Ahdistaa!

veeper

Ottaa päähän! Mikä siinä on, kun nainen ei halua kuin lapsentekomielessä?

Olemme olleet 10 vuotta yhdessä. Aluksi harrastimme seksiä paljonkin, 3-4 kertaa päivässä, mutta sitten pikkuhiljaa (5 ensimmäisen vuoden jälkeen) seksikerrat harvenivat harvenemistaan ja nyt saa olla iloinen jos tulee kauhean vonkaamisen jälkeen saaneeksi, ehkä 5 kertaa vuodessa jopa! Vituttaa aika armottomasti.

Kerran naiseni on viimeisen 4 vuoden aikana ollut erittäin aktiivinen sänkyhommissa, nimittäin 2 vuotta sitten kun teimme lapsen. Olin silloin niin tapahtuneesta yllättynyt ja puutteessa, etten pahemmin vastustellut vaikka tajusinkin ettei parisuhteemme ole enää kovin hyvässä kunnossa. Olen joka kerta antanut aina naiselleni suulla orgasmin ennen yhdyntää ja muutenkin huomioinut hänen tarpeitaan. Pieni minulla ei ole ja olen mielestäni aivan normaalin näköinen, suht pitkä mies. Varsin hoikka kylläkin. Lisäksi erittäin aktiivinen ja melko avoin seksin suhteen. Tämä seikka ei yhtään helpota oloani.

Naiseni vastustaa kaikkea pornoa erittäin paljon. Auta armias jos vahingossa aukeaa nettiä selatessani joku pornomainos niin saan kuulla siitä kuukausi kaupalla valitusta. Naiseni on aina kotona, joten en voi edes hakata hanskaani kuin salaa. Niinpä niin, arvatenkin muutaman kerran kuussa.

Ei terveen, alle 30 vuotiaan kuulu elää puutteessa. Haluan olla yhdessä, koska meillä on yhteinen lapsi, mutta koville se ottaa niin

fyysisesti kuin henkisestikin. Tuntuu, että elämäni valuu hukkaan. En ole mitään pettäjätyyppiä, mutta jos tätä jatkuu vielä pitkään niin en tiedä mitä teen. Ehkä käyn vieraissa, jos muualta saisi. Tuskin se

naiseni pettämistä on, jos nainen ei kertakaikkiaan halua.
Pääkaupunkiseudulla kun asun, niin naisia näkee joka päivä kymmenittäin, iso osa niin hyvän näköisiä että sattuu sekä sydämeen, että alapäähän yhtä aikaa ;)

Joo, olen sika ja paska jätkä ja perverssi, mutta sainpahan avautua, kylläpä helpotti edes vähän. Anteeksi.

7

1402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veeper

      Jos haluaa asiasta keskustella muuta kautta tai antaa palautetta, niin sähköpostiosoitteeni on [email protected]. Kestän kyllä minkälaisen palautteen vain :)

    • takia kannata

      olla yhdessä.Sopikaa tapaamisista.Jos et rakasta vaimoasi erotkaa.

    • myös täällä

      Hei, mieti tosissasi mitä haluat.Eihän tuollaista kestä on sitten mies tai nainen. Pidemmän päälle tulee vaikeuksia, alat pettämään, suhde kärsii ja kaikista ikävintä, teidän pikku lapsi tulee kärsimään. Pettihän naisesi myös sinua, naimalla pelkästään sen takia, että saisi lapsen.
      Itse en ole mustasukkaista tyyppiä, miehet saavat katsoa pornoa, kuvia ja käydä vieraissa, kunhan harrastavat turvallista seksiä.
      Koita jaksaa ja ala elämään, jokainen muokkaa sellaisen elämän kuin haluaa...

    • ttippa

      Ensimmäisenä tulee mieleen, jotta naisesi ei ole kamalan varma itsestänsä ainakaan seksin suhteen jos jostain pornosta pitää nitkuttaa..? Pornohan on pornoa, ei todellisuutta..

      Toisekseen jos kovasti päsmäröit ja painostat seksiin niin se vie takuuvarmasti viimeisetkin halut..

      Jos sinulla vielä riittää motivaatiota niin järjestä teille kahdelle aikaa ja tehkää jotain yhdessä, syökää ja katsokaa vaikka elokuva lähekkäin tms? Ole naisesi lähellä ja ole kiinnostunut h ä n e s t ä. Vaan jos sinua ottaa pattiin jo pahasti etkä enää jaksa niin tee pesäero ennen kuin petät tai teet mitään muuta typerää.

      • panamahattuinen härra

        Uskon että sä pärjäät monella osa-alueella.


    • elämä,

      vai onko? Kai muitakin ratkaisuja ainakin pitää
      yrittää kuin ratkaista kaikki eroamalla.
      Nykyään kaikki pitää tulla heti ja helpolla.
      Jos teillä oli alkuun aktiivista seksielämää
      niin jotainhan on tapahtunut mikä seksin on tappanut.
      Jos saat sen selville tilanne voi parantua.
      Kumppanin huomioiminen ainakaan ei ole pahasta.
      Tiedän kyllä omasta kokemuksesta miten vaikeaa
      sekin voi olla.
      Itse olisin ollut halukas ostamaan vaimolleni
      seksikkäitä alusvaatteita,pukuja,hajuvesiä, koruja
      jos häntä olisi kiinostanut. Vastaus oli kuitenkin
      ettei kiinnosta kulkea "huoran" vaatteissa.
      Olisin toki kaiken halunnut näyttävän myös tyylikkäältä.
      Koeta vielä miettiä voitko itse tehdä asialle
      jotain,voit voittaa paljon jos onnistut !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      126
      5334
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3842
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      37
      1972
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1694
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1693
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1630
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1443
    10. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1362
    Aihe