Elinikäinen masennus

Minulla on täysin sama pelko, ihmis kammo. elikkä pelkkä ihmisen näkeminen vaikka olisi kilometrin päässä saa kylmän ringin perseen alle, ja jalat menee tunnottomiksi.
joten olen ollu viimisen 40 vuotta nyt sisä tiloissa ja sukulaiset on järjestäny ruoka/siivous palvelun mutta minun pitää mennä kaappiin piiloon kun käyvät taikka saan valtavan ahdistuksen. Lääkkeitä en syö, koska ei voi lääkärillekkään jutella, onneksi on internetti että voin edes täyttää keskustelu palstoja.

toivotan onnea ponnisteluillesi.

masennus.

Ymmärrän ongelmasi.

Itse olen taistellut läpi opiskelun ja nyt taistelen jatkon, töiden hakemisen ja vieraiden ihmisten kohtaamisen kanssa.

Minua on kehotettu yrittämään ja taistelemaan ja sanottu, että masennuksesta voi parantua. Luulen kuitenkin, että masennukseni taustalla on juuri eristäytyvä ja/tai estynyt persoonallisuus. En ole kyvytön tuntemaan enkä täysin kyvytön ilmaisemaan tunteita, mutta sosiaalisten tilanteiden harjoittelu ei tuota pysyviä tuloksia. "Taistelemisen" tuloksena on lähinnä väsymystä ja turtumusta, ei varsinaisia onnistumisen kokemuksia, jotka merkittävästi helpottaisivat sosiaalista kanssakäymistä. Olen myös kyyninen ja epäilevä, enkä luota ihmisiin, vaikka jonkinlainen yhtys tai ymmärrys olisi syntynytkin. Pidän etäisyyttä jopa vuosien ajan, kunnes olen todella tutustunut ihmiseen ja varmistunut siitä, että hänellä on "puhtaita jauhoja puussissaan." Tämän jälkeenkin menetän herkästi luottamukseni, jos tulee väärinkäsityksiä tai pieniäkin syitä epäillä jotakin.

Minun pelastukseni on ehdottomasti ollut hakeutuminen luovalle alalle. Luovilla aloilla on niin paljon erilaisista ongelmista ja herkkyyksistä kärsiviä ihmisiä, että ymmärtäjiä ja kohtalotovereita löytyy varmasti. Mitä luovempi ala, sitä enemmän on meitä "hulluja" joukossa. Vähitellen siinä porukassa huomaa ja oppii, että kukaan ei tuomitse eikä edes ihmettele, vaikka käyttäytyisi joskus todella omituisestikin. Pelot vähenevät ja mieli rentoutuu, voi viettää tuntikausia aikaa jossakin ilman, että ahdistuminen kävisi edes mielessä. Se on ihmeellinen kokemus, jota en ole koskaan saavuttanut "tavallisten" hyvin elämässä pärjäävien menestyjien kanssa.

Jos sinulla on yhtään kiinnostusta tai kykyjä mihinkään luovaan toimintaan, voisit kokeilla sellaista harrastusta tai vaikkapa elämänuraa.

Loppuun väsyneen ihmisen on vaikea yrittää mitään tai ryhtyä tilannetta kohentaviin toimenpiteisiin. On kuitenkin hirveän kurjaa, jos valuu pikkuhiljaa niin syvälle masennukseen, ettei enää voi nähdä mitään muuta tietä ulos kuin itsemurhan. Minulle on näin käynyt, jopa useamman kerran, ja tiedän, että sen kuopan pohjalta on äärimmäisen raskasta raahautua takaisin elämään. Olen kuitenkin näiden kokemusten seurauksena lakannut pelkäämästä masennusta ja itsetuhoajatuksia hysteerisesti. Tiedän, että tilaanteesta on olemassa paluu elämään, ja tiedän, ettei itsemurhaa tarvitse tehdä, vaikka se mielessä kummittelisikin. Osaan erottaa itseni sairaalloisista syyllisyyden ja häpeän tunteista ja tiedän, että ne ovat virheellistä ajattelua, tunteita, joille ei ole järkevää syytä. Ne ovat ikäänkuin syöpä, joka kalvaa, mutta jonka voi tiedolla ja ymmärryksellä pitää itsestään erillisenä.

Minä en usko, että masennuksesta olisi kaikissa tapauksissa mahdollista päästä lopullisesti eroon. Olen hyväksynyt sen, että saatan olla ajoittain masentunut koko loppuelämäni ajan. Ajoittain kamppailen sen ajatuksen kanssa, että tämä elämä ei ehkä sittenkään loppujen lopuksi ole elämisen arvoista. Olen kuitenkin löytänyt elämääni sen verran hyviä asioita, että jaksan aina välillä olla iloinen ja tehdä asioita omaksi ja toisten hyödyksi. Minulla on seurustelukumppani, muutamia hyviä (enemmän tai vähemmän hulluja) ystäviä ja harrastuksia, joista nautin, sekä työtä (tosin sellaista, josta en saa toimeentuloa), jonka koen tärkeäksi ja jota voin tehdä omilla ehdoillani.

Tämän olet varmasti kuullut tuhat miljoonaa kertaa ennenkin, mutta kyllä se oikeastaan totta on. Hanki itsellesi jotakin edes periaatteessa mielekästä tekemistä, lue kirjaa, vaikka ei yhtään kiinnostaisi, tilaa lehti, vaikka se olisi aivan perseestä. Yritä hankkiutua jonkin luovan harrastuksen pariin. Koita vapautua syyllisyydestä ja häpeän tunteista edes pieneksi hetkeksi silloin tällöin, ajattele, että sinulla on oikeus olla möllöttää tässä, kun olet kerran tänne syntynyt, ja olla sitten vaikka yksinkin jos ei muuta. Koita olla tuntematta paineita ja velvollisuuden tunteita asioista, joita et pysty tekemään tai jotka pelottavat liikaa. Kerää sen sijaan "bonuspisteitä" kaikesta mitä olet pystynyt tekemään ja kaikesta, missä olet onnistunut. Jokainen elää omaa elämäänsä omine vaikeuksineen, sinun ei tarvitse verrata itseäsi muihin.

Jos et ole hoidossa, hakeudu hoitoon.

Jos pidät eläimistä, hanki lemmikki. Erityisesti koira on hyvä.

Tappasit ittesi, aina sama tyhmä ilme. Mutta mutta. Se ittekään häävi ollu.
Olin ongella kesällä -99 Enontekemän joella kun tää sälli lipui jokea alaspäin tyvi edeltä.

Niin aina. Pilvenpäällyukko oli jostain syystä rankonu tätäkin pietolan isäntää.

Toen perrään munkaa masetiloja ei mikään aika tai lääke paranna.
En huoli lääkitystä. Sanovat, että olen yks hoitamaton tapaus kylän raitilla.
Yritän tarkoituksellisesti elää loukkaamati kenenkään lajiheimolaisen tunteita.