa kun olin tuossa iässä, vaikka eri sukupuolta olenkin. En haluaisi samaa helvettiä kenellekään muulle, joten tee jotain! Aloita vaikka www.tukiasema.net osoitteesta, ja käy lähimmässä mielenterveystoimistossa heti jos vähänkin tuntuu että pystyt.
...petää ketään. En mä voi hakea apua kaikki pitäis mua vaan hulluna ja tyhmänä.
mä haluan olla kiltti ja ystävällinen, en halua pettää ketään. mitä mun vanhemmat ja ystävätkin ajattelisivat...?
kyllä mä varmaan yksinkin pärjään. onhan mulla peili, puukko ja tuttuja jotka myy kamaa. en tosin oo aatellu huumeita kokeilla mutta niillä sais nopeesti ja siististi hengen pois tai ainaki itsensä niin sekasin että uskaltain hypätä...
mä tuotan vaa kaikkille pahaa mieltä ja tuskaa. mä oon aina vaan tiellä, niin mun isäki sanoo et musta ei oo mitään hyötyä ja oon aina vaa tiellä. eihän se kyllä ookkaa mua koskaan halunnukkaa. eikä hluu vieläkään. mä oon sillekki vaan jotain pakkopullaa jota sen on pakko kerran kuussa tavata.
mä vaa toivoisin että mulla olisi joku joka oikeesti välittää musta ja haluu olla mun kaa, eikä vaa hauku mua...
ei mua ees vois koskaa parantaa, koska se vika on siinä että oon niin huono. ei missään korvien välissä. oon paskaks syntyny ja paskana tuun olemaan. kunnes saan rohkeutta kiivetä korkealle ja lentää kauas pois kotoa...
ainut jota mulla tulis ikävä on mun koira ja linnut ja niillä kin on parenpi ilman mua...
Tota noin.Kaippa mulla on vähän samoja ongelmia.Mä oon 14-vuotias.
Pidän itseäni ylipainoisena,jopa läskinä(kauhea sana).Olen yrittänyt vähentää syömisiäni tuon takia,mutten tietenkään ole onnistunut.Joten syömisen jälkeen olen yrittänyt oksentaa monet kerrat.No,se ei ole onnistunut kertaakaan ja hirvittää vain ajatellakin,miltä tulen näyttämään,jos vielä jatkan tätä ahmimistani.
Olo,joka tästä tulee(siis,kun en pysty hallitsemaan edes syömisiäni,enkä ahmimisen jälkeen pysty edes oksentamaan ruokia pois)on kauhea.Tunnen olevani täysi luuseri jne.Pahaa oloani yritän lievittää(milläs muullakaan,kuin)viiltelemällä.Käsiin viiltelin pieniä haavoja,mutta nekin olivat liian näkyvillä(vanhemmat huomasivat).Joten tätä nykyään viiltelen jalkoihini.Ja se sattuu...
Ja yksi kysymyksesi"miten kehtaan kertoa?"...mä en ainakaan tiedä sitä.Mä en ikinä uskaltais tai kehtais kertoa esim.vanhemmilleni:( Vaikka täytyishän sitä jollekin kertoa...
Voisitko kertoa tänne,että uskalsitko kertoa kenellekään?Ja jos uskalsit,miten henkilö jolle kerroit,reagoi?Ja kuka tämä henkilö oli?
Hiipunut.