Mika&Aino ja Juha&Marja II

Mika

Aino ja Marja paljastivat kumpikin haaveilleen kauan kimppaseksistä ja samalla siitä,että saisivat kahta munaa yhtä aikaa sekä perseeseen ja pilluun. Tunsin kuinka kyrpäni alkoi nousta, kun kuuntelin näiden seksikkäiden tyttöjen puheita ja huomasin Juhankin kalun heräävän uudelleen henkiin. Makasimme kaikki alasti siinä meidän sängyllämme ja Marja hyväili Ainon pillua siinä samalla. Otin yöpöydän laatikosta rasvapurkin ja levitin rasvaa Aino persereiän ympärille. Juhakin siirtyi poikittain tyttöystäväni viereen hieromaan rasvaa tämän perseeseen Ainon samalla hamuillessa Juhan kyrpää suuhunsa. Marja alkoi runkata kulliani ja kysyi Ainolta kumpi meistä jätkistä naisi perseeseen. Aino halusi minun aloittavan. Juha kierähti mulkku pystössä selälleen ja Aino pyörähti hänen päälleen. Oli todella kiihoittavaa nähdä, kun tyttökaverini laskeutui tämän suuren kyrvän päälle pikkuhiljaa, piilotettuaan sen kokonaan märkään pilluunsa. Juha ja Aino tekivät pari panoliikettä jonka jälkeen minä asettauduin heidän taakseen. Marja Hieroi Ainon persettä ja toisella kädellä runkkasi kivikovaa mulkkuani jonka hän vielä rasvasi. Aino nosti persettä minuun päin ja aloin työntyä pikkuhiljaa tyttökaverini b-rappuun. Ainon perse oli todella tiukka, anaaliseksi oli tullut kuvioihin mukaan melko vasta. Tiukemmaksi sen teki se, että pillu oli täynnä Juhan kyrpää. Kulli painui sentti sentiltä perseeseen. Aino huusi välillä lopettamaan ja pyysi samantien jatkamaan. Marja siirtyi suutelemaan Ainon korvien taustaa ja hyväilemään tämän tummia kauniita hiuksia. Pian kyrpäni olikin jo kokonaan perseessä."aah..Ooh..voi vittu, kun tuntuu hyvältä...olkaa hetki paikoillanne..uuh..varovasti.", Aino vikisi selvästi nautinnoissaan. Aloin liikutella kyrpää perseessä ja Juha liittyi mukaan. Saman rytmin löytäminen oli todella vaikeaa. Löydettyämme yhteisen sävelen alkoi tyttöystäväni suorastaan huutamaan. Ajattelin hetken naapureitani, mutta tätä ei pääse joka päivä kokemaan, joten se siitä. Marja suuteli Ainoa ja siirtyi sitten suutelemaan minua. Tilanne oli aivan uskomaton.Aino alkoi kirkumaan ja tunsin kuinka koko tyttö tärisi, kun hän sai orkut.Marja siirsi käsiään haaroväliini ja alkoi hyväillä pallejani ja siirtyi lopulta nuolemaan hellästi niitä. Enempää en kestänyt, tunsin ristiselässäni, kuinka spermavana lähti jostain sisuksistani kohti Ainon persettä..Uuh..Mahtavaa. Vetäisin mulkkuni perseestä pois, josta valui sperma noroni. Aino ja Juha kiihdyttivät vielä tahtiaan ja pian Juhakin ampui mällinsä tyttökaverini pillun pohjaan. Aino makasi pillu ja perse punoittaen sängyllä ja huohotti; Aivan mahtaavaa pojat. Kiitoksia. Sun täytyy Marja kokea toi sama." Siltä erää siirryimme kuitenkin jo kaikki nukkumaan....Mutta lupasimme, että kumpikin tyttö tulee vielä saamaan kunnon kyytiä ja Marjakin pääsee kahden kyrvän huumaan... JATKUU JOS KYSYNTÄÄ!

3

8124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -minna-

      aivan loistavaa... jatka vielä parilla kolmella ja nopeesti

    • Exon

      Joooo! Toi olikin hyvä jatku!

      Ja lisää saa tulla!!!!

      Kiitoksia!

      -Exon-

    • ...

      Pistä ihmees jatkoo tolle tarinalle!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2385
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      69
      1130
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1097
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      658
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      581
    Aihe