Kun mä hurahdan johonkin juttuun ni mä kans hurahdan siihen.Nytkin oon pari kuukautta ollu suorastaan sairaalloisen kiinnostunu yhestä asiasta, ja välillä tuntuu et mun elämässä ei oo muuta kuin se, vaikka kyllä pitäis olla, koska muuten en ajattele muuta ku sitä. Unohdan joskus itseniki, kuka olen.Onko muita samanlaisia jotka pakenee tällä tavoin todellisuutta ja välil herää miettimään et onks tää nyt ihan tervettä?? En erityisesti kärsi tästä, vaan pikemminkin nautin jollain ihan älyttömällä tavalla siitä kun saan unohtaa todellisuuden ja vajota omaan mielikuvitukseen, mutta se häiritsee kun pitäisi tehdä jotakin "järkevää". Ei jaksaisi kauheasti keskittyä.
Todellisuudesta pakeneminen
onks muita samanlaisia??
61725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tarkkaavaisuus häiriö, itsellänikin on. tai en tosin ole varma onko yksistään toi syynä.. mutta toisinaan saattaa mennä 6kuukautta tuosta vaan, en edes huomaa ajan kulua. kun olen löytänyt jonku mielenkiinnon kohteen esimerkiksi maalaaminen, sitä niinku uppoutuu työhönsä ja unohtaa kaiken ympäriltä, ja sitten kun viimein ns herää todellisuuteen niin ei muista kuluneesta 6 kuukaudesta muuta kun sen maalaamisen.
Arki on yksinkertaisesti vaan niin helevetin tylsää!!!!! Voisin vaan kuunnella musiikkia ja tehdä taidetta ja haaveilla kaiket päivät... mutta kun sitä rahaa pitäis jostain tulla.
Riippuu mitä teet! Jos hurahtaminen aiheuttaa terveydellesi tai muiden terveydelle välitöntä vaaraa ei se tietenkään ole järkevää, mutta noin yleensä innostuminen asiasta josta saa mielihyvää on vain yksi elämisen onnistumisen salaisuuksia. Kaikki suuret jutut maailmassa ovat vaatineet hurahtamista ja jopa hulluutta ja pienemmässäkin mittakaavassa ihminen, jolla on sisältöä elämässään pärjää hyvin myös itsensä kanssa.
Kirjoituksestasi kuitenkin huokuu kielteisyys itseäsi kohtaan, joten ehdottaisinkin ettet käyttäisi sanaa sairaalloinen jos kyse ei kerran mistään sellaisesta ole. Jos vertaat itseäsi muihin ja tuntuu, että jotenkin poikkeaisit "hurahduksesi" vuoksi muista ei se silti tarkoita että kyse olisi mistään sairaalloisesta ilmiöstä. Joskus muut saattavat olla passiivisia ja ikävystyttäviä, mikä on valitettavan yleistä meissä suomalaisissa ja sen vuoksi kannattaa vain nauttia elämästään kun kerran niin on :)
Minäkin uppoudun oikein innolla johonkin asiaan, että se on aina mielessä. Ja kaveritki on minut hyljänneet, kun en niiden kaa puhu muusta kuin siitä "asiastani" jos ne yrittää jostain muusta puhua, keskeytän ne ja jatkan omia höpinöitäni.
Mulla on täysin sama juttu. :D en pidä sitä kirouksena.
Olen harrastanut todellisuuspakoa varmaan jostain 18-vuotiaasta eli melkein puolet elämästäni.
Jotkut muut viittasivat ehkä harrastuksiinsa. Minulla kuitenkin todellisuuspako on kuvitelmaa toisenlaisesta elämästä. Kuvittelen itselleni toisenlaisen nuoruuden. Kuvittelen esim. olevani taiteilija yms. Erotan kyllä toden ja harhan. Mutta tällaiset kuvitelmat ovat ainut hetki koko nykyisessä elämässäni milloin voin kokea olevani onnellinen.
En osaa olla onnellinen todellisessa elämässä. Se tuntuu niin sekavalta. Mutta unelmissa saa itse päättää tunteensta ja kaiken. Eihän se ole todellista onnea, mutta jotain kuitenkni.