Veikko

jo 80-luvulla tuosta kansanedustajien jatkuvasta omien etujen kahmimisesta. Hän sanoi, että lähitulevaisuudessa tulemme näkemään varsin nuoria eduskunnasta tipahtaneita eläkeläisiä.

Hän tarkoitti sitä, että kun 18-vuotta täyttänyt henkilö valitaan eduskuntaan ja mahdollisesti seuraavissa vaaleissa tipahtaa, niin hänestä tulee varsin nuori 22-vuotias suurta eläkettä saava eläkeläinen. Muistan kuinka silloinkin Veikko sai vain naurunhörähdyksiä osakseen.

Tänäpäivänä nuo varoitukset ovat jokaisen nähtävissä. Iltalehti julkisti suuren joukon eduskunnasta tippuneita nuoria eläkeläisiä, jotka nyt sitten nauttii noita kahmimisen hedelmiä. Ja mitä enemmän tulevaisuudessa lapsukaisia valitaan eduskuntaan sitä suurempi tulee olemaan tuo ylenpalttista sosiaalietua nauttivien joukkio.
-seles-
7305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä mieltä asioista loppujen lopuksi olet? Tuossa alempana eräässä ketjussa sanot, että "toivot löytyvän uusia, nuoria ja raikkaita ehdokkaita politiikkaan". Ja siksi et ole itse lähtenyt esim. kunnallisvaaleissa ehdokkaaksi.

Jos nuo uudet ja raikkaat sitten pääsevät läpi, mutta putovat jatkossa vaikkapa eduskunnasta, onko heidän vika, jos laki on tehty sellaiseksi, että saavat eläkkeen vaikka ovatkin vielä nuoria kuten Halme?

Äänestä
  • hehän nauttivat juuri siitä mitä pöhköt ovat saaneet aikaan. Mutta kansanedustajuus ei ole virka eikä toimi eikä oikestaan edes työpaikka. Se on luottamus tehtävä ja yleensä sieltä tipahtaneet ovat palanneet entisiin tehtäviinsä, tai kattelevat uuden työpaikan. Kortistoonkin saa mennä. Viimevaaleissakin pudonnut veturimies palasi omaan työhönsä, oli fiksu mies. Ja kyllä sä näit sen listan ja ymmärrät sen, että Halme on sairaseläkkeellä eikä mikään nuori niihin 30 kymppisiin terveisiin verrattuna. Minä luulen kyllä, että sinä varsin hyvin käsität mitä minä tarkoitan ylenpalttisella etujen kähminnällä.
    -seles-

    Äänestä

sinä jo olet? Luulisi tuollaisen " SMP.n alkuisen veteraanin" tietävän että yhdenkauden edustaja ei saa eläkettä toimestaan vaan, kuten Soinikin eläkeläisiä huijaten hankkiman toisenkauden jälkeen.
Eikä tuo eläkeaika ala vasta kuin normaalin eläkeiän täyttyessä.

Siksi toisekseen teidän vanhojen seniilien vuoksi älyttömät sosiaalietuudet, ovat voimassa. Sama koskee koko sosiaalipuolen raskasta ja liian suureksi rakennettua verkostoa. ns. turvaverkko.

Joten jätä -seles- sinä tuo ajattelu nuoremmille. Sinusta ei ole siihen enään, jos on koskaan ollutkaan.

Äänestä
  • ite nuo tietosi. Yhdenkauden terveet nuoret edustajat pääsevät sopeutumiseläkkeelle tipahdettuaan eduskunnasta. Halme ei ole mikään nuori ja hänet on laitettu eläkkeelle lääkärien antamien lausontojen perusteella..Sen sijaan eduskunnasta tippuneiden yhdenkauden edustajien ei tarvi muuta kuin ilmoittaa valtiokonttoriin, että haluaa alkaa nostamaan sopeutumiseläkettä.Eläke juoksee vaikka koko lopun elämää, jos ei työ kiinnosta. Eikä se Halmeen sairaseläke ole niin suuri kuin on annettu kirjoituksissa ymmärtää. Minä en voi koskaan hyväksyä tuollaista oman edun tavoittelua. Ovat täysin yhteiskunnan hovisyöttiläisiä.
    -seles-

    Äänestä

  • Neittaanmäki, Piha, ym. jne.

    stt-itar-tass HS:fi 2.5.2007
    Eduskunnan rikkain sopeutusmiseläkkeelle

    Kansanedustajat ovat luoneet oman työttömyyskorvauksensa, sopeutumiseläkkeet. Suosio on suuri. Kun on istunut vähintään seitsemän vuotta kansanedustajana, hakemus Valtiokonttoriin riittää.

    Eläke on myönnetty esimerkiksi ex-eduskunnan rikkaimmalle edustajalle, Juhani Sjöblomille (kok). Sorabisneksessä mukana olevan Sjöblomin, 57, varallisuus oli viime verotuksessa 2,8 miljoonaa euroa.

    Nuorin sopeutumiseläkeläinen on Petri Neittaanmäki (kesk), 32.

    Pienin sopeutumiseläke on noin 1600 euroa kuussa ja suurimmillaan yli 6000 euroa. Eläkkeeseen on turvautunut myös pitkäaikainen ministeri Jan-Erik Enestam (r), 60, joka siirtyy elokuussa Pohjoismaiden neuvoston johtajaksi Kööpenhaminaan.

    http://personal.inet.fi/yhdistys/vakivallaton/uutisarkisto.html

    Äänestä

  • tarkistappa kirjoitti:

    ite nuo tietosi. Yhdenkauden terveet nuoret edustajat pääsevät sopeutumiseläkkeelle tipahdettuaan eduskunnasta. Halme ei ole mikään nuori ja hänet on laitettu eläkkeelle lääkärien antamien lausontojen perusteella..Sen sijaan eduskunnasta tippuneiden yhdenkauden edustajien ei tarvi muuta kuin ilmoittaa valtiokonttoriin, että haluaa alkaa nostamaan sopeutumiseläkettä.Eläke juoksee vaikka koko lopun elämää, jos ei työ kiinnosta. Eikä se Halmeen sairaseläke ole niin suuri kuin on annettu kirjoituksissa ymmärtää. Minä en voi koskaan hyväksyä tuollaista oman edun tavoittelua. Ovat täysin yhteiskunnan hovisyöttiläisiä.
    -seles-

    mitä kirjoitat. Yksikään 22 vuotias ei saa sopeutumis eläkettä itsellee, siitä valtionkonttoriin pelkästään ilmoituksen tekemällä. Älä nyt koita taas antaa virheellisiä tietoja "pienten ihmisten" kadehdittavaksi. Anna yksikin aitoon tietoon perustuva tuollainen eläke meille tietoon ja luettavaksi. Olet pelkkä pelle seles parka.

    Äänestä

tuosta Pietusta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varoitti kirjoitti:

jo 80-luvulla tuosta kansanedustajien jatkuvasta omien etujen kahmimisesta. Hän sanoi, että lähitulevaisuudessa tulemme näkemään varsin nuoria eduskunnasta tipahtaneita eläkeläisiä.

Hän tarkoitti sitä, että kun 18-vuotta täyttänyt henkilö valitaan eduskuntaan ja mahdollisesti seuraavissa vaaleissa tipahtaa, niin hänestä tulee varsin nuori 22-vuotias suurta eläkettä saava eläkeläinen. Muistan kuinka silloinkin Veikko sai vain naurunhörähdyksiä osakseen.

Tänäpäivänä nuo varoitukset ovat jokaisen nähtävissä. Iltalehti julkisti suuren joukon eduskunnasta tippuneita nuoria eläkeläisiä, jotka nyt sitten nauttii noita kahmimisen hedelmiä. Ja mitä enemmän tulevaisuudessa lapsukaisia valitaan eduskuntaan sitä suurempi tulee olemaan tuo ylenpalttista sosiaalietua nauttivien joukkio.
-seles-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu