Parkanossa valtaa

pitää nähtävästi Y-dynastia. Tarkoitan sillä erillaisten yrittäjien yhteenliittymää. Kun katsoo valtuuston ja hallituksen jäsenistöä ja heidän kytköksiään eri toimintoihin kirkosta-hautaan voidaan näin todeta. Muutama malliksi äänestetty poikkeuskin siellä näkyy, mutta ei kuulu.Kun katsoo Parkanon nettisivuja voi todeta päätöksenteon olevan rutinoitua muodollisuutta,nopeasti altapois menttaliteetillä.Esityslistat surkuhupaisia tekeleitä ei mitään ennakointia päätösehdotukset salaillaan annetaan vasta kokouksessa. Jos joku väittää Parkanoa demokraattiseksi voi mennä kirjastoon ja opiskella vaikka uudenpi hallintomenettely lainsäädäntö.Minua Parkanon hallinto ei hetkauta sinne eikä tänne sääliksi käy siellä asuvia vaikka itse ovat taakkansa valinneet.
132496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ni-iin se on huomattu ja siihen pieniä säröjä lienee tullut edesmenneen Kalevi Askolinin suorien kirjoitusten sekä muiden esim. kestopuu-polttovoimalaitoksen vastustajien rintaman myötä.
Toivotaan, että päättäjät pysyvät varpaillaan (elleivät peräti ihan sukkasillaan), joille ovat joutuneet niillä "kinkereillä", joita käytiin, ja joita edelleen valvoo jos toinenkin Parkanolainen ihan hiljaa puskissa- kuten Parkanolaiseen tapaan kuuluu ja sitten voi taas puuttua asiaan (joka on taas ihan uusi tapa ;-)..).

Äänestä

niin hetken päästä viestit on siivottu pois tältä palstalta!

>Tiedettähän kesta ERKISTÄ puhutaan?

>>Lusmu mikä lusmu...vaikka voissa paistaisi ja jakuaaria söisi?

Äänestä
  • eikös,herran sanassa sanota,jos omistat 2 ihokasta anna toinen sille jolla ei ole yhtään!!entäs tää eki poitsu?onko noudattanut kehotusta??kuulemma on harras,no antaa olla.ymrätte varm.mitä tarkoitan!!!

    Äänestä

  • vielä. kirjoitti:

    eikös,herran sanassa sanota,jos omistat 2 ihokasta anna toinen sille jolla ei ole yhtään!!entäs tää eki poitsu?onko noudattanut kehotusta??kuulemma on harras,no antaa olla.ymrätte varm.mitä tarkoitan!!!

    istuu nämä dynastian jäsenet. Kirkko suosii vain rikkaita ja valtaa pitäviä. Etupenkit pullollaan kaksinaismoralisteja häntäheikkejä veronkiertäjiä laillisia rosvoja. Nimiäkin vois mainita mut en kehtoo kun poistavat heti tekstin.

    Äänestä

  • erämaanrohveetta kirjoitti:

    itse olla miehiäsi/naisiasi? Kaksinaismoralisteja? Veronkiertäjiä? Taidat olla vaan kateellinen. Käytkö itse kirkossa? Laita niit nimiäki vaan tänne, miten se kehtaamiseen liittyy jos viestin poistavat?

    Äänestä

  • mahdat kirjoitti:

    miksi, ei minua kiinnosta parituhatta vuotta vanhan romaanin pohjalla olevat uskomukset.
    Kateellinen vieraissa hyppimisestä? En varmasti.
    Käyppä veroluettelot läpi sieltä puuttuu paljon "bisneksiä".Se vain on viranomaisten asia niitä tutkia, ja tiettävästi aloittaneetkin.

    viitti selailla veroluetteloita niinkun sinä teet, en ole niin utelias. mistä tiedät että viranomaiset ovat aloittaneet niitä tutkiin?

    Äänestä

  • erämaanrohveetta kirjoitti:

    istuu nämä dynastian jäsenet. Kirkko suosii vain rikkaita ja valtaa pitäviä. Etupenkit pullollaan kaksinaismoralisteja häntäheikkejä veronkiertäjiä laillisia rosvoja. Nimiäkin vois mainita mut en kehtoo kun poistavat heti tekstin.

    Ne menee kirkon etupenkkiin, joiden ei tarvi lymyillä kirkon takapenkissä! Selkä suorana, pystypäin!!Se on komeeta!!!

    Äänestä

  • kirkon jäsen kirjoitti:

    Ne menee kirkon etupenkkiin, joiden ei tarvi lymyillä kirkon takapenkissä! Selkä suorana, pystypäin!!Se on komeeta!!!

    pystypäin ylpeinä "aatun" oppilaat. Oli se komeeta
    handu tanassa tuonelaan.

    Äänestä

  • kirkon jäsen kirjoitti:

    Ne menee kirkon etupenkkiin, joiden ei tarvi lymyillä kirkon takapenkissä! Selkä suorana, pystypäin!!Se on komeeta!!!

    mutta,kun istut kirkonpenkiin et saakkan selkää suoraksi,vaan istut etukenossa nöyrän ja syntisen oloisena kuka enemmän ja vähemmän?näinhän ne on penkit rakennettu.oon monissa kirkoissa ollut,mutta uudemmat on erilaisia.se siitä!!

    Äänestä

Niin, nyt on vaalivuosi ja kaikki kynnelle kykenevät ehdokkaiksi kuka mihinkäkin loosiin....valtava äänisaalis ja
Parkanon asiat ja imago kuntoon!!!

Muuten IsoArska tulee ja vie taas koko potin!
ja pikkumiehet vikisee:)

Äänestä
  • Joo ehdokkaaksi vaan varsinkin nuorempien pitäis ruveta.Uusia raikkaita ideoita ja ajatuksia kaivattaisiin päätöksentekoon.

    Äänestä

  • äänestäjä kirjoitti:

    Joo ehdokkaaksi vaan varsinkin nuorempien pitäis ruveta.Uusia raikkaita ideoita ja ajatuksia kaivattaisiin päätöksentekoon.

    nuoria ehdokkaita on joka kerta mukana ollut, mutta silti sinne pöydän ääreen äänestetään kerta kerran jälkeen samat naamat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kävinminäkin kirjoitti:

pitää nähtävästi Y-dynastia. Tarkoitan sillä erillaisten yrittäjien yhteenliittymää. Kun katsoo valtuuston ja hallituksen jäsenistöä ja heidän kytköksiään eri toimintoihin kirkosta-hautaan voidaan näin todeta. Muutama malliksi äänestetty poikkeuskin siellä näkyy, mutta ei kuulu.Kun katsoo Parkanon nettisivuja voi todeta päätöksenteon olevan rutinoitua muodollisuutta,nopeasti altapois menttaliteetillä.Esityslistat surkuhupaisia tekeleitä ei mitään ennakointia päätösehdotukset salaillaan annetaan vasta kokouksessa. Jos joku väittää Parkanoa demokraattiseksi voi mennä kirjastoon ja opiskella vaikka uudenpi hallintomenettely lainsäädäntö.Minua Parkanon hallinto ei hetkauta sinne eikä tänne sääliksi käy siellä asuvia vaikka itse ovat taakkansa valinneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu