koululiikunta

Alkuperäinen vastaa: Kyllä sillä on merkitystä, miten ope saa liikkumaan koulun tunneilla. Itse olen ollut aina hoikka ja olen edelleen vaikka lapsiakin on, koska liikun paljon. Olen liikkunut aina ja harrastanut omaksi ilokseni yksilölajeja, hiitoa, uintia, juoksuja, osallistunut erilaisiin juoksutapahtumiin..mutta koululiikuntaa vihasin. Kyllä siinä nyt jotain on pakko olla, jos liikunta muuttuu kivaksi opettajan vaihtuessa.

Oman lapseni kohdalla on myöhäistä, mutta kerropa sinä mitä pitää tehdä jos opettaja ei päästä kentälle vaikka haluaisi?

Nuoremmalla lapsellani on säännöllinen liikuntaharrastus ja hän pitää siitä. Toivoisin, että lukisit molemmat viestini ihan kokonaan ja ajatuksen kanssa, kun selvästi käsittänyt tai luultavammin halunnut käsittää päästäksesi kehumaan itseäsi, että syyttäisin koko koululaitosta.

merkitystä kirjoitti:

Alkuperäinen vastaa: Kyllä sillä on merkitystä, miten ope saa liikkumaan koulun tunneilla. Itse olen ollut aina hoikka ja olen edelleen vaikka lapsiakin on, koska liikun paljon. Olen liikkunut aina ja harrastanut omaksi ilokseni yksilölajeja, hiitoa, uintia, juoksuja, osallistunut erilaisiin juoksutapahtumiin..mutta koululiikuntaa vihasin. Kyllä siinä nyt jotain on pakko olla, jos liikunta muuttuu kivaksi opettajan vaihtuessa.

Oman lapseni kohdalla on myöhäistä, mutta kerropa sinä mitä pitää tehdä jos opettaja ei päästä kentälle vaikka haluaisi?

Nuoremmalla lapsellani on säännöllinen liikuntaharrastus ja hän pitää siitä. Toivoisin, että lukisit molemmat viestini ihan kokonaan ja ajatuksen kanssa, kun selvästi käsittänyt tai luultavammin halunnut käsittää päästäksesi kehumaan itseäsi, että syyttäisin koko koululaitosta.

Lue lisää

Niin minulla oli muuten vajaan vuoden ajan yläasteella opettajan äitiysloman sijainen. Silloin meidänkin luokassa liikuttiin, keskityttiin myös yksilöharrastuksiin eikä pelattu pallopelejä koko aikaa parhaimmiston ehdoilla. Voi olla että silloinkin on ollut jo säännöt mitä pitää tehdä, mutta kuka niitä valvoi?

vielä: kirjoitti:

Niin minulla oli muuten vajaan vuoden ajan yläasteella opettajan äitiysloman sijainen. Silloin meidänkin luokassa liikuttiin, keskityttiin myös yksilöharrastuksiin eikä pelattu pallopelejä koko aikaa parhaimmiston ehdoilla. Voi olla että silloinkin on ollut jo säännöt mitä pitää tehdä, mutta kuka niitä valvoi?

Lue lisää

Lapseni eivät siis ole ylipainoisia ja liikkuvat vapaa-ajallaan, en missään maininnut että he istuisivat konee ääressä aina vaan. Nyt oli kyse koulun liikuntatunneista, joiden taso vaihtuu sen mukaan miten ope vaihtuu.

Helkkari että ottaa päähän tyypit jotka haluavat päästä pätemään kun eivät tajua mistä asiassa on kyse.

merkitystä kirjoitti:

Alkuperäinen vastaa: Kyllä sillä on merkitystä, miten ope saa liikkumaan koulun tunneilla. Itse olen ollut aina hoikka ja olen edelleen vaikka lapsiakin on, koska liikun paljon. Olen liikkunut aina ja harrastanut omaksi ilokseni yksilölajeja, hiitoa, uintia, juoksuja, osallistunut erilaisiin juoksutapahtumiin..mutta koululiikuntaa vihasin. Kyllä siinä nyt jotain on pakko olla, jos liikunta muuttuu kivaksi opettajan vaihtuessa.

Oman lapseni kohdalla on myöhäistä, mutta kerropa sinä mitä pitää tehdä jos opettaja ei päästä kentälle vaikka haluaisi?

Nuoremmalla lapsellani on säännöllinen liikuntaharrastus ja hän pitää siitä. Toivoisin, että lukisit molemmat viestini ihan kokonaan ja ajatuksen kanssa, kun selvästi käsittänyt tai luultavammin halunnut käsittää päästäksesi kehumaan itseäsi, että syyttäisin koko koululaitosta.

Lue lisää

Elämässä pitää tehdä asioita, joista ei pidä! Tottakai minulla itsellänikin kuten lapsillanikin on lajeja, joista pitävät ja lajeja, joista eivät pidä. Pointti onkin siinä, että LASTEN PITÄÄ OPPIA TEKEMÄÄN NIITÄKIN ASIOITA, joista eivät pidä! Ei työpaikallakaan voi yleensä valita niin, että tekee vaan ne mukavat hommat ja jättää epämukavat tekemättä!

Kyse on siis asenteesta ja asennekasvatuksesta, ja se jos mikä on vanhempien harteilla!

Tässäpä sinullekin muutama kysymys.

Miksi sinun mielestäsi "ei-liikunnallinen lapseni" pitää liikuntatunneista ja kaikenlaisesta ohjatusta liikunnasta,johon hän on osallistunut, vaikka on aina ollut taidollisesti huonoimmasta päästä? Ja jos epäilet niin kerrottakoon, että hänelle on ollut kaikentasoista ohjausta: hyvää ja huonoa!

Miksi suurin osa oppilaista kuitenkin nauttii koululiikunnasta, vaikka opettajat vaihtuvat?

Ymmärrä jo, kyse on asenteesta ja siitä, mitä vanhemmat uskaltavat vaatia lapsilta ja mitä ei!

Vielä kerran: asioita pitää tehdä joista ei tykkää! Vai oletko eri mieltä?

No ei se nyt todellakaan noin mene.

Ehkä sun lapset nauttivat liikuntatunneista silloinkin kun luokan parhaat huutavat sille tunti toisensa jälkeen "v*** sun takias me hävittiin taas" (suora lainaus omista liikuntamuistoistani), opettaja on hirveä natsi, joka mollaa heikompaa tulosta koko luokan kuullen ja nauraa sille, että ei *** osaa mitään (taas yksi tosielämän kokemus), tai kun lapsi palaa vessasta, niin opettaja sanoo ilkeään sävyyn, että me tässä justiin puhuttiin sun tuloksista. Ja entäs kun luokassa vallan ottaakin kympin tytöt ja päättävät, että luokassa on pari oppilasta, joita pidetään koko ajan vaihtopenkillä, ei haluta joukkueeseen mukaan ja ilmoitetaan se suureen ääneen ja pallopeleissä näille ei syötetä palloa koskaan.

On kuule meilläkin täysin normaalipainoiset lapset, jotka viettävät paljon aikaa takapihalla leikkien naapurin lasten kanssa pallopelejä ja koko perheen kera käymme luistelukentällä (meillä on niin hyvä tuuri, että asumme vielä koulun lähellä eli koulun puistossa on talvisin pieni hiihtolatu ja koulun kentällä luistinkenttä).
Mihinkään seuraan kukaan ei kuulu, mutta voi liikuntaa harrastaa jopa omalla takapihalla.

Olen aktiivinen luontoharrastaja myös. Tykkään ottaa kaukoputken mukaan ja lähteä päivällä lintutorniin ja yöllä suuren tähtitaivaan alle. Monesti pakkaan mukaan eväät ja lähdemme koko pesueen kanssa luontopolulle. Ehkä minun tyttö ei koskaan opi sitä kuperkeikkaa vedessä tai käsilläseisontaa, mutta hemmetinmoista ylpeyttä tunsin kun tyttö yhtenä kirkkaana iltana näytti kyläilevälle serkkutytölle taivaalta Siriuksen, Orionin, Kaksoset ja Marsin ja sanoi, että tuossa suunnassa pitäisi olla Plejadit.

Ehkä sinua tai sinun lapsia ei koskaan ole vaikka kiusattu koulussa (ja siitä saa kyllä olla todella onnellinen). Ja vaikeaa sitä on liikuntatunnilla hymyillä onnellisena, vaikka olisi miten liikuttu kotona, jos opettaja ja toiset lapset käytöksellään saa menettämään kaiken ilon.

Kyllä sitä nyt vaan liikuntatunneilla on aivan erilainen tunnelma, jos opettaja kannustaa kaikkia tasapuolisesti, kehuu vaikka tulos ei olisi huippuluokkaa, mutta lapsi silti yritti parhaansa. Tai sanoo, että "ei se haittaa, kivaa kun halusit yrittää, se on tosi hienoa" jos lapsi urheasti yrittää jotain, vaikka ei onnistukaan siinä. Tai jos opettaja pitää huolen, että jokainen vuorotellen on vaihtopenkillä ja pelaamassa, eikä yhdet onnettomat istu siellä kahta tuntia kun toiset pelaa koko ajan. Ja puuttuu siihen, jos jota kuta haukutaan tai syrjitään peleissä. Opettaja myös voi keksiä PALJON muita tapoja jakaa joukkueet kuin huutojako, jossa joku jätetään aina viimeiseksi, pahimmillaan kerta toisensa jälkeen ja toiset toteaa, että "ei tuo tuu meille".

Liikunta koulussa on kuitenkin tosi erilaista jollain tavalla kuin kotona. Kaikilla ei ole varaa laittaa lapsiaan harrastuksiin ja toisaalta kotona ei ole kaikilla mahdollisuutta kokeilla monipuolisesti kaikkia lajeja. Joten kyllä koululiikunnalla on suurikin merkitys lapsen käsityksiin liikunnasta. Jos lapselle kerta toisensa jälkeen toitotetaan vain, miten huono hän on, miten hän ei osaa mitään, nolataan muiden nähden ja muut lapset nauravat, niin kyllä se vaikuttaa lapsen käsitykseen sekä omasta minästään että liikunnasta. Voiko lapsi tuntea olevansa tervetullut liikuntatunnille, jos sekä opettaja että toiset lapset jatkuvasti mollaavat.

Olisi se niin ihanaa, jos idealistisesti voisi elää siinä uskossa, että maailmassa kaikki on hyvin ja kouluissa täydellistä, mutta kun ei se valitettavasti mene niin. Ihan oikeasti on olemassa opettajia, jotka huutavat lapsille, haukkuvat liikuntasuorituksia ja aiheuttavat lapsille traumoja, jotka muistetaan vielä pitkällä aikuisiälläkin.

Siinä olet ihan oikeassa mitä tuossa otsikossasi KARJUT suureen ääneen. Vanhemmat todellakin ovat vastuussa lapsen liikkumisesta -kotona. Mutta koulussa opettajalla on todella suuri vastuu siitä, miten liikuntatunnit sujuvat. Ei siinä vanhempien opit paljon paina, jos koulussa saa tuntea jatkuvasti olevansa maailman alinta kastia.

Eli kannattaa sinunkin vähän laajentaa tuota katsomustasi ja koettaa ymmärtää, että ei asiat aina ole niin yksinkertaisia. Helppo sinun on on tulla tänne syyttelemään tuntemattomia ihmisiä, kun mistään et tiedä mitään. Tuo loukkaa todella paljon, että heität syytöksiä niskaan ja haukut täällä muita, vaikka et tunne meitä.

Teillä on varmaan sitten käynyt niin hyvä tuuri opettajien ja ryhmien suhteen, että teillä oikeasti koulussa nautitaan liikunnasta, niin kuin on tarkoituskin. Ja se on hyvä se. Mutta älä tule tänne syyttelemään muita, kun et kerran pysty ymmärtämään, että kaikilla ei ole koulun suhteen ollut niin onnekasta.

äititwo kirjoitti:

Elämässä pitää tehdä asioita, joista ei pidä! Tottakai minulla itsellänikin kuten lapsillanikin on lajeja, joista pitävät ja lajeja, joista eivät pidä. Pointti onkin siinä, että LASTEN PITÄÄ OPPIA TEKEMÄÄN NIITÄKIN ASIOITA, joista eivät pidä! Ei työpaikallakaan voi yleensä valita niin, että tekee vaan ne mukavat hommat ja jättää epämukavat tekemättä!

Kyse on siis asenteesta ja asennekasvatuksesta, ja se jos mikä on vanhempien harteilla!

Tässäpä sinullekin muutama kysymys.

Miksi sinun mielestäsi "ei-liikunnallinen lapseni" pitää liikuntatunneista ja kaikenlaisesta ohjatusta liikunnasta,johon hän on osallistunut, vaikka on aina ollut taidollisesti huonoimmasta päästä? Ja jos epäilet niin kerrottakoon, että hänelle on ollut kaikentasoista ohjausta: hyvää ja huonoa!

Miksi suurin osa oppilaista kuitenkin nauttii koululiikunnasta, vaikka opettajat vaihtuvat?

Ymmärrä jo, kyse on asenteesta ja siitä, mitä vanhemmat uskaltavat vaatia lapsilta ja mitä ei!

Vielä kerran: asioita pitää tehdä joista ei tykkää! Vai oletko eri mieltä?

Lue lisää

En ole alkuperäinen, mutta vastaanpa silti.

Kyllä, minustakin maailmassa pitää myös tehdä ikäviä asioista. Työpaikalla et voi lintsata ikävinä päivinä (vaikka toiset tätä harrastaakin). Elämään kuuluu iloja ja suruja. Surulta ja vaikeilta ajoilta ei voi välttyä. Joskus murtuu käsi ja joskus mieltä painaa. Sellaista elämä on.

Mutta tässä ei nyt ollutkaan kyse siitä, että tenava vihaa hiihtoa ja haluaa mieluummin mussuttaa pullaa ja pelata tietokoneella. Tässä keskustelussa puhe oli siitä, että miten opettaja voi omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, onko liikuntatunti kaikille hauskaa vai sorsitaanko siellä joitakin.

Siinä on suuri ero, jos lapsi vihaa liikuntaa ja haluaa istua tv:n ääressä kuin jos lapsi tulee itkua vääntäen koulusta kotiin, kun opettaja nolasi koko luokan kuullen, kun hän ei ollut tarpeeksi hyvä liikuntatunnilla ja joutui istumaan vaihtopenkillä kaksi tuntia. Tuollainen ei kuulu asioihin, joita nyt vain on tehtävä, vaikka ei siitä pitäisi.

Itse olen ollut työssä päiväkodissa (nyt keksin lähteä opiskelemaan itselleni yhden toisen unelma-ammatin, joten tällä hetkellä en ole päiväkodissa vaan opiskelemassa) ja minusta on niin suuri ilo, kun päiväkodissa lapsilla on niin suuri ilo liikkumiseen. Minulla ei ole käynyt pienessä mielessäkään, että alkaisin moittia jota kuta lasta tai sanoisin julmasti, että istupa sinä siinä salin reunalla, kun me muut vähän leikitään. Tässä iässä liikunta tapahtuu leikin varjolla eikä ketään arvostella. Jokainen lapsi on yhtä tärkeä ja kaikki otetaan mukaan liikunnassa kaikkeen.
Olemme kokeilleet vaikka hyppynaruja. Tosille se oli helpompaa, toisille vaikeaa. Ei olisi ikinä tullut mieleen nauraa tälle, jolle hyppynarut olivat vaikeat. Kyllä kehuja sateli lapselle, miten hienosti hän yritti. Ja kun teimme puolapuiden, penkin ja patjojen avulla pienen liukumäen, niin ihan jokainen sitä sai laskea. Jos ei olisi ollut aikuista, niin sitten olisi kyllä käynyt niin, että ujommat eivät pääse laskemaan, kun äänekkäämmät jyräävät hänet alleen, mutta tietysti aikuista tarvittiin valvomaan sekä pitämään huolta, että jokainen laskee vuorollaan.

Kaikesta ei voi koskaan pitää, mutta kyllä aikuinen ihminen (oli hän sitten opettaja tai "tarhantäti") on suuressa vastuussa siihen, että miten lapsi nauttii liikunnasta. Ja edelleenkään tässä keskustelussa ei ole kyse liikuntavastaisuudesta vaan opettajien käytöksestä, jota voi olla monenlaista.

Jos lapsi vihaa pesäpalloa, niin hän vihaa sitä edelleen, jos pelin jälkeen opettaja haukkuu, miten huonosti hän pelasi ja että tuollaiset kuuluu vaihtopenkille. Tarviiko lapsen tällaista kestää liikuntatunnista toiseen?
Jos taas toinen lapsi on niin ikään ollut aina pesisvastainen, mutta jos opettaja harjoituksen jälkeen kehuu lasta yrittämisestä, niin lapsi varmasti tekee tätä epämiellyttävää lajia vielä uudestaankin joskus, vaikka e on epämiellyttävää.

...................... kirjoitti:

No ei se nyt todellakaan noin mene.

Ehkä sun lapset nauttivat liikuntatunneista silloinkin kun luokan parhaat huutavat sille tunti toisensa jälkeen "v*** sun takias me hävittiin taas" (suora lainaus omista liikuntamuistoistani), opettaja on hirveä natsi, joka mollaa heikompaa tulosta koko luokan kuullen ja nauraa sille, että ei *** osaa mitään (taas yksi tosielämän kokemus), tai kun lapsi palaa vessasta, niin opettaja sanoo ilkeään sävyyn, että me tässä justiin puhuttiin sun tuloksista. Ja entäs kun luokassa vallan ottaakin kympin tytöt ja päättävät, että luokassa on pari oppilasta, joita pidetään koko ajan vaihtopenkillä, ei haluta joukkueeseen mukaan ja ilmoitetaan se suureen ääneen ja pallopeleissä näille ei syötetä palloa koskaan.

On kuule meilläkin täysin normaalipainoiset lapset, jotka viettävät paljon aikaa takapihalla leikkien naapurin lasten kanssa pallopelejä ja koko perheen kera käymme luistelukentällä (meillä on niin hyvä tuuri, että asumme vielä koulun lähellä eli koulun puistossa on talvisin pieni hiihtolatu ja koulun kentällä luistinkenttä).
Mihinkään seuraan kukaan ei kuulu, mutta voi liikuntaa harrastaa jopa omalla takapihalla.

Olen aktiivinen luontoharrastaja myös. Tykkään ottaa kaukoputken mukaan ja lähteä päivällä lintutorniin ja yöllä suuren tähtitaivaan alle. Monesti pakkaan mukaan eväät ja lähdemme koko pesueen kanssa luontopolulle. Ehkä minun tyttö ei koskaan opi sitä kuperkeikkaa vedessä tai käsilläseisontaa, mutta hemmetinmoista ylpeyttä tunsin kun tyttö yhtenä kirkkaana iltana näytti kyläilevälle serkkutytölle taivaalta Siriuksen, Orionin, Kaksoset ja Marsin ja sanoi, että tuossa suunnassa pitäisi olla Plejadit.

Ehkä sinua tai sinun lapsia ei koskaan ole vaikka kiusattu koulussa (ja siitä saa kyllä olla todella onnellinen). Ja vaikeaa sitä on liikuntatunnilla hymyillä onnellisena, vaikka olisi miten liikuttu kotona, jos opettaja ja toiset lapset käytöksellään saa menettämään kaiken ilon.

Kyllä sitä nyt vaan liikuntatunneilla on aivan erilainen tunnelma, jos opettaja kannustaa kaikkia tasapuolisesti, kehuu vaikka tulos ei olisi huippuluokkaa, mutta lapsi silti yritti parhaansa. Tai sanoo, että "ei se haittaa, kivaa kun halusit yrittää, se on tosi hienoa" jos lapsi urheasti yrittää jotain, vaikka ei onnistukaan siinä. Tai jos opettaja pitää huolen, että jokainen vuorotellen on vaihtopenkillä ja pelaamassa, eikä yhdet onnettomat istu siellä kahta tuntia kun toiset pelaa koko ajan. Ja puuttuu siihen, jos jota kuta haukutaan tai syrjitään peleissä. Opettaja myös voi keksiä PALJON muita tapoja jakaa joukkueet kuin huutojako, jossa joku jätetään aina viimeiseksi, pahimmillaan kerta toisensa jälkeen ja toiset toteaa, että "ei tuo tuu meille".

Liikunta koulussa on kuitenkin tosi erilaista jollain tavalla kuin kotona. Kaikilla ei ole varaa laittaa lapsiaan harrastuksiin ja toisaalta kotona ei ole kaikilla mahdollisuutta kokeilla monipuolisesti kaikkia lajeja. Joten kyllä koululiikunnalla on suurikin merkitys lapsen käsityksiin liikunnasta. Jos lapselle kerta toisensa jälkeen toitotetaan vain, miten huono hän on, miten hän ei osaa mitään, nolataan muiden nähden ja muut lapset nauravat, niin kyllä se vaikuttaa lapsen käsitykseen sekä omasta minästään että liikunnasta. Voiko lapsi tuntea olevansa tervetullut liikuntatunnille, jos sekä opettaja että toiset lapset jatkuvasti mollaavat.

Olisi se niin ihanaa, jos idealistisesti voisi elää siinä uskossa, että maailmassa kaikki on hyvin ja kouluissa täydellistä, mutta kun ei se valitettavasti mene niin. Ihan oikeasti on olemassa opettajia, jotka huutavat lapsille, haukkuvat liikuntasuorituksia ja aiheuttavat lapsille traumoja, jotka muistetaan vielä pitkällä aikuisiälläkin.

Siinä olet ihan oikeassa mitä tuossa otsikossasi KARJUT suureen ääneen. Vanhemmat todellakin ovat vastuussa lapsen liikkumisesta -kotona. Mutta koulussa opettajalla on todella suuri vastuu siitä, miten liikuntatunnit sujuvat. Ei siinä vanhempien opit paljon paina, jos koulussa saa tuntea jatkuvasti olevansa maailman alinta kastia.

Eli kannattaa sinunkin vähän laajentaa tuota katsomustasi ja koettaa ymmärtää, että ei asiat aina ole niin yksinkertaisia. Helppo sinun on on tulla tänne syyttelemään tuntemattomia ihmisiä, kun mistään et tiedä mitään. Tuo loukkaa todella paljon, että heität syytöksiä niskaan ja haukut täällä muita, vaikka et tunne meitä.

Teillä on varmaan sitten käynyt niin hyvä tuuri opettajien ja ryhmien suhteen, että teillä oikeasti koulussa nautitaan liikunnasta, niin kuin on tarkoituskin. Ja se on hyvä se. Mutta älä tule tänne syyttelemään muita, kun et kerran pysty ymmärtämään, että kaikilla ei ole koulun suhteen ollut niin onnekasta.

Lue lisää

Juuri tätä tarkoitin, edellinen kirjoittaja ymmärsi mistä on kyse. Yksi opettaja osaa tappaa liikkumisen ilon kun taas joku toinen saa jopa ne kaikkein ylipainoisimmatkin laiskurit innostumaan liikunnasta, löytämällä heidän vahvuutensa, jopa ne jotka eivät lapsena ole liikkuneet. Sitä voisi kutsua jopa ammattitaidoksi.
Se oli juuri pointtini, no oma opettajani oli sen (muuten liikunnallisen ja suositun) naapurissaan asuneen luokkatoverini mukaan aika epätasa-arvoinen jopa omienkin lastensa kanssa.

...................... kirjoitti:

No ei se nyt todellakaan noin mene.

Ehkä sun lapset nauttivat liikuntatunneista silloinkin kun luokan parhaat huutavat sille tunti toisensa jälkeen "v*** sun takias me hävittiin taas" (suora lainaus omista liikuntamuistoistani), opettaja on hirveä natsi, joka mollaa heikompaa tulosta koko luokan kuullen ja nauraa sille, että ei *** osaa mitään (taas yksi tosielämän kokemus), tai kun lapsi palaa vessasta, niin opettaja sanoo ilkeään sävyyn, että me tässä justiin puhuttiin sun tuloksista. Ja entäs kun luokassa vallan ottaakin kympin tytöt ja päättävät, että luokassa on pari oppilasta, joita pidetään koko ajan vaihtopenkillä, ei haluta joukkueeseen mukaan ja ilmoitetaan se suureen ääneen ja pallopeleissä näille ei syötetä palloa koskaan.

On kuule meilläkin täysin normaalipainoiset lapset, jotka viettävät paljon aikaa takapihalla leikkien naapurin lasten kanssa pallopelejä ja koko perheen kera käymme luistelukentällä (meillä on niin hyvä tuuri, että asumme vielä koulun lähellä eli koulun puistossa on talvisin pieni hiihtolatu ja koulun kentällä luistinkenttä).
Mihinkään seuraan kukaan ei kuulu, mutta voi liikuntaa harrastaa jopa omalla takapihalla.

Olen aktiivinen luontoharrastaja myös. Tykkään ottaa kaukoputken mukaan ja lähteä päivällä lintutorniin ja yöllä suuren tähtitaivaan alle. Monesti pakkaan mukaan eväät ja lähdemme koko pesueen kanssa luontopolulle. Ehkä minun tyttö ei koskaan opi sitä kuperkeikkaa vedessä tai käsilläseisontaa, mutta hemmetinmoista ylpeyttä tunsin kun tyttö yhtenä kirkkaana iltana näytti kyläilevälle serkkutytölle taivaalta Siriuksen, Orionin, Kaksoset ja Marsin ja sanoi, että tuossa suunnassa pitäisi olla Plejadit.

Ehkä sinua tai sinun lapsia ei koskaan ole vaikka kiusattu koulussa (ja siitä saa kyllä olla todella onnellinen). Ja vaikeaa sitä on liikuntatunnilla hymyillä onnellisena, vaikka olisi miten liikuttu kotona, jos opettaja ja toiset lapset käytöksellään saa menettämään kaiken ilon.

Kyllä sitä nyt vaan liikuntatunneilla on aivan erilainen tunnelma, jos opettaja kannustaa kaikkia tasapuolisesti, kehuu vaikka tulos ei olisi huippuluokkaa, mutta lapsi silti yritti parhaansa. Tai sanoo, että "ei se haittaa, kivaa kun halusit yrittää, se on tosi hienoa" jos lapsi urheasti yrittää jotain, vaikka ei onnistukaan siinä. Tai jos opettaja pitää huolen, että jokainen vuorotellen on vaihtopenkillä ja pelaamassa, eikä yhdet onnettomat istu siellä kahta tuntia kun toiset pelaa koko ajan. Ja puuttuu siihen, jos jota kuta haukutaan tai syrjitään peleissä. Opettaja myös voi keksiä PALJON muita tapoja jakaa joukkueet kuin huutojako, jossa joku jätetään aina viimeiseksi, pahimmillaan kerta toisensa jälkeen ja toiset toteaa, että "ei tuo tuu meille".

Liikunta koulussa on kuitenkin tosi erilaista jollain tavalla kuin kotona. Kaikilla ei ole varaa laittaa lapsiaan harrastuksiin ja toisaalta kotona ei ole kaikilla mahdollisuutta kokeilla monipuolisesti kaikkia lajeja. Joten kyllä koululiikunnalla on suurikin merkitys lapsen käsityksiin liikunnasta. Jos lapselle kerta toisensa jälkeen toitotetaan vain, miten huono hän on, miten hän ei osaa mitään, nolataan muiden nähden ja muut lapset nauravat, niin kyllä se vaikuttaa lapsen käsitykseen sekä omasta minästään että liikunnasta. Voiko lapsi tuntea olevansa tervetullut liikuntatunnille, jos sekä opettaja että toiset lapset jatkuvasti mollaavat.

Olisi se niin ihanaa, jos idealistisesti voisi elää siinä uskossa, että maailmassa kaikki on hyvin ja kouluissa täydellistä, mutta kun ei se valitettavasti mene niin. Ihan oikeasti on olemassa opettajia, jotka huutavat lapsille, haukkuvat liikuntasuorituksia ja aiheuttavat lapsille traumoja, jotka muistetaan vielä pitkällä aikuisiälläkin.

Siinä olet ihan oikeassa mitä tuossa otsikossasi KARJUT suureen ääneen. Vanhemmat todellakin ovat vastuussa lapsen liikkumisesta -kotona. Mutta koulussa opettajalla on todella suuri vastuu siitä, miten liikuntatunnit sujuvat. Ei siinä vanhempien opit paljon paina, jos koulussa saa tuntea jatkuvasti olevansa maailman alinta kastia.

Eli kannattaa sinunkin vähän laajentaa tuota katsomustasi ja koettaa ymmärtää, että ei asiat aina ole niin yksinkertaisia. Helppo sinun on on tulla tänne syyttelemään tuntemattomia ihmisiä, kun mistään et tiedä mitään. Tuo loukkaa todella paljon, että heität syytöksiä niskaan ja haukut täällä muita, vaikka et tunne meitä.

Teillä on varmaan sitten käynyt niin hyvä tuuri opettajien ja ryhmien suhteen, että teillä oikeasti koulussa nautitaan liikunnasta, niin kuin on tarkoituskin. Ja se on hyvä se. Mutta älä tule tänne syyttelemään muita, kun et kerran pysty ymmärtämään, että kaikilla ei ole koulun suhteen ollut niin onnekasta.

Lue lisää

tuli tyhjentävä vastaus. Samaa mieltä, mitäpä tuohon enää muuta lisäämään.

.............. kirjoitti:

En ole alkuperäinen, mutta vastaanpa silti.

Kyllä, minustakin maailmassa pitää myös tehdä ikäviä asioista. Työpaikalla et voi lintsata ikävinä päivinä (vaikka toiset tätä harrastaakin). Elämään kuuluu iloja ja suruja. Surulta ja vaikeilta ajoilta ei voi välttyä. Joskus murtuu käsi ja joskus mieltä painaa. Sellaista elämä on.

Mutta tässä ei nyt ollutkaan kyse siitä, että tenava vihaa hiihtoa ja haluaa mieluummin mussuttaa pullaa ja pelata tietokoneella. Tässä keskustelussa puhe oli siitä, että miten opettaja voi omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, onko liikuntatunti kaikille hauskaa vai sorsitaanko siellä joitakin.

Siinä on suuri ero, jos lapsi vihaa liikuntaa ja haluaa istua tv:n ääressä kuin jos lapsi tulee itkua vääntäen koulusta kotiin, kun opettaja nolasi koko luokan kuullen, kun hän ei ollut tarpeeksi hyvä liikuntatunnilla ja joutui istumaan vaihtopenkillä kaksi tuntia. Tuollainen ei kuulu asioihin, joita nyt vain on tehtävä, vaikka ei siitä pitäisi.

Itse olen ollut työssä päiväkodissa (nyt keksin lähteä opiskelemaan itselleni yhden toisen unelma-ammatin, joten tällä hetkellä en ole päiväkodissa vaan opiskelemassa) ja minusta on niin suuri ilo, kun päiväkodissa lapsilla on niin suuri ilo liikkumiseen. Minulla ei ole käynyt pienessä mielessäkään, että alkaisin moittia jota kuta lasta tai sanoisin julmasti, että istupa sinä siinä salin reunalla, kun me muut vähän leikitään. Tässä iässä liikunta tapahtuu leikin varjolla eikä ketään arvostella. Jokainen lapsi on yhtä tärkeä ja kaikki otetaan mukaan liikunnassa kaikkeen.
Olemme kokeilleet vaikka hyppynaruja. Tosille se oli helpompaa, toisille vaikeaa. Ei olisi ikinä tullut mieleen nauraa tälle, jolle hyppynarut olivat vaikeat. Kyllä kehuja sateli lapselle, miten hienosti hän yritti. Ja kun teimme puolapuiden, penkin ja patjojen avulla pienen liukumäen, niin ihan jokainen sitä sai laskea. Jos ei olisi ollut aikuista, niin sitten olisi kyllä käynyt niin, että ujommat eivät pääse laskemaan, kun äänekkäämmät jyräävät hänet alleen, mutta tietysti aikuista tarvittiin valvomaan sekä pitämään huolta, että jokainen laskee vuorollaan.

Kaikesta ei voi koskaan pitää, mutta kyllä aikuinen ihminen (oli hän sitten opettaja tai "tarhantäti") on suuressa vastuussa siihen, että miten lapsi nauttii liikunnasta. Ja edelleenkään tässä keskustelussa ei ole kyse liikuntavastaisuudesta vaan opettajien käytöksestä, jota voi olla monenlaista.

Jos lapsi vihaa pesäpalloa, niin hän vihaa sitä edelleen, jos pelin jälkeen opettaja haukkuu, miten huonosti hän pelasi ja että tuollaiset kuuluu vaihtopenkille. Tarviiko lapsen tällaista kestää liikuntatunnista toiseen?
Jos taas toinen lapsi on niin ikään ollut aina pesisvastainen, mutta jos opettaja harjoituksen jälkeen kehuu lasta yrittämisestä, niin lapsi varmasti tekee tätä epämiellyttävää lajia vielä uudestaankin joskus, vaikka e on epämiellyttävää.

Lue lisää

ap. tässä vielä, ei omassa viestissäni ollut kyse edes hauskuudesta, vaan siitä, että liikuntatunti ei aina ole aina heikoimmille liikkujille liikuntaa, kun ei anneta pelata ja se voitto on niin tärkeää pallopeleissä, että minä en heikolla tekniikalla ja huonoilla voimilla päässyt edes yrittämään. Mielestäni sen sijaan, että pelattiin parhaimpien ehdoilla, olisi voitu vaikka opetella sitä tekniikkaa. Mutta ei - meillä ei edes lämmitelty, vaan suoraan pelaamaan, sehän on ihan väärä tapa toimia muutenkin. Mutta en jaksa enempää vääntää rautalangasta jos joku ei ymmärrä, sinä edellä ymmärsit pointtini, kiitos siitä.

...................... kirjoitti:

No ei se nyt todellakaan noin mene.

Ehkä sun lapset nauttivat liikuntatunneista silloinkin kun luokan parhaat huutavat sille tunti toisensa jälkeen "v*** sun takias me hävittiin taas" (suora lainaus omista liikuntamuistoistani), opettaja on hirveä natsi, joka mollaa heikompaa tulosta koko luokan kuullen ja nauraa sille, että ei *** osaa mitään (taas yksi tosielämän kokemus), tai kun lapsi palaa vessasta, niin opettaja sanoo ilkeään sävyyn, että me tässä justiin puhuttiin sun tuloksista. Ja entäs kun luokassa vallan ottaakin kympin tytöt ja päättävät, että luokassa on pari oppilasta, joita pidetään koko ajan vaihtopenkillä, ei haluta joukkueeseen mukaan ja ilmoitetaan se suureen ääneen ja pallopeleissä näille ei syötetä palloa koskaan.

On kuule meilläkin täysin normaalipainoiset lapset, jotka viettävät paljon aikaa takapihalla leikkien naapurin lasten kanssa pallopelejä ja koko perheen kera käymme luistelukentällä (meillä on niin hyvä tuuri, että asumme vielä koulun lähellä eli koulun puistossa on talvisin pieni hiihtolatu ja koulun kentällä luistinkenttä).
Mihinkään seuraan kukaan ei kuulu, mutta voi liikuntaa harrastaa jopa omalla takapihalla.

Olen aktiivinen luontoharrastaja myös. Tykkään ottaa kaukoputken mukaan ja lähteä päivällä lintutorniin ja yöllä suuren tähtitaivaan alle. Monesti pakkaan mukaan eväät ja lähdemme koko pesueen kanssa luontopolulle. Ehkä minun tyttö ei koskaan opi sitä kuperkeikkaa vedessä tai käsilläseisontaa, mutta hemmetinmoista ylpeyttä tunsin kun tyttö yhtenä kirkkaana iltana näytti kyläilevälle serkkutytölle taivaalta Siriuksen, Orionin, Kaksoset ja Marsin ja sanoi, että tuossa suunnassa pitäisi olla Plejadit.

Ehkä sinua tai sinun lapsia ei koskaan ole vaikka kiusattu koulussa (ja siitä saa kyllä olla todella onnellinen). Ja vaikeaa sitä on liikuntatunnilla hymyillä onnellisena, vaikka olisi miten liikuttu kotona, jos opettaja ja toiset lapset käytöksellään saa menettämään kaiken ilon.

Kyllä sitä nyt vaan liikuntatunneilla on aivan erilainen tunnelma, jos opettaja kannustaa kaikkia tasapuolisesti, kehuu vaikka tulos ei olisi huippuluokkaa, mutta lapsi silti yritti parhaansa. Tai sanoo, että "ei se haittaa, kivaa kun halusit yrittää, se on tosi hienoa" jos lapsi urheasti yrittää jotain, vaikka ei onnistukaan siinä. Tai jos opettaja pitää huolen, että jokainen vuorotellen on vaihtopenkillä ja pelaamassa, eikä yhdet onnettomat istu siellä kahta tuntia kun toiset pelaa koko ajan. Ja puuttuu siihen, jos jota kuta haukutaan tai syrjitään peleissä. Opettaja myös voi keksiä PALJON muita tapoja jakaa joukkueet kuin huutojako, jossa joku jätetään aina viimeiseksi, pahimmillaan kerta toisensa jälkeen ja toiset toteaa, että "ei tuo tuu meille".

Liikunta koulussa on kuitenkin tosi erilaista jollain tavalla kuin kotona. Kaikilla ei ole varaa laittaa lapsiaan harrastuksiin ja toisaalta kotona ei ole kaikilla mahdollisuutta kokeilla monipuolisesti kaikkia lajeja. Joten kyllä koululiikunnalla on suurikin merkitys lapsen käsityksiin liikunnasta. Jos lapselle kerta toisensa jälkeen toitotetaan vain, miten huono hän on, miten hän ei osaa mitään, nolataan muiden nähden ja muut lapset nauravat, niin kyllä se vaikuttaa lapsen käsitykseen sekä omasta minästään että liikunnasta. Voiko lapsi tuntea olevansa tervetullut liikuntatunnille, jos sekä opettaja että toiset lapset jatkuvasti mollaavat.

Olisi se niin ihanaa, jos idealistisesti voisi elää siinä uskossa, että maailmassa kaikki on hyvin ja kouluissa täydellistä, mutta kun ei se valitettavasti mene niin. Ihan oikeasti on olemassa opettajia, jotka huutavat lapsille, haukkuvat liikuntasuorituksia ja aiheuttavat lapsille traumoja, jotka muistetaan vielä pitkällä aikuisiälläkin.

Siinä olet ihan oikeassa mitä tuossa otsikossasi KARJUT suureen ääneen. Vanhemmat todellakin ovat vastuussa lapsen liikkumisesta -kotona. Mutta koulussa opettajalla on todella suuri vastuu siitä, miten liikuntatunnit sujuvat. Ei siinä vanhempien opit paljon paina, jos koulussa saa tuntea jatkuvasti olevansa maailman alinta kastia.

Eli kannattaa sinunkin vähän laajentaa tuota katsomustasi ja koettaa ymmärtää, että ei asiat aina ole niin yksinkertaisia. Helppo sinun on on tulla tänne syyttelemään tuntemattomia ihmisiä, kun mistään et tiedä mitään. Tuo loukkaa todella paljon, että heität syytöksiä niskaan ja haukut täällä muita, vaikka et tunne meitä.

Teillä on varmaan sitten käynyt niin hyvä tuuri opettajien ja ryhmien suhteen, että teillä oikeasti koulussa nautitaan liikunnasta, niin kuin on tarkoituskin. Ja se on hyvä se. Mutta älä tule tänne syyttelemään muita, kun et kerran pysty ymmärtämään, että kaikilla ei ole koulun suhteen ollut niin onnekasta.

Lue lisää

Olisi ollut mukava saada vastaus siihen, että miksi kuitenkin useimmat oppilaat nauttivat liikunnasta "huonoista" opettajista huolimatta...

Itse puhun nyt 2000-luvusta! Puhutteko te? En vanhoista muistoista, mitä on tapahtunut joskus kymmeniä vuosia sitten omalla liikunnan tunnilla! Itse nostan hattua opettajille, että saavat näin loistavia tuloksia aikaan, mitä viimeinenkin Pisa-tutkimus osoitti. Tämä siitäkin huolimatta, että kaikki viimeaikaiset tutkimukset kertovat vääjämättä siitä, kuinka huonossa jamassa todella monet lapset ja nuoret ovat Suomessa vanhempien välinpitämättömyyden takia!

Itselläni on sukulaisissa ja ystäväpiirissä todella monta opettajaa. Ja täytyypi sanoa, että enpä osaa pahaa ajatella heistä kenestäkään lasten kasvattajina. Päinvastoin: loistoporukkaa!

Olen myös kuullut heiltä toisenlaista tarinaa liikkumattomista lapsista ja siitä, miten osa lusmuilee ja yrittää tehdä kaikkensa, ettei vaan joudu mitenkään tekemään mitään liikunnallista, eivät edes yritä. Mitä opettajan pitäisi näille lusmuilijoille sanoa, joiden asenne koululiikuntaan on jo valmiiksi "evvk". Silittää päätä ja kehuako?

Kyllä ovat todella harvassa ne opettajat, jotka nykypäivänä istutattavat ilman painavaa syytä lapsia kaksi tuntia vaihtopenkille tai ne, jotka mollaavat toisten kuullen lasta, joka yrittää. Minä en todellakaan suostu uskomaan tuota!

Jos omaa lastani mollattaisiin tunnilla ääneen, kysyisin opettajalta, mistä on kyse, enkä tilittäisi täällä YLEISELLÄ TASOLLA, kuinka epäreiluja opettajat ovat liikunnan opettajina. Lapset kertovat asiat itselleen edullisella tavalla ja ehkä jättävät kertomatta sen, että "tuli vähän pelleiltyä" ja ope joutui puuttumaan huonoon käytökseen ja rankaisi istuttamalla vaihtopenkillä.

Lopuksi vielä mielenkiintoinen arviointitehtävä:

Kuinka monta prosenttia opettajista mielestäsi hoitaa hommansa riittävän hyvin?

Kuinka monta prosenttia vanhemmista hoitaa tehtävänsä riittävän hyvin, eli huolehtii siitä, että lapset liikkuvat päivittäin tarpeeksi, menevät ajoissa nukkumaan sekä syövät monipuolisesti ja terveellisesti?

Vastauksia odotellen!

Itse sanoisin ekaan kysymykseen 95% ja toiseen 60%.

äititwo kirjoitti:

Olisi ollut mukava saada vastaus siihen, että miksi kuitenkin useimmat oppilaat nauttivat liikunnasta "huonoista" opettajista huolimatta...

Itse puhun nyt 2000-luvusta! Puhutteko te? En vanhoista muistoista, mitä on tapahtunut joskus kymmeniä vuosia sitten omalla liikunnan tunnilla! Itse nostan hattua opettajille, että saavat näin loistavia tuloksia aikaan, mitä viimeinenkin Pisa-tutkimus osoitti. Tämä siitäkin huolimatta, että kaikki viimeaikaiset tutkimukset kertovat vääjämättä siitä, kuinka huonossa jamassa todella monet lapset ja nuoret ovat Suomessa vanhempien välinpitämättömyyden takia!

Itselläni on sukulaisissa ja ystäväpiirissä todella monta opettajaa. Ja täytyypi sanoa, että enpä osaa pahaa ajatella heistä kenestäkään lasten kasvattajina. Päinvastoin: loistoporukkaa!

Olen myös kuullut heiltä toisenlaista tarinaa liikkumattomista lapsista ja siitä, miten osa lusmuilee ja yrittää tehdä kaikkensa, ettei vaan joudu mitenkään tekemään mitään liikunnallista, eivät edes yritä. Mitä opettajan pitäisi näille lusmuilijoille sanoa, joiden asenne koululiikuntaan on jo valmiiksi "evvk". Silittää päätä ja kehuako?

Kyllä ovat todella harvassa ne opettajat, jotka nykypäivänä istutattavat ilman painavaa syytä lapsia kaksi tuntia vaihtopenkille tai ne, jotka mollaavat toisten kuullen lasta, joka yrittää. Minä en todellakaan suostu uskomaan tuota!

Jos omaa lastani mollattaisiin tunnilla ääneen, kysyisin opettajalta, mistä on kyse, enkä tilittäisi täällä YLEISELLÄ TASOLLA, kuinka epäreiluja opettajat ovat liikunnan opettajina. Lapset kertovat asiat itselleen edullisella tavalla ja ehkä jättävät kertomatta sen, että "tuli vähän pelleiltyä" ja ope joutui puuttumaan huonoon käytökseen ja rankaisi istuttamalla vaihtopenkillä.

Lopuksi vielä mielenkiintoinen arviointitehtävä:

Kuinka monta prosenttia opettajista mielestäsi hoitaa hommansa riittävän hyvin?

Kuinka monta prosenttia vanhemmista hoitaa tehtävänsä riittävän hyvin, eli huolehtii siitä, että lapset liikkuvat päivittäin tarpeeksi, menevät ajoissa nukkumaan sekä syövät monipuolisesti ja terveellisesti?

Vastauksia odotellen!

Itse sanoisin ekaan kysymykseen 95% ja toiseen 60%.

Lue lisää

Hienoa, että meihin opettajiin on noin vahva usko :) Ja uskon itsekin, että suurimmassa osassa valtakuntaa juuri näin onkin, mutta. Itsellekin on tullut jo vastaan hiukan kyseenalaisia keinoja käyttäviä opettajia. Toinen jo ikääntynyt vanhapiika (siis onneksi jo eläkkeellä). Hänellä oli tapana nöyryyttää oppilaita mennen tullen ja kun konstit loppuivat, niin hän vain opetti asiaansa huolimatta siitä, mitä luokassa sattui tapahtumaan (villiä menoa). Ikinä hän ei kertonut sitä kollegoilleen, mutta oppilaat ovat jo kasvaneet aikuisiksi... ja nyt heidät otetaan todesta. Hän kuitenkin ehti sohaista myös meidän perheen elämää kyseenalaisilla keinoillaan. Emme jaksaneet ruveta rähisemään, kun oli eläkkeelle jäämässä. Useampia kokemuksia on juuri liikunnanopetuksesta. Miehet tuppaavat olemaan liian "armeijamaisia" ja naiset kai ottavat helpommin "lellikkejä". Kymppi on kirveen alla. Sitä numeroa ei saa kukaan. Aina on jotain, mikä sen estää. No, meidänkin tapauksessa kymppi on rävähtänyt heti yläkoulun puolella (siis sille lapsellejolle se kuuluukin). Pahimpia ovat jo ikääntyneet vanhan koulutuksen saaneet opettajat, mutta nuoremmissakin löytyy.

Minkä ikäisiä ovat sinun lähipiirissäsi olevat opettajat?

Jutussasi oli paljon tuttua asiaa ja voin allekirjoittaa suuren osan. Totean vaan, että joskus niitä k.päitä löytyy meidän opettajienkin keskuudesta, valitettavasti.

...................... kirjoitti:

No ei se nyt todellakaan noin mene.

Ehkä sun lapset nauttivat liikuntatunneista silloinkin kun luokan parhaat huutavat sille tunti toisensa jälkeen "v*** sun takias me hävittiin taas" (suora lainaus omista liikuntamuistoistani), opettaja on hirveä natsi, joka mollaa heikompaa tulosta koko luokan kuullen ja nauraa sille, että ei *** osaa mitään (taas yksi tosielämän kokemus), tai kun lapsi palaa vessasta, niin opettaja sanoo ilkeään sävyyn, että me tässä justiin puhuttiin sun tuloksista. Ja entäs kun luokassa vallan ottaakin kympin tytöt ja päättävät, että luokassa on pari oppilasta, joita pidetään koko ajan vaihtopenkillä, ei haluta joukkueeseen mukaan ja ilmoitetaan se suureen ääneen ja pallopeleissä näille ei syötetä palloa koskaan.

On kuule meilläkin täysin normaalipainoiset lapset, jotka viettävät paljon aikaa takapihalla leikkien naapurin lasten kanssa pallopelejä ja koko perheen kera käymme luistelukentällä (meillä on niin hyvä tuuri, että asumme vielä koulun lähellä eli koulun puistossa on talvisin pieni hiihtolatu ja koulun kentällä luistinkenttä).
Mihinkään seuraan kukaan ei kuulu, mutta voi liikuntaa harrastaa jopa omalla takapihalla.

Olen aktiivinen luontoharrastaja myös. Tykkään ottaa kaukoputken mukaan ja lähteä päivällä lintutorniin ja yöllä suuren tähtitaivaan alle. Monesti pakkaan mukaan eväät ja lähdemme koko pesueen kanssa luontopolulle. Ehkä minun tyttö ei koskaan opi sitä kuperkeikkaa vedessä tai käsilläseisontaa, mutta hemmetinmoista ylpeyttä tunsin kun tyttö yhtenä kirkkaana iltana näytti kyläilevälle serkkutytölle taivaalta Siriuksen, Orionin, Kaksoset ja Marsin ja sanoi, että tuossa suunnassa pitäisi olla Plejadit.

Ehkä sinua tai sinun lapsia ei koskaan ole vaikka kiusattu koulussa (ja siitä saa kyllä olla todella onnellinen). Ja vaikeaa sitä on liikuntatunnilla hymyillä onnellisena, vaikka olisi miten liikuttu kotona, jos opettaja ja toiset lapset käytöksellään saa menettämään kaiken ilon.

Kyllä sitä nyt vaan liikuntatunneilla on aivan erilainen tunnelma, jos opettaja kannustaa kaikkia tasapuolisesti, kehuu vaikka tulos ei olisi huippuluokkaa, mutta lapsi silti yritti parhaansa. Tai sanoo, että "ei se haittaa, kivaa kun halusit yrittää, se on tosi hienoa" jos lapsi urheasti yrittää jotain, vaikka ei onnistukaan siinä. Tai jos opettaja pitää huolen, että jokainen vuorotellen on vaihtopenkillä ja pelaamassa, eikä yhdet onnettomat istu siellä kahta tuntia kun toiset pelaa koko ajan. Ja puuttuu siihen, jos jota kuta haukutaan tai syrjitään peleissä. Opettaja myös voi keksiä PALJON muita tapoja jakaa joukkueet kuin huutojako, jossa joku jätetään aina viimeiseksi, pahimmillaan kerta toisensa jälkeen ja toiset toteaa, että "ei tuo tuu meille".

Liikunta koulussa on kuitenkin tosi erilaista jollain tavalla kuin kotona. Kaikilla ei ole varaa laittaa lapsiaan harrastuksiin ja toisaalta kotona ei ole kaikilla mahdollisuutta kokeilla monipuolisesti kaikkia lajeja. Joten kyllä koululiikunnalla on suurikin merkitys lapsen käsityksiin liikunnasta. Jos lapselle kerta toisensa jälkeen toitotetaan vain, miten huono hän on, miten hän ei osaa mitään, nolataan muiden nähden ja muut lapset nauravat, niin kyllä se vaikuttaa lapsen käsitykseen sekä omasta minästään että liikunnasta. Voiko lapsi tuntea olevansa tervetullut liikuntatunnille, jos sekä opettaja että toiset lapset jatkuvasti mollaavat.

Olisi se niin ihanaa, jos idealistisesti voisi elää siinä uskossa, että maailmassa kaikki on hyvin ja kouluissa täydellistä, mutta kun ei se valitettavasti mene niin. Ihan oikeasti on olemassa opettajia, jotka huutavat lapsille, haukkuvat liikuntasuorituksia ja aiheuttavat lapsille traumoja, jotka muistetaan vielä pitkällä aikuisiälläkin.

Siinä olet ihan oikeassa mitä tuossa otsikossasi KARJUT suureen ääneen. Vanhemmat todellakin ovat vastuussa lapsen liikkumisesta -kotona. Mutta koulussa opettajalla on todella suuri vastuu siitä, miten liikuntatunnit sujuvat. Ei siinä vanhempien opit paljon paina, jos koulussa saa tuntea jatkuvasti olevansa maailman alinta kastia.

Eli kannattaa sinunkin vähän laajentaa tuota katsomustasi ja koettaa ymmärtää, että ei asiat aina ole niin yksinkertaisia. Helppo sinun on on tulla tänne syyttelemään tuntemattomia ihmisiä, kun mistään et tiedä mitään. Tuo loukkaa todella paljon, että heität syytöksiä niskaan ja haukut täällä muita, vaikka et tunne meitä.

Teillä on varmaan sitten käynyt niin hyvä tuuri opettajien ja ryhmien suhteen, että teillä oikeasti koulussa nautitaan liikunnasta, niin kuin on tarkoituskin. Ja se on hyvä se. Mutta älä tule tänne syyttelemään muita, kun et kerran pysty ymmärtämään, että kaikilla ei ole koulun suhteen ollut niin onnekasta.

Lue lisää

kirjoitit ja asiasta,en voi muuta sanoa. Jo mainitsemasi joukkueiden huutojako on aivan käsittämätön, luulisi nyt jokaisen, myös opettajan, tajuavan, ettei kenestäkään tunnu kivalta olla se viimeinen valittu, jota ei vielä sittenkään huolittaisi mukaan. Liikunnanilo voidaan todella viedä monella tapaa koulussa, vaikka kotona kuinka kannustettaisiin liikkumaan. Surullista, kun monet asiat voisi tehdä toisinkin, vähemmän liikunnallisesta ei varmasti tule parempaa leimaamalla ja moittimalla häntä!

äititwo kirjoitti:

Olisi ollut mukava saada vastaus siihen, että miksi kuitenkin useimmat oppilaat nauttivat liikunnasta "huonoista" opettajista huolimatta...

Itse puhun nyt 2000-luvusta! Puhutteko te? En vanhoista muistoista, mitä on tapahtunut joskus kymmeniä vuosia sitten omalla liikunnan tunnilla! Itse nostan hattua opettajille, että saavat näin loistavia tuloksia aikaan, mitä viimeinenkin Pisa-tutkimus osoitti. Tämä siitäkin huolimatta, että kaikki viimeaikaiset tutkimukset kertovat vääjämättä siitä, kuinka huonossa jamassa todella monet lapset ja nuoret ovat Suomessa vanhempien välinpitämättömyyden takia!

Itselläni on sukulaisissa ja ystäväpiirissä todella monta opettajaa. Ja täytyypi sanoa, että enpä osaa pahaa ajatella heistä kenestäkään lasten kasvattajina. Päinvastoin: loistoporukkaa!

Olen myös kuullut heiltä toisenlaista tarinaa liikkumattomista lapsista ja siitä, miten osa lusmuilee ja yrittää tehdä kaikkensa, ettei vaan joudu mitenkään tekemään mitään liikunnallista, eivät edes yritä. Mitä opettajan pitäisi näille lusmuilijoille sanoa, joiden asenne koululiikuntaan on jo valmiiksi "evvk". Silittää päätä ja kehuako?

Kyllä ovat todella harvassa ne opettajat, jotka nykypäivänä istutattavat ilman painavaa syytä lapsia kaksi tuntia vaihtopenkille tai ne, jotka mollaavat toisten kuullen lasta, joka yrittää. Minä en todellakaan suostu uskomaan tuota!

Jos omaa lastani mollattaisiin tunnilla ääneen, kysyisin opettajalta, mistä on kyse, enkä tilittäisi täällä YLEISELLÄ TASOLLA, kuinka epäreiluja opettajat ovat liikunnan opettajina. Lapset kertovat asiat itselleen edullisella tavalla ja ehkä jättävät kertomatta sen, että "tuli vähän pelleiltyä" ja ope joutui puuttumaan huonoon käytökseen ja rankaisi istuttamalla vaihtopenkillä.

Lopuksi vielä mielenkiintoinen arviointitehtävä:

Kuinka monta prosenttia opettajista mielestäsi hoitaa hommansa riittävän hyvin?

Kuinka monta prosenttia vanhemmista hoitaa tehtävänsä riittävän hyvin, eli huolehtii siitä, että lapset liikkuvat päivittäin tarpeeksi, menevät ajoissa nukkumaan sekä syövät monipuolisesti ja terveellisesti?

Vastauksia odotellen!

Itse sanoisin ekaan kysymykseen 95% ja toiseen 60%.

Lue lisää

Minun koulussani se, joka opetti liikuntaa 1980, opettaa sitä yhä, jäänee tosin pian eläkkeelle.
Monet oppilaat nauttivat liikunnasta harrastuksissa tai omalla ajallaan, vaikka se koulussa tervanjuontia onkin. Kuten tässäkin on tullut esille, myös ne toiset liikunallisesti lahjakkaimmat oppilaat voivat estää sen liikkumisen heikoimmilta tai aremmilta pelaajilta, vaikka ope olisikin ok. Myös se liikumattomuus ei välttämättä johdu haluttomuudesta, vaan siitä että nauretaan kun ei osaa, siis oppilaat. Samahan se on muissakin aineissa.

Nykyaikana ongelma on enemmänkin harrastuskerhojen puuttuminen, tai niitä löytyy tuonne 10-12 vuotiaille asti ja sen jälkeen vain kovaa kilpailua. Kouluun ei voi ujuttaa liikuntaa älyttömästi, sillä päivät olisivat liian pitkiä ja joka opettajan mielestä juuri hänen ainettaan pitäisi lisätä.

Leikkimielisiä harrastuskerhoja kaivattaisiinkin enemmän. Kovapäiset ovat kovapäisiä joka paikassa ja on ihan hyvä keskustella näistä asioista julkisesti, vaikka niistä henkilökohtaisestikin keskusteltaisiinkiin. Ehkä jossain on joku osallistumaton lapsi, eikä ope ole huomannut kiusaamista. Ei - opettajat eivät voi sitä mitenkään aina huomata, se on mahdotonta!

äititwo kirjoitti:

Elämässä pitää tehdä asioita, joista ei pidä! Tottakai minulla itsellänikin kuten lapsillanikin on lajeja, joista pitävät ja lajeja, joista eivät pidä. Pointti onkin siinä, että LASTEN PITÄÄ OPPIA TEKEMÄÄN NIITÄKIN ASIOITA, joista eivät pidä! Ei työpaikallakaan voi yleensä valita niin, että tekee vaan ne mukavat hommat ja jättää epämukavat tekemättä!

Kyse on siis asenteesta ja asennekasvatuksesta, ja se jos mikä on vanhempien harteilla!

Tässäpä sinullekin muutama kysymys.

Miksi sinun mielestäsi "ei-liikunnallinen lapseni" pitää liikuntatunneista ja kaikenlaisesta ohjatusta liikunnasta,johon hän on osallistunut, vaikka on aina ollut taidollisesti huonoimmasta päästä? Ja jos epäilet niin kerrottakoon, että hänelle on ollut kaikentasoista ohjausta: hyvää ja huonoa!

Miksi suurin osa oppilaista kuitenkin nauttii koululiikunnasta, vaikka opettajat vaihtuvat?

Ymmärrä jo, kyse on asenteesta ja siitä, mitä vanhemmat uskaltavat vaatia lapsilta ja mitä ei!

Vielä kerran: asioita pitää tehdä joista ei tykkää! Vai oletko eri mieltä?

Lue lisää

Mutta opettajan ei tule keskittyä niihin lajeihin, joista hän itse pitää tai joissa pääsee helpoimmalla. Tiedän, että on olemassa valtakunnalliset ohjeet, mutta silti näkyy olevan aika erilaisia käytäntöjä.

Kaikissa ammateissa on porukkaa, joka ei siihen hommaan sovelllu. Miksi liikunnanopettajat olisivat joku poikkeus?

Opettaja10 kirjoitti:

Hienoa, että meihin opettajiin on noin vahva usko :) Ja uskon itsekin, että suurimmassa osassa valtakuntaa juuri näin onkin, mutta. Itsellekin on tullut jo vastaan hiukan kyseenalaisia keinoja käyttäviä opettajia. Toinen jo ikääntynyt vanhapiika (siis onneksi jo eläkkeellä). Hänellä oli tapana nöyryyttää oppilaita mennen tullen ja kun konstit loppuivat, niin hän vain opetti asiaansa huolimatta siitä, mitä luokassa sattui tapahtumaan (villiä menoa). Ikinä hän ei kertonut sitä kollegoilleen, mutta oppilaat ovat jo kasvaneet aikuisiksi... ja nyt heidät otetaan todesta. Hän kuitenkin ehti sohaista myös meidän perheen elämää kyseenalaisilla keinoillaan. Emme jaksaneet ruveta rähisemään, kun oli eläkkeelle jäämässä. Useampia kokemuksia on juuri liikunnanopetuksesta. Miehet tuppaavat olemaan liian "armeijamaisia" ja naiset kai ottavat helpommin "lellikkejä". Kymppi on kirveen alla. Sitä numeroa ei saa kukaan. Aina on jotain, mikä sen estää. No, meidänkin tapauksessa kymppi on rävähtänyt heti yläkoulun puolella (siis sille lapsellejolle se kuuluukin). Pahimpia ovat jo ikääntyneet vanhan koulutuksen saaneet opettajat, mutta nuoremmissakin löytyy.

Minkä ikäisiä ovat sinun lähipiirissäsi olevat opettajat?

Jutussasi oli paljon tuttua asiaa ja voin allekirjoittaa suuren osan. Totean vaan, että joskus niitä k.päitä löytyy meidän opettajienkin keskuudesta, valitettavasti.

Lue lisää

että olisit opettaja... Oisipa kiva tietää, minkä alan ope olet. Mikä on ollut pääaineesi, entä sivuaineesi?

epäileväinen kirjoitti:

että olisit opettaja... Oisipa kiva tietää, minkä alan ope olet. Mikä on ollut pääaineesi, entä sivuaineesi?

No miksen olisi? Rupesi kiinnostamaan? Olen KM ja lisäksi kaksoistutkintona matikka. Paria muutakin ainetta tuli luettua vähän enemmän, kun vielä asui yliopistokaupungissa. Mutta kuinka se kertoo sinulle, että todella olen opettaja :)?

Olinko liian kova kollegoja kohtaan?

Luin tuon ekan juttuni uudelleen ja siinä annoin tietoja vähän ylimalkaisesti. Nyt siis muksu on jo 15 ja alkanut nauttia koulun liikuntatunneista, kun siellä touhutaan ja liikutaan tosi paljon ja numero noussut portaittain kahdella, eli on saanut rohkeutta kannustavien opettajien myötä.

Tuo vaihtoaitiojuttu ei tullut esille silloin, vaan tässä ihan äskettäin alkoi kertoa, että X-open tunneilla oli sellaista ja sellaista, sen innoittamana ja omia kouluaikoja muistellen aloitukseni kirjoitin. Samalla luokalla ollut kaveri on vahvistanut juttuja. Muutenkin ko. opettaja oli oikeasti vähän pelottava, tiedän että äitinä pitäisi, mutta kun lapseni tavoin olen ujohko.

juuri tuollaistahan se kiusatun koulunkäynti on,samanlaista eristämistä ja ulkopuolelle jättämistä tänä päivänä kuin jo kymmeniä vuosia sitten.Kiusaajien loputonta ymmärtämistä ja pään silittelyä.Itse aikanaan annoin lapsen olla pois koulusta retkiaikaan,eipä tarvinnut yksin istua ja kuljeskella.Käsittämätöntä,että aikuiset eivät muka pysty kiusaamista lopettamaan edes pienten lasten kohdalla.Mutta olen kyllä tuntenut myös opettajan,joka siihen pystyi!

Tekstisi kosketti minua syvästi, koska minulla on aivan samanlaisia muistoja.
Lapset/nuoret todellakin osaavat olla uskomattoman ilkeitä toisille.
Minullakin vastaavia kokemuksia on melkeinpä samoista aineista. Ehkä käsityöt, liikunta, kotitalous jne. ovat oppilaille vapaampia tunteja ja juuri tällaisissa kiusaajatkin pääsevät kunnolla irti.

Minäkin olin samanlainen ujo ja hiljainen kuin sinä ja aina yksin. Ensin päivästä toiseen, lopulta vuodesta toiseen.

Käsityö: muut oppilaat nauroivat ja ivasivat kaikkia töitäni. Langan väristä pilkattiin, valitsemastani kankaasta pilkattiin. Kerran päälleni kaadettiin vettä ja joskus kiusaaja tuli kävelemään pöydälleni, kun yritin tehdä töitä.

Liikuntatunnit: aina ilman paria. Pallopeleissä en koskaan saanut koskea palloon. En vaikka olisin ollut ainoa ihminen kentällä. Tuloksilleni naurettiin/kuiskittiin. Vaatteitani ja jopa luistimiani haukuttiin. Kun tulin pukuhuoneeseen, niin alkoi juttu "muistatteko mitä äsken puhuttiin tosta". Yritin pukuhuoneessa katsoa pelkästään maahan, koska minua haukuttiin lesboksi jos katsoin muita. Miten voit muka olla pukuhuoneessa niin, ettet edes näe muita?! Ala-asteella olin aina huutojaon viimeisiä/viimeinen, yläasteella onneksi ryhmät jaettiin muilla tavoilla.
Jännitin kamalasti tunteja ja itkin niiden takia, joskus jopa tunneilla. Jännittämisen ja ujouden takia en pystynyt antamaan edes parastani.
---> en ole todellakaan pakkoliikunnan jälkeen kertaakaan edes ajatellut meneväni mihinkään ryhmäliikuntapaikkaan kuten salille tai ohjattuihin ryhmiin. Vaikka tiedän, että aikuiset ehkä ovat järkevämpiä, niin silti en halua. Suunnistus on kivaa, kun sitä voi tehdä metsässä yksin ilman muiden katseita.

Kouluruokailu: istuin aina yksin, joskus kiusaajat kulkivat ohitseni ja sanoivat, että ei istuta tuon pöytään.

Esitelmät: en edes halua muistella. Yhdessä vaiheessa päätin, etten enää ikinä esiinny ja se päätös todellakin pitää. Sain sentään palauttaa opettajalle siitä lähtien esitelmän paperiversiona. Yksikään ihminen tai mikään asia ei saa minua joutumaan siihen kärsimykseen.

Esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka ja vaikka mistä aineista.

................ kirjoitti:

Tekstisi kosketti minua syvästi, koska minulla on aivan samanlaisia muistoja.
Lapset/nuoret todellakin osaavat olla uskomattoman ilkeitä toisille.
Minullakin vastaavia kokemuksia on melkeinpä samoista aineista. Ehkä käsityöt, liikunta, kotitalous jne. ovat oppilaille vapaampia tunteja ja juuri tällaisissa kiusaajatkin pääsevät kunnolla irti.

Minäkin olin samanlainen ujo ja hiljainen kuin sinä ja aina yksin. Ensin päivästä toiseen, lopulta vuodesta toiseen.

Käsityö: muut oppilaat nauroivat ja ivasivat kaikkia töitäni. Langan väristä pilkattiin, valitsemastani kankaasta pilkattiin. Kerran päälleni kaadettiin vettä ja joskus kiusaaja tuli kävelemään pöydälleni, kun yritin tehdä töitä.

Liikuntatunnit: aina ilman paria. Pallopeleissä en koskaan saanut koskea palloon. En vaikka olisin ollut ainoa ihminen kentällä. Tuloksilleni naurettiin/kuiskittiin. Vaatteitani ja jopa luistimiani haukuttiin. Kun tulin pukuhuoneeseen, niin alkoi juttu "muistatteko mitä äsken puhuttiin tosta". Yritin pukuhuoneessa katsoa pelkästään maahan, koska minua haukuttiin lesboksi jos katsoin muita. Miten voit muka olla pukuhuoneessa niin, ettet edes näe muita?! Ala-asteella olin aina huutojaon viimeisiä/viimeinen, yläasteella onneksi ryhmät jaettiin muilla tavoilla.
Jännitin kamalasti tunteja ja itkin niiden takia, joskus jopa tunneilla. Jännittämisen ja ujouden takia en pystynyt antamaan edes parastani.
---> en ole todellakaan pakkoliikunnan jälkeen kertaakaan edes ajatellut meneväni mihinkään ryhmäliikuntapaikkaan kuten salille tai ohjattuihin ryhmiin. Vaikka tiedän, että aikuiset ehkä ovat järkevämpiä, niin silti en halua. Suunnistus on kivaa, kun sitä voi tehdä metsässä yksin ilman muiden katseita.

Kouluruokailu: istuin aina yksin, joskus kiusaajat kulkivat ohitseni ja sanoivat, että ei istuta tuon pöytään.

Esitelmät: en edes halua muistella. Yhdessä vaiheessa päätin, etten enää ikinä esiinny ja se päätös todellakin pitää. Sain sentään palauttaa opettajalle siitä lähtien esitelmän paperiversiona. Yksikään ihminen tai mikään asia ei saa minua joutumaan siihen kärsimykseen.

Esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka ja vaikka mistä aineista.

Lue lisää

ymmärtänyt, kuinka opettaja voi katsella vierestä, kun joku syö aina yksin, kukaan ei istu samaan pöytään tai toiset lähtevät pois pöydästä kiusatun tullessa siihen. Itse en pystyisi olemaan puuttumatta siihen. Ainahan voi esittää, ettei tiedä välituntikiusaamisia tai selän takana pahan puhumista ja pilkkaa, mutta kun omin silmin näkee...