Eu kaappaus

hehe.
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Päästivät vieraat valtaan. Olisivat nyt edes tehneet sen "laillisesti". Mutta ei.

Äänestä
  • Laillisestihan ei ole mahdollista siirtää eduskunnalle eli kansalle kuuluvaa valtaa valtionhallinnon ulkopuolisille elimille. Kuitenkin asia olisi eri, jos EY-jäsenyyshakemus ja siitä seuraava Suomen lakien ja perustuslain kohtien muuttaminen olisi tehty hallitusmuodon säätämisjärjestyksessä. Mutta ei. Sekään ei tosin olisi laillista eikä oikeudenmukaista.

    Eikö yksinkertainen enemmistö riitä? Eipä sitäkään saavutettu. Yksi ääni jäi puuttumaan. Entä kansanäänestys? Ei. Minkäänlaiset enemmistöt kerran eläneistä kansalaisista eivät voi sen enempää neuvoa-antavalla kuin sitovallakaan kansanäänestyksellä kumota perustuslain edellyttämää hallitusmuotoa.

    Suomi on vieraan vallan alaisuudessa laittomin päätöksin, valheiden tukemana. Neuvostotasavalloilla oli enemmän itsenäistä päätäntavaltaa, samoin USA:n osavaltioilla puhumattakaan Sveitsin kantoneista kuin EU-liittovaltion "jäsenmailla".

    Euroopan yhdentyminen on tehty toisin perustein kuin niillä mitä kansalle kerrotaan.

    Äänestä

  • P3teS kirjoitti:

    Laillisestihan ei ole mahdollista siirtää eduskunnalle eli kansalle kuuluvaa valtaa valtionhallinnon ulkopuolisille elimille. Kuitenkin asia olisi eri, jos EY-jäsenyyshakemus ja siitä seuraava Suomen lakien ja perustuslain kohtien muuttaminen olisi tehty hallitusmuodon säätämisjärjestyksessä. Mutta ei. Sekään ei tosin olisi laillista eikä oikeudenmukaista.

    Eikö yksinkertainen enemmistö riitä? Eipä sitäkään saavutettu. Yksi ääni jäi puuttumaan. Entä kansanäänestys? Ei. Minkäänlaiset enemmistöt kerran eläneistä kansalaisista eivät voi sen enempää neuvoa-antavalla kuin sitovallakaan kansanäänestyksellä kumota perustuslain edellyttämää hallitusmuotoa.

    Suomi on vieraan vallan alaisuudessa laittomin päätöksin, valheiden tukemana. Neuvostotasavalloilla oli enemmän itsenäistä päätäntavaltaa, samoin USA:n osavaltioilla puhumattakaan Sveitsin kantoneista kuin EU-liittovaltion "jäsenmailla".

    Euroopan yhdentyminen on tehty toisin perustein kuin niillä mitä kansalle kerrotaan.

    HAISTA PASKA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja valtiopetos. kirjoitti:

hehe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu