http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_97_2007_vp_5_36_134_p.shtml
Ihmettelin suunnattomasti edellisessä Yleisradion hallintoneuvoston kokouksessa Rkp:n käyttäytymistä. Kokoukseen mennessämme meillä oli käsissä hallituksen esitys, jonka mukaan ruotsinkielinen Radio Extreme olisi lopetettu. Sisään mennessämme kuitenkin hallituksella oli uusi kevyempi ehdotus, joissa tämä kielivähemmistön nuorisoradio saikin jatkaa. Säästöesityksenä oli suomenkielisen ja ruotsinkielisen uutistoiminnan yhdistäminen siten, että toimitukset yhdistyisivät, mutta kumpikin jatkaisi uutisten toimittamista omista lähtökohdistaan.
Meitä on täällä eduskunnassa useita radiossa tai tv:ssä toimineita toimittajia, kuten minäkin. Ymmärrän ja tiedän, että toimitusten yhdistäminen olisi tuottanut runsaasti synergiaetuja. Eipä kelvannut tämäkään rakentava ehdotus hallituskumppani Rkp:lle. Yhdistämisestä, joka olisi selkeästi helpottanut ja parantanut toimintaa, nousi hirveä haloo. Miksi alan ammattilaiset eivät ymmärrä, että saattamalla molempien kielten uutistoimitukset yhteisen uutishankinnan piiriin, se olisi helpottanut molempien kielten toimitusten työtä. Ylehän on lopettanut siis uutisten hankinnan STT:n, Suomen Tietotoimiston, kautta keskittyen omaan uutishankintaan. Siis, mitä pahaa siinä olisi ollut, että helpotetaan kahden erikielisen toimituksen yhteistä uutishankintaa? En ymmärrä.
Arvoisa puhemies! Olen syntynyt Ruotsissa, ollut lapsena ruotsinkielinen Taalainmaalla, Dalarna, Ludvika, ja sitten ainoana - vuoren varmasti koko Sievin kunnan historian ainoana - ruotsinkielisenä Sievissä Keski-Pohjanmaalla pikkupoikana. Olen Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja. Nämä seikat eivät kuitenkaan merkitse sitä, että en ymmärtäisi faktoja. Kun Yle on rahoituskriisissä, on tehtävä jotain. Edellä mainittu uutisten yhteishankinta olisi helpottanut toimitusten työtä ja keventänyt kuluja.
Ylen budjetista runsaat 16 prosenttia menee ruotsinkielisen ohjelman tuotantoon ja esittämiseen. Kuitenkin esimerkiksi viime vuonna 2006 Ylen ruotsinkielinen FST5 sai vain 0,2 prosenttia katsojien kokonaiskatseluajasta. Kulut 16 prosenttia, katsojat 0,2, miettikääpä sitä. Suomen Yleisradio maksaa myös suomenkielisen television näkymisen Ruotsissa. Viimeisen tilaston mukaan Suomessa on ruotsinkielisiä 289 609 henkilöä, se on 5,5 prosenttia. Ruotsissa on suomenkielisiä sama prosenttimäärä, 5,5 prosenttia, määrältään 470 000. Kahden vuoden kuluttua tulee 200 vuotta siitä, kun Suomi on eronnut Ruotsista. Kas kummaa, siitä huolimatta Ruotsissa suomen kieli on virallisena kielenä - minä osaan ulkoa nämä paikkakunnat - Kiirunassa, Jällivaarassa, Övertorneåssa, Pajalassa, Haaparannassa. Viidessä kunnassa suomi on virallinen kieli ruotsissa. Meillä se on koko valtakunnassa, Ahvenanmaalla jopa ainoana virallisena kielenä. Se olkoon eri asia.
Ihmeitten aika ei ole ohi. Jos Suomessa on 5,5 prosenttia, elikkä 289 000 ruotsinkielistä, saamenkielisiä ja romaneja on suunnilleen saman verran, noin 6 000 kumpaakin, saamenkielisissä oma kanava, omaa ohjelmaa, monia uutisia, hyvä näin. Miksi me maksamme yhteiskunnan varoilla yhdelle kielivähemmistölle näin suuren summan? 16 prosenttia Ylestä menee ruotsinkieliseen toimintaan ja katsojia 0,2 prosenttia. Korostan näitä asioita moneen kertaan, että ne jää kaaliin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Koska ruotsinkieliset maksavat 5% lupamaksuista ei ole kohtuullista että FST saa 25% TV-maksuista kuten se tällä hetkellä saa. Suomenkielisten ei kuulu kustantaa ruotsinkielisiä ohjelmia. Katsokaa suomenkielisä ohjelmia jos ette pysty maksamaan kokonaan omaa ruotsinkielistä ohjelmatuotantoa, ja niinhän te teettekin. FST katsojia on 0,2 % YLEn katsojista ja kulut ovat kuitenkin 25%.
Tästä voidaan laskea että ruotsinkielisen katsojan arvo ja kustannuksen olevan monisatakertainen suomenkieliseen katsojaan verrattuna.
Se saadaan lakettua näin.
katsojat FST 0.2%
katsojat suom. YLE 99,8%
kustannukset FST 16%
kustannukset suom. YLE 75%
X / 0,2% = 75% / 99,8%
X = 0,168 % ,
mikä tarkoittaa sitä että ruotsinkielisen FSTn kustannukset saisivat olla 0,168% jotta ne olisivat yhtä suuret katsojaa kohden kuin suomenkielisen YLEn kustannukset. Mutta ne ovat 16%. Siitä saadaan taas:
16% / 0,168% = 95,2 mikä tarkoittaa että FSTn kustannukset ovat 95,2 kertaiset katsojaan kohden Suomenkieliseen katsojaan verrattuna. EI siis 95,2% vaan yli 95 kertaiset eli 9500% enemmän kuin suomenkielisten kustannukset.
Eli jos suomenkieleinen ohjelman tuotanto maksaa 1€/katsoja, niin ruotsinkielisen ohjelman tuotanto maksaa 95€/katsoja.