Olen ollut lapsesta asti jotenkin erilainen kuin muut. Herkempi ja ajatellut paljon. Liikaa. Olen aina tuntenut olevani ulkopuolinen. "Se omituinen". Ystäviä on ollut muutamia, mutta esim. kouluaikoina sain aina pelätä, milloin nämä ystävät hylkäävät minut. Olin koulukiusattu, enkä koskaan rento kuten muut vaan ainaista stressiä, pelkoa, nöyryytystä.
Juuri nöyryytyksiä..nimittelyä, syrjimistä, toisten edessä itkemistä, ulkonäön pilkkaamista. Tuollainen on rankka paikka teini-iässä kun jokainen haluaisi olla suosittu. Minulla varsinkin ylä-aste oli helvettiä.
Yritin itsemurhaa. Jouduin nuorisokotiin. Vapauduin täysi-ikäisenä.
Nyt kolmenkympin korvilla voin nähdä selvinneeni jotenkin täysijärkisenä, mutta elämäni on ollut sekavaa ja rasittavaa. Työelämään en ole koskaan päässyt kunnolla kiinni. Opiskelut jäivät vähälle. Olin niin sekaisin etten edes tiennyt mitä olisin halunnut opiskella, en jaksanut ajatella. Toisaalta koulu ja opiskelu ei ole koskaan edes oikein kiinnostanut.
En tunne olevani normaali ihminen. Moni asia menneisyydessäni hävettää ja nykyisessäkin. Miten olen elänyt. Ei kunnon koulutusta, nyt ei olisi töitä jos en olisi yrittäjä. yrittäjyyskin on raskasta eikä sitä tahdo jaksaa tällaisella huonolla henkisellä kapasiteetilla. Hävettä kun joku kysyy mikä olen koulutkseltani tai ammatilta. Enhän oikeasti ole peruskoulun jälkeen mikään. Todella noloa. Sanon vain aina olevani yrittäjä enkä kerro taustastani mitään.
Oikeasti olen vain "sekoittanut" asioitani 20 ja 30 ikävuoden välillä. Onnistunut sössimään luottotiedot. Nyt vain velkaa. Ei omaisuutta. Ollut monta kertaa burn-outin partaalla ja masentunut. En tunne olevani mikään. Häpeän itseäni. Olen aloittanut paljon ja aina lopettanut kaiken. Muuttanut paikkakunnalta toiselle, aina alkanut kaiken alusta. Mikään ei tule paremmaksi ja väsyn vain. yrityksiäkin ollut jo monta ja kaikki tuottaneet vain velkaa. Innolla aloitan mutta en jaksa sitten hoitaa niitä tarpeeksi hyvin, väsyn ja masennun.
Ennen oli ulkonäkö melko hyvä. Nyt sekin pilalla. Lihonut ja rapistunut.
Tuntuu, että olen vain mennyt kuin päätön kana ympäri maita ja mantuja enkä tehnyt mitään kunnollista. Miksi en osaa elää normaalisti?
Vanhat asiat ja uudemmatkin ikävät pyörivät mielessä. Jokainen päivä on taistelua jaksamisen kanssa. Olen jo melko turhautunut. Tunnen elämän olevan aivan sama mitä tekee, se on pilalla.
Ajattelin aina minusta tulevan jotain suurta, oli luovia kykyjä jne. mutta nykyään en jaksa edes niitä käyttää, tuntuu sekin turhalle.
Onko muita 30v turhautuneita, ehkä entisiä koulukiusattuja? Miten olette selvinneet?
Juuri nöyryytyksiä..nimittelyä, syrjimistä, toisten edessä itkemistä, ulkonäön pilkkaamista. Tuollainen on rankka paikka teini-iässä kun jokainen haluaisi olla suosittu. Minulla varsinkin ylä-aste oli helvettiä.
Yritin itsemurhaa. Jouduin nuorisokotiin. Vapauduin täysi-ikäisenä.
Nyt kolmenkympin korvilla voin nähdä selvinneeni jotenkin täysijärkisenä, mutta elämäni on ollut sekavaa ja rasittavaa. Työelämään en ole koskaan päässyt kunnolla kiinni. Opiskelut jäivät vähälle. Olin niin sekaisin etten edes tiennyt mitä olisin halunnut opiskella, en jaksanut ajatella. Toisaalta koulu ja opiskelu ei ole koskaan edes oikein kiinnostanut.
En tunne olevani normaali ihminen. Moni asia menneisyydessäni hävettää ja nykyisessäkin. Miten olen elänyt. Ei kunnon koulutusta, nyt ei olisi töitä jos en olisi yrittäjä. yrittäjyyskin on raskasta eikä sitä tahdo jaksaa tällaisella huonolla henkisellä kapasiteetilla. Hävettä kun joku kysyy mikä olen koulutkseltani tai ammatilta. Enhän oikeasti ole peruskoulun jälkeen mikään. Todella noloa. Sanon vain aina olevani yrittäjä enkä kerro taustastani mitään.
Oikeasti olen vain "sekoittanut" asioitani 20 ja 30 ikävuoden välillä. Onnistunut sössimään luottotiedot. Nyt vain velkaa. Ei omaisuutta. Ollut monta kertaa burn-outin partaalla ja masentunut. En tunne olevani mikään. Häpeän itseäni. Olen aloittanut paljon ja aina lopettanut kaiken. Muuttanut paikkakunnalta toiselle, aina alkanut kaiken alusta. Mikään ei tule paremmaksi ja väsyn vain. yrityksiäkin ollut jo monta ja kaikki tuottaneet vain velkaa. Innolla aloitan mutta en jaksa sitten hoitaa niitä tarpeeksi hyvin, väsyn ja masennun.
Ennen oli ulkonäkö melko hyvä. Nyt sekin pilalla. Lihonut ja rapistunut.
Tuntuu, että olen vain mennyt kuin päätön kana ympäri maita ja mantuja enkä tehnyt mitään kunnollista. Miksi en osaa elää normaalisti?
Vanhat asiat ja uudemmatkin ikävät pyörivät mielessä. Jokainen päivä on taistelua jaksamisen kanssa. Olen jo melko turhautunut. Tunnen elämän olevan aivan sama mitä tekee, se on pilalla.
Ajattelin aina minusta tulevan jotain suurta, oli luovia kykyjä jne. mutta nykyään en jaksa edes niitä käyttää, tuntuu sekin turhalle.
Onko muita 30v turhautuneita, ehkä entisiä koulukiusattuja? Miten olette selvinneet?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta en ole tehnyt oikeastaan mitään kuin
ajatellut siinä 20-30vuoden välillä joten
tuollaiset virheetkin on jääneet tekemättä..
Minulle riittää se kun tiedän itse että jos jotain
todella haluaisin saavuttaa niin pystyisin siihen.
Ei minun tarvitse todistella kenellekään olevani jotain.
Ehkä sinun tapauksessasi olisi nyt jo aika alkaa
miettimään että mikä on elämässä tärkeää ja mitä
todella haluat saavuttaa.(jos mitään..)
Vaikuttaa siltä että nyt vain pakenet itseäsi.
Sun kirjoituksesta kyl löyty paljon tuttua. Iteki oon kolmekymppinen, entinen kiusattu. Mun elämä on ollu sellaista hengissäselviämistaistelua vuodesta toiseen että aivan mahdotonta. Ja kärsimykset senkuin jatkuvat. Välillä muka on näyttänyt että nyt tuleekin noususuhdanne mutta sitten tullaan taas alas ja rymisten!
Itsellänikään ei ole työkokemusta juuri yhtään. Pelkään ihmisiä, pelkään elämää. En luota itseeni. Mua kiusattiin koulussa paljon ja senkin jälkeen. Pelkään että kiusattaisin työpaikallakin jos joskus pääsisin töihin.
Mua sitten monet kavahtavat kun olen niin synkkä ja masentunut. Olen elävä ruumis, yhteiskunnan rattailta tipahtanut luuseri. Mitäpä meikäläiselläkään tekee?