Länsimaisen yhteiskuntamme eettinen moraalin perusta on kristinusko.
Siksi uskonnollista kasvatusta yhetiskunnan tulee tukea ei vain kouluissamme, vaan myös yliopistoissa opettamalla kasvattajia, kouluttajia ja opettajia.
Tuomioja edustaa uskonnon vastaista sosialistista ajattelua, jonka piiristä ei löydy kristiuskoa kohtaan ymmärrystä.
Toisen ihmisen kunnioittaminen ja yhteiskuntamme pelisäänöt ovat länsimaisessa yhteikunnassamme
kristinuskon ansiosta kansalaisillemme sisäistettyjä elämäämme ohjaavia eettisiä normeja, eivät ulkoisia sääntöjä, kuten edesmenneissä kommunistisissa ja sosialistisissa yhteiskunnissa, joissa
yhteiskunnan sääntöjen noudattaminen perustui lähinnä virkavallan pelkoon ja silmän palvontaan.
Tämän osoitaa näissä kyseisissä maissa räjähdysmäisesti lisääntynyt rikollisuus näiden yhteiskuntajärjestelmien kadotessa.
Näin ollen kristiuskon mukainen opetus on yhteiskuntamme kannalta hyödyllistä ja tarpeellista. Tästä syystä yhteiskuntamme on velvollinen myös ylläpitämään myös kristinukomme mukaista opetusta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
... ole kristillistä/kristinuskon mukaista opetusta, vaan kristinuskon tieteellistä tutkimusta. Tuomiojan tiedot aiheesta vain näyttävät olevan kovin hatarat.