Lauri

ParkPatrolin Lauri Mustonen ilmoittaa tämän päivän (2.1.2007) Iltalehdessä kaksinkertaistavansa p-valvojiensa lukumäärän. Hän päätyi kertomansa mukaan tähän parin viikon "mietintätauon" jälkeen. Ilmoitus ei tunnu uskottavalta. Yhtälö ei mene umpeen, kun palkkakulut kaksinkertaistuvat, mutta tulot putoavat nollaan. Kukaan ei maksane yksityisiä p-valvontamaksuja Vantaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen.

Mustonen väittää pysäköinnin muuttuneen villiksi Vantaan päätöksen jälkeen. Tovottavasti nyt kaikki yrittävät pysäköidä mahdollisimman oikein, että yksityisten p-valvontafirmojen propaganda omasta tarpeellisuudestaan ei saa kannatusta.
31042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ParkPatrolin omistaja Lauri Mustonen yritti pitkään estää oman nimensä julkituomisen mediassa, erityisesti tällä palstalla. Viime aikoina hän on itse hakeutunut julkisuuteen ja haluaa paistatella sen loisteessa. Nyt viimeistään hänen yksityisyyden suojansa on alentunut esimerkiksi poliitikon yksityisyyden suojan tasolle (vrt. politiikka-palstat).

Kritiikin voi suoraan kohdistaa henkilöön ja hänen tekojaan ja sanomisiaan voi kommentoida - olla samaa tai eri mieltä. Yllä oleva Rva Lintusen kommentti on täysin käsittämätön yritys palata kivikauteen.

Äänestä

...ilmoituksia joissa Parkpatrol hakisi lisää valvojia. Ei ainakaan mol.fi näkynyt. Onko joku muu löytänyt?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


bluffaa kirjoitti:

ParkPatrolin Lauri Mustonen ilmoittaa tämän päivän (2.1.2007) Iltalehdessä kaksinkertaistavansa p-valvojiensa lukumäärän. Hän päätyi kertomansa mukaan tähän parin viikon "mietintätauon" jälkeen. Ilmoitus ei tunnu uskottavalta. Yhtälö ei mene umpeen, kun palkkakulut kaksinkertaistuvat, mutta tulot putoavat nollaan. Kukaan ei maksane yksityisiä p-valvontamaksuja Vantaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen.

Mustonen väittää pysäköinnin muuttuneen villiksi Vantaan päätöksen jälkeen. Tovottavasti nyt kaikki yrittävät pysäköidä mahdollisimman oikein, että yksityisten p-valvontafirmojen propaganda omasta tarpeellisuudestaan ei saa kannatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu