Velat ajaa

Olen kolmekymppinen nainen. kaikki on hyvin (tai pitäisi olla) On työpaikka, ihana lapsi, ihana miesystävä jonka kanssa voin vihdoinkin miettiä tulevaisuutta yhdessä. On ystäviä, liikun ja pidän muutenkin huolta itsestä. On vaan yksi MUTTA, tai monta muttaa.- VELAT :(

Opintolainaa on monta tuhatta mistä olen vaan tähän asti maksanut korkoja. Nyt työpaikan myötä joudun lyhentään niitä tietysti. Sitten on tullu ostettua osa maksulla vaatteita yms vähän sinne sun tänne. Niiden velka noin tuhat euroa. Plus mastercard tuhat euroa. (ikinä ei olisi pitänyt sitä hommata!!) ELi yhteensä velkaa on MONTA tuhatta.

Äsken juuri itku silmässä maksoin vuokran ja plus lainankorot ja osan laskuista, tilistä ei rahaa jäänyt kuin muutama kymppi (tili noin 1000euroa kuussa)Elä sillä sitten.

Oikeasti tulen hulluksi näiden laskujen kanssa! Mietin että parempi olis kun ei olis enää kohta olemassa, niin pitkälle tämä on menny. En tiedä miten selviän näistä. Näillä tuloilla kestää helvetin monta vuotta että saan maksettua nämä. Kituuttaa tässä sitten.

Mitä teen? :( En jaksa enää kohta
263694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

kortti. Kerro miesystävällesi tilanne. Koita yhdistää, lainaa pankista ja yhdistä kaikki. Ja ennenkaikkea, koita jaksaa. Keksi lisätuloja, jaa vaik mainoksia. Noillä maksaa tonnin muutamassa kuukaudessa.

Äänestä
  • Miten minä yhdistän ja mitä? En VOI kertoa miesysätvälle kuinka paljon on oikeasti lainaa kun omat rahat on kummallakin. Enkäö usko että minulla riittää virtaa/aikaa tehdä kahta työtä kun pitäisi lapsenkin kanssa olla. Muutenkin olen arkisin kotona töistä vasta ennen kuutta.

    Ja kyllä, kortti pitäisi leikata. Tilanne on vaan taas niin helvetti että pankkitilillä ei ole kuin muutama euro ja on siis pakko vissiin käyttää loput kympit luoton puolelta jos meinaa ruokaa ostaa :( Voi helvetti miten tässä näin kävi... Työn teolla ei todellakaan rikastu, hyvä jos elää!

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Miten minä yhdistän ja mitä? En VOI kertoa miesysätvälle kuinka paljon on oikeasti lainaa kun omat rahat on kummallakin. Enkäö usko että minulla riittää virtaa/aikaa tehdä kahta työtä kun pitäisi lapsenkin kanssa olla. Muutenkin olen arkisin kotona töistä vasta ennen kuutta.

    Velkakierre on lopetettava, turha jäädä odottamaan että tilanne itsestään korjaantuisi.
    ÄLÄ SIIS OSTA ENÄÄ VELAKSI!!

    Velkahan on vain maksun siirtämistä tulevaisuuteen, korkojen kanssa.

    Sama koskee myös miestäsi, jos miehesi ei kestä kuulla veloistasi nyt, miten sitten myöhemmin. Maailmassa on paljon vaikeampiakin asioita puhuttavaksi kuin velat.
    Rehellisyys on kuitenkin paljon arvostettavampaa kuin pitkitetty valhe, niin veloissa kuin ihmissuhteissa.

    Muista! AINA voit vähintään soittaa velkojille ja kysyä miten voisi edetä asiassa.

    Olen yrittäjä ja suhtaudun aktiiviseen yhteyttä ottavaan velalliseen erittäin paljon suopeammin kuin "päätä pusikkoon työntävään" johonka minä tai perintätoimistoni joutuu ottamaan yhteyttä.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Miten minä yhdistän ja mitä? En VOI kertoa miesysätvälle kuinka paljon on oikeasti lainaa kun omat rahat on kummallakin. Enkäö usko että minulla riittää virtaa/aikaa tehdä kahta työtä kun pitäisi lapsenkin kanssa olla. Muutenkin olen arkisin kotona töistä vasta ennen kuutta.

    Ja kyllä, kortti pitäisi leikata. Tilanne on vaan taas niin helvetti että pankkitilillä ei ole kuin muutama euro ja on siis pakko vissiin käyttää loput kympit luoton puolelta jos meinaa ruokaa ostaa :( Voi helvetti miten tässä näin kävi... Työn teolla ei todellakaan rikastu, hyvä jos elää!

    Tätä tämä suomi on, helvetin pienet palkat ihmisillä. ja hinnat niin korkealla kun vaan voi olla. HUH. Esim eihän täältä prkl meinaa kunnon kaksiota saada 70000eurolla. kun taas Ruotsissa siihen hintaan saa hienon Omakotitalon. siinäpä sitä eroa. Autotkin on puolet halvempia. ja muutenkin elämä on muualla paljon helpomaa! vaikka ei Ruotsissa kovin paljon isommat palkan ole mutta hinnat melkein puolet suomen hinnoista! Minä ainakin muutan Ruotsiin. En jää asumaan tähän paskaläjään!!!

    Äänestä

  • DB83 kirjoitti:

    Ennen kuin ostat Ruotsista omakotitalon, tarkista sikäläiset kiinteistöverot. Löytyy googlesta vaikkapa hakusanalla villaskatt. Ihan hyvä syy siihen miksi siellä talot ovat halvempia.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Miten minä yhdistän ja mitä? En VOI kertoa miesysätvälle kuinka paljon on oikeasti lainaa kun omat rahat on kummallakin. Enkäö usko että minulla riittää virtaa/aikaa tehdä kahta työtä kun pitäisi lapsenkin kanssa olla. Muutenkin olen arkisin kotona töistä vasta ennen kuutta.

    Ja kyllä, kortti pitäisi leikata. Tilanne on vaan taas niin helvetti että pankkitilillä ei ole kuin muutama euro ja on siis pakko vissiin käyttää loput kympit luoton puolelta jos meinaa ruokaa ostaa :( Voi helvetti miten tässä näin kävi... Työn teolla ei todellakaan rikastu, hyvä jos elää!

    Siis ensinnäkin onhan sinun pakko kertoa miehellesi mikä on todellinen rahatilanteesi. Kun sen teet niin vapaudut jo vähän taakastasi. Jos sinulla on luottotiedot kunnossa saat varmasti pankista yhden isomman lainan jolla maksat pois kaikki iso korkoiset luotot. Kysy rohkeasti pankistasi. Ajattele näin, meillä on vain yksi elämä, älä kituuta vain tee kaikkesi jotta saat asiasi kuntoon, tämä vaikuttaa kaikkeen elämääsi, lapseen, mieheesi ystäviisi ja ennenkaikkea itseesi. Tsemppiä : )

    Äänestä

  • DB83 kirjoitti:

    Tätä tämä suomi on, helvetin pienet palkat ihmisillä. ja hinnat niin korkealla kun vaan voi olla. HUH. Esim eihän täältä prkl meinaa kunnon kaksiota saada 70000eurolla. kun taas Ruotsissa siihen hintaan saa hienon Omakotitalon. siinäpä sitä eroa. Autotkin on puolet halvempia. ja muutenkin elämä on muualla paljon helpomaa! vaikka ei Ruotsissa kovin paljon isommat palkan ole mutta hinnat melkein puolet suomen hinnoista! Minä ainakin muutan Ruotsiin. En jää asumaan tähän paskaläjään!!!

    Ruotsissako kaikki helpompaa?

    Nojaa, palkka ehkä bruttona suurempi, mutta entäs verot? Minimiveroprosentti taitaa olla jotain 30 ...

    "Do gammla å friia..."

    Äänestä

Leikkaa se kortti, koska siitä ei ole sinulle iloa.

Kerro miehellesi tilanteesi. Hän varmasti ymmärtää, koska sinähän kannat päävastuun lapsenne hoitamisesta ja sen takia tulosi ovat pienehköt.

Koita järjestää opintovelalle lisää maksuaikaa eli pyydä lyhennysvapaata. Maksa nyt alussa pois luottokorttivelat, koska niissä on kovin korko. Lisäksi opintovelat kannattaa maksaa viimeiseksi, koska niistä kertynyt korko on vähennyskelpoista verotuksessa.

Voisitko harkita lainaavasi mieheltäsi rahat, joilla voisit maksaa luottokorttivelat kerralla pois? Voisiko lapsesi laittaa hoitoon, jolloin voisit aloittaa kokopäivätyöt?

Äänestä

Tulosi ovat hyvin pienet, etkö saa avustuksia? Jos tulot 1000 e, ja siitä vuokra, olet ihan heikoilla.
Ei siinä riitä monenkaan rahat.

Mene velkaneuvontaan. Velanmaksu muutetaan, Pankista pienempikorkoinen laina, jolla maksat korkeakorkoiset kulutusluotot pois ja sitten luottokortti ja pankkikortti pois, jätä vaan automaattikortti. Kohta täytyy itsekin mokomaa harkita, sillä liikaa menee.

Kuten joku ehdotti, voit hommata lisätyötä, eli jakaa mainoksia (kuntokin nousee), hoitaa lapsia, tehdä siivouksia. Jotkut siivousfirmat saattavat tarvita siivoojaa, joka voi työskennellä vaikka yhden illan viikossa.

Äänestä

neuvot ovat hyviä.Kortti poikki.Mutta palkkasi ei kyllä ole normaali.Teetkö kokopäivätyötä?.Siivojaanakin pitäisi saada enemmän.Hetkelliset sivutyöt eivät välttmättä ole pahaksi.Ja, jos miesystäväsi on "se todellinen"niin ole rehellinen ja kerro hänelle..

T. eräs mies.

Äänestä
  • minulla on kokopäivätyö,tai niin kauan kuin liike on auki eli 7h/pvä. eli työtunteja tulee6,5 koska ruokatauosta ei makseta..... palkka on taulukon mukaan eli noin 8,78/h. Eli ei todellakaan mikään huippu.

    Olen kertonut miehelleni veloista mutta en ihan tarkkaa summaa..... Esim juuri nämä elloksen laskut! Sinne on tilille kertynyt kiva summa kun olen tilannu vaatteita. En tilaa enää. korko on aivan älytön!!

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    minulla on kokopäivätyö,tai niin kauan kuin liike on auki eli 7h/pvä. eli työtunteja tulee6,5 koska ruokatauosta ei makseta..... palkka on taulukon mukaan eli noin 8,78/h. Eli ei todellakaan mikään huippu.

    Et ole vielä kertonut miten "miehesi" ottaa
    osaa yhteiseen talouteenne!?
    Eli mitä laskuja miehesi yleensä maksaa?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    minulla on kokopäivätyö,tai niin kauan kuin liike on auki eli 7h/pvä. eli työtunteja tulee6,5 koska ruokatauosta ei makseta..... palkka on taulukon mukaan eli noin 8,78/h. Eli ei todellakaan mikään huippu.

    Olen kertonut miehelleni veloista mutta en ihan tarkkaa summaa..... Esim juuri nämä elloksen laskut! Sinne on tilille kertynyt kiva summa kun olen tilannu vaatteita. En tilaa enää. korko on aivan älytön!!

    Vielä kirjoitan.

    Etkö voisi hakea toista työpaikkaakin? Pyytää palkankorotusta? Oletko hakenut asumistukea?

    Tuo palkka kuulostaa niin pieneltä, että onko jokin harjottelijan palkka? Onko edes minimipalkka?
    Tarkista, että et sillä nimikeellä ole.

    Voikto mennä opiskelemaan jotain, joka pätevöittää sinut ja saa parempaa palkkaa? Nythän sairaanhyvät tavalliset hoitajatkin vetävät peruspalkkaa noin 2500 brutto ja lisät päälle.

    Itsekin alan säästökuurille....;) Luepa tuolta se ketju,jossa kysytään paljonko lainaa siellä ihmisllä on.En edes kehdannut kirjoittaa määrää, sillä olen ylivelkaantunut, vaikka olenkin kaikki hoidellut tähän mennessä. Siksi ajattelin, että alan kirjoittaa kaikki paperille /koneelle, sillä kun ne lukevat siellä, näyttävät todelllisuuden. Kun huomaa, että alkaa olla tilanne hallinnassa, niin ahdistus katoaa. Ihan kuin dieetit.

    Ja puhu sille miehellesi!!! Tsemppiä, kirjoita miten käy.

    S

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    minulla on kokopäivätyö,tai niin kauan kuin liike on auki eli 7h/pvä. eli työtunteja tulee6,5 koska ruokatauosta ei makseta..... palkka on taulukon mukaan eli noin 8,78/h. Eli ei todellakaan mikään huippu.

    Olen kertonut miehelleni veloista mutta en ihan tarkkaa summaa..... Esim juuri nämä elloksen laskut! Sinne on tilille kertynyt kiva summa kun olen tilannu vaatteita. En tilaa enää. korko on aivan älytön!!

    hyvä kommentti, nimimerkiltä EKP.

    Minkäsumman miehesi ansaitsee kuukaudessa? Mitä kaikkea hän maksaa? Miehesi maksaa ilmeisesti ruoat, vakuutukset, auton? Miten lapsen hoitomaksut, vai saatko ne ilmaiseksi pienituloisena? Oletteko naimisissa ja onko hän lapsesi isä?

    Kyllä jos kimpassa ollaan, niin kukin maksaa kykynsä mukaan.

    Äänestä

Kyllä se miehesi auttaa jos annat hänen auttaa. Niin meilläkin kävi et avokkini ei halunnut mua vaivata olis ennemmin vaikka mammaansa vaivannut mut onneksi kerto. Ei me miehet pahoja olla. Rohkeutta vaan ja kerro. Mitä kauemmin odotat sitä vaikeampaa.

Äänestä

hehe. ei kannata ainakaan stressata, ei sille mitään voi. Mulla itellä noin 40t euroa velkaa. siis ei mitään asuntolainaa vaan kaikki menny vaatteisin,autoihin, ym. ei tommosesta kannata stressta. mulla on pelkästään VISA kortin laskuja 6800euroa. tsemppiä sulle

Äänestä

Olet saanut ihan poikkeuksellisen kannustavia neuvoja täältä. Yhdyn edellisiin, että kerro miesystävällesi tilanne. Saisit sen mahdollisuuden, että jos tili on tyhjä, niin voisit lainata miesystävältäsi kortin vingutamisen sijaan. Jos asutte yhdessä, hänenhän muutenkin tulisi osallistua perheenne elättämiseen.

Opintolainaan pankki antaa varmasti pitkän maksuajan ja kuten sanottu se kannattaakin maksaa viimeiseksi. Jos opintolainan jättää pois, niin noita korkeakorkoisia lainoja (Ellos MC) sinulla on yhteensä n. 2000 euroa, ymmärsinkö oikein? Eihän tuo ole vielä pahakaan tilanne, mutta sitä ei tietenkään pidä päästää pahenemaan. Pystyisikö miesystäväsi lainaamaan sinulle tuon summan (tai edes osan siitä) ja maksaisit ne pois? Tässä yhteydessä sovitte muutenkin rahoitusjärjestelyistä ja lainan takaisinmaksusta. Tehkää siitä lainasta paperi, niin ei tarvitse jälkikäteen katua, jos suhde meneekin karille.

Suu säkkiä myöden, ryhdyt seuraamaan menojasi, eli kaikki kuitit ja laskut talteen. Kirjaat ne ylös ja jos kk-menot ylittävät tulot, niin katsot mistä pitää säästää. Yksinkertaistettuna, pitkällä tähtäimellä et voi käyttää rahaa enempää kuin sitä saat.

Uskon, että saat tilanteen hyvinkin korjattua. Koska työaikasi on kuitenkin hieman lyhyt, niin jos mahdollista, yritä hakea 40h viikkotyöaikaista työtä, ehkä vähän paremmin palkattua.

Äänestä

Nyt kipin kapin pankkiin ja otat kaikki mukaan mitä maksat. Maksuvarasi ylittyy. Sovit joko opintolainalle uuden erän tasi esim lyhennysvapaan siksi aikaa kunnes hoidat muut luotot pois. Pienennä tarvittaessa eriä muistakin.

Äänestä

Sulla ei oikeesti ole vielä mitään hätää. Mulla sama juttu, mut astetta pahempi. Oon kans vuosien varrella ostanu korteilla (master, plussa jne..) ja nyt alkaa homma kaatua päälle. Yhteensä näitä käyttöluottoja 11500e. Ja sama juttu et tili ehkä juuri riittää laskuihin, mut monesti oon ruokaa ja bensaa ostanu luotolla. Kaks lasta ja mies joka tienaa lähes tuplasti mun palkan. Pari vuotta sitten töissä muutettiin työaikoja niin, että nykyään saan käteen noin 400e vähemmän. Nyt oli pakko viedä auto korjattavaks et sai sen katsastettuaja lasku oli 1200e. Nyt oon sit ihan kusessa, mistä rahat... Miehellä on tilillään pari tonnia, mut ei suostu lainaamaan kun pelkää ettei saa rahojaan takaisin. Ja myönnän et kyllä siihen aikaa menis ja erät olis varmaan 50e/kk. Kysyin pankista lainojen yhdistämistä niin et kk-erä olis ollu satasen pienempi kun nykyään, mut ei menny läpi. Liikaa ollu tilinylityksiä. Saa nähdä miten tässä käy..- Mut tsemppiä sulle tosiaan ja KERRO SILLE SUN MIEHELLE!

Äänestä
  • suhde, jossa rahaa pitää omalta puolisolta lainata?????? Meillä palkat menee samalle tilille.. vakituiset laskut ja lainat on maksupalvelussa. Outoa jos omat rahat molemmilla.. luottamuspula????

    Äänestä

  • on semmoinen kirjoitti:

    suhde, jossa rahaa pitää omalta puolisolta lainata?????? Meillä palkat menee samalle tilille.. vakituiset laskut ja lainat on maksupalvelussa. Outoa jos omat rahat molemmilla.. luottamuspula????

    ..olisko tällaisilla pareilla myös avioehtoja tms.?

    Ehkä joillekin voi olla parempikin etteivät sotke toistensa raha-asioita.

    Mä oon kyllä silti yhteistalouden kannalla, yhdessä kustannetaan ja tarvittaessa kaadutaan.
    Jaetaanhan sitä parisuhteessa paljon muutakin ja on asioita joista täytyy sopia aina "miten tehdään".
    Luulisi että "erillistalousjärjestelmässä" olisi ongelmallista ja vaivalloista saada yhteisien ostojen ja kulujen jyvitykset tasan, ettei toiselle kaadu enemmän kustannuksia kuin 50%

    Meillä menee niin että mun harteilla on kaikki omat lainat(tietysti), omat auto, bensa ym. kulut, ruoka ja oikeestaan kaikki lasten vaate- ja muut menot. Mies taas maksaa oman osansa asuntolainasta ja näitä yhteisiä menoja sähkölaskun ja kämpän vakuutuksen. Ainoa yhteinen tili on lainanhoitotili ja s-bonustili. Jotenki huvittavaa et mulla ei tahdo rahat riittää nykyään edes perustarpeisiin, mut miehellä saldo kasvaa ja on rahastosäästöä ym. Yleensä vähän ennen tilipäivää on pakko pyytää rahaa ruokaan. Näin meillä.

    Äänestä

  • oikeen tiedä.. kirjoitti:

    "Luulisi että "erillistalousjärjestelmässä" olisi ongelmallista ja vaivalloista saada yhteisien ostojen ja kulujen jyvitykset tasan, ettei toiselle kaadu enemmän kustannuksia kuin 50%"

    - No niin, aattele! Mä ainakin syön (120kg) ihan pikkasen enempi kuin vaimoni (58kg) joten pitäs varmaan sit laittaa prosentit kauppalaskusta kohdalleen... ;-) ja kittaan kaljaa 6 lauantaisin, muija joskus siiderin tai pari.. entä vanhin lapsemme? se on hänen suhteeseen tuomansa, joten muijan tarttis sit maksaa sen vaatteet ja ruoka, ja yhteisten laittaa puoliksi?????????? EI HELVETTI.... En taida sittenkään alkaa tuohon, menköön palkka yhteiseen laariin edelleenkin.

    Äänestä

  • otan osaa kirjoitti:

    Meillä menee niin että mun harteilla on kaikki omat lainat(tietysti), omat auto, bensa ym. kulut, ruoka ja oikeestaan kaikki lasten vaate- ja muut menot. Mies taas maksaa oman osansa asuntolainasta ja näitä yhteisiä menoja sähkölaskun ja kämpän vakuutuksen. Ainoa yhteinen tili on lainanhoitotili ja s-bonustili. Jotenki huvittavaa et mulla ei tahdo rahat riittää nykyään edes perustarpeisiin, mut miehellä saldo kasvaa ja on rahastosäästöä ym. Yleensä vähän ennen tilipäivää on pakko pyytää rahaa ruokaan. Näin meillä.

    Hyvä, että sentään ruokaan tulee sitä rahaa...:-/

    Täällä nyt on ollut näiden erillistalouksien edustajina lähinnä niitä "altavastaajia". Olisi mukava kuulla siltä paremmin ansaitsevalta, miltä tuntuu katsella, kun toinen yrittää kituuttaa pienellä palkalla ja itsellä riittäisi rahaa. Vai onko siinä joku muu tavoite taustalla? Halutaan näyttää toiselle rahankäytön perusteita? Joku mies ei lainannut puolisolleen, kun pelkää, ettei saa rahojaan takaisin. Varmaan nyt niistä suurimman osan kuitenkin saisi ja jos ei saisi, niin toinenhan olisi jo niin pahassa kusessa, että siinä voisikin jo vähän auttaa.

    Ymmärrän kyllä, että uusioperheissä asiat ovat mutkikkaampia, mutta silti monesti nuo erillistaloudet hieman ihmetyttävät. Useinhan saattaa olla niin, että toisen tulot eväävät asumistuen ja silti mm. asumismenot laitetaan puoliksi.

    Äänestä

Tuntuu, että Ellos/Josefsson oikein tuputtamalla haluaa ihmiset tiliasiakkaiksi ja velkavankeuteen. Itsekin tilasin sieltä ja tilauksen vastaanottaja meinasi väkisin laittaa minulle tilisopimuksen (tyhmänä menin antamaan henkilötunnukseni). Ei uskonut kun sanoin, että maksan mielummin postista hakiessa kaiken käteisellä pois. Lisäksi joka kuvaston välissä tulee pikalainamainos. Onneksi lopetin asiakkuuden koko firmaan, tästä lähin ostan vaatteeni kaupasta, sinne kelpaa sentään vielä käteinen. Mutta neuvoksi kysyjälle, onko sulla jotain myytävää? Kirpparille, vanhaintavarainliikkeeseen tai huuto.nettiin myyntiin vaan. Tonnin luultavasti saa jo sillä kokoon.

Äänestä

oli juttua siitä, kuinka ihmiset ovat velkaantuneet just kulutusluotoista. Niitä saattaa olla jopa sata tonnia...
Itse hiukan vanhempana ja myös kokeneempana (mullakin ollut aikoinaan vaikeuksia selvitä veloista) sanoisin, että suurin syy velkaantumiseen on kokemattomuus ja puuttuneet käytännön neuvot miten osaa hoitaa tulonsa ja menonsa.

Jos nuorelle ei opeteta ja neuvota, että elä siten että kulutat vain sen minkä voit maksaa ja opettele laskemaan mihin sinulla on varaa, niin
vararikko koittaa ennen pitkää. Joillakin nuorilla on syntymälahjana se laskutaito ja he eivät velkaannu holtittomasti.

Ihminen voi elää aika vähälläkin kun opettelee.
Tärkeintä on huolehtia asumisen kulut ensin päältä - vuokrarästit ovat hirveät uutisten mukaan ja mitä sitten, kun joutuu asunnottomaksi? Siitä alkaa todellinen kurjuus...Olit maksanut juuri vuokran..Kai vuokraan/asumiskuluihin osallistuu myös miehesi, etkä yksin sinä?

Sinulle ap sanoisin, että lopeta luotolle osto ja maksa vähitellen velkasi pois. Sovit velkojien kanssa. Kerrot miehellesi tilanteesi - reilusti. Katsokaa ja suunnitelkaa yhdessä miten voit maksaa velkasi pois, mutta nykyiset luottokortit kahtia, sillä tilanne pahenee jos kierrettä ei katkaise.

Opettele suunnittelemaan taloutesi. Kun tiedät tulot ja menot niin pidä kirjaa mihin tarvitset varoja ja mihin sinulla/teillä on varaa.Vinkki:
Kirpparit ovat hyvä paikka josta löytää vähän käytettyä pikkurahalla - ei tarvitse ostaa uutta velaksi. Jotta tekee hyviä "löytöjä" kirppareilla pitää käydä usein. Asiat selviävät kyllä kun niihin tarttuu päättäväisesti. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

itsetuhoon kohta kirjoitti:

Olen kolmekymppinen nainen. kaikki on hyvin (tai pitäisi olla) On työpaikka, ihana lapsi, ihana miesystävä jonka kanssa voin vihdoinkin miettiä tulevaisuutta yhdessä. On ystäviä, liikun ja pidän muutenkin huolta itsestä. On vaan yksi MUTTA, tai monta muttaa.- VELAT :(

Opintolainaa on monta tuhatta mistä olen vaan tähän asti maksanut korkoja. Nyt työpaikan myötä joudun lyhentään niitä tietysti. Sitten on tullu ostettua osa maksulla vaatteita yms vähän sinne sun tänne. Niiden velka noin tuhat euroa. Plus mastercard tuhat euroa. (ikinä ei olisi pitänyt sitä hommata!!) ELi yhteensä velkaa on MONTA tuhatta.

Äsken juuri itku silmässä maksoin vuokran ja plus lainankorot ja osan laskuista, tilistä ei rahaa jäänyt kuin muutama kymppi (tili noin 1000euroa kuussa)Elä sillä sitten.

Oikeasti tulen hulluksi näiden laskujen kanssa! Mietin että parempi olis kun ei olis enää kohta olemassa, niin pitkälle tämä on menny. En tiedä miten selviän näistä. Näillä tuloilla kestää helvetin monta vuotta että saan maksettua nämä. Kituuttaa tässä sitten.

Mitä teen? :( En jaksa enää kohta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu