Valvooko meidän tilejämme jokin taho? Meinaan, olen ihmetellyt kun avainlukulista on loppumaisillaan ja verkkopalvelimen mukaan minulla ei pitäisi olla enempää kuin kaksi lukua jäljellä. Silti listassani on vielä kuusi numeroa joita en ole käyttänyt.
Eikö joka kerta kun verkkopankissa käy niin yksi numeroluku on käytetty. Olen joka kerta viivannut yli numerosarjan jonka olen käyttänyt. Silti verkkopankin palvelimen mielestä on vain kaksi lukua jäljellä kuuden sijaan.
En ole ainoa joka tähän olen törmännyt. Tunnen ainakin kaksi ihmistä jotka ovat myös huomanneet että numerosarjoja on jäänyt käyttämättä kun palvelin huomauttaa että uusi pitää tilata ja listan numerot on lopussa. Erityisen hyvin huomasi silloin pari vuotta sitten kun verkkopankki kysyi numerot avainlukulistalta järjestyksessä kun nykyään niitä kysytään sekaisin koko listalta. Olen kysynyt monta kertaa pankiltani (osuuspankki) mutta kaikki vain ihmettelee ja kukaan ei tiedä yhtään mitään. Tiedättekö te?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.