Monenlaiset

Tuolla keskustan saiteilla vasurit haukkuu maatalous tukia.
Mutta on niitä muitakin tukia kuten asumistuki,toimeentulotuki ja kaikkein suurin nimittäin verotustuki.
Kokoomuksen mies saattaa maksaa veroa 40-60 % palkastaan,eli kuukaudessa noin 5000 euroa ja vasemmisto duunari noin 20% ja rahassa noin 300 euroa,että on näissä aikapaljon tukea oikealta annettu vasureille vaikka siitä ei ole metelöity vielä.

Mitenkä olisi vasurit kaikille työssäkäyville 35% tasavero menisikö sen jälkeen suut suppuun kun kaikki maksetaan tasapuolisesti koko kansan hyväksi veroa.
3200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ansiotyössä käyvä olipa kokoomuksesta tai SDP:stä maksaa saman taulukon mukaan verot! Ainostaan eri alueilla on kunnalisvero prosentti erilainen, joka määrää pitkälle verotuksen tason. Jos on komennusmies,niin silloin on päiväraha verovapaa.
Tänä päivänä muurari, putkimies, sähkömies jne. lyö kirkkaasti palkoissa toimistoinssin!
Maatalouden tuet. Ovat tuunareilta riistettyä rahaa! Kekkosen aikainen jäänne, jota maalaisliitto-keskusta tiukasti vaalii! Elämme kapitalistisesssa yhteiskunnassa, joten kaikkien tulisi pärjätä omillaan. Eikä toisten riistämisellä lain voimalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuet kirjoitti:

Tuolla keskustan saiteilla vasurit haukkuu maatalous tukia.
Mutta on niitä muitakin tukia kuten asumistuki,toimeentulotuki ja kaikkein suurin nimittäin verotustuki.
Kokoomuksen mies saattaa maksaa veroa 40-60 % palkastaan,eli kuukaudessa noin 5000 euroa ja vasemmisto duunari noin 20% ja rahassa noin 300 euroa,että on näissä aikapaljon tukea oikealta annettu vasureille vaikka siitä ei ole metelöity vielä.

Mitenkä olisi vasurit kaikille työssäkäyville 35% tasavero menisikö sen jälkeen suut suppuun kun kaikki maksetaan tasapuolisesti koko kansan hyväksi veroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu