Dead Or Alive -99

Kirjaa ei saa arvostella kansiensa perusteella - juu!

Kun DVD:n kansi lupaa voimakasta ja järkyttävää väkivaltaa, seksiä, väkivaltaista seksiä, seksuaalista väkivaltaa, klovneja ja yliampuvan väkivaltaista väkivaltaa, ja kun elokuvan vesikielellä ostanut perverssi 17-vuotias sadisti on juuri nauttinut Ishi the Killerin ei pettymys voisi olla pahempi.

Sairaan elokuvan ystävälle leffa on aivan liian "tavallinen", Joitain päälleliimatun oloisia kohtauksia lukuunottamatta, ainoastaan alun kymmenen minuuttinen ja loppukliimaksi tarjoavat sitä mitä kansi lupaa - onneksi!

Onnistunutta, wtf-kysymyksen ilmaan heittävää, loppukamppailua lukuunottamatta siinäkin on liikaa, ja se on pilata kokonaisuuden - eli ihan kelpo elokuvan.

Miike väsää elokuvia liukuhihnalta, noin 7 per vuosi. Ja usein taitaa olla niin, että hänen elokuvistaan saa vain karkean kuvan miehen kyvyistä, paitsi, että tuolla tahdilla ihan ok leffoja suoltavan henkilön pitää omata edes jonkinmoisia elokuvan tekoon liittyviä taitoja - tämän uskallan sanoa laajalla 7-8 katsomani Miiken yleissivistyksellä.

Hätäinen ja hiematon kädenjälki on muodostunut hänelle jo tavaramerkiksi jonka takia hänen elokuviaan ostetaan, joten toisaalta vittuako sitä työtapojaan muuttamaan!

Vaikka oman elokuvamakuni tietäen, nauttisin huomattavasti enemmän hänen leffoistaan jos mies rajoittaisi vuosittaisen elokuvatuotoksensa pariin kolmeen, ja hänet saataisiin edes muutamaksi vuodeksi napsimaan rauhoittavia, tai juomaan edes kamomillateetä.

Itse aiheeseen.
Eli, elokuva oli harmittavaisen rikkonainen ja hankala seurata, filmin etsiessä muotoaan loppumetreille asti.
Tästäkin huolimatta se onnistui säilyttämään jonkinlaisen elokuvallisen uskottavuutensa ja kiinnostavuutensa, jatkuvasti läsnäolleesta pannukakkuefektin ilmassa roikumisesta huolimatta, sekä ohjaajan väliinpitämättömyydestä rakentaa uskottavia henkilöhahmoja.

parhaimmillaan elokuva oli odottavina suvantohetkinään ja muutamine ikustettuine, monitulkintaisine kuvineen - kuten esimerkiksi banaania syövät salakuljettajat kurkimassa kannella, mutainen hautuumaa ja pääpahiksen useat cooliakin coolimmat kasvoposeeraukset, sekä tietenkin loppumittelö, evil versus good - kohtaus jonka lopun symboliarvoa ei sovi vähtellä, sillä paha sydän saa totisesti aikaan paljon pahaa! :D

***

Paras Miiken leffa on kuitenkin Audition.

http://www.youtube.com/watch?v=UnKS1vpTOSk
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

villelem kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu