Tuntematonta roskaa

Huomioitsija

Kristian Smedsin Tuntemattomassa sotilaassa ammutaan poliitikkoja ja muitakin julkimoita. Kulttuuriväki on kilvan ryhtynyt puolustamaan esitystä, tavallinen kansa ja poliitikot ovat sen sijaan osoittaneet realismin tajua ja olleet vähemmän innostuneita.

Helsingin sanomien kulttuuriosaston esimies Saska Snellman läväytti tämän päivän lehden Näkökulmassa harvinaisen hyvän esimerkin siitä miten suvaitsemattomia besserwissereitä kulttuurisnobit voivat pahimmillaan olla:

"...jopa suoranaista kulttuurivihaa. "Taiteilijoilla on oikeus taiteelliseen ilmaisuunsa, mutta ei minulla ole tarvetta osoittaa erityistä kulturellia mieltä juoksemalla sitä katsomaan", pääministeri Vanhanen sanoi.
Noin puhuu moukka. Sallittakoon minun sanoa."

Siis moukat ovat sellaisia, jotka eivät mene katsomaan kaikkea mahdollista roskaa, jota tekijä itse kutsuu taiteeksi???

Minusta Vanhasen kommentti päinvastoin kertoo valistuneesta (taiteen)kuluttajasta, joka menee katsomaan sellaisia (taide)tapahtumia, jotka häntä kiinnostavat. Näin kai tavallisesti ihmiset toimivatkin.

Saska Snellman sen sijaan kuulun niihin snobeihin, joiden mielestä hän itse ainoastaan tietää millaista oikeanlainen taiteen diggailu on. Hän on taiteen muotisuuntausten asiantuntija, jolla on aina oikeus niitata erimieliset katuun haukkumalla heitä moukiksi, taiteesta mitään ymmärtämättömiksi idiooteiksi.

Eli ihan on samantasoista kirjoittelu Hesarissa kuin tällä palstalla: erimieliset leimataan milloin miksikin, yleensä idiooteiksi, hulluiksi tai natseiksi.

Onkohan Erkko oikein käskenyt alaisiaan Vanhasen vastaiseen hyökkäykseen? Ja miten hurjaa kettuilu olisikaan, jos Vanhanen olisi hoitanut tehtävänsä huonosti, kun nytkin äänenpainot ovat tuollaisia? Taitaa kuitenkin olla niin, että Vanhasesta on ollut pakko keksiä kritiikin aiheita kaikkialta muualta kuin politiikan alalta, koska sieltä aiheita ei oikein ole löytynyt, niinpä HS:n journalismin älykkyys lähenee Iltalehden, Suomen Kuvalehden ja Seiskan briljanssia.

15

743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lippuja................

      Vien lapsenikin katsomaan vuoden teatteri tapahtumaan.
      Hienoa, että teatteri ottaa viimeinkin sen paikan mikä sille kuluu ja kansa jonottaa jonottaa nähdäkseen kohtalonsa.
      Uskomatontonta on se, ettei maan korkein johto halua sitä nähdä, vaan tuomitsee näkemättä ?

      Diktatuuriako ?

      • häiriintyneiden

        joukko pysyy ja lisääntyy, sinä ja lapsesi!


      • Tuntematon sotilas taitaa olla liian järkyttävä näytelmä ihmiselle, joka kokee diktatuuriksi sen, että pääministeri ihan itse päättää, meneekö katsomaan jonkun näytöskappaleen vai ei.


    • Jos Saska Snellman kuittaa Matti Vanhasen järkevän ja taiteenkuluttajien valtaenemmistöä miellyttävän vastauksen vain kahdella virkkeellä, joista toinen on vielä melkein anteeksipyytävä, en puhuisi ainakaan Erkon käskyttämästä hyökkäyksestä.

      Paremminkin Snellmanilla oli henkilökohtainen tarve miellyttää Smedsia tai hänen teatteriaan. Hiljattainhan Kokkolassa kulttuuritoimittaja sai kaupunginteatterilta porttikiellon, kun oli rohjennut kirjoittaa kriittisesti siellä pyörineestä näytelmästä.

      Tai sitten kysymys oli pelkästä snobismista. Virke "Sallittakoon minun sanoa" kuulostaa tyylillisestikin juuri siltä. Mahtaakohan Snellman myös puhua noin hassusti.

      • Pointti tässä koko keskustelussa on se, että mannertenvälinen nahjus Zero-Matti Vanhanen heittelee kommentteja näytelmästä, jota ei ole edes itse nähnyt.

        Zero-Matti alkaa muistuttaa ihailemaansa diktaattori Stalinia, joka mieluusti "koulutti" kulttuuriväkeä Zero-Matin ihailemassa Neuvostoliitossa. Jos taiteilija ei miellyttänyt Stalinia, taiteilija kutsuttiin yölliseen "koulutukseen" ja jos "koulutus" ei mennyt perille, aamulla odotti teloitusryhmä. Tällaisesta menosta "Suomen isä aurinkoinen" Matti Vanhanenkin pitäisi.


    • Keisarin uusista

      vaatteista.

      Sopulit kaumassa menevät ja kukaan ei uskalla sanoa totuutta.

      Saat ääneni keskustaan Matti.

      • lirkutus

        jos mikä, ajaa ihmiset kauaksi kepusta! Ällöttävää!


      • panee
        lirkutus kirjoitti:

        jos mikä, ajaa ihmiset kauaksi kepusta! Ällöttävää!

        äänestämään keskustaa.


    • Niinpä niin

      Mikäli keskustelemme taiteesta ja sen eri tehtävistä, silloin Snelman on oikeassa. Jos teatteritaiteen ainoaksi funktioksi nähdään viihdyttäminen ja vanhan kertaus, silloin Vanhanen on tietenkin oikeassa.

      Vanhasen lausunto on kuitenkin harkitsematon, vallanpitäjien täytyisi varoa ottamasta kantaa taiteeseen, etenkin sitä itse kokematta. Varsin nopeasti alkaa sensuurin lemu haiskahtaa nenään, valtionjohdon kannanottoa kuunnellessa, etenkin kun ne kohdistuvat kantaa ottavan taiteen esityksiin. Syntyy nukkavieru kuva.

      Suomalainen näyttämötaide on aika pysähtynyttä, veivataan vanhoja näytelmiä, riskin otot pysähtyvät lavastukseen. Laitosteattereilla on tämä ongelma aina, kumarretaan varsin syvään sekä katsojia, että rahoittajia. Mitään uutta ei uskalleta ei luoda.

      Kopiointi ei ole taidetta. Olipa esittämisen puitteet kuinka komeat tahansa. Suomalaiset teatteritaiteen näivettymisen tukemista ei tarvita, tätä kehitystä ei ainakaan kannata vauhdittaa pääministeritasolta.

      • ja ilmaisuvapaus

        Jos oman kantansa sanoo rehellisesti onko se väärin. Ilmoitti Tuomiojakin ateistisuudensa ja vaatii heti kirkon erottamista. Onko siinä demokratiaa.


      • Niinpä niin
        ja ilmaisuvapaus kirjoitti:

        Jos oman kantansa sanoo rehellisesti onko se väärin. Ilmoitti Tuomiojakin ateistisuudensa ja vaatii heti kirkon erottamista. Onko siinä demokratiaa.

        Kirkon ja valtion erottaminen toisistaan on demokratiaa. Suomessa on uskonnonvapaus, tämä arvo kuuluu länsimaiseen demokratiaan. Kirkon ja valtion liitto on vastoin tätä periaatetta.

        Suomalainen yhteiskunta on varsin monelta osin epäjohdonmukainen, toiminta ja arvot eivät ole linjakkaita. Osittain syynä on kirkon vaikutus valtion sisällä. Tekopyhyys on arvotonta sekä uskonnollisessa mielessä, se on sitä myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa yleisemminkin.


    • Huomioitsija

      Taiteen tekemisen budjetit ovat Suomessa aina pieniä. Ostettua julkisuutta ts. mainoksia on teatterilla käytössään rajallinen pieni määrä, jos sitäkään. Ainoaksi tavaksi saada teokselle julkisuutta on tehdä siitä provokatiivinen, totuttuja rajoja rikkova. Tunnetuin esimerkki Suomessa lienee Jumalan teatterin eritteillä mässäily. Smedsin Sotilas tekee saman hieman eri tavalla, ja onnistuu erinomaisesti, esitys on saanut helevetisti palstatilaa.

      Taiteellisesta korkeatasoisuudesta tällainen halpahintainen yleisön ja kriitikoiden kosiskelu ei kuitenkaan kerro hyvää, enemmän se kertoo eurojen kuvan olleen tekijöiden silmissä päällimmäisenä. Mutta pääsääntöisesti voi tapauksen ajatella olevan positiivinen teatterin kannalta, jos tällaisella mediatempulla saadaan uusia katsojia teatteriin. Saattavathan he tulla sinne sitten joskus uudestaankin katsomaan jotain ihan toisenlaista.

      • Niinpä niin

        Mikäli on teattereiden rahoituksen rakenteeseen lainkaan perehtynyt, silloin ymmärtää sen, että varmimmin teatterille tuottaa helpot musikaalit ja tutut näytelmät. Kassamagneetit kyllä ovat tiedossa, ne tuottavat vaikka produktio olisi kalliskin.

        Kokeilevataide on aina riskialtista ja vähän tuottavaa. Smedsin sotilas sai palstatilaa, lähinnä arvostelijoiden, jotka näkemättä itse esitystä, puhuvat päättömiä. Taiteen ei välttämättä tarvitse olla korkeatasoista, sen ehkäpä tärkein tehtävä on herättää tunteita, keskustelua, osoittaa yhteiskunnallisia ajatusvääristymiä, jne... Korkeatasoisuus on toisaalta myös siinä, ettei esitys jätä kokijaansa kylmäksi.

        Helppohintaista muka taiteellisuutta on Suomessa esittävässä taiteessa riittävästi. Suomalainen teatteritaide on harhautunut, mikäli vertaillaan musiikkiin, hittilistojen esittämiseen. Ilmeisesti pääministeri pitää tästä suuntauksesta, se ei ole kenellekään kunniaksi.


      • on Suomen katsotuin
        Niinpä niin kirjoitti:

        Mikäli on teattereiden rahoituksen rakenteeseen lainkaan perehtynyt, silloin ymmärtää sen, että varmimmin teatterille tuottaa helpot musikaalit ja tutut näytelmät. Kassamagneetit kyllä ovat tiedossa, ne tuottavat vaikka produktio olisi kalliskin.

        Kokeilevataide on aina riskialtista ja vähän tuottavaa. Smedsin sotilas sai palstatilaa, lähinnä arvostelijoiden, jotka näkemättä itse esitystä, puhuvat päättömiä. Taiteen ei välttämättä tarvitse olla korkeatasoista, sen ehkäpä tärkein tehtävä on herättää tunteita, keskustelua, osoittaa yhteiskunnallisia ajatusvääristymiä, jne... Korkeatasoisuus on toisaalta myös siinä, ettei esitys jätä kokijaansa kylmäksi.

        Helppohintaista muka taiteellisuutta on Suomessa esittävässä taiteessa riittävästi. Suomalainen teatteritaide on harhautunut, mikäli vertaillaan musiikkiin, hittilistojen esittämiseen. Ilmeisesti pääministeri pitää tästä suuntauksesta, se ei ole kenellekään kunniaksi.

        elokuva. Sen esittäminen teatterilavalla on ns. varma yleisömenestys, jos esitys on lähimainkaan kelvollinen. Smedsin ohjauksessa tarvittiin ilmeisesti menestyksen varmistamiseksi huomiota herättäviä elementtejä. Kokeilevaa teatteria Tuntematon ei kuitenkaan ole, pikemminkin raiskaavaa.


      • Niinpä niin
        on Suomen katsotuin kirjoitti:

        elokuva. Sen esittäminen teatterilavalla on ns. varma yleisömenestys, jos esitys on lähimainkaan kelvollinen. Smedsin ohjauksessa tarvittiin ilmeisesti menestyksen varmistamiseksi huomiota herättäviä elementtejä. Kokeilevaa teatteria Tuntematon ei kuitenkaan ole, pikemminkin raiskaavaa.

        Kirjoitat itsesi kanssa ristiin, mikäli kyseessä on varma yleisömenestys, silloin muutokset ovat pahasta, mikäli tavoitteellaan pelkästään yleisömenestystä/tuottoa.

        Tuntemattoman saamaa ikonin asema oli nimenomaan se virike, jonka vuoksi teatteriesitys luotiin. Aikoinaan Tuntemattoman sotilaan ilmestyminen oli varsin kuohuttava tapaus, sitä pidettiin anarkismiin kannustavana teoksena ja ihmisyyttä halveksivana. Näille juurille teatteriesitys pyrkii palamaan, etsitään tuntemattomasta se anarkismi, joka sopii nykyaikaan.

        Raiskaus on usein taiteessa käytetty ilmaisukeino, näin siis tässä esityksessä se oli toteutettu.

        Henkilökohtaisesti en pitänyt Sotilaasta, se oli liian alleviivaava ja osoitteleva, rosoisuudesta oli pyritty eroon liiallisella virtaviivaisuudella, se ei oikein toiminut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      66
      5429
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      228
      4247
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      2984
    4. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      29
      2672
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      92
      2567
    6. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      331
      1969
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      1862
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      55
      1622
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      12
      1547
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1516
    Aihe