Välivuosiko myönteinen kokemus?

toisin todennut

Itse en kyllä allekirjoita tätä, että välivuosi olisi kokemuksena mitenkään myönteinen. Vietän tällä hetkellä toista välivuottani, ja elämäni on yhtä helvettiä. Yritän olla ajattelematta asiaa menemällä joka päivä töihin. Vituttaa niin suunnattomasti, kun törmää ihmisiin, jotka opiskelevat jossain hienossa paikassa (jonne itsekin olisi mahdollisesti halunnut). Olen tehnyt puolitoista vuotta töitä lähikaupassa. Olen jäänyt paikkakunnalle, jossa ei ole yhtään mitään. Asun edelleen vanhempieni nurkissa. Valehtelisin, jos väittäisin, etteivät itsetuhoiset ajatukset ole käyneet mielessäni.

Tämä on ilmeisesti sitä paljon ylistettyä kokemuksen hankkimista ja kasvua ihmisenä. Olen niin ahdistunut, kun ajattelenkin kevään pääsykokeita. Yritän olla positiivinen. Silloin tällöin pieni positiivinen häivähdys käy mielessä, mutta pian taas epätoivo valtaa mielen. Olen jatkuvasti töissä, koska haluan kattaa edes osan kuluistani. Paskaa! Tässä ei ole mitään kokemusta karttunut. Sen sijaan olen muuttunut yhä negatiivisemmaksi ja ahdistus on vallannut mielen. Pohdin vain, olenko todella näin typerä, että minusta ei yksinkertaisesti ole mihinkään.

Vanhempani eivät painosta minua muuttamaan kotoa pois. He ovat niin lapsellisia, etteivät ymmärrä, kuinka vaikeaa opiskelemaan on päästä. Isäni ehdotti muun muassa eilen, että "Miten se olisi tämä lakimiesura, kun henkilö Y (serkkuni) lukee sitä myös yliopistossa. Tuntuu, että masennun paikalleni ja pelkään olevani vielä kymmenen vuoden päästäkin tässä samassa tilanteessa.

95

20928

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kohtalotoveri

      Moikka moi. Haluaisin kertoa sinulle, että vaikka tilanne voi vaikuttaa todella synkältä, et ole toivoton tapaus.
      Putosin itse lukiosta pois, olin pitkään masentunut, asuin vanhempieni nurkissa ja tein töitä minäkin. Kun masennus alkoi helpottaa, sain vietyä läpi amistutkinnon, joskaan en vieläkään siinä vaiheessa tienny mitä rupeaisin elämälläni tekemään.

      Muutin omilleni samalla kun pidin välivuotta, hain ja pääsin ammattkorkeaan, lopetin alle vuoden kuluttua. Pidin taas väliä runsaat kaksi vuotta, ja stressasin sinä aikna tulevaisuuttani niin, että elimistö oli koko ajan ylikierroksilla ahdistuksesta. Olin itsetuhoinen, epätoivoinen, masentunut ja täysin ilman suuntaa.

      Ammattikorkean aikana mielessä oli kuitenkin alkanut kypsyä ajatus tietystä yliopistossa opetettavasta alasta, joka kiinnosti siinä määrin että aloin ottaa valintakoekirjoista sun muista asioista selvää.
      Suurin ongelma olikin pään sisällä: pelkäsin hirveästi hakupapereiden lähettämistä ja kirjojen ääreen istumista -- olin vihdoin löytänyt jotakin mikä oli oikeasti minulle tärkeää, jotakin mitä haluasin enemmän kuin mitään muuta, joka toisi samalla suuren positiivisen muutoksen elämääni -- ja pelkäsin kuollakseni menettäväni tilaisuuteni menneisyyden kouluongelmien ja nykytilanteen takia. En tavallaan uskaltanut aloittaakaan, jotta ei tarvitsisi (taas) pettyä.

      Olin varma, että minun taustallani, itsetunto-ongelmilla ja papereillani ei sinne päästäisi, kun ko. alan sisäänpääsyprosentti oli alle kymmenen. Pelkäsin aidosti menettäneeni masennuskautena kyvyn oppia ja sisäistää uusia asioita, joten pääsykoelukeminen oli melkoinen haaste. Ensimmäisellä kerralla uskalsin pienellä lukemisella käydä vain katsomassa miltä koe ja yliopistoympäristö vaikutti.

      Toisella kerralla pääsin kirkkaasti sisään, ja sille tielle myös jäin.

      Lyhyestä virsi kaunis: luulen ymmärtäväni jollakin tapaa tilannettasi, vaikka se uniikki tietysti onkin. Juuri nuo aidon pelottavat uhkakuvat itsensä löytämisestä samasta jamasta kymmenen vuoden päästä kuulostavat todella tutuilta.

      Kirjoitat fiksua, johdonmukaista, pohtivaa tekstiä. Löydät ihan taatusti oman tiesi ja oman alasi.

      Sillä, mitä olet tehnyt vuosi, kaksi tai kolme vuotta sitten ei ole mitään väliä. Kärjistetysti sanottuna, lähtöpapereillasikaan ei ole mitään väliä. Pistä menneet asiat taaksesi, vaikka ehkä toivoisitkin toimineesi toisin, ja saatat löytää itsesi vertailemassa erilaisia "mitä jos" -skenaarioita nykytilanteeseesi.

      Ainoa asia, jolla todella on väliä on se, mitä teet nyt, myös pääsi sisällä.

      Yritä pitää kiinni positiivisista häivähdyksistäsi ja kiinnitä huomiota siihen mihin asiaan/asioihin ne liittyvät, sillä ne ovat vihje oikeasta suunnasta.
      Tuollainen pienet onnenhäivähdykset vs. epätoivo kertovat melkoisesta ristiriitatilanteesta, sisäisestä kasvavasta paineesta, joka johtaa ennenpitkää voimakkaaseen muutokseen. Pidä huoli siitä, että olet johtamassa sitä muutosta, vaikka vain pieni askel kerrallaan.

      Iloa elämääsi toivotellen,
      Kohtalotoveri :)

      • Homsantuu

        Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että usein ongelma on oman pään sisässä: ei siinä, ettet osaisi tai oppisi mitään, vaan siinä ettet usko itseesi tarpeeksi.

        Minulla meni 3 välivuotta töitä tehden yksi avoimessa opiskellen. Ensimmäinen välivuosi johtui siitä, etten kirjoitusten jälkeen tarpeeksi jaksanut keskittyä lukemiseen. Tämän vuoden aikana kehitin itselleni jonkinmoisen pelkotilan pääsykokeita kohtaan. En uskonut itseeni, ajattelin pääsykokeiden olevan jotain ylivoimaisen vaikeaa, ja tästä johtuen en edes yrittänyt hakea mihinkään. Toisen välivuoden keväällä yritin jo vähän lukea, muttei siitäkään tullut mitään. Ajattelin vieläkin olevani liian huono. Koko ajan olin töissä ja keksin itselleni jos jonkinmoisia tekosyitä sille, miksi minun ei kannattanut edes yrittää: Olen koko ajan töissä, ei minulla ole aikaa, yliopistoihin on niin vaikea päästä, en osaa, en pysty pääsykokeisiin. Kesti kauan aikaa huomata, etteivät ne olleet oikeita syitä, vaikka silloin olinkin niin vakuuttunut niiden aitoudesta.

        Sitten otin itseäni niskasta kiinni, ja aloin opiskella avoimessa: ei tarvinnut stressata pääsykokeista ja pystyin ikään kuin kokeilemaan kepillä jäätä. Sen vuoden aikana huomasin, että kyllä minusta on yliopisto-opiskelijaksi. Sain hyviä arvosanoja tenteistä ja esseistä ja innostuin opiskelusta lisää. Sen vuoden jälkeen sain jopa itseni raahattua pääsykokeeseen, tosin en pystynyt hallitsemaan hermojani, panikoin, ja koe meni penkin alle. Mutta olin tavattoman ylpeä jo siitä, että yritin.

        Seuraavana vuonna luin koko kevään. Taistelin itsetuntoni ja paniikin hallitsemisen kanssa. Kokeessa en luovuttanut, vaikka tuntui, etten minä mitään tähän keksi. Kirjoitin silti, vaikka tekstini tuntui todella typerältä. Ja pääsin kuin pääsinkin sisään yliopistoon.

        En tiedä, mikä juuri sinulla on ongelmana, mutta itsetunnon nostaminen auttoi minulla. Ja siihen tarvittiin onnistumisen kokemuksia avoimessa, ja yksinkertaisesti helvetin paljon päättäväisyyttä. En antanut itselleni lupaa enää vajota siihen samaan surkuttelukierteeseen. Löin nyrkkiä pöytään ja ajattelin "Perkele, minä pystyn siihen!" Ohitin epäilevät ajatukset ja luin niin hyvin, että koepäivänä pystyin hymyilemään, ottamaan päättäväisen asenteen ja sanomaan: "Minä osaan tämän ja onnistun." Ja vieläpä uskomaan sanomaani aidosti.

        Suosittelen todella tuota avoimen yliopiston opintojen kokeilemista. Ja vanhempien jaloista pois muuttamista. Jos kerran käyt töissä, on sinulla luultavasti varaa muuttaa omillesi vuokralle? Jo se auttaa kummasti itsetunnon kanssa.

        Kuten näet, et todellakaan ole ainoa, joka painiskelee samojen ongelmien kanssa. Tärkeää on tajuta, miten helposti sitä jää paikalleen omien pelkojen takia, ja että ainoa tie ulos tuosta olet sinä itse. Onnea, kyllä sinäkin pystyt siihen! :)

      • Panostusta vaaditaan
        Homsantuu kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että usein ongelma on oman pään sisässä: ei siinä, ettet osaisi tai oppisi mitään, vaan siinä ettet usko itseesi tarpeeksi.

        Minulla meni 3 välivuotta töitä tehden yksi avoimessa opiskellen. Ensimmäinen välivuosi johtui siitä, etten kirjoitusten jälkeen tarpeeksi jaksanut keskittyä lukemiseen. Tämän vuoden aikana kehitin itselleni jonkinmoisen pelkotilan pääsykokeita kohtaan. En uskonut itseeni, ajattelin pääsykokeiden olevan jotain ylivoimaisen vaikeaa, ja tästä johtuen en edes yrittänyt hakea mihinkään. Toisen välivuoden keväällä yritin jo vähän lukea, muttei siitäkään tullut mitään. Ajattelin vieläkin olevani liian huono. Koko ajan olin töissä ja keksin itselleni jos jonkinmoisia tekosyitä sille, miksi minun ei kannattanut edes yrittää: Olen koko ajan töissä, ei minulla ole aikaa, yliopistoihin on niin vaikea päästä, en osaa, en pysty pääsykokeisiin. Kesti kauan aikaa huomata, etteivät ne olleet oikeita syitä, vaikka silloin olinkin niin vakuuttunut niiden aitoudesta.

        Sitten otin itseäni niskasta kiinni, ja aloin opiskella avoimessa: ei tarvinnut stressata pääsykokeista ja pystyin ikään kuin kokeilemaan kepillä jäätä. Sen vuoden aikana huomasin, että kyllä minusta on yliopisto-opiskelijaksi. Sain hyviä arvosanoja tenteistä ja esseistä ja innostuin opiskelusta lisää. Sen vuoden jälkeen sain jopa itseni raahattua pääsykokeeseen, tosin en pystynyt hallitsemaan hermojani, panikoin, ja koe meni penkin alle. Mutta olin tavattoman ylpeä jo siitä, että yritin.

        Seuraavana vuonna luin koko kevään. Taistelin itsetuntoni ja paniikin hallitsemisen kanssa. Kokeessa en luovuttanut, vaikka tuntui, etten minä mitään tähän keksi. Kirjoitin silti, vaikka tekstini tuntui todella typerältä. Ja pääsin kuin pääsinkin sisään yliopistoon.

        En tiedä, mikä juuri sinulla on ongelmana, mutta itsetunnon nostaminen auttoi minulla. Ja siihen tarvittiin onnistumisen kokemuksia avoimessa, ja yksinkertaisesti helvetin paljon päättäväisyyttä. En antanut itselleni lupaa enää vajota siihen samaan surkuttelukierteeseen. Löin nyrkkiä pöytään ja ajattelin "Perkele, minä pystyn siihen!" Ohitin epäilevät ajatukset ja luin niin hyvin, että koepäivänä pystyin hymyilemään, ottamaan päättäväisen asenteen ja sanomaan: "Minä osaan tämän ja onnistun." Ja vieläpä uskomaan sanomaani aidosti.

        Suosittelen todella tuota avoimen yliopiston opintojen kokeilemista. Ja vanhempien jaloista pois muuttamista. Jos kerran käyt töissä, on sinulla luultavasti varaa muuttaa omillesi vuokralle? Jo se auttaa kummasti itsetunnon kanssa.

        Kuten näet, et todellakaan ole ainoa, joka painiskelee samojen ongelmien kanssa. Tärkeää on tajuta, miten helposti sitä jää paikalleen omien pelkojen takia, ja että ainoa tie ulos tuosta olet sinä itse. Onnea, kyllä sinäkin pystyt siihen! :)

        Hyviä vinkkejä ja kannustusta on tullut ja ilman muuta kannattaa vielä
        yrittää, jos on valmis tosissaan panostamaan.

        Pakko silti huomauttaa, että asia vaan on niin, että jokainen ei sitä
        unelma-alaansa pääse lukemaan, ei vaikka yrittäisi 7 kertaa peräkkäin ja
        haluaisi enemmän kuin kukaan muu. Jos jokainen pääsisi mihin haluaa,
        niin taitaisi jotain lääkäreitä tai lakimiehiäkin olla moninkertaisesti
        nykyiseen verrattuna.

        Jossain vaiheessa kannattaa alkaa miettimään, että mitäs jos minä en
        sille alalle tule koskaan pääsemään. Kannattaisi vaikka kehittää jonkinlainen
        varasuunnitelma ja etsiä muita aloja, jotka voisivat kiinnostaa.
        Sitten jos niitä pääsee opiskelemaan, niin ei mene aika ainakaan ihan
        hukkaan jossain kaupan kassalla (väheksymättä kaupan kassoja).
        Voihan siinä opiskelun lomassakin sitten vielä yrittää kerran tai pari,
        että jos ne unelmapaikan ovet sittenkin aukeaisivat.

        Ei se kuitenkaan ihan niin mene, että jos haluaa jollekin alalle, niin
        sinne jossain vaiheessa varmasti pääsisi.

        Ei nyt ollut tarkoitus masentaa millään tavalla, vaan lähinnä saada miettimään
        myös niitä vaihtoehtoja. Minusta ei kuitenkaan kannata vuosi toisensa
        jälkeen hakata päätä seinään, jos se seinä ei näytä periksi antavan.

      • Potalinajerake
        Homsantuu kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että usein ongelma on oman pään sisässä: ei siinä, ettet osaisi tai oppisi mitään, vaan siinä ettet usko itseesi tarpeeksi.

        Minulla meni 3 välivuotta töitä tehden yksi avoimessa opiskellen. Ensimmäinen välivuosi johtui siitä, etten kirjoitusten jälkeen tarpeeksi jaksanut keskittyä lukemiseen. Tämän vuoden aikana kehitin itselleni jonkinmoisen pelkotilan pääsykokeita kohtaan. En uskonut itseeni, ajattelin pääsykokeiden olevan jotain ylivoimaisen vaikeaa, ja tästä johtuen en edes yrittänyt hakea mihinkään. Toisen välivuoden keväällä yritin jo vähän lukea, muttei siitäkään tullut mitään. Ajattelin vieläkin olevani liian huono. Koko ajan olin töissä ja keksin itselleni jos jonkinmoisia tekosyitä sille, miksi minun ei kannattanut edes yrittää: Olen koko ajan töissä, ei minulla ole aikaa, yliopistoihin on niin vaikea päästä, en osaa, en pysty pääsykokeisiin. Kesti kauan aikaa huomata, etteivät ne olleet oikeita syitä, vaikka silloin olinkin niin vakuuttunut niiden aitoudesta.

        Sitten otin itseäni niskasta kiinni, ja aloin opiskella avoimessa: ei tarvinnut stressata pääsykokeista ja pystyin ikään kuin kokeilemaan kepillä jäätä. Sen vuoden aikana huomasin, että kyllä minusta on yliopisto-opiskelijaksi. Sain hyviä arvosanoja tenteistä ja esseistä ja innostuin opiskelusta lisää. Sen vuoden jälkeen sain jopa itseni raahattua pääsykokeeseen, tosin en pystynyt hallitsemaan hermojani, panikoin, ja koe meni penkin alle. Mutta olin tavattoman ylpeä jo siitä, että yritin.

        Seuraavana vuonna luin koko kevään. Taistelin itsetuntoni ja paniikin hallitsemisen kanssa. Kokeessa en luovuttanut, vaikka tuntui, etten minä mitään tähän keksi. Kirjoitin silti, vaikka tekstini tuntui todella typerältä. Ja pääsin kuin pääsinkin sisään yliopistoon.

        En tiedä, mikä juuri sinulla on ongelmana, mutta itsetunnon nostaminen auttoi minulla. Ja siihen tarvittiin onnistumisen kokemuksia avoimessa, ja yksinkertaisesti helvetin paljon päättäväisyyttä. En antanut itselleni lupaa enää vajota siihen samaan surkuttelukierteeseen. Löin nyrkkiä pöytään ja ajattelin "Perkele, minä pystyn siihen!" Ohitin epäilevät ajatukset ja luin niin hyvin, että koepäivänä pystyin hymyilemään, ottamaan päättäväisen asenteen ja sanomaan: "Minä osaan tämän ja onnistun." Ja vieläpä uskomaan sanomaani aidosti.

        Suosittelen todella tuota avoimen yliopiston opintojen kokeilemista. Ja vanhempien jaloista pois muuttamista. Jos kerran käyt töissä, on sinulla luultavasti varaa muuttaa omillesi vuokralle? Jo se auttaa kummasti itsetunnon kanssa.

        Kuten näet, et todellakaan ole ainoa, joka painiskelee samojen ongelmien kanssa. Tärkeää on tajuta, miten helposti sitä jää paikalleen omien pelkojen takia, ja että ainoa tie ulos tuosta olet sinä itse. Onnea, kyllä sinäkin pystyt siihen! :)

        Jos et halua välivuotta, hae ammattikouluun. Siellä saatetaan tehdä paljon käsillä töitä ja nähdä aika nopeasti kättensä jäljet. Lähihoitajakoulussa joutuu funtsimaan kaikenlaista mielenkiintoista. Siitä voi sit jatkaa jonnekin jos kiinnostusta riittää...Ja oppisopimus on hyvä vaihtoehto... saa rahaa ja oppia samaan aikaan.

      • riitta82-
        Homsantuu kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että usein ongelma on oman pään sisässä: ei siinä, ettet osaisi tai oppisi mitään, vaan siinä ettet usko itseesi tarpeeksi.

        Minulla meni 3 välivuotta töitä tehden yksi avoimessa opiskellen. Ensimmäinen välivuosi johtui siitä, etten kirjoitusten jälkeen tarpeeksi jaksanut keskittyä lukemiseen. Tämän vuoden aikana kehitin itselleni jonkinmoisen pelkotilan pääsykokeita kohtaan. En uskonut itseeni, ajattelin pääsykokeiden olevan jotain ylivoimaisen vaikeaa, ja tästä johtuen en edes yrittänyt hakea mihinkään. Toisen välivuoden keväällä yritin jo vähän lukea, muttei siitäkään tullut mitään. Ajattelin vieläkin olevani liian huono. Koko ajan olin töissä ja keksin itselleni jos jonkinmoisia tekosyitä sille, miksi minun ei kannattanut edes yrittää: Olen koko ajan töissä, ei minulla ole aikaa, yliopistoihin on niin vaikea päästä, en osaa, en pysty pääsykokeisiin. Kesti kauan aikaa huomata, etteivät ne olleet oikeita syitä, vaikka silloin olinkin niin vakuuttunut niiden aitoudesta.

        Sitten otin itseäni niskasta kiinni, ja aloin opiskella avoimessa: ei tarvinnut stressata pääsykokeista ja pystyin ikään kuin kokeilemaan kepillä jäätä. Sen vuoden aikana huomasin, että kyllä minusta on yliopisto-opiskelijaksi. Sain hyviä arvosanoja tenteistä ja esseistä ja innostuin opiskelusta lisää. Sen vuoden jälkeen sain jopa itseni raahattua pääsykokeeseen, tosin en pystynyt hallitsemaan hermojani, panikoin, ja koe meni penkin alle. Mutta olin tavattoman ylpeä jo siitä, että yritin.

        Seuraavana vuonna luin koko kevään. Taistelin itsetuntoni ja paniikin hallitsemisen kanssa. Kokeessa en luovuttanut, vaikka tuntui, etten minä mitään tähän keksi. Kirjoitin silti, vaikka tekstini tuntui todella typerältä. Ja pääsin kuin pääsinkin sisään yliopistoon.

        En tiedä, mikä juuri sinulla on ongelmana, mutta itsetunnon nostaminen auttoi minulla. Ja siihen tarvittiin onnistumisen kokemuksia avoimessa, ja yksinkertaisesti helvetin paljon päättäväisyyttä. En antanut itselleni lupaa enää vajota siihen samaan surkuttelukierteeseen. Löin nyrkkiä pöytään ja ajattelin "Perkele, minä pystyn siihen!" Ohitin epäilevät ajatukset ja luin niin hyvin, että koepäivänä pystyin hymyilemään, ottamaan päättäväisen asenteen ja sanomaan: "Minä osaan tämän ja onnistun." Ja vieläpä uskomaan sanomaani aidosti.

        Suosittelen todella tuota avoimen yliopiston opintojen kokeilemista. Ja vanhempien jaloista pois muuttamista. Jos kerran käyt töissä, on sinulla luultavasti varaa muuttaa omillesi vuokralle? Jo se auttaa kummasti itsetunnon kanssa.

        Kuten näet, et todellakaan ole ainoa, joka painiskelee samojen ongelmien kanssa. Tärkeää on tajuta, miten helposti sitä jää paikalleen omien pelkojen takia, ja että ainoa tie ulos tuosta olet sinä itse. Onnea, kyllä sinäkin pystyt siihen! :)

        http://s1.bitefight.org/c.php?uid=37549

      • riitta82-
        Homsantuu kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että usein ongelma on oman pään sisässä: ei siinä, ettet osaisi tai oppisi mitään, vaan siinä ettet usko itseesi tarpeeksi.

        Minulla meni 3 välivuotta töitä tehden yksi avoimessa opiskellen. Ensimmäinen välivuosi johtui siitä, etten kirjoitusten jälkeen tarpeeksi jaksanut keskittyä lukemiseen. Tämän vuoden aikana kehitin itselleni jonkinmoisen pelkotilan pääsykokeita kohtaan. En uskonut itseeni, ajattelin pääsykokeiden olevan jotain ylivoimaisen vaikeaa, ja tästä johtuen en edes yrittänyt hakea mihinkään. Toisen välivuoden keväällä yritin jo vähän lukea, muttei siitäkään tullut mitään. Ajattelin vieläkin olevani liian huono. Koko ajan olin töissä ja keksin itselleni jos jonkinmoisia tekosyitä sille, miksi minun ei kannattanut edes yrittää: Olen koko ajan töissä, ei minulla ole aikaa, yliopistoihin on niin vaikea päästä, en osaa, en pysty pääsykokeisiin. Kesti kauan aikaa huomata, etteivät ne olleet oikeita syitä, vaikka silloin olinkin niin vakuuttunut niiden aitoudesta.

        Sitten otin itseäni niskasta kiinni, ja aloin opiskella avoimessa: ei tarvinnut stressata pääsykokeista ja pystyin ikään kuin kokeilemaan kepillä jäätä. Sen vuoden aikana huomasin, että kyllä minusta on yliopisto-opiskelijaksi. Sain hyviä arvosanoja tenteistä ja esseistä ja innostuin opiskelusta lisää. Sen vuoden jälkeen sain jopa itseni raahattua pääsykokeeseen, tosin en pystynyt hallitsemaan hermojani, panikoin, ja koe meni penkin alle. Mutta olin tavattoman ylpeä jo siitä, että yritin.

        Seuraavana vuonna luin koko kevään. Taistelin itsetuntoni ja paniikin hallitsemisen kanssa. Kokeessa en luovuttanut, vaikka tuntui, etten minä mitään tähän keksi. Kirjoitin silti, vaikka tekstini tuntui todella typerältä. Ja pääsin kuin pääsinkin sisään yliopistoon.

        En tiedä, mikä juuri sinulla on ongelmana, mutta itsetunnon nostaminen auttoi minulla. Ja siihen tarvittiin onnistumisen kokemuksia avoimessa, ja yksinkertaisesti helvetin paljon päättäväisyyttä. En antanut itselleni lupaa enää vajota siihen samaan surkuttelukierteeseen. Löin nyrkkiä pöytään ja ajattelin "Perkele, minä pystyn siihen!" Ohitin epäilevät ajatukset ja luin niin hyvin, että koepäivänä pystyin hymyilemään, ottamaan päättäväisen asenteen ja sanomaan: "Minä osaan tämän ja onnistun." Ja vieläpä uskomaan sanomaani aidosti.

        Suosittelen todella tuota avoimen yliopiston opintojen kokeilemista. Ja vanhempien jaloista pois muuttamista. Jos kerran käyt töissä, on sinulla luultavasti varaa muuttaa omillesi vuokralle? Jo se auttaa kummasti itsetunnon kanssa.

        Kuten näet, et todellakaan ole ainoa, joka painiskelee samojen ongelmien kanssa. Tärkeää on tajuta, miten helposti sitä jää paikalleen omien pelkojen takia, ja että ainoa tie ulos tuosta olet sinä itse. Onnea, kyllä sinäkin pystyt siihen! :)

        http://s1.bitefight.org/c.php?uid=37549

    • blaaab

      Kirjoitin siis viime keväänä ylioppilaaksi, enkä päässyt mihinkään opiskelemaan. Okei, jos ihan totta puhutaan niin panostus ei ollut suurin mahdollinen, mut anyway. Kesällä olin 4kk töissä, sit lorvisin jotain 3kk ja käväsin lomalla, nyt oon ollu taas töissä reilu pari kuukautta. Ainakin mulle välivuosi on ollut sekä positiivinen että negatiivinen kokemus. Negatiivisina asioina vois sanoo just sen et sitä jumittuu aivan liian helposti vaan istumaan kotiin vailla elämää, sit ahdistuu ku ei tee mitään ja vaipuu itsesääliin. Kaikki kaverit tuntuu etenevän elämässään ja saavan jotain aikaan. Suurimmaks osaks oon kuitenkin tyytyväinen et tää välivuos tuli, koska nyt mulle on ehkä vähän selvinnyt mitä haluan opiskelemaan, ennen välivuotta mulla ei ollut asiasta hajuakaan. Tai oli, mut nyt oon todennut et se ala ei oo mua varten. Se mihin nyt haluan opiskelemaan ei ehkä ole se missä haluan olla 2 vuoden päästä, mut jokin suunta sentään on edes tällä hetkellä! Lisäks on kertynyt työkokemusta ja rahaa :) Jos vaan mahdollista niin vielä ois intoa livistää ulkomaille vähäks aikaa ennen ku vois alkaa lukemaan pääsykokeisiin. Sen voin kyllä sanoa et välivuosi kasvattaa ainakin mun kohdalla opiskelumotivaatiota.

    • Plöörgh

      Samassa jamassa. Itsellä on takana yksi välivuosi ja kohta kaksi vuotta väliaikaiseksi suunnitellussa koulussa. On ihan helvetinmoinen v-tutus päällä kun joka paikassa painotetaan vanhoja ylioppilastodistuksen numeroita. Eihän sitä sillon vielä tiennyt tai murehtinut tulevaisuutta, miksi kolme vuotta vanhoilla numeroilla on niin iso merkitys? Keväästä on tulossa rankka: pitää viimeistellä tämä kahden vuoden ammattitutkinto ja sitten samalla lukea pääsykokeisiin, josko pääsisi tonne AMK-puolelle. Pelottaa ihan mielettömästi. Jos nyt en pääse, tiedän että se hajottaa aika hyvästi pitkäksi aikaa. Mitäs sitä sitten tekee? Onko sitten jotenkin huono ja tyhmä? Saako sitten harmittaa että lukio aikana kiinnosti enemmän vastakkainen sukupuoli ja että kirjoitukset meni pieleen senkin takia, että jännitti niin hirveästi?

      Mutta hei, ainakin saa työkokemuksesta pisteitä. Ettei sitä nyt ihan laakereillaan maannut, siitä voi olla kiitollinen itselleen.

      Tuntuu että vähän liian aikaisin laitettiin vastuu hartioille kun olisi pitänyt ymmärtää tulevasta jo lukiolaisena.

      • Yksi.vaan.

        On kyllä oma vika jos ei ymmärrä selvittää pääsykoevaatimuksia yliopistoon tarpeeksi ajoissa kuten vaikka yläasteen lopussa. Opinto-ohjaajat paasaavat kyllä ainevalinnoista tarpeeksi. Ongelmana taitaa olla nuoren mielen epärealistisuus työmahdollisuuksista koulutuksen jälkeen esimerkiksi taidealoilla.

        Loppujen lopuksi lähes joka alalla pääsee yliopistossa pääsee jos valintakokeissa riittävän hyvin. Ammattikorkeakouluun taitaa lukiotodistus painaa enemmän?

      • lukion kakkosluokkalainen

        Olen samaa mieltä siitä, että eivät kaikki lukiolaiset vielä ymmärrä tulevaa tai tule ajatelleeksi sitä että jo ykkösellä opiskeltuja asioita pitäisi sitten ylioppilaiskokeissa osata. Enhän minä herran tähden edes lukion ykkösellä tiennyt juurikaan mikä ylioppilastutkinto on, enkä voi kyllä sanoa että koulussa olisi paljoakaan asiasta kerrottu vielä siinä vaiheessa. Nyt olen alkanut sitten heräillä tästä pintasuuntautuneisuudestani opiskelussa. Ennemmin mielessä oli jotain epämääräisiä haavekuvia tulevaisuudesta, jota en oikeastaan ollut realistisesti suunnitellut ollenkaan. Vasta tämän loman aikana olen oikeasti ottanut selville yliopisto- ja AMK-opiskelusta, ennen sitä mieltä hallitsi jotkut naiivit, ties mistä muodostuneet käsitykset jotka ovat osoittautuneet enemmän tai vähemmän vääriksi. Kai sitä olisi itse pitänyt aikaisemmin tietoa aktiivisesti hakea, kun ei kukaan ole tähän mennessä paljoakaan noista kertonut. Sieltä täältä tiedonmurusia mutta kokonaiskuva muodostunut vääräksi. Onneksi nyt olen sentään suunnitellut jonkinlaisen suuntautumisen lukion jälkeen, saa sitten nähdä kuinka sen kanssa käy. Niin naurettavalta kuin se saattaakin jonkun mielestä kuulostaa niin näistä Suomi24-keskustelupalstan viesteistä on ollut myös apua, enpä tiedä onko sitten hyvä vai huono asia. Joka tapauksessa ylioppilaskirjoituksiin pitää kai opiskella itsenäisesti aika runsaasti jos mielin hyviä tuloksia saada, enpä tiedä miten onnistuu kun tällainen toisinaan laiska ja ennen kaikkea kaiken viime tippaan jättävä persoona olen. Mutta onhan tässä vielä aikaa.

        Meni aika lailla aiheen ohi mutta tulipahan silti sanottua kun mieleen juolahti.

      • Kaikki aikanaan
        Yksi.vaan. kirjoitti:

        On kyllä oma vika jos ei ymmärrä selvittää pääsykoevaatimuksia yliopistoon tarpeeksi ajoissa kuten vaikka yläasteen lopussa. Opinto-ohjaajat paasaavat kyllä ainevalinnoista tarpeeksi. Ongelmana taitaa olla nuoren mielen epärealistisuus työmahdollisuuksista koulutuksen jälkeen esimerkiksi taidealoilla.

        Loppujen lopuksi lähes joka alalla pääsee yliopistossa pääsee jos valintakokeissa riittävän hyvin. Ammattikorkeakouluun taitaa lukiotodistus painaa enemmän?

        Jokainen kasvaa omaan tahtiin...Oppianeita voi sitten aikuislukiossa lukee lisää ja parannella, jos siltä tuntuu. Siinä samalla voi käydä vaikka töissä. Ja, toisekseen, onko sinne yliopistoon kaikkien mentävä, jos tulee onnellisemmaksi jotenkin toisin.
        Opettajansijaisuuksiin ei aina tarvii yliopiston papereita.

      • kristaaaaii

        HEi tyypit, miks jaatte lorvimaan jos tahdotte valivuotta viettaa? Itse kun lukiosta paasinja halusin pitaa valivuoden, hain moniin moniin paikkoihin ulkomaille, eripuolille maailmaa, toihin ja nyt oon vielakin taalla ja sanosinko etta on ollu paras vuosi ikina!! Oon nyt elokuusta asti majaillu roomassa tehden baarissa hommia, ei ehka mikaan unelmajobi mut siis just sopiva johonki valivuoden viettoon ja ihan hauskaakin on.. xD xD Tyopaikkoja on NIIN paljon tarjolla ulkomailla, ja lahtokin on hlppoa jos vaan oikeesti tahtoo muutosta elamaan.. Mullekin maksettiin lennot ja asunto odotti valmiina ja mukava kamppis, niin ei tarvinnu kun laukut pakata ja menna lentokentalle. Ihan surettaa kun kohta pitaa lahtea takas Suomeen kun sopimus loppuu.. :'(

        Mutta ihmiset! Nouskaa koteloistanne ja lahtekaa liikkeelle!!

      • panostaa
        lukion kakkosluokkalainen kirjoitti:

        Olen samaa mieltä siitä, että eivät kaikki lukiolaiset vielä ymmärrä tulevaa tai tule ajatelleeksi sitä että jo ykkösellä opiskeltuja asioita pitäisi sitten ylioppilaiskokeissa osata. Enhän minä herran tähden edes lukion ykkösellä tiennyt juurikaan mikä ylioppilastutkinto on, enkä voi kyllä sanoa että koulussa olisi paljoakaan asiasta kerrottu vielä siinä vaiheessa. Nyt olen alkanut sitten heräillä tästä pintasuuntautuneisuudestani opiskelussa. Ennemmin mielessä oli jotain epämääräisiä haavekuvia tulevaisuudesta, jota en oikeastaan ollut realistisesti suunnitellut ollenkaan. Vasta tämän loman aikana olen oikeasti ottanut selville yliopisto- ja AMK-opiskelusta, ennen sitä mieltä hallitsi jotkut naiivit, ties mistä muodostuneet käsitykset jotka ovat osoittautuneet enemmän tai vähemmän vääriksi. Kai sitä olisi itse pitänyt aikaisemmin tietoa aktiivisesti hakea, kun ei kukaan ole tähän mennessä paljoakaan noista kertonut. Sieltä täältä tiedonmurusia mutta kokonaiskuva muodostunut vääräksi. Onneksi nyt olen sentään suunnitellut jonkinlaisen suuntautumisen lukion jälkeen, saa sitten nähdä kuinka sen kanssa käy. Niin naurettavalta kuin se saattaakin jonkun mielestä kuulostaa niin näistä Suomi24-keskustelupalstan viesteistä on ollut myös apua, enpä tiedä onko sitten hyvä vai huono asia. Joka tapauksessa ylioppilaskirjoituksiin pitää kai opiskella itsenäisesti aika runsaasti jos mielin hyviä tuloksia saada, enpä tiedä miten onnistuu kun tällainen toisinaan laiska ja ennen kaikkea kaiken viime tippaan jättävä persoona olen. Mutta onhan tässä vielä aikaa.

        Meni aika lailla aiheen ohi mutta tulipahan silti sanottua kun mieleen juolahti.

        lukio-opintoihin - tai ylipäänsä opintoihin - jo alusta asti - myöhäistä katua, kun ves tavottaa ;) Yo-kirjoitukset (kirjoitettavat ja opiskeltavat aineet) - sekä jatko-opinnot - riippuu hyvin paljon opiskelijan omasta mielenkiinnosta. Aina ei voi kaikkea saada, mutta hyvä yritys on puoli voittoa..., eikä mahdollinen välivuosi maailmanloppu ;)

    • arsemole

      Kun hain geologiaan niin hakijoita oli vähän ja kaikki hyväksyttiin sisään, vähän samallaista on kuulemma ollut muinakin vuosina. kannattaa hakea jos yhtään aihe kiinnostaa! Lue lisää geologiasta vaikka täältä www.geologia.fi . Geologeista on nytten pulaa ja palkat ovat mainiot. Älä hyvä ihminen yritä sisään paikkoihin mitkä ovat todella suosittuja, jos et ole todella lahjakas niin et pääse niihin sisään. Asunnonkin aina saa jos solu kelpaa. :)

      • mahtaa palkat

        olla?

      • sdgsddsfsdff
        mahtaa palkat kirjoitti:

        olla?

        vasta valmistuneella ~2500euroo ja siitä nousee ajan kans

      • ^^mummo^^

        -Mene valmennuskursseille.
        -Hae Ammattikorkeakouluun.
        - Jatka sen kautta yliopistoon.(valitse sama ala)
        Pahinta on, että istut kotona kiroilemassa ja turhautumassa.Tai työssä joka ei anna mitään.
        Tiedät varmaan, että ulkomailla on yliopistoja joihin kaikki pääsee sisään. Pudotus tapahtuu vähitellen. Muistaakseni Sorbonne on yksi niistä.
        Tärkeintä, että saat oman elämäsi hallintaa.

    • geologijannu

      Kun hain geologiaan niin hakijoita oli vähän ja kaikki hyväksyttiin sisään, vähän samallaista on kuulemma ollut muinakin vuosina. kannattaa hakea jos yhtään aihe kiinnostaa! Lue lisää geologiasta vaikka täältä www.geologia.fi . Geologeista on nytten pulaa ja palkat ovat mainiot. Älä hyvä ihminen yritä sisään paikkoihin mitkä ovat todella suosittuja, jos et ole todella lahjakas niin et pääse niihin sisään. Asunnonkin aina saa jos solu kelpaa. :)

      • tätitäti

        http://www.mol.fi/avo/
        Saatat yllättyä!
        ...ja oletko ajatellut asiaa tällälailla:

        "Aikuiskoulutus on tuottava sijoitus

        Olisiko nyt se hetki, että haluaisit jatkaa siitä, mihin silloin jäit? Vai olisiko peräti niin, että haluaisit aloittaa jotain kokonaan uutta? xxxxx.n aikuiskoulutuksessa voit suorittaa ammattikorkeakoulun opintoja amk -tutkintoon johtavana koulutuksena, erikoistumisopintoina, ylempinä ammattikorkeakoulututkintoina, avoimena amk -opetuksena tai muuna täydennyskoulutuksena.

        Tästä aikuiskoulutusportaalista löydät koko aikuiskoulutustarjontamme jaoteltuna amk-tutkintoon johtavaan koulutukseen, avoimeen amk- ja täydennyskoulutukseen sekä avoimeen yliopisto-opetukseen. Koulutukset on ryhmitelty aiheittain ja koulutusaloittain. Klikkaamalla tutkinnon tai opintojakson nimeä pääset tutustumaan tarkempiin tietoihin."
        näitä tietoja on kun googlaat sanalla
        amk aikuiskoulutus

        esimerkki hakukelpoisuudesta_
        http://www.laurea.fi/net/fi/03_Haku_Laureaan/yleinen_hakukelpoisuus/index.jsp

    • alkaisit.

      elää omaa elämääsi,jolloin ei ole merkitystä sillä,mitä muut ovat.Voin kertoa omasta kokemuksesta.Lopetin koulun käynnin olen tuiki tavallinen duunari.Euroakaan minulla ei ole velkaa.Omistan tyylikään asunnon,hienon auton ja kauniin vaimoni kanssa lomilla usein matkustellaan.Harrastan golfia ja käyn salilla.Mistä olen jäännyt paitsi,kun en ole lääkäri tai lakimies?Ehkäpä hevospoolosta tai 40 jalkaisesta purjeveneestä?Mutta ehkä minulla on jotain muuta mitä muilla ei ole,olen nimittäin elämääni tyytyväinen ja onnellinen.

    • vanha käpy

      mä olen vasta nyt 32-vuotiaana hakemassa yliopistoon ja kieltämättä ahdistaa, koska viime opiskelusta aikaa yli 10v. Meinaan silti hakea vaikka on lapsia ja tayspäivätyötä!

      Aika pitkältihän se on tuurista kiinni, mitä siellä satutaan kysymään,joten lukee sen minkä ehtii ja oysty... Mihin olet muuten hakemassa?

    • Välivuosiin

      Siis jokainen vuosi on "välivuosi". Eli voit ja pitää olla oikein rauhassa sillä kun yleensä nuoruuden aikana kaikki "kaatuu" loppujen lopuksi niin nopeasti ajatuksiin ja samaan aikaan luodaan se "pakkomalli" miten kaiken tulisi mennä. Pettymyksentunne ja valintojen uudelleen arvionti sekä mahdollisuuksien tsekkaaminen vuosia ja vuosia on aivan normaalia ja kuuluu siihen aikuisuuden alkuun ja täten loppuelämäksi.

      Pääasia on pääasia, eli miten koet kaiken ajan sekä tavoitteiden ja haaveiden järjestymyisen. Kuinka aloitat uuden raketamisen niin ajatuksiin kuin muuhunkin aikaan.

      Koulu ja opiskelupaikkoja aukeaa kokoajan uusia ja uusia sekä kun fiilikset ja voimat kantaa niin paikkakunnat laajenee ja löytyy juuri saman tasoisia ja yhtä virkeitä ja tylsiä paikkoja kaikkialta.

      Kaikki paikkakunnat ovat sitten aivan samanmoisia ongelmineen ja viihtyisyyksineen.

      Usko elämään ja jasentele rauhassa sillä sen sinä olet ansainnut koska olet hyvä.

    • jeps....

      Moi,

      Niinpä. Minä jäin moneksi vuodeksi kirjoitusten jälkeen vielä 'hakemaan' elämääni urilleen. Kärsin siihen aikaan myös melkoisen pahoista jännitysoireista. Sosiaaliset kontaktit oli hankalia. Olin sitten rohkaistuttuani parina kesänä töissä. Mulla oli haaveena mennä yliopistoon opiskelemaan, tosin aina kumosin haaveeni sillä, että ei minusta siihen ole ikinä. Luonnollisesti kärsin huonosta itsetunnosta. Sanoisin niin, että kun aika on kypsä, pystyt ottamaan sen askeleen jatkaaksesi opiskelemaan. Ja jos ensimmäisellä kerralla, tai toisellakaan opiskelupaikka ei irtoa, yrittämistä ei ikinä kannata lopettaa. Ymmärrän hyvin mitä ajatuksia päässäi on mahtanut ja mahtaa liikkua, sillä sellasia olen käynyt lävitse myös itse. Anna ajan kulua, tunnustele ja tutki maailmaa, yrittämistä älä koskaan lopeta. Tsemppiä tulevaisuuteen!

      • J-P.Sartre

        keitetään pesäpallopelin aloitusvaiheessa. Keittoon tarvitaan maila ja kaksi kättä.

    • tuleee jo

      Minulla tulee jo sootä kun ajttelen Maanantain Historian koetta (Oon 8lk)

    • tarpeen...?

      Syystä että et näytä avauksesi perusteella edelleenkään tietävän minne haluat suuntautua. Sen valaistumisen jälkeen päättäväinen ja itsekuria omaava ihminen kyllä ponnistelee haluamalleen alalle.

      Ponnisteluissa haluamalleen alalle ei kannata pohtia miten optimoin tuloksen ts. ylitän riman vähimmällä mahdollisella työllä ja ajankäytöllä. Pitää maksimoida lakeminen ja ponnistelut tavoitteena läpimeno huononakin päivänä.

      Ensin kuitenkin on hahmotettava tilanne!

    • vaan...

      pyri jonnekin. Et myymälän kassana vinkumalla ja marisemalla saavuta mitään positiivista...

      Ryhdistäydy!!!

    • Juuriharja

      tai jotain siihen suuntaan niin piristää elämää ja saat välilä muutakin ajateltavaa...

      Tsemppiä jatkoon!

      t. lapinmies 27w ;)

    • Neuvontaja1234

      Mitä ihmettä? Mitä jos vaikka kokeilisit lähettää ne hakupaperit menemään? Ei voi olla vaikeaa kirjottaa paperiin nimi ja mitä hakee, laittaa se postiin. Jumalauta! Nyt ryhdistäydyt ja alat oikeesti ajattelemaan mitä sä haluut tulevaisuudeltasi! Kato ku sit sä oikeesti OLET joku 35 vee ja sivassa töissä 24/7 paskalla palkalla. Homman nimi on sellanen, että hakijoista ei läheskään kaikki ees pääse kolmen tai neljän kerran jälkeen opiskelemaan. Et sulla on vielä asiat hyvin. Ja opiskelu on nääs ilmaista Suomessa niin ei kannata valittaa. Sillon kun ite opiskelin niin jostain kurssista olin 100-0 pihalla 24/7 niin vittu ei siinä auta muu kun LUKEA. Ja paljon.

      Tää nykyaika on muutenkin aika perseestä kun joka vitun paikassa on kaikenmaailman nysvääjiä ja valittajia. Olen aina sanonut että valitus päättyy NYT ja töiden tekeminen alkaa NYT.

      Sulle sanon että sä rupeet nyt valmistautumaan haluamaasi opiskelualaan ja pistät ne paperit vetämään. Sitten.. Pohtisit kirjoituksessa että oletko typerä ettei susta ole mihinkään tms. Sä et oo mikään typerä ole. Ite olin kanssa nuorempana kauhee vässykkä ja koulussa niin paska että ei paskenpaa löytynyt koko euroopasta. Sit tajusin!! Et ei se istuminen kotona tai mis perkeleen varastohommis paljoa auta kun tekee ees JOTAIN sen eteen et pääsee elämäs eteenpäin.

      Kannattaa kokeilla mitä tapahtuu jos hakee opiskelee, menee pääsykokeisiin ja venaa tuloksia tuli perseen alla kylmä hiki valuu poskilla 24/7. Ja jos ei satu pääsemään niin uutta matoo koukkuun kato enskerral.

      Sit toinen juttu. Nykynuoriso haluaa PELKÄSTÄÄN mennä opiskelemaan korkeakouluun. Voi perkele yliopisto sitä ja amkki tota kuulee 24/7 kun jossain keskustelee nuorten kanssa. Suomessa on ihan liikaa korkeasti koulutettuja ihmisiä, olisko useampi kymmenen prosenttia valmistuvista. Miksi ette hae ammatilliseen koulutukseen??? "No siks ku amikses on tyhmii poikii mitkä vaan luumuilee" No perkele ei takuulla ole näin enään. Lukioihin hakee nykyään vähemmän kun amiksiin. Valitettava esimerkki on sellanen että lukioon pääsee helpommin kun amikseen nykyään (ei kaikkiin mutta yleisesti).

      Sulle olis hyvä juttu mennä YO-pohjaiselle amislinjalle?? Sit kaks vuotta opiskelua niin sulla on ammatti ja voit samantien unohtaa rahahuolesi.

      Kiitos kun jaksoit lukea loppuun saakka.

      Aamen.

    • Pääsykoekirjat ei ainut vai...

      Toi sun tekstisi kuulostaa niin tutulta!!Mutta hei,en tiedä mikä ala sua kiinnostaa,mutta jos pääsykoekirjat kauhistuttavat,niin esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa voi päästä lukemaan puheviestintää tai yhteisöviestintää valmistelemalla puheen ja osallistumalla haastatteluun,joten valmistautuminen ei vaadi yhtään niin paljon aikaa ja voit loistavasti käydä samalla töissä...!!Ja täällä on loistavaa porukkaa ja kaupunki(vaikka kaukana suur kaupungista onkin...) on tosi viihtyisä!
      Ja uskon myös,että sitten kun 10 vuoden päästä katsot taaksepäin,löydät myös välivuosistasi jotain hyvin opettavaista ja rikkautta,mitä ilman et olisi sinä...

    • Elämän matkaaja

      Muista et sulla on oma elämä elettävänä ja ilmeisesti kaipaat muutosta nykyiseen tilanteeseen. Paljon on neuvojia, jotka hämmentävä ja olet joutunut ristiriitaiseen tilanteeseen lähiympäristön ja itsesi kanssa. Se kuuluu myös irtautumiseen vanhempien vaikutuksesta. Ehkä sun on aika alkaa elämään ja suunnittelemaan omaa elämää. Voit vaihtaa paikkakuntaa, niin minä tein ja sukulaiset jäivät matkan päähän. Uskalla tehdä radikaaleja ratkaisuja, jotka saattavat esim. sun vanhempia järkyttää, mut loppujen lopuksi he kyllä näkevät kun olet löytänyt sen sun oman juttusi.
      Olet myös tyypillisen stressaantunut nuori, joka koettaa selvitä tämän päivän todellisuuden keskellä. Etkä ole ainut, joka käy tällaista prosessia läpi. Koe se mahdollisuutena. Äläkä vertaa itseäsi muihin. Sinä olet ainutlaatuinen yksilö...

    • Nimetön

      Itse valmistuin viime keväänä ylioppilaaksi, täysin tasoni alle (kirjoitin C:n paperit 8.7 keskiarvolla). Syksyllä minulla todettiin adhd-keskittymis-ja käytöshäiriö, ja lääkityksen ansiosta olen pystynyt paremmin keskittymään kirjoihin. Välivuoden olen raatanut perse ruvella surkeapalkkaisissa duuneissa, ja todennut, että minulle eivät sovi ollenkaan suorittavan tason yksinkertaiset työt, vaan pitkästyn helposti. Vaikka olen ollut välivuoden todella masentunut, kaipaan haasteita. Välivuosi on kyllä antanut lisämotivaatiota lukemiseen, ja muutankin kohta toiselle paikkakunnalle valmennuskurssille. Katkera olen vieläkin, että jäin viimeksi varasijalle, mutta nyt en aio jäädä. Aion olla siinä 15 prosenttiyksikön marginaalissa, jotka sisälle pääsevät. Ilman hyvää itsetuntoa -ja kuria sinne ei tule kukaan pääsemään.

      • tuolla...

        asenteella.

        Et näytä arvostavan rehellistä perustyötä (ja samalla et arvosta niiden tekijöitä). Sinulle pitäisi olla koko ajan tarjolla "rusinoita pullasta" ts. hyvää palkkaa ja vaihtelevia kivoja töitä. Aika harva onnistuu siinä. Kaikissa töissä joutuu tekemää myös "p...a hommia"...

        Kenelle olet katkera varasijasta? Itsellesikö?? Muille et ainakaan voi olla...

      • väheksy
        tuolla... kirjoitti:

        asenteella.

        Et näytä arvostavan rehellistä perustyötä (ja samalla et arvosta niiden tekijöitä). Sinulle pitäisi olla koko ajan tarjolla "rusinoita pullasta" ts. hyvää palkkaa ja vaihtelevia kivoja töitä. Aika harva onnistuu siinä. Kaikissa töissä joutuu tekemää myös "p...a hommia"...

        Kenelle olet katkera varasijasta? Itsellesikö?? Muille et ainakaan voi olla...

        Ymmärrän kyllä, miltä tuntuu, kun haluaisi päästä elämässään pitkälle, mutta se ei vaan onnistu. Joillain ihmisillä vaan on enemmän kunnianhimoa, joillekin riittää se "rehellinen perustyö". Ei siinä minusta ole mitään pahaa.

      • mutta....
        väheksy kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, miltä tuntuu, kun haluaisi päästä elämässään pitkälle, mutta se ei vaan onnistu. Joillain ihmisillä vaan on enemmän kunnianhimoa, joillekin riittää se "rehellinen perustyö". Ei siinä minusta ole mitään pahaa.

        kirjoituksesta huokuu väärä asenne. Ei siinä ole kunnioitusta perustyötä tekevää kohtaan. Jos ei arvosta työtä, niin ei arvosta sen tekijöitäkään.

        Minä ainakaan en palkkaa tuolla asenteella olevia nuoria akateemisia (silloin kun sellaisia haetaan). Heistä ei ole kuin harmia työyhteisölle...

    • tiinu001

      miksi et hakeudu mihkään kouluun?
      se aivan riippuu koulusta, johon haet.
      Joihinkin voi olla vaikeaa päästä, mutta kyllä moniin kouluihin pääsee helpostikin. Jos ajattelit loppuelämäsi viettää lähikaupassa niin siitä vaan! Aina kuitenkin ammatti kannattaa lukea. Se lähtee susta itestä se kouluun hakeminen, kukaan ei sitä sun puolesta tee!
      Ryhdistäydy! Kyllä se siitä lähteee! ;)

    • moment,.,.,.

      Ahdistusten syistä on asioiden etukäteen ajattelu. Se ei hyödytä mitään, mutta on yleensä syy siihen, että ahdistaa. Ajattelipa mitä asiaa tahansa etukäteen se ahdistaa, koska se ei ole oikein. Kun pitää elää tätä hetkeä, tätä päivää. En sano, että se minullekaan helppoa olisi, sillä nytkin ajatuksissani on pyörinyt tuleva työhaastattelua ja se ahdistaa, siis se kun sitä etukäteen ajattelen, mutta heti kun sitä ei ajattele, niin ei ahdista. Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitähän se onkin jos siihen oppii. Tuossa oli paljon muutakin asiaa mitä kerroit ja niihin en ota kantaa, mutta heti tuli ajatus kun tuon otsikon luin. Tämä oli vaan ahdistuksesta ylipäätään, siitä mikä sen syy minun mielestäni voi olla.

    • nytkään..

      pääse opiskelemaan, niin pakkaa kimpsut ja kampsut ja lähde au pairiksi! Saat kokemusta ulkomailta ja vuosi nostaa itseluottamustasi huimasti sekä kielitaitosi karttuu. Älä vaan jää enää mihinkään lähikauppaan.

      Tai sitten voisit mennä johonkin maksulliseen koulutukseen, mielellään sellaiseen, jota ei suoriteta kotoa käsin. Itse esim. vietin vuoden työväen akatemiassa Kauniaisissa opiskelemassa psykologiaa. Samalla tehtiin approa Turun yliopistolle ja oltiin lähiopetuksessa tunneilla. Näin pääsi hyvin takaisin "kiinni" opiskeluun.

    • Itsekin aikoinaan asiassa k...

      Hei,

      en voi antaa neuvoja, sillä vain itse lopulta tiedät, mikä asia juuri sinun kohdallasi toimii ja minä ei. Kuitenkin haluan kannustaa sinua kaikesta tämänhetkisestä 'ketutuksesta' huolimatta etsimään sitä juttua, mitä juuri sinä haluat. Ja jos ei ole suurta intohimoa miellekään tietylle alalle, ei sekään ole maailmaloppu. Itse olen 35v, takana yksi tutkinto ja tällä hetkellä suoritan lisäkoulutusta, sillä etsin edelleen sitä omaa juttuani. Kaikki tähän astinen työ ja opiskelu, jopa tolkuttoman ikävältä tuntunut, on ainakin jälkikäteen katsoen ollut osa sitä tietä, joka on minut tähän päivään tuonut. Kun otat jonkin askeleen eteenpäin, se on oikeasti askel eteenpäin, vaikket vielä olisikaan perillä! Eli älä nyt ihmeessä luovuta, kun sinulla on kaikki upeat mahdollisuudet edessä! Ne odottavat toteutumistaan, vaikka ne tällä hetkellä olisivat piilossa vielä itseltäsi. Etkä missään tapauksessa ole tyhmä! Höpö höpö, unohda sellaiset ajatukset! Viestisi kertoo, että olet fiksu nuori aikuinen, joka haluaa elämässään eteenpäin. Sinussa on takuuvarmasti paljon sellaista osaamista, joka pääsee kukkaansa vasta sitten, kun olet päässyt oikeasti tekemään jotain sellaista, jonka koet omaksesi - ja se tunne, että tämähän on juuri mun juttuni, voi tulla vasta sitten, kun olet ryhtynyt johonkin kiinnostavaan. Ei ihme, että nyt nyppii, sillä et tee sitä, mistä oikeasti nautit, näin siis itse kerroit. Usko pois, tiedän kyllä tunteen erittäin hyvin omasta kokemuksestani! Asiat etenevät usein askel askeleelta ja tällä hetkellä riittää se askel, jonka voit ottaa yhden päivän aikana, kunhan vain tiedät, miksi sen otat ja mikä on lopullinen tavoitteesi (=opiskelupaikka). Sitten määrätietoisesti eteenpäin päivä kerrallaan. Samalla myös kotoa kohti itsenäistä elämää, joka sekin avaa eteesi uudet mahdollisuudet. Jos saat rahoituksen ja matkat järjestymään, niin pääsykoevalmennuskurssi voi olla hyvö vaihtoehto - kunhan sinulla on itse motivaatio siihen, mitä lähdet tavoittelemaan. Olen kuullut hyviä kokemuksia valmennuskursseista, toki sellainenkin kannattaa valita harkiten ja vertaillen. Jos paikkakunnallasi ei ole ko. mahdollisuutta, se ei ole maailmanloppu. Olen itse tutustunut Jaakko Mäki-Petäjän kirjoittamaan kirjaan Kunnian kevät - näin menestyt pääsykokeissa. Siinä on paljon sekä tsemppausta että ihan käytännön ohjeita pääsykokeisiin valmistautujalle. Voisitko kokeilla kertoa vanhemmillesi ihan suoraan, että nyt ihan oikeasti tarvitset kaiken kannustuksen siihen SINUN juttuusi, et neuvoja siitä, miten joku toinen on tehnyt uravalintansa? Vanhempien voi olla joskus tosi vaikea löytää oikeita sanoja, vaikka he haluavatkin lastensa parasta, ja sitten tulee sanottua sammakoita. Ja jos he eivät tiedä, miten suuri haaste pääsykokeet ovat, kerro se heille. Kannustaja voi löyty myös esimerkiksi kaveripiiristä tai esimerkiksi työkkärin ammatinvalintapsykologi voi auttaa löytämään sitä omaa ammatillista polkua. Loppujen lopuksi: vaikka sinulla olisikin muita kannistajia, olet itse tärkein kannustajasi. Tärkeintä on, että olet itse itsesi puolella ja luotat itseesi - kaikista epäilyksistä ja epävarmuudesta huolimatta. Et voi tietää mihin kaikkeen pysyt, ennen kuin yrität 100%:sti. Ja tärkeintä ehkä on se, että olet arvokas sinä itse joka tapauksessa, tapahtui mitä tahansa. Opiskelupaikka ei ole ihmisarvon eikä onnistumisen mittari. Sehän on vain väline päästä opintojen myötä siihen varsinaiseen tavoitteeseensa = itseä kiinnostava ala, ammatti, elämäntapa tai muu tavoite. Käy ensialkuun vaikka lukemassa artikkeli (Pääsykoe)menestys alkaa unelmasta, osoitteessa
      http://www.vaahtokylpy.net/tyo/tutkimus72.shtml.
      Netissä on myös pääsykokeiden kanssa kamppailevien keskustelusivu/-ja, ehkä niistä saisit tsemppiä, kun on samassa tilanteessa olevia. Itse saan arjen haasteisiin tsemppiä Positiivareiden sähköpostiviesteistä (voi tilata ilmaiseksi ma-pe tulevan tsemppiviestin sivuilta Positiivari.fi). Ja jos oikeasti alkaa masentaa, siihenkin kannattaa ilman muuta hakea apua mieluummin ajoissa kuin myöhään. Mutta kyllähän tuo tilanne itsessään on sellainen, että muutosta kaipaat ja se muutos voisi myös vapauttaa paljon myönteistä energiaa elämääsi!?

      Toivotan sinulle hurjan paljon tsemppiä, valoisia tulevaisuudennäkymiä ja juuri sinun itsesi näköistä unelmaa, josta saat voimaa tehdä kaiken sen, minkä se toteuttaminen vaatii. Se unelma rakentuu ehkä vähitellen, mutta pienikin väläys jostain nykyistä paremmasta vaihtoehdosta on erinomainen alku. Siitä se lähtee. Kymmenen vuoden päästä kun katsot taaksepäin, olet matkallasi ehkä paljon pidempänä, kuin mihin nyt vielä voit kuvitella pääseväsi. Olet nyt jo pidemmällä kuin eilen ja huomenna pidemmällä kuin tänään! Jos teet joka päivä tavoitteesi eteen parhaasi, olet jo kovaa vauhtia matkalla kohti uutta tilannetta. Ja jos on mielekäs varasuunnitelma tai parikin, sinulla on syksyksi joka tapauksessa jotain uuttaa, kiinnostavaa ja eteenpäin vievää tekemistä. Mutta jos on selkeä ensisijainen suunnitelma, pidä siitä kiinni ja anna sille kaikkesi. Sitäkin kannattanee miettiä, onko realistista tehdä töitä ja valmistautua pääsykokeisiin samanaikaisesti? Jos rahallisesti pärjäät (=ei vuokraa yms. kuluja), niin ehkä kannattaa rauhoittaa kevät kokonaan pääsykoevalmisteluille? Tavallaan vanhempasi kannustavat tässä sinua tavalla, joka on monille muille pelkkää unelmaa... joten ehkä kannattaa ottaa vastaan heidän tukensa myös tässä muodossa?
      Siis jos se hen kerran omasta halustaan sinulle tarjoavat?

    • Ziisus666

      Lol hirvee ressi. Odota kun pääset kunnolla työelämään niin siinä vaiheessa voit nauraa kuinka helppoa pääsykokeissa oli

    • Zulkkaa

      Taitaa vanne kiristää kunnolla päätä.
      suomessa on toki vielä ilmaista mennä hullujen huoneelle.
      Ei voi mitään sori...

    • tilhi

      Olen aina halunnut psykologiksi. Olen pyrkinyt jo 5 kertaa. Ei ole tärpännyt -osittain huonon lukemisen vuoksi. Avoimessa aloitin opinnot heti lukion jälkeen ja sitten havahduin, että minulla on mahdollisuus pyrkiä avoimen väylän kautta. Nyt opiskelen kehityspsykologian linjalla Jyväskylässä ja aion pätevöityä psykologian opettajaksi. Nyt kun olen tehnyt kaikenlaisia sijaisuuksia, en tiedä onko se psykologian opettajan ammatti se unelma-ammatti.

      Haluan sanoa sinulle, että parhaasi yrittämällä päädyt kyllä siihen, missä sinua eniten tarvitaan. Tarvitset vain paljon avointa mieltä. Tämän hetkinen unelma-ammattisi ei ehkä ole sitä muutaman vuoden kuluttua. Eikä kannata kiirehtiä työelämään. Ole kiitollinen tästä hetkestä. Se kyllä palkitaan, ihan varmasti!

    • anri.

      Tässä ajatukseni..

      Kirjoituksestasi saa sellaisen mielikuvan että elämäsi eteenpäin vieminen on vain kiinni rohkeudestasi ja sinnikkyydestäsi. Vaihtoehtoja löytyy lukemattomia, kuten on jo tullut ilmi kirjoituksista. Jos todella tiedät alan jolle haluaisit työelämässä sijoittua, yhtenä vaihtoehtona on myös avoimen yliopiston/korkeakoulun opinnot. Rahaa näihin joutuu kyllä käyttämään, mutta työn ohella ei mikään mahdoton vaihtoehto. Samalla helpotat sisäänpääsyä opinahjoon ja edistät opintojasi. Riippuen kuinka paljon olet valmis näkemään vaivaa asian suhteen.

      Kokonaan toinen seikka sitten onkin yrittääkö sitä tietylle alalle/kouluun sen "hienouden" vuoksi, vai todella omia ajatuksiaan kuunnellen.

      Voimia etsimiseen.

    • tutulta

      En vaan ymmärrä, miksi pidät lähikaupassa työskentelyä niin pahana? Jotkut eivät pääse edes sinne töihin.

      Minulla koko lukio meni vain "joten kuten" sairauden takia. Vanhemmat sanoivat, että olen laiska, mutta totuus paljastui vuosia myöhemmin. Olisin halunnut yliopistoon, mutta minun lukion papereilla sinne ei mennä. Vanhempani luulevat myös, että yliopistoon pääsee ihan tuosta noin vaan. Ehkä heidän nuoruudessaan pääsikin, mutta ei nyt..

      En myöskään saa töitä tällä koulutuksella, mikä minulla on, varsinkin kun minulla ei ole kunnon työkokemustakaan. Se taas johtuu siitä, etten ole halunnut olla työttömänä kotona möllöttämässä, vaan olen ollut työharjoitteluissa ja opiskellut parikin ammattia. Tosin sellaisilta aloilta, joilla ei nyt sitten ilmeisesti ole töitä.

      Joten ole onnellinen edes siitä työpaikasta. Ja jos olet noin parikymppinen niin kuin luulen, sinulla on aikaa opiskella. Minä olen kohta 30 ja minun täytyy kai taas hankkia uusi ammatti, jotta saisin töitä. Olen sen alan kyllä jo löytänyt, mutta sairauteni takia tuskin sinne pääsen opiskelemaan.

      Jos yliopistoon haluat, mikset ensin menisi avoimeen yliopistoon? Voisit opiskella työn ohessa. Sitä kautta voi myös päästä ihan "oikeaan" yliopistoon.

    • damed

      Ite olen lukiossa ja vähän ahistaa kans jatko jutut :/

    • xcvxv

      Elämä nyt ei vaan yksinkertaisesti aina mene niinkuin ajattelee. Itse olen ollut kohta kymmenen vuotta töissä enemmän ja vähemmän alunperin kesätyöpaikkana olleessa firmassa. Toki olen sitten opiskellut välillä... ammattitutkinnon mutta alan töitä en ole saanut.
      Lukion käytyäni haaveilin media-alan tai taidealan ammattikorkea- tai korkeakoulututkinnosta, aina olen jäänyt varasijalle... Liiketaloutta pääsin ammattikorkeaan lukemaan mutta eihän se ollut mun juttu joten jäi kesken.
      Missään tapauksessa ei kannata menettää toivoaan ja alkaa synkistelemään, sitten käy huonosti. Kannattaa vaan harrastaa paljon sitä alaa jolle haluaa, lukea alan kirjallisuutta ja seurata aikaansa. Kuin huomaamatta se käytännön tieto lisääntyy ja ehkä joku kaunis kevät/kesä sulle varmistuu opiskelupaikka. Monet ihmiset ovat hakeneet lukemattomia kertoja samaan paikkaan ennen kuin on tärpännyt.

      TSEMPPIÄ, kyllä elämä taas hymyilee ja tärkeintä että sulla on sentään töitä.

    • sama juttu ennen

      Tsemppiä sulle. mulla oli sama tilanne vielä viime vuonna. kaksi välivuotta pidin ja alkoi jo ensimmäisen jälkeen tuntua että pää leviää. mutta kun ei päässyt kouluun niin minkäs teet. asuin kans kotona.ja kun yritti ja yritti ja teki kauhean määrän töitä ja ei päässyt. tunsi itsensä oikeasti ihan paskaksi.

      Ei voi muuta sanoa kun että odottele rauhassa niin kyllä sinä joskus eteenpäin pääset. voi tuntua että jumittaa vaan eikä etene mihinkään suuntaan, mutta kyllä se sitten pikkuhiljaa se elämä alkaa :)

      viime syksynä aloitin itse opiskelut vihdoin ja viimein ja hyvältä tuntuu että tuo osa on nyt ohi elämästä. silti haen vielä nyt keväällä kouluihin ja luen pääsykokeisiin. ajattelin joskus että ei enää ikinä sitä kevään pääsykoestressiä...

      mutta niin et siis ole ainoa. tsemppiä ja jaksamisia :) piän peukkuja pystyssä :)

      • ADZ123

        itse runkkaan ja katon pornoa joka päivä

    • yks äiskä

      hei tyttärelläni on ihan samoja ongelmia ja olen sanonut ettei kannata asettaa liian kovia vaatimuksia itselleen, lyhemmälläkin koulutuksella pääsee hyvään työpaikkaan, ei sitä ole pakko yliopistoon mennä. Lepäile rauhassa ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja nauti nuoruudesta. Tätä olen yrittänyt tyttärellenikin toitottaa.....Tsemppii sulle;))

    • välivuosi

      oli erittäin myönteinen kokemus. Pidin sen tosin heti peruskoulun jälkeen. Minulle oli jo selvää, mitä haluan opiskella, mutta paikasta en tiennyt.
      Tein töitä välivuoden. En oikeastaan välittänyt mitä muut olivat mieltä päätöksestäni. Meillä jokaisella on oma elämämme.
      Viime keväänä hain amikseen ja pääsin opiskelemaan juuri sitä mitä haluan. Vielä en tiedä haenko yliopistoon tai ammattikorkeakouluun, mutta tiedän stressaavani pääsykokeista hirmuisesti.
      Mieltä saattaa rauhoittaa hyvä valmistautuminen ja juuri ettei ajattele joka hetki pelkkiä pääsykokeita.

    • sjk

      Onko käynyt mielessä että ne, jotka välivuotta suosittelevat ja sanovat sen kerryttävän kokemuksia, eivät ehkä puhu sellaisista välivuosista jotka istutaan masentuneena kaupan kassalla.

      Itse matkustelin ja muutin ulkomaille töihin heti lukion jälkeen(rahat keräsin itse), sitten vielä päälle pari vuotta helsingissä eri duuneissa jotka oli mielekkäitä ja joista oppi jotain.

      sitten päätin hakea kouluun ja opiskelen nykyään taideteollisessa. Sinne en olisi päässyt jos olisin vaan murjottanut vuosia kaupankassalla ja mennyt vittuuntuneena ja valmiiksi lannistuneena pääsykokeisiin.

      niin.

    • maaaijja

      Heipähei!

      Täälläpä kans eräs välivuoden viettänyt...
      Pääsin ylioppilaaksi keväällä 2007. Hain kouluun kahteen yliopistoon ja tietenkin noihin pakollisiin Amk- kohteisiin. Noh siinähän kävi sitten siten, etten päässyt minnekään. ( Oma moka,laiskuus :( )
      Ehkä jotenkin tuntu, että en osannu päättää, mitä todella haluan. Ja joskus tuntuukin jotenkin niin hirveän kohtuuttomalta vaatia 18- vuotiasta tietämään, mille alalle haluaa...
      Tottakai minua masensi ihan perk... Ajattelin itekkin, että mitähän ne muut nyt miettii, kun toi ei päässy minnekään. Olin syksyllä 07 aika hukassa ja kauhuissani siitä, että joutusin asumaan kotona välivuoden ajan. Noh keräsin kimpsut ja kampsut ja muutin uudelle paikkakunnalle ja kämppäkin järjesty altayksikön. Pääsin koulunavustajaharjoittelijaksi ja siitä se lähti tämänkin tytön arki rullaamaan. 8 kk työkokemuksen jälkeen jäin nyt viikko sitten lukulomalle. Ja mikä helpottavinta, nyt tiedän, mitä todella haluan. Koetan lukea ahkerasti, sillä tottakai en haluaisi toista välivuotta perään... Vielä vuosi sitten mietin suurinpiirtein, että häippäsen maanpakoon, jos en pääse kouluun, mutta ei se mene niin. Aina löytyy jotain sellaista, mikä pitää ainakin minut optimistisena elämän ja tulevaisuuden suhteen. :P
      Hakkikaa työkokemusta, opiskelee mielenkiintoisia aloja esim. Avoimessa yliopistossa, lukekaa kirjoja, hankkikaa ystäviä ja ennekaikkea pysykää myönteisinä, vaikka koulupaikkaa ette heti saisikaan. :)
      Stemppiä pääsykokeisiin!

    • nedicus

      Onnea vaan kaikille hakijoille minne alalle sitten haettekaan. Rentoutukaa. Olkaa motivoituneita. Älkää kuitenkaan pettykö jos ensimmäisellä kerralla ei onnista: Sehän on vain antanut kokemusta pääsykoe tilanteesta ja ensikerralla ei enää jännitä ainakaan niin paljon. Kannattaa muistaa, että kun hakee tietylle alalle niin sitä pitää sydämessään totisesti haluta 110%! sillä se onnistuminen sieltä tulee.

    • Äiti joka tuntee empatiaa

      Hei!

      Kun luen tuota sun viestiäsi.Kaikki tuntuu tutulta.Oma tyttömme oli samassa tilassa 2v sit.Mut rohkenen ehdottaa,jos paikka yliopistoon ei tule.Aloita avoimessa yliopistossa.Suorita sieltä perus opintoja.Sen jälkeen sinulla on opinto pisteitä.Mutta tunnen syvää ymmärrystä sua kohtaan.Muista sinullekkin on paikka jonakin päivänä.Se vain odottaa.Älä lannistu.Yritä kuitenkin.Toivotan SINULLE onnea.

    • inssin alku

      Minulla koulutus tilanne oli sellainen et mun vanhemmat ei painostaneet ollenkaan ala valinnoissa, mutta he tiesivät hyvin millä alalla on töitä tulevaisuudessa ja jokainen meidän perheen lapsi on saanut itse päättää mitä elämälleen tekee. vanhemmat esittivät ain joskus heidän omia toiveitaan, mutta päätösvalta oli lapsella itsellään.

      itse lähin kotoa 16-v omasta tahdostani ja etenin ammattikoulusta amattikorkeaan, mielestäni aika ripeällä tahdilla. olen onnistunut siksi koska olin määrätietoinen ja tiesin mitä halusin.

      mut yhteenkään kouluun en oo päässy ilman kunnollista matematiikan, fysiikan ja kemian perusteiden harjoittelemista ja yleensä harjoittelin n.2 vk tiiviisti ennen pääsykoetta, varmistaakseni pääsyni. mut mitä enemmän aikaa harjoittelulle sitä parempi. muistan hakeneeni netistä vanhoja pääsykokeita ja laskeskelleeni niitä. olo oli paljon helpompi koetta varten, kun oli jo tehnyt vanhan pääsykokeen. Täydennyshaun pääsykokeet on ihan mahtavan helppoa matematiikka!

      Eli kun hakee koulutusta, ei kannata masentua ja solvata itseään tyhmäksi siitä, ettei ihan heti päässyt. jos ei päässyt, niin kannattaa kysyä haettavalta koululta mahdollista täydennyshaun ajankohtaa.

      periaatteessa yhteen kouluun voi hakea alaan kuin alaan ja vaihtaa ala mieleisekseen heti kun on päässyt kouluun opiskelemaan. kun on kasassa haluamaltaan alalta tietty määrä opintopisteitä, alan vaihto sujuu mutkatta.

      niin minullekkin kävi kun huomasin opiskeltuani viikon konetekniikkaa ja ajattelin et tätä en halua ja vaihdoin viivana oppituntini automaatiopuolelle. luin automaatiota 68 opintopisteen verran ja anoin siirtoa alojen välillä. ehtona oli et siirtoa voi anoa kun 60 opintopistettä on täynnä automaatioalasta.

      sit tiedän paljon asioita, joita voi vaihtaa vain henkkohtaisesti.

      ota yhteyttä [email protected]

      muista jututtaa muita opiskelijoita siitä millainen pääsykoe oli ja tutki asiaa reilusti ennen koetta. muista tutkia asioita niin ne ei masenna. tieto lisää valoa tunnelin päähän.

    • qööler

      Itse olen 50 miehen alku ja suoritin aikuisopiskelulla tutkintoon johtavan oppijakson. Muistikaan ei enää pelitä niinkuin nuorena siitä syystä jännitys oli melkoinen näyttökokeessa ja ihan vain siitä että muistanko kaikki kohdat. Jälkeenpäin on helppo todeta aivan turhaan jännitin.

    • kiinni

      ja laita paperit nyt, kun on vilkkain hakuaika menossa. Muuta pois kotoasi vain rohkeasti ja luota itseesti. Kyllä ne siivet kantaa, vaikka välillä sitten maata raapisikin.

    • tulevaisuus hirvittää

      olet mielestäni aivan normaali. työ kun työ jos siitä itse pitää on arvostettavaa.
      tarviiko meillä nyky ihmisillä olla kouluutus ennen kuin olemme paikkamme ansaineet tässä yhteiskunnassa.tee omat päätökset itse.lähde kokeilemaan uutta,kiinnostaisko työ maaseudulla,eläinten parissa.kyllä kouluun ehtii mennä vaikka myöheminkin.en koskaan ole ollut vieraan työssä,mutta hiljattain satuin kuulemaan ettei se ole helppoa.eikä se varmaan ruusulla tanssimista ole tällä mallakaan,mutta etsi itselle sopivaa,älä tyydytä muiden odotuksia.

    • Nimetön

      ...duunissa jo vuodesta 1989 pelkällä peruskoulupohjalla,se riittää mulle,vaik siinäki oli 9 vuotta liikaa,koulun käynti on kokonaisuutena täysin hanurista,käytäntö on se mikä opettaa,monessaki ammatissa,ei se että istut vuoskausia nokka kiinni kirjassa,työnteko huomattavasti parempi vaihtoehto,rahallisesti,opiskelusta ei ole ku menoja...

      • Timo Tappi

        Mäki menin peruskoulun jälkeen duuniin. Nyt oon kohta 25v eikä rahapulasta puhettakaan. Mulla on oma talo, uusi auto, ei senttiäkään lainaa ja vielä kymppitonni löysää rahaa. Että hajotkaa aamuihinne persaukiset opiskelijat hah hah hah!

      • perhonen
        Timo Tappi kirjoitti:

        Mäki menin peruskoulun jälkeen duuniin. Nyt oon kohta 25v eikä rahapulasta puhettakaan. Mulla on oma talo, uusi auto, ei senttiäkään lainaa ja vielä kymppitonni löysää rahaa. Että hajotkaa aamuihinne persaukiset opiskelijat hah hah hah!

        Ylä-asteen jälkeen en uskonut,että pääsisin mihinkään.Ajattelin kauhean pessimistisesti ja itsetunto oli nollassa.Hain kuitenkin kauppaoppilaitokseen ja pääsin sisään.Merkonomiksi valmistumisen jälkeen sain päähäni opiskella samassa oppilaitoksessa datanomiksi.Puoli vuotta kun olin opiskellut tajusin,että siitä touhusta ei tule mitään ja keskeytin.Päätin vaihtaa kokonaan alaa.

        Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeassa yhteisöpedagokiksi(nuorisotyöntekijä) ja taas on alkanut mielessä jylläämään,että mitäs sitten kun valmistun?Mitäs sitten tehdään?Milläs helvetillä maksan opintolainan pois!?Olenko oppinut niitä taitoja mitä työelämässä vaaditaan?Pelot iskee taas pintaan ja noidankehä on valmis.

        Täytyy myöntää olen aika pettynyt amk:n opetukseen..En ole oppinut kahden vuoden aikana yhtään mitään.Meiltä hitto soikoon vaaditaan työelämässä aikamoisia vaatimuksia ja voin sanoa,että se paska mitä meille on opetettu ei auta työelämässä.Ei nuorisotyötä pysty oppimaan kirjoista vaan tekemällä.

        Miksi sitten en vaihda koulua?a)en usko,että muissakaan ammattikorkeakouluissa olisi yhtään sen tasokkaampaa opetusta b)hyvä yhteishenki ja ihmiset joiden kanssa on saanu hengailla ovat kivoja!

        toivottavasti edes tajusitte mun tekstiä...

      • adhd25
        Timo Tappi kirjoitti:

        Mäki menin peruskoulun jälkeen duuniin. Nyt oon kohta 25v eikä rahapulasta puhettakaan. Mulla on oma talo, uusi auto, ei senttiäkään lainaa ja vielä kymppitonni löysää rahaa. Että hajotkaa aamuihinne persaukiset opiskelijat hah hah hah!

        Tietenkin ilman koulutustakin voi tienata hyvinkin. Olen myös itse tienanut. Olen ollut töissä ilman koulutusta, mutta olen nyt kuitenkin aloittamassa opiskelun AMK:ssa, koska kaipaan myös henkistä pääomaa. Ja kerkeää niitä töitäkin tehdä vielä....

      • Nimetön
        perhonen kirjoitti:

        Ylä-asteen jälkeen en uskonut,että pääsisin mihinkään.Ajattelin kauhean pessimistisesti ja itsetunto oli nollassa.Hain kuitenkin kauppaoppilaitokseen ja pääsin sisään.Merkonomiksi valmistumisen jälkeen sain päähäni opiskella samassa oppilaitoksessa datanomiksi.Puoli vuotta kun olin opiskellut tajusin,että siitä touhusta ei tule mitään ja keskeytin.Päätin vaihtaa kokonaan alaa.

        Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeassa yhteisöpedagokiksi(nuorisotyöntekijä) ja taas on alkanut mielessä jylläämään,että mitäs sitten kun valmistun?Mitäs sitten tehdään?Milläs helvetillä maksan opintolainan pois!?Olenko oppinut niitä taitoja mitä työelämässä vaaditaan?Pelot iskee taas pintaan ja noidankehä on valmis.

        Täytyy myöntää olen aika pettynyt amk:n opetukseen..En ole oppinut kahden vuoden aikana yhtään mitään.Meiltä hitto soikoon vaaditaan työelämässä aikamoisia vaatimuksia ja voin sanoa,että se paska mitä meille on opetettu ei auta työelämässä.Ei nuorisotyötä pysty oppimaan kirjoista vaan tekemällä.

        Miksi sitten en vaihda koulua?a)en usko,että muissakaan ammattikorkeakouluissa olisi yhtään sen tasokkaampaa opetusta b)hyvä yhteishenki ja ihmiset joiden kanssa on saanu hengailla ovat kivoja!

        toivottavasti edes tajusitte mun tekstiä...

        tarkoitus ei suinkaan ole tehdä valmiita osaajia, vaan antaa työkalut joilla voit oppia oman alasi.

        Itsellä on opinnot myöhässä koska ei ollut motivaatiota oppia, kaikki aineet olivat "turhia", joten miksi käydä koulussa?

        Pikkuhiljaa täällä kuitenkin valmistutaan, ja nyt alkaa itsekkin ymmärtämään sitä isoa juonta, koulutukseni talkoituksena ei suinkaan ole osata miljoonaa pientä yksityiskohtaa, vaan soveltaa ja nähdä se suuri kokonaisuus yksityiskohtien takana sekä oppia ajattelemaan ITSE.

    • Koulutusputki takana

      kun valmistuminen lähestyy pitkän opiskelurupeaman jälkeen ja pitäisi löytää se työpaikka. Jos olet päätynyt akateemiseen koulutusvaihtoehtoon ja valmistut joksikin muuksi kuin lääkäriksi tai laskentaekonomiksi voi itku olla herkässä, kun huomaat että koulutusta vastaavia työpaikkoja ei ole tarjolla. Tai sitten v-käyräsi nousee huippuunsa, kun oivallat paljonko kouluttautuneille ollaan valmiita maksamaan palkkaa. Et ikinä saa ammattikoulun valinneita ikätovereitasi kiinni palkkatuloissa. Ja tämä kaikki saa sinut kysymään itseltäsi MIKÄ JÄRKI TÄSSÄ KAIKESSA OLI?! Suomessa on Euroopan kalleimmat duunarit ja halvimmat korkeakoulutetut työntekijät! Koulutus ja sen arvostus on kokenut inflaation tässä maassa.

      Eli turhaan itket sen koulutuspaikan perään. Ei elämä kiinni siitä ole.

    • pyri sinne, minne itse haluat

      Ehket vielä tiedä, mitä haluat? Ehkäpä voisit hakea ulkomaille töihin vielä tai opiskelemaan jollekin kurssille. Omia tekemisiä ei kannata muiden tekemisillä mitata. Tulet olemaan tyytyväisempi, kun löydät sen alan, mistä pidät ja työvuosien jälkeen opiskelumotivaatiosi on hyvä. Älä tuskaile, olet nuori. Käy työvoimatoimistossa ja kaipa jotain olet keskustellut opinto-ohjaajankin kanssa. Eikö tällainen virka kouluissa ole? Sitten kun työelämässä on ollut vuosikymmeniä, tuollainen miettimisaika tuntuu lyhyeltä. Monet vaihtavat alaa 30-, 40- jne vuotiainakin vielä. Älä ainakaan syyllistä itseäsi. Tsemppiä.

      • Serpentine.

        Miksi et ole opiskelemassa? Miksi asut vanhempiesi luona ellet halua? Miksi olet tyytymätön itseesi?

        Vastaappa näihin kysymyksiin, ja sen jälkeen tee epäkohdille jotakin. Itsesääli ja voivottelu eivät nyt auta, tartu toimeen!

        Jos sinua vaivaa masennus, hoida se ensitöiksesi. Käy ammatinvalintapsygologilla, jos et tunne vahvuuksiasi, etkä tiedä mikä kiinnostaa.

        Älä vaadi itseltäsi liikoja. Kaikki eivät pääse Yliopistoon tai Ammattikorkeakouluun. Ne eivät myöskään kaikille sovi, eivätkä ne takaa hyvää työpaikkaa/palkkaa/elämää. Putkimies voi tienata paremmin kuin maisteri.

        Ammatillista koulutusta arvostetaan työelämässä. Jos olet käytännön ihminen, mene ammatilliseen koulutukseen. Ehdit vielä hankkia toisenkin ammatin, jos ensimmäinen ei tunnu hyvältä.

    • HirmuPirkko

      Mie vietin ensin vuoden lukion jälkeen tekemättä mitään! Olin hukassa, enkä tiennyt mikä minua kinnosti. Työkkärin kautta pääsin ensin työmarkkinatuella yhteen paikkaa harjoitteluun, jossa kiinnostukseni heräsi taidealaa kohtaan. Lähdin vuodeksi kartuttamaan taitojani, itsenäistymään ja sosiaalistumaan toiselle paikkakunnalle opistoon, jossa asuin asuntolassa muiden saman henkisten kanssa ja opiskelin vuoden verran taideaineita. Tämän jälkeen pyrin taideyliopistoon ja pääsin ensiyrittämällä! Opistoilla voi tietääkseni opiskellä myös muita aloja, kuin taidetta. Kannattaa ottaa selville!

    • nähdään..............

      Mitä aivopesu nuorelle aiheuttaa, joka suunnasta tulee vaatimuksia koulutuksesta, vanhemmat ja yhteikunta huutavat korvaan kaiken aikaa: " sun on luettava, muuten et ole mitään, olet luuseri" Tästä syystä tässä sairaassa tulospainoitteisessa yhteikunnassa on niin paljon ahdistuneita nuoria ja vanhempiakin. Milenterveysongelmat syrjäytyneisyys ja päihteiden käyttö lisääntyy vuosi vuodelta.

      Kannattaa jatkaa tuota aivopesua kele, kiitos tämän sairaan kultturin. Ladataan nuori jo syntymästään saakka täyteen odotuksia ja vaatimuksia, ei se ihme ole että itsemurhat ovat vöhintään tuplautuneet viime vuosina. Tilastoja kaunistelaan vaahto suupielessä, vaikka viisaat tietävät etä asiat ovat täysin päin helvettiä tässä maassa. Sairaat eivät saa hoitoa fyysisiin / psyykkisiin ongelmiin, ja henkiset ongelmat näkyvät aina ennepitkään kehossa kuten myös pitkäkestoiset ja hitamattomat fyysiset sairaudet laukaisevat henkisiä ongelmia.

      Sillä lailla Suomessa kasvatetaan ja opetetaan ajattelemaan. Minä olen ihan mielelläni se saakelin luuseri, mielummin kuin aivopesty ahdistunut naruista ohjailtava nukke. Annan sulle ohjeen, heitä hyvästit muiden painostuksille ja odotuksille, tee ja elä juuri niin niin kuin itse tahdot.

      • xxxxxxxxxxxxxx

        Suomalainen koulujärjestelmä varmaankin ahdistaa toitottaessaan kaiken olevan ihan käden ulottuvilla ja tuosta vain saavutettavissa.

        Realismia peliin!

        Kaikki eivät pysty akateemisiin ammatteihin. Osa on henkisiltä ominaisuuksiltaan alamittaisia ja osa fyysisiltä. Ei 165 cm pituista kaveria tuputeta koripalloilijaksi. Kaikki ei ole kaikille mahdollista. Surullista, mutta totta...

        Mikä vieläkin tärkeämpää, niin kaikkien ei ole tarpeen pyrkiä akateemisiin ammattehin.

        Työmarkkinat tarvitsevat "tasaisesti" kaikkien tasojen ja sektoreiden edustajia. Jokainen on tärkeä omalla paikallaan. Oli se sitten SIWAn kassa tai Nokian insinööri...

        Ehkä aloittajan olisi syytä yrittää löytää positiivisempi näkökulma nykyiseen työhönsä. Miksi se nyt on niin onneton vaihtoehto...

    • --------

      tottakai pk seudulle on vaikeampi päästä opiskelemaan ja jos olet noin surullinen nykyisestä elämänvaiheesta, niin luulisi, että se motivoisi sinua opiskelemaan enemmän. turhaan olet kateellinen ystävillesi, kyllä hekin tekivät paljon töitä päästäkseen sisään sinne kouluun minne halusivat. grow up, ei kukaan muu lue sun puolestas sun pääsykokeihin, se on ihan up to you mitä haluat elämälläsi tehdä. sitäpaitsi onko sinun pakko olla siellä lähikaupassa töissä? ei, voit aina hankkia palkitsevamman/tulevaisuuttasi edistävämmän työn jos niin päätät.

    • Julli88

      Perkele sentään... Tässä on itseäkin ahdistanut enemmän tai vähemmän lukuisia vuosia, mutta ei se valittamalla miksikään muutu. Jos on kanttia toteuttaa ns. "lopullinen ratkaisu", niin kai sitä ennen voi tehdä muitakin radikaaleja temppuja, joita ei muuten uskaltaisi. Tsemppiä vaan, elämäähän tää on...

    • Ei koulutusta, rahaa, työtä...

      Tietenkin kouluihin haetaan silloin, kun kaikki on tuoreessa muistissa = kirjoitusten jälkeen. Hyvä koulutus ja ammatti = loppuelämä pelkkiä välivuosia. Töitä, töitä ja töitä, sitä se on.

      Siks toisekseen jos stressaa, toisarvoiset lapiotyöt ovat ihan arvostettuja ja hyvinpalkattuja.

    • kirj.2004

      Mulle myös tuttu tunne tuo... Kirjotin vuonna 2004 jo ja ensin en edes tiennyt mitä haluan opiskella mutta itsetietoisuus on kyllä huimasti kasvanut. Olen ollut pariin otteesee AMK pääsykokeissa ja tullut varmemmaksi mitä en halua tehdä. Viime vuonna olin jo niin epätoivoinen ja ajattelin että PAKKO päästä opiskelemaan vaan johonkin ja niinpä aloitin opistotasoiset opinnot kahdessa paikassa kokeillen. Kumpikaan ei ollut juttuni. Eli nyt ainakin tiedän mitä haluan opiskella ja tehdä työkseni mutta sinne pääsy on taas sitten toinen juttu. Nyt pyrin toiseen kertaan ja moni pyrkii sinne kolmekin kertaa. Joten, kysymys kuuluukin: Tyytyäkö vähempään vai sinnikkäästi tehdä töitä unelmansa eteen?
      On hienoa että Suomessa opiskelu on maksutonta ainakin vielä, mutta opiskelemaan on niiin vaikeaa päästä yleisesti ottaen.
      Tsemppiä kaikille pääsykokeisiin pänttääjille!

    • tietää!

      Mitenkä te oikein korttinne pelaatte? Ite hain tietysti heti yo-kirjoitusten jälken opiskelemaan ja siis pääsin sisään kun kaikki oli hyvin muistissa ja opiskelumotivaatio päällä. Pääsykokeitten jälkeen menin armeijaan ja olin vuoden siellä, sitten olin vielä toisen vuoden hyvissä töissä ja tienasin rahaa. Pääsin siis aloittamaan yliopistossa 2 vuotta myöhemmin kuin ikäiseni tytöt. Siinä oli mulle ihan tarpeeks välivuotta, mutta nytte menee opinnoissa hyvin.

      En vaan ymmärrä niitä, jotka lakin saatuaan eivät hae haluamaansa kouluun vaan lähtevät viettämään nollat taulussa välivuotta joidenkin vitunaikaisten "uusien kokemusten" toivossa!

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4500000000001493&posting=22000000025799479

      • morseremorse

        Se on vain tosiasia, että aloituspaikkoja ei ole yhtä paljon kuin hakijoita. Jotkut jäävät pakostakin vailla opiskelupaikkoja. Itse hain alalle, jota ei opetettu koulussa aineena. Pärjäsin silti kirjallisessa loistavasti, mutta kusin haastattelun aivan pohjille, sillä itsetuntoni ei ole ikinä ollut hyvä ja jännitän aivan sairaasti tilanteita, joissa mitataan pätevyyttä ja läsnä minua arvioimassa on muita ihmisiä. Ohitseni sitten kiisivät ne, joilla useilla kirjallinen tulos oli huonompi kuin omani mutta haastattelu monin verroin parempi. Saatan jäädä kyseisen seikan vuoksi tänäkin vuonna ilman opiskelupaikkaa, sillä sosiaalisten testitilanteiden pelko ei ole hävinyt minnekään, päinvastoin pahentunut takaiskujen myötä ja olen alkanut saada pienimuotoisia paniikkikohtauksia jo muutenkin ihmisten seurassa.

    • Vanha ja kokenut...

      Älä stressaa. Tyhmin neuvo ikinä mutta siinä on totuuden siemen.

      Ensimmäinen asia: Välivuodet ovat nykyään hyvin tavallisia. Monet muuttaa tänä aikana kotoa, tekee duunia ja hankkii kaikenlaista henkistä sekä materiaalista pääomaa tulevaisuutta varten.

      Toinen asia: Elämä ei ole jana, se ei etene kaavojen mukaan (ellet itse sitä halua). Minä erkanin tuolta kaavojen polulta kun olin yli kahdenkymmenen. Olen ylioppilas, muttei minulla ole ammattia. Hain useisiin kouluihin, ja aloille joista en tiennyt mitään. Jälkiajatus: Mulla kävi todellinen tuuri! Jos olisin opiskellut yhtään aiemmin, olisin väärällä alalla. Nyt tiedän mitä haluan, ja lähenen kolmeakymmentä. Koko tämän ajan olen hankkinut työkokemusta. Nyt työskentelen paikassa, jossa näen ihanneammattiani vierestä joka päivä. Päämäärä on selkeä.

      KOlmas asia: Minä tiedän miten yhteiskunta painostaa käymään koulut nuorena. Se on yhteiskunnalle halvinta, ja saadaan veronmaksajat mahdollisimman aikaisin tuottamaan. Älä lankea tähän ansaan. Kuten aiemmin sanoin, elämä ei ole jana eikä se määräydy kaavojen mukaan.

      Neljäs asia: Sinulla ei ole kiire mihinkään. Anna itsellesi aikaa, muuta pieniä asioita kerrallaan. Mieti mitä elämältä haluat. Jos työ ei maistu, niin kokeile toista. Muuta toiseen kaupunkiin. On muitakin keinoja lähteä kotoa kuin opiskelupaikan saaminen. Työpaikka mahdollistaa paljon asioita. Ja lopeta niiden muiden ihmisten mielipiteiden kuunteleminen. Kyllä tässä maailmassa neuvojia riittää. KYllä minunkin äitini soitteli harva se päivä syyllistäen kun en ollut presidentti tai lääkäri, kun oman elämänsä oli tyrinyt.


      ÄLÄ LANNISTU! Tulet löytämään oman alasi, kunhan et painosta itseäsi. Et ole epäonnistunut, luuseri tai omituinen jos pidät tauon tuosta paineesta jonka aiheutat itsellesi. Muista: Kun löydät opiskeluintosi, pääsykokeisiin pänttääminen on mielenkiintoisempaa ja antoisempaa, ei pakkopullaa ja vastenmielistä. SInulla on koko loppuelämäsi aikaa raataa mieleisen alasi töitä, nyt kun eläkeikäkin nousee jatkuvasti. SIksi onkin tärkeää, että TYKKÄÄT SIITÄ MITÄ TEET.

    • Ulkomailla jo kauan ollut

      Onko käynyt mielessä että ne, jotka välivuotta suosittelevat ja sanovat sen kerryttävän kokemuksia, eivät ehkä puhu sellaisista välivuosista jotka istutaan masentuneena kaupan kassalla.

      Itse hain ulkomaille opiskelemaan UCASin kautta, Kela maksoi opintorahat korotettuna ja asumisen. Lukukausimaksujen maksaminen alkoi vasta tana vuonna kun tuloni menivat ensikertaa yli 30 000 euron maagisen rajan.

      Kolmessa vuodessa olin valmis ja haluamallani alalla.

      Sinne en olisi päässyt jos olisin vaan murjottanut vuosia SIWAn kassalla ja mennyt vittuuntuneena ja valmiiksi lannistuneena pääsykokeisiin.

      Entiset lukiokaverini hakevat vielakin yliopistoon, opvat valilla siella kaupankassalla, entisetkin tiedot unohtuvat ja alkavat pikkuhiljaa harkita kassaneidin uraa.

      Eli en suosittele valivuosia muille kuin pahimmille vihollisilleni.

    • sääkin

      tosiaan noin tyhmä, tervetuloa oikeeseen mailmaan, jossa heikot kuolee ja taistelijat pärjää..

    • täys surkimus

      Kyllä sitä varmaan ahdistaa jos joutuu tekemään ihan itse jotain saavuttaakseen jotain! Voit yrittää esimerkiksi opiskelemalla pääsykokeisiin jne. Onneksi Suomessa eri vieläkään selviä pääsykokeista valittamalla julkisuudessa kuinka ahdistaa tai jotain yhtä typerää.
      Väivuosi on luserien juttu ja niitä välivuosia tulee ja paljon!

    • niskasta kiinni

      Moi !

      Mä olen taas niitä, jotka ovat opiskelleet "hienossa paikassa", kitkuttanut opintotuella, väliaikaisilla töillä ja opintolainallakin. Minua puolestaan vituttaa suunnattomasti se ruikutus, jota kuulee niiltä entisiltä lukion luokkakavereilta, jotka eivät opintojaan koskaan jatkaneet.

      "Kyllä mäkin olisin voinut lukea jotain"..... "Ei ne yliopisto-opinnot tee ketään paremmaksi ihmiseksi".... "Yliopistossa van opiskellaan teoriaa, mä haluan tehdä käytännön töitä"......

      Tiedät, mikä on ongelmasi. Tee sille jotain. Ellet pysty itse sitä ratkomaan, hommaa apua. Tänne kirjoittamalla ei mikään muutu.

    • luuseri26

      Valmistuin viime vuonna myös itsekin ylioppilaaksi, enkä päässyt minnekään sisään, hain muutamaan paikkaan. YO-tulosten ka M (alitin tasoni "omissa" aineissani reippaasti ja lähes kaikki tulokset laskivat) ja lopputodistus 8,7 pintaan. Kirjalliset pääsykokeet eivät olleet minkäänlainen ongelma, mutta jännitän haastattelua ja muita samantyylisiä mittaavia tilanteita kuollakseni ja niiden vuoksi kämminkin pääsykokeissa.
      Olen käynnyt töissä (aivan surkealla palkalla) ja suorittanut nyt avoimen opintoja varsin laiskaan tahtiin, sillä minua vaivaa jatkuva väsymys ja masennus. Jännitän valintakokeita etukäteen aivan kamalasti ja pelkään sitä haastattelua.
      Sinua sentään kotona kannustetaan ja ehdotetaan vaihtoehtoja, vaikkakin se saa sinut tuntemaan itsesi epäonnistuneeksi. Minun niskaani kaadetaan paskaa päivittäin ja saan kuulla kotonani, ettei minusta ole mihinkään, kun en saanut opiskelupaikkaa.
      Viime vuonna ennen kirjoituksia ja niiden jälkeen oli sama juttu, mutta tilannetta säestettiin sellaisella päivittäisellä saarnalla, ettei minusta ikinä ole miksikään, enkä ikinä pääse kouluun. Vanhempani häpeävät minua ja äiti on antanut tuttaviensa ymmärtää, että pääsin ensimmäisellä kerralla lukemaan (oikeaan) yliopistoon. Hän sanoi, että minun täytyy pitää turpani kiinni siitä, että opiskelen avoimessa. On vaikea uskoa itseensä, kun saa kuulla suoraan olevansa luuseri.

      • miten vanhemmat

        voi olla noin idiootteja snoobeja. Lähe lätkiin sieltä ja äkkiä, jos vaan voit!

      • Nopeasti pois

        Ihan uskomatonta, että vanhemmat häpeävät noin omaa lastaan ja syyllistävät.
        Se ei todellakaan ole sinun syysi, jos vanhemmillasi on ongelma sinun opiskelupaikastasi,
        eikä ole sinun tehtäväsi toteuttaa heidän toiveitaan ja valehdella heidän takiaan.
        Sinä itse teet päätökset omasta elämästäsi, eikä vanhemmillasi ole mitään
        sanomista siihen, että mihin yliopistoon tai amikseen päätät hakea, vai haetko ollenkaan.

        Ymmärrän kyllä, että on vaikea elää täysin omaa elämäänsä, jos vielä on
        taloudellisesti vanhemmista riippuvainen ja elää saman katon alla.
        Silloin kyllä kannattaisi yrittää päästä omilleen asumaan, niin voisi itsetuntokin
        nousta, kun vanhemmat eivät kaada jatkuvasti paskaa niskaan.

    • stressaava

      Mul on ehkö pikkaisen erilainen tilanne kuitenkin. Lukion jälkeen lähdin amk:hon opiskelemaan ja olen nyt 3 vuoden jälkeen valmistumassa. Lähdin sinne opiskelemaan, koska en tiennyt ollenkaan mitä haluaisin tehdä. Nyt olen sitten selvittänyt mitä haluan, mutta stressaa vaan kun en tiedä tuunko sinne koskaan pääsemään sisään ja jos/kun pääsenkin, nii oonko mä jo liian vanha. Mä en vaan tolla ammattikorkeakoulututkinnolla tee sillai oikeen mitään, mä vaan yksinkertaisesti haluan yliopistoon opiskelemaan toisen tutkinnon, joka olisi myös lähempänä stä mitä haluan. Mutta voipi olla että välivuos on edessä.

      Jos en ens vuonna pääse sisään, nii haen amikseen tai amk:hon vuodeks sisään opiskelemaan vaik ravintolakokiksi. Ulkomaille lähtö ei niin hyvita, kun oon ulkomailla asunut nyt jo useita kesiä töissä.

    • Olen vain

      Itse muutin armeijan jälkeen uudelle paikkakunnalle töihin, koska halusin vaihtaa maisemaa ja unohtaa menneisyyden haamut. Alkaa alusta. Nytten 2 vuotta täällä ja tuntuu, että joko ihmiset täällä ovat jotain eri lajia tai jossain on vikaa... 2 vuotta ei mielekkäässä työssä telakalla. Lähinnä kissan kanssa vietän aikaa. En välitä baareista. Jos ei olisi sukulaisia olisin kyllä jo hirttäytynyt. Ahdistaa ajatus, että joko otan valtavat lainat ja pyrin johonkin opiskelemaan tai en tiedä mitä, ehkä odotan...

      Moni viettää kaupankassalla tai telakalla koko ikänsä ja ei kai siinä mitään jos elämä muuten on mielekästä. Itselläni ainut lohtu on kesäloma kun pääsee kauas täältä.

    • Taitaa sitten

      olla näiden nuorien eka tiukka paikka elämässä edessä. Angsti on vaihtunut masikseen ja nyt ahdistaa. Joskus sitä alkaa tajuamaan, että vastoinkäymiset kasvattavat kun näkee näitä tällaisia. Onneksi oma elämä ei ole siitä kiinni, että pääseekö opiskelemaan.

      • emoboy_2

        on se helppoo jos ei välitä mistään

    • Tuleva KTM

      Hei,

      itsellä meni ylioppilaskirjoitusten jälkeen 2 vuotta ja kolme pääsykoetta ennen kuin pääsin lukemaan kauppaa, että älä pelkää. Ylioppilaskirjoitukset eivät menneet kovin hehkeästi taisi tulla C,C,B,B ja A, mutta tällä hetkellä yliopistossa opinnot sujuvat todella hyvin ja keskiarvoni on nelonen:) (1-5-asteikolla)

      Kirjoitusten jälkeen jäin myös asumaan lapsuudenkotiini ja aloitin amk:n ja tein töitä samalla, ensimmäinen välivuosi meni siinä ja leppoisa opiskelu amk:ssa piti opiskelumetodit vähän edes mielessä. Vuosi ylioppilaskirjoitusten jälkeen päätin yrittää uudestaan yliopistoon, koska amk ei ollut todellakaan paikkani ja hain; jäin 0.5 pisteen päähän opiskelupaikasta. Ja kyllä V*****I! Olisin halunnu muuttaa pois kotoa ja aloittaa uuden elämän eri paikkakunnalla ja päästä pois vanhoista ympyröistä, mutta kunnia oli nieltävä ja jatkoin vielä toisen vuoden amk:ssa, töissä ja asuin kotona ja lainailin isin autoa:) Noh, sitten kun oli kulunut kaksi vuotta kirjoituksista niin pääsin huutamalla läpi yliopistoon- mitä tein eri tavalla? Halusin oikeasti opiskelemaan, koska ala kiinnosti, en stressannut turhia (vaikka toki jännitti) JA olin oppinut näistä kahdesta vuodesta; olin "aikuistunut".

      Kun nyt ajattelen, että olisin päässyt yliopistoon 19-vuotiaana niin voi itku- onneksi en päässyt. Nuo kaksi vuotta opetti paljon- senkin että vaikka yliopistossakin on tehtävä hommia niin silti en luovuta- täältähän valmistutaan:)

      Nauti nuoruudesta ja muista pääsykokeisiin lukiessasi huilatakin välillä.:) Et ole ainut tuossa tilanteessa, mutta se opettaa paljon.

      • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

        Juuri näin!!! Päättäväinen asenne ja itsekuria, niin yleensä saavuttaa tavoitteet...

    • Fil.mag. från Uppsala

      Moi! Mitäs jos haet ulkomaille opiskelemaan kakkosvaihtoehtona? Mä hain itse Ruotsiin aikanaan, ja minut hyväksyttiin lukion 8.3 keskarilla melkein kaikkiin yliopistoihin ykkösvalinnallani. Ei tarvitse kuin lähettää hakemus, ei ole pääsykokeita. Todistukset voit lähettää suomenkielisinä.
      Joihinkin koulutuksiin vaaditaan, että käy ensin tekemässä kielikokeen, Tissus-testin, mutta ei esim. matemaattisiin ja yhteiskunnallisiin. Ruotsin kielen oppii sitten vähitellen! Uppsala on kiva paikka, suosittelen! =)Huom: Sista ansökningsdag inför hösten 2008 är den 15 april!!! Lisää infoa www.uu.se, ja www.studera.nu ja www.vhs.se

    • Vielä surkeammassa jamassa

      Itse olen yrittänyt käydä ammattikoulua, mutta lopetan sen taas, en ole käynyt koulussa enään viikkoon, ei töitä yms.

      Ei mitään.

    • ps 23

      ottaa minuakin päähän, mun isäni yritti raiskata mut juovuspäissään,kun oli mökillä tullut nukkumaaan mun viereen ,pistin raakasti hanttiin, sitä että yritti suudella ja tunkia kättä mun housuihin(olin 10.v)
      Itse hän kuittasi asian myöhemmin leikinlaskuna, eikä äitikään oikein noteerannut.Vuosia kulu, kun sisko tuli ylioppilaaksi,kattelin äitin takinpieltä, oli 2 lyyraa,(veli kirjoitti aikaisemmin) kommentoin asiaa,johon hän vitsaili, että petturi,(siis meikäläinen,)ei yhtään vituta olla loppuunpalanut duunari, jonka naisystävä sairastaa syöpää, kunhan en ole joku kusipäinen korkeasti koulutettu herran tai rouvan ketkule, joka luulee takapuolestaan valuvan kultaa,ole tyytyväinen ja kuuntele joskus toistenkin murheita, se virkistää,

    • miksi.....

      Ongelmana monilla on, että
      - eivät ole varmoja tavoitteistaan tai
      - eivät usko itseensä tai
      - pahimmillaan kumpikin.

      Tällöin halua panostaa 110 prosenttisesti ei aina (yleensä?)löydy, koska halua panostaa ja uhrata vapaa-aikaa epävarman/ei halutun tuloksen takia ei löydy.

      Tärkein asia on pohtia motiivit. Olenko pyrkimässä jonnekin tietylle (yleensä vaikeasti saavutettavalle ja arvostetulle) alalle tai tavoittelemassa korkeakoulututkintoa vain vanhempien, suvun jne. tahdosta tai miellyttääkseni heitä?

      Jos on kyse alasta, niin kannattaa pyrkiä jollekin helpommalle alalle ja kokeilla siellä. Jos tuntuu hyvältä, niin jatka! Jos ei, niin kokeile uutta helpompaa. Yliopistojen ja korkeakoulujen sisällä vaihtaminen on yleensä mahdollista. Lisäksi aina on avoin yliopisto, jossa voi opiskella vapaasti ja saavutta opiskeluoikeus sitä kautta.

      Jos taas et pidä kokeilemistasi aloista, niin löydät varmaankin motivaatiota lukea pääsykokeisiin vaikeasti saavutettavalle alalle.

      Jos koko yliopisto-ajatus tulee vanhemmilta, suvulta jne. ja se tuntuu (liian?) vaikelta saavuttaa ja ajatus ahdistaa, niin kokeile AMK-vaihtoehtoa. Se on yleensä helpompi saavuttaa ja opiskelu sisältää enemmän käytäntöä.

      Edelleen kannattaa pohtia palaamista toisen suorittamaan toisen asteen tutkintoa ammattikoulun puolella. Siinä opiskellessa oma ala saattaa kirkastua ja sieltäkin voi halutessaan jatkaa edelleen korkeakouluun.

      Oleellista on päästä opiskelemaan jonnekin, missä tapaa samaa alaa opiskelevia. Kumma totuus on, että aika usein joukko vie mukanaan ja ryhtyy itsekin arvostamaan alaa ja jos vielä menestyy, niin pitämään siitä.

      Toinen totuus on, että ihmisen menestys ja onnellisuus ei ole koulutuksesta kiinni...

    • yyteri_20

      Vuosi sitten painoin valkolakin päähäni. Sain ihan hyvät arvosanat ylioppilastodistukseeni lukematta ylppäreihin lainkaan. Totuin lukiossa pääsemään kaikesta kohtuullisilla/hyvillä arvosanoilla läpi opiskelematta mitään, ja se kostautui myöhemmin.

      Vietin siis nyt yhden välivuoden kansanopistossa. Siellä opin kantapään kautta, että jos yliopistoon mielin, minun on oikeasti luettava, päntättävä ja panostettava. En enää selviäkään vain kirjojen kansia tuijottamalla.

      Syksyllä alkaa toinen kansanopistovuoteni, johon lähden motivoituneempana kuin koskaan. Taaksejäänyt opistovuosi osoitti myös, mikä ala ei ole minua varten, olin siis opistossa vähän "väärällä" linjalla. Nyt olen toivottavasti lähdössä oikealle linjalle - ja muutenkin elämässäni oikealle tielle. Tsemppiä kaikille välivuosia viettäville!

      • en pääse mihinkään

        päivällä kävin lukiolla kahtomassa ja nimeäni ei ollut listalla ja kaikki kaverit on jo amiksista saaneet kirjeet että pääsivätkö vai ei... entäs jos en pääsekkään mihinkään? mitäs minä sitten teen?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tärkeä kysymys!

      Haluatko sinä, mies, minut?
      Ikävä
      91
      1325

    2. Asiallinen lähestyminen

      Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk
      Sinkut
      151
      1076

    3. En tiedä..

      Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse
      Ikävä
      74
      869

    4. Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."

      Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll
      Suomalaiset julkkikset
      15
      797

    5. Vedalainen metafysiikka

      Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli
      Hindulaisuus
      290
      716

    6. Mitäs nainen

      Meinaat tehdä viikonloppuna.
      Ikävä
      60
      715

    7. Ai jaa sinä oletkin ahnas

      Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
      Ikävä
      107
      708

    8. Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?

      Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?
      Ikävä
      39
      691

    9. Suhde asiaa

      Miksi et halua suhdetta kanssani?
      Ikävä
      60
      678

    10. En oikeastaan usko että sinä tai kukaan

      Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt
      Ikävä
      43
      655
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt