oli jotain aivan muuta!
Mieheni on nykyään äärimmäisen ääripää ihminen. Mustavalkoinen. Ei ole kaunista keskitietä missään, ei ole eri sävyjä, vain joko tai. Se on kuluttavaa. Jokainen ihminen tai ainakin pitäisi ja joutuisi joskus tekemään kompromisseja, nöyrtymään ja hyväksymään asioita, jotka eivät välttämättä ole itselle se paras ratkaisu.
Olen ääriäni myöten täynnä hänen lyhytnäköisyttään, agressivisuuttaan, itsekeskeisyyttään, erittäin halveksivaa kielenkäyttöä, laiskuutta ym. Tätä on jatkunut jo useamman vuoden.
Eilen istuimme ruokapöytään koko perhe. Oli ns. pyttis päivä, eli syödään kaapista kaikki jämät. Niitä tässä pyhien aikaan on kertynyt jos jonkinlaista. Ei siinä mitään, kerran kaksi kuussa on näitä päiviä. Aiemmin päivällä mieheni teki inventaariota jääkaappiin ja heitti kaksi vanhentunutta valmissalaattia roskiin... Kuinka on mahdollista, että näitä ei ole syöty, jengi ravaa täällä kaapilla 10 kertaa päivässä eikä näitä ole syöty??!! Tuota saivartelua Italiansalaatista ja Kanasalaatista kesti n. 20 min. (mietin mielessäni, että hankkis elämän...)
Siinä sitten perheaterialle kerettyämme, aloitti mieheni saman uudelleen, nyt syyttäen 12-vuotiasta poikaamme siitä, että Italiansalaatti oli heitetty vanhana roskiin, joka oli häntä varten ostettu. Pyysin häntä hiljentämään ääntään. Nuorempi poika valitti päänsärkyä.
Mies jatkoi.... Karskia kielen käyttöä. Itselläni alkoi pikku hiljaa pinna palaa. Sitten kihahti miehellä, joka "repi" pojan ruokapöydästä, mielenosoituksellisesti raahasi kylpyhuoneeseen, jossa sitten keskusteli tästä salaatista. Koska ruokapöydässä kiellettiin puhumasta aiheesta.
Voi vittu! Tulivat ulos ja istui pöytään. Kysyin, onko hän mielestään asiallinen? Vinkui siinä, että kun ei saa edes mainita asiasta. Ihmettelen sitä, että pitikö se aloittaa sillä sekunnilla, kun istuttiin ruokapöytään? Hän halusi asian mielestään, kun muisti sen sillähetkellä. Jumalauta, hirvittävä huorittelu minulle siitä, että olin puuttunut asiaan. Uhkasi vetää turpaan, jos en pidä naamaani kiinni ja syytti minua siitä, että tilanne oli kärjistynyt. Pyysin kaksi kertaa antamaan asian olla. Hiljeni hetkeksi, kun kysyin, että mites se Kanasalaatti....? Senhän osti itselleen, mutta "unohti" sen sitten jääkaappiin...
Kun nousin pöydästä, tein lähtöä ulos, vittuili, että menee vaan sinne röökille, toivottavasti saat syövän ja kuolet. Viskoo tavaroita olan yli. Heitti ketshuppi-pullolla, meni hieman ohi. Ja tätä kaikkea lapset katsovat vierestä!!
Otin auton ja lähdin ajelemaan. Yritin vielä pari kertaa soittaa hänelle, että kuuntelisi mitä minulla on sanottavana, paiskasi luurin kiinni, tai ei vastannut.
Hän ei siis tajua sitä, että kyllä asioista voi ja saa sanoa, mutta MITEN ne esittää.
Tämä oli vain yksi tuhannesta esimerkistä.....
Kuukausi kuukaudelta tämä vaan pahenee ja oikeesti voi painua jonnekkin ANGER MANAGMENT-kurssille. Tuota idioottimaista saivertelua ja asioihin takertumista ei yksin kertaisesti jaksa. Jos joku asia on unohtunut joltakin perheen jäseneltä, vaikka avaimet kotiin.... Siitä pitää tehdä selvitys juuria myöten, esseen pituinen selvitys!
Sairasta. Mikä tota äijää vaivaa??
Jos rahat on joskus tiukalla, miettii miten selvitään? Jos raha-asiat on hyvin, miettii, mitä jos tulee vaikeita aikoja? Jos asiat ovat siis hyvin, stressaa etukäteen sitä, jos asiat joku päivä on huonosti. Jos asiat on huonosti, se heijastuu kaikkeen hänen tekemiseensä.
Hän raivoaa minulle, jos autan jotain ihmistä, hän arvostelee minua siitä, että kukaan ei koskaan auta MEITÄ! Onko se häneltä pois, jos hyvää hyvyyttäni jeesaan tuttavaa jossakin??
Patalaiska paska. Makaa sohvalla, syö ja piereskelee. Ei noin saamantonta ihmistä voi olla olemassa?? Se että aiheuttaa perheessä stressiä kaikella tuolla käytöksellä, on saanut minut tässä muutaman vuoden aikan miettimään, millaista olisi oikeasti elää lasten kanssa kolmisteen.
Mietin, saisinko tarpeeksi lainaa, jotta voisin ostaa mieheni ulos. Asuntolainaa on n. 40 000€ jäljellä, joten se nyt ei ole kauheasti tänä päivänä. Lasten kanssa pärjäämistä en pelkää, olenhan nyt jo käytännössä yh. Olen jo aiemmassa elämässä niin monessa liemessä keitetty ja paistettu, ettei kauheen monta asiaa voi tulla eteen, joka hirveesti hetkattautaisi... Kaikesta selvitään, jos haluaa. Tätä kun ei mieheni ymmärrä.
Hän ei tee lasten asioista mitään. Ylivoimaista sekin jos joutuu pari kertaa kuukaudessa viemään poikia nyrkkeilyyn tai karateen...
Meillä on hyvät työpaikat sekä ansiot. Todella nätti koti, johon on "kiva" tulla...
Lapsilta ei puutu mitään. Ja hekin ovat ymmärtäneet sen, että raha ei kasva puissa. Isännällä velaton, suht uusi Avencis pihassa. Itselläni täys autoetu. Matkustamme pari kertaa vuodessa. On hifilaitteita, kalliita huonekaluja...
Miksei mieheni ole mihinkään tyytyväinen. Työpaikkaa hän on ajatellut vaihtavansa nyt pari vuotta.... Ehkä ensi kesänä.. Laihduttaa pitäs... No jos nyt sitten tammikuussa aloittaisi salin? Vitut, viisi vuotta hokenut tota samaa. Hänellä jo kertynyt se kuuluisa keskivartalo vararengas, kuorsaa kuin kuolemaa tekevä, nukkuu huonosti.
Syö todella epäterveellisesti.
Itse olen unelma ammatissa, nautin työstäni, asiakkaistani, siitä että, työni on vapaata. Ei ole kellokortteja, ei edes periaatteessa työaikoja. Buukkaan itse kalenterini. Voin tehdä töitä kotoa käsin. Olla lasten kanssa.
Mieheni on kateellinen kunnianhimostani, vaikkei sitä myönnäkkään. Vittuilee kyllä kun teen välillä pitkiä työrupeamia. Mutta palkkapäivänä ei sitten valita... Mutta kateus paistaa läpi, kun välillä tienaan kaksi-kolme kertaa enemmän kuin hän...
Hän on itse tässä nyt parin kuukauden aika ns. sählännyt. Tullut ylinopeussakkoja, kännissä eräässä baarissa aiheutti vahinkoa ja sai siitä laskun, kolaroi autonsa joulun pyhinä, bonukset tippuu ja sai sakkoja sekä auto joutui pajalle... Eli toista tuhatta euroa persiiseen toisin sanoen.. Varmasti häntä vituttaa, niin minuakin.
Mutta niille asioille ei voi enää mitään. Se ei silti oikeuta häntä käyttäytymään niin kuin käyttäytyy. Ei hänellä ole oikeutta viikosta toiseen kaataa sitä paskaa toisten niskaan. Menis jumalauta mettään huutamaan puille!
Haluaisin sen miehen takaisin, joka 13 vuotta sitten vielä nautti elämästä. Teki asioita oma-aloitteisesti, kävi salilla, tapasi ystäviä muutoinkin kun ravintolassa. Hänellä ei ole elämää!! Nukkuisi kellon ympäri. Kun kannustan ja yritän ehdottaa ja keksiä meille yhteistä tekimistä, se maksaa! Jos keksin ilmaista tekemistä, hän ei nyt jaksa! Uutena vuotena pitkitti kylään lähtöä, myöhästyimme. Hänelle ei merkinnyt se mitään, että lapset odottivat kyseistä päivää todella paljon ja meitä odotettiin. Minulle se merkkasi paljon, olimme kutsuittuina paikkaa, jossa pääsisimme valmiiseen pöytään. Mukavia ihmisiä, joiden kanssa voisin keskustella muustakin kuin työasioista. Saisin olla rennosti, kerrankin voisin olla vieraana, en emäntänä.
Olisi sitten reilusti sanonut, jo vaikka kaksi päivää aikasemmin, ettei häntä kiinnosta lähteä!
Heittäytyy lapselliseksi aina juuri h-hetkellä.
Olen sisimmässäni tullut siihen diagnoosiin, että mieheni on jonkin asteinen narsisti, tai sitten koti kasvatus mennyt todella metsään tai muuten vaan pudonut hoitopöydältä liian monta kertaa!
Olen ehdottanut pariterapiaa, perheneuvolaa, että menisi edes yksin jonnekin keskustelemaan. Ihan vaan purkamaan sydäntänään. Maksakoon mitä maksakoot! Mutta sehän maksaa... Herran jumala sentään. Mitä tässä maailmassa saa ilmatteeks??? Eikö henkinen ja fyysinen hyvinvointi ole kaiken a ja o?? Mitähän lapset tästä tuumii?
En ole enää pariin vuoteen jaksanut vaivata muita ihmisiä näillä asioilla. Äidilläni on itsellään taakkaa omissa asioissa, anoppi on todella sairas, tämä joulu oli ehkä hänen viimeinen. Ystävät, joita todella harvassa, koska miestäni ei kiinnosta, ovat aika hyvin kaikonneet. Kavereita kyllä on.
Jotta joskus meilläkin olisi kivaa, järjestän tässä miehelleni ylläri-synttärijuhlia, joihin kutsun hänen kavereitaan, muutamia yhteisiä tuttuja. Vuokrasin juhlatilat, edullisesti, jotta ei tule sitten jälkeenpäin sanomista siitä, että kuinka paljon rahaa olen laittanut hänen juhliinsa... Juhliin vielä reilusti yli kuukausi. Hänen kaverinsa ovat ihan innoissaan. Hän on pidetty kaveri piirissään. Mutta, takaraivossa takoo, että miksi teen tälläistä, ei hän ole ansainnut mitään juhlia!!! Koska, rakastan häntä, hän on lasteni isä, minun aviomiheni, jonka kanssa olen mennyt naimisiin, rakkaudesta. Rakastin jo silloin kun ensi kerran tapasimme, vikoineen päivineen. Mutta kun ne viat vaan pahenee...
No, jospa kirjottelen sitten helmikuun lopussa, kun bileet on pidetty. Katsotaan miten meni ja minkälainen vastakaiku tuli.
Oikeastaan tiedän jo nyt... Pari päivää bileiden jälkeen hän toteaa, että Minä pääsin taas loistamaan ja pätemään sillä, että järjestin hänelle juhlat....
Mieheni on nykyään äärimmäisen ääripää ihminen. Mustavalkoinen. Ei ole kaunista keskitietä missään, ei ole eri sävyjä, vain joko tai. Se on kuluttavaa. Jokainen ihminen tai ainakin pitäisi ja joutuisi joskus tekemään kompromisseja, nöyrtymään ja hyväksymään asioita, jotka eivät välttämättä ole itselle se paras ratkaisu.
Olen ääriäni myöten täynnä hänen lyhytnäköisyttään, agressivisuuttaan, itsekeskeisyyttään, erittäin halveksivaa kielenkäyttöä, laiskuutta ym. Tätä on jatkunut jo useamman vuoden.
Eilen istuimme ruokapöytään koko perhe. Oli ns. pyttis päivä, eli syödään kaapista kaikki jämät. Niitä tässä pyhien aikaan on kertynyt jos jonkinlaista. Ei siinä mitään, kerran kaksi kuussa on näitä päiviä. Aiemmin päivällä mieheni teki inventaariota jääkaappiin ja heitti kaksi vanhentunutta valmissalaattia roskiin... Kuinka on mahdollista, että näitä ei ole syöty, jengi ravaa täällä kaapilla 10 kertaa päivässä eikä näitä ole syöty??!! Tuota saivartelua Italiansalaatista ja Kanasalaatista kesti n. 20 min. (mietin mielessäni, että hankkis elämän...)
Siinä sitten perheaterialle kerettyämme, aloitti mieheni saman uudelleen, nyt syyttäen 12-vuotiasta poikaamme siitä, että Italiansalaatti oli heitetty vanhana roskiin, joka oli häntä varten ostettu. Pyysin häntä hiljentämään ääntään. Nuorempi poika valitti päänsärkyä.
Mies jatkoi.... Karskia kielen käyttöä. Itselläni alkoi pikku hiljaa pinna palaa. Sitten kihahti miehellä, joka "repi" pojan ruokapöydästä, mielenosoituksellisesti raahasi kylpyhuoneeseen, jossa sitten keskusteli tästä salaatista. Koska ruokapöydässä kiellettiin puhumasta aiheesta.
Voi vittu! Tulivat ulos ja istui pöytään. Kysyin, onko hän mielestään asiallinen? Vinkui siinä, että kun ei saa edes mainita asiasta. Ihmettelen sitä, että pitikö se aloittaa sillä sekunnilla, kun istuttiin ruokapöytään? Hän halusi asian mielestään, kun muisti sen sillähetkellä. Jumalauta, hirvittävä huorittelu minulle siitä, että olin puuttunut asiaan. Uhkasi vetää turpaan, jos en pidä naamaani kiinni ja syytti minua siitä, että tilanne oli kärjistynyt. Pyysin kaksi kertaa antamaan asian olla. Hiljeni hetkeksi, kun kysyin, että mites se Kanasalaatti....? Senhän osti itselleen, mutta "unohti" sen sitten jääkaappiin...
Kun nousin pöydästä, tein lähtöä ulos, vittuili, että menee vaan sinne röökille, toivottavasti saat syövän ja kuolet. Viskoo tavaroita olan yli. Heitti ketshuppi-pullolla, meni hieman ohi. Ja tätä kaikkea lapset katsovat vierestä!!
Otin auton ja lähdin ajelemaan. Yritin vielä pari kertaa soittaa hänelle, että kuuntelisi mitä minulla on sanottavana, paiskasi luurin kiinni, tai ei vastannut.
Hän ei siis tajua sitä, että kyllä asioista voi ja saa sanoa, mutta MITEN ne esittää.
Tämä oli vain yksi tuhannesta esimerkistä.....
Kuukausi kuukaudelta tämä vaan pahenee ja oikeesti voi painua jonnekkin ANGER MANAGMENT-kurssille. Tuota idioottimaista saivertelua ja asioihin takertumista ei yksin kertaisesti jaksa. Jos joku asia on unohtunut joltakin perheen jäseneltä, vaikka avaimet kotiin.... Siitä pitää tehdä selvitys juuria myöten, esseen pituinen selvitys!
Sairasta. Mikä tota äijää vaivaa??
Jos rahat on joskus tiukalla, miettii miten selvitään? Jos raha-asiat on hyvin, miettii, mitä jos tulee vaikeita aikoja? Jos asiat ovat siis hyvin, stressaa etukäteen sitä, jos asiat joku päivä on huonosti. Jos asiat on huonosti, se heijastuu kaikkeen hänen tekemiseensä.
Hän raivoaa minulle, jos autan jotain ihmistä, hän arvostelee minua siitä, että kukaan ei koskaan auta MEITÄ! Onko se häneltä pois, jos hyvää hyvyyttäni jeesaan tuttavaa jossakin??
Patalaiska paska. Makaa sohvalla, syö ja piereskelee. Ei noin saamantonta ihmistä voi olla olemassa?? Se että aiheuttaa perheessä stressiä kaikella tuolla käytöksellä, on saanut minut tässä muutaman vuoden aikan miettimään, millaista olisi oikeasti elää lasten kanssa kolmisteen.
Mietin, saisinko tarpeeksi lainaa, jotta voisin ostaa mieheni ulos. Asuntolainaa on n. 40 000€ jäljellä, joten se nyt ei ole kauheasti tänä päivänä. Lasten kanssa pärjäämistä en pelkää, olenhan nyt jo käytännössä yh. Olen jo aiemmassa elämässä niin monessa liemessä keitetty ja paistettu, ettei kauheen monta asiaa voi tulla eteen, joka hirveesti hetkattautaisi... Kaikesta selvitään, jos haluaa. Tätä kun ei mieheni ymmärrä.
Hän ei tee lasten asioista mitään. Ylivoimaista sekin jos joutuu pari kertaa kuukaudessa viemään poikia nyrkkeilyyn tai karateen...
Meillä on hyvät työpaikat sekä ansiot. Todella nätti koti, johon on "kiva" tulla...
Lapsilta ei puutu mitään. Ja hekin ovat ymmärtäneet sen, että raha ei kasva puissa. Isännällä velaton, suht uusi Avencis pihassa. Itselläni täys autoetu. Matkustamme pari kertaa vuodessa. On hifilaitteita, kalliita huonekaluja...
Miksei mieheni ole mihinkään tyytyväinen. Työpaikkaa hän on ajatellut vaihtavansa nyt pari vuotta.... Ehkä ensi kesänä.. Laihduttaa pitäs... No jos nyt sitten tammikuussa aloittaisi salin? Vitut, viisi vuotta hokenut tota samaa. Hänellä jo kertynyt se kuuluisa keskivartalo vararengas, kuorsaa kuin kuolemaa tekevä, nukkuu huonosti.
Syö todella epäterveellisesti.
Itse olen unelma ammatissa, nautin työstäni, asiakkaistani, siitä että, työni on vapaata. Ei ole kellokortteja, ei edes periaatteessa työaikoja. Buukkaan itse kalenterini. Voin tehdä töitä kotoa käsin. Olla lasten kanssa.
Mieheni on kateellinen kunnianhimostani, vaikkei sitä myönnäkkään. Vittuilee kyllä kun teen välillä pitkiä työrupeamia. Mutta palkkapäivänä ei sitten valita... Mutta kateus paistaa läpi, kun välillä tienaan kaksi-kolme kertaa enemmän kuin hän...
Hän on itse tässä nyt parin kuukauden aika ns. sählännyt. Tullut ylinopeussakkoja, kännissä eräässä baarissa aiheutti vahinkoa ja sai siitä laskun, kolaroi autonsa joulun pyhinä, bonukset tippuu ja sai sakkoja sekä auto joutui pajalle... Eli toista tuhatta euroa persiiseen toisin sanoen.. Varmasti häntä vituttaa, niin minuakin.
Mutta niille asioille ei voi enää mitään. Se ei silti oikeuta häntä käyttäytymään niin kuin käyttäytyy. Ei hänellä ole oikeutta viikosta toiseen kaataa sitä paskaa toisten niskaan. Menis jumalauta mettään huutamaan puille!
Haluaisin sen miehen takaisin, joka 13 vuotta sitten vielä nautti elämästä. Teki asioita oma-aloitteisesti, kävi salilla, tapasi ystäviä muutoinkin kun ravintolassa. Hänellä ei ole elämää!! Nukkuisi kellon ympäri. Kun kannustan ja yritän ehdottaa ja keksiä meille yhteistä tekimistä, se maksaa! Jos keksin ilmaista tekemistä, hän ei nyt jaksa! Uutena vuotena pitkitti kylään lähtöä, myöhästyimme. Hänelle ei merkinnyt se mitään, että lapset odottivat kyseistä päivää todella paljon ja meitä odotettiin. Minulle se merkkasi paljon, olimme kutsuittuina paikkaa, jossa pääsisimme valmiiseen pöytään. Mukavia ihmisiä, joiden kanssa voisin keskustella muustakin kuin työasioista. Saisin olla rennosti, kerrankin voisin olla vieraana, en emäntänä.
Olisi sitten reilusti sanonut, jo vaikka kaksi päivää aikasemmin, ettei häntä kiinnosta lähteä!
Heittäytyy lapselliseksi aina juuri h-hetkellä.
Olen sisimmässäni tullut siihen diagnoosiin, että mieheni on jonkin asteinen narsisti, tai sitten koti kasvatus mennyt todella metsään tai muuten vaan pudonut hoitopöydältä liian monta kertaa!
Olen ehdottanut pariterapiaa, perheneuvolaa, että menisi edes yksin jonnekin keskustelemaan. Ihan vaan purkamaan sydäntänään. Maksakoon mitä maksakoot! Mutta sehän maksaa... Herran jumala sentään. Mitä tässä maailmassa saa ilmatteeks??? Eikö henkinen ja fyysinen hyvinvointi ole kaiken a ja o?? Mitähän lapset tästä tuumii?
En ole enää pariin vuoteen jaksanut vaivata muita ihmisiä näillä asioilla. Äidilläni on itsellään taakkaa omissa asioissa, anoppi on todella sairas, tämä joulu oli ehkä hänen viimeinen. Ystävät, joita todella harvassa, koska miestäni ei kiinnosta, ovat aika hyvin kaikonneet. Kavereita kyllä on.
Jotta joskus meilläkin olisi kivaa, järjestän tässä miehelleni ylläri-synttärijuhlia, joihin kutsun hänen kavereitaan, muutamia yhteisiä tuttuja. Vuokrasin juhlatilat, edullisesti, jotta ei tule sitten jälkeenpäin sanomista siitä, että kuinka paljon rahaa olen laittanut hänen juhliinsa... Juhliin vielä reilusti yli kuukausi. Hänen kaverinsa ovat ihan innoissaan. Hän on pidetty kaveri piirissään. Mutta, takaraivossa takoo, että miksi teen tälläistä, ei hän ole ansainnut mitään juhlia!!! Koska, rakastan häntä, hän on lasteni isä, minun aviomiheni, jonka kanssa olen mennyt naimisiin, rakkaudesta. Rakastin jo silloin kun ensi kerran tapasimme, vikoineen päivineen. Mutta kun ne viat vaan pahenee...
No, jospa kirjottelen sitten helmikuun lopussa, kun bileet on pidetty. Katsotaan miten meni ja minkälainen vastakaiku tuli.
Oikeastaan tiedän jo nyt... Pari päivää bileiden jälkeen hän toteaa, että Minä pääsin taas loistamaan ja pätemään sillä, että järjestin hänelle juhlat....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja miten teidän lapsenne kestää? Näin ulkopuolisena saa tuntuman että miehesi kärsii huonosta itsetunnosta ja peittää sen määräävällä ja hallitsevalla käytöksellään. Hän tietää sun rakastavan ja siksi se tieto on ase hänelle.
Itse sä päätät miten jatkat, mutta kerron tässä miten mun tuttu pääsi parempaan suuntaan samanlaisessa tilanteessa.
Hän yksinkertaisesti vuokrasi pienen asunnon itselleen jonkin matkan päästä. Lapsille hän antoi mahdollisuuden asua jomman kumman luona.
2 lapsista tuli äitinsä kanssa, vanhin jäi isälleen asumaan.
3 kuukautta sai miehen toisiin ajatuksiin ja hän oli valmis petraamaan omaa käytöstään. Tällä hetkellä tilanne on korjaantunut siksi paljon että saman katon alla asuminen sujuu sopuisasti ja kaikkia tyydyttävällä tasolla. Toivon sinulle jaksamista, hänen vaimonaan ja lastensa äitinä et ansaitse tuollaista käytöstä mieheltäsi.
Raukka akka kun annat lastesi kasvaa tuollaisessa liitossa. Häivy lasten kanssa häiritsemästä miehen elämää, sinä ja lapset olette hänelle taakka. Tai sitten et ole täysjärjinen kun tuommoista sallit.
Jos nyt yhtään syvemmin ajattelsit asiaa.... Tänä päivänä ihmiset eroavat niin mitättömistä syistä, eikä haluta nähdä vaivaa suhteen eikä minkään muunkaan eteen. Kukaan ei voi toista muuttaa, ellei itse halua. Mielestäni olen naarasleijona joka haluaa edes koittaa pelastaa jotain.
Kukaan ei ole ketään piessyt tai juossut kirvestä karkuun lumihankeen.
Haluasin auttaa miestäni ja löytää ratkaisuja ongelmiin. Jostainhan ne ongelmat syntyy... Se ei tee minusta tai kenestäkään raukkista, vaan olen vahva, tunteva ihminen, joka huolissaan miehestään.
Mutta miten saisin mieheni oivaltamaan tämän asian? Onko sinulla siihen muuta ratkaisua tälle akalle??? Ettei asioiden tarvitsisi mennä siihen, että joudun tekemään sen viimeisen ratkaisun, lähtemään. Erolla uhkailu ei ole minun tapaistani, saatika kiristäminen!
minulle aikoinaan omakohtaisesti hyvin samantyyppistä paitsi lisänä rahavaikeudet.
Myös oma mieheni on pallukkamaha ja kärsii uniapnean kaltaisista oireista kuten miehesi.
Yksi selittäjä ongelmiin onkin heittelehtivä sokeritasapaino. Voit olla varma, että jos saat miehesi sokerinmittaukseen, hänellä on huonot, ties jo diabetesarvot!
Liian hiilihydraattipitoisesta ravinnosta (nopeat hiilihydraatit) aiheutuva heittelehtivä verensokeri aiheuttaa jaksamattomuutta, ärtyisyyttä, aggressiivisuutta jopa raivopäisyyttä.
Koeta kaikin voimin saada miehesi syömään järkevää ruokaa: paljon kasviksia ja hyviä valkuaisaineita.
Vehnäjauhot, sokerit sekä keinomakeutusaineet pois! Sanalla sanoen pitsat ja muu kioskiruoka pois! Ensimmäiseksi voitte lopettaa jauhokastikkeet ja makkarat.
Mies kiukuttelee senkin takia, kun ei ihan oikeasti jaksa. On aina vetämätön olo.
paljon apua, koitan saada meidät molemmat ravintoterapeutille!! Mitä yksi edellä sitä toinen perässä.. En ole tullut ajatelleeksikaan moista.
,,,,,,,,,,,,,,