...se tuntuu kauhealta.
Hei kaikille. Ajattelin tänään taas purkaa hieman tunteitani ulos. Toivottavasti joku jaksaa kuunnella, tai jos vaikka löytyisi kohtalotovereita.
Olen siis aivan normaali nuori nainen. Kauniiksi kehuttu, normaalivartaloinen ja näin itserakkaana paskana voin sanoa olevani jopa ehkä vähän haluttu.
Olen tässä syksyn mittaan tutustunut erääseen komeaan miekkoseen, pintapuolisesti tavalliseen tallaajaan. Mutta se, mikä tekee hänestä erikoisen, on hänen luonteensa. Todella symppis, nöyrä mutta ei alistuva, vahva ja itsevarma (mutta ei leukailija). Kertakaikkisesti, en ole koskaan aikaisemmin törmännyt vastaavaan, enkä varmaan tule törmäämäänkään. Aivan uskomaton luonne. Juuri tälläistä olen etsinyt.
Aluksi tapailimme vain ystävinä, mutta vähitellen hän alkoi osoittaa kiinnostuksen merkkejä muissakin merkeissä. Ja sehän sopi minulle, tapailimme silloin tällöin, ja hän oli maailman ihanin ihminen. Mutta yhtäkkiä siihen tuli loppu. Hän rupesi kuulostamaan surulliselta (tai jopa kyllästyneeltä), ei vastannut puheluihini tai tekstiviesteihin eikä häneen saanut oikein mitenkään yhteyttä. Tämä toistui n. 5 kertaa. Aina sovimme ja taas näimme iloisessa mielessä, kunnes hän taas unohti minut.
Voitte uskoa, rakastuin korviani myöten vaikka tämä olikin aikamoista tunteiden vuoristorataa. Pari kuukautta sitte, hänen taas kerran unohdettua an minut, rupesin kysymään että mikä tässä oikein on vialla? Hän kiisti kaiken, sanoin kaiken olevan kunnossa.. kunnes myönsi, että haluaa olla vapaa. Tehdä mitä haluaa, mennä minne haluaa, tehdä juuri sitä mikä tuntuu hyvälle. Mutta minun olisi kuulemma sopeuduttava siihen. Olen jopa myöntänyt suutuspäissäni hänelle ihastukseni. Voisiko hän pelätä sitä? Tiedän hänet järkeväksi ihmiseksi, ja varmaan järkevästi seuransa valitseekin, mutta silti en ymmärtänyt miten tämä minuun liittyi..
Viikot kuluivat, kuulin hänestä yhä harvemmin. Silloin tällöin näimme, ja hän kohteli minua kuin prinsessaa! Kantoi ympäri asuntoaan, kiusoitteli leikkisästi... antoi nukkua kainalossaan. Melkein purskahdin itkuun, niin sekaisin olin tunteideni kanssa. MITÄ HÄN OIKEIN HALUAA???!! Tiedän ettei hänellä ole toista naista, mutta epäilen hänen ikävöivän kovin entistään...
Tässä sitä nyt ollaan, talvimasennuksen kourissa. En ole kuullut hänestä viikkoihin, tuskin tulen kuulemaankaan. Olen aivan epätoivoinen, enkä voi tehdä muuta kuin maata sängyssä, niin kovasti häneen rakastuin..
Mitä minä voin tehdä? Rakkaat siskot ja veljet, auttakaa. En jaksa tätä enää kauaa.. Tiedän etten voi ketään pakottaa rakastumaan itseeni, mutta miten helvetissä pääsen tästä yli...
HÄN on se kenet haluan. En ketää muuta nyt enkä koskaan. En pysty edes kuvittelemaan.
Tämäkin oli niin vaikeata purkaa sanoiksi, en pysty sanoin tunteitani kuvailemaan häntä kohtaan. Miksi hän tekee tämän minulle...
Sähköpostini on [email protected], kohtalotoveri ja muutkin saavat kirjoitella jos haluavat..
Hei kaikille. Ajattelin tänään taas purkaa hieman tunteitani ulos. Toivottavasti joku jaksaa kuunnella, tai jos vaikka löytyisi kohtalotovereita.
Olen siis aivan normaali nuori nainen. Kauniiksi kehuttu, normaalivartaloinen ja näin itserakkaana paskana voin sanoa olevani jopa ehkä vähän haluttu.
Olen tässä syksyn mittaan tutustunut erääseen komeaan miekkoseen, pintapuolisesti tavalliseen tallaajaan. Mutta se, mikä tekee hänestä erikoisen, on hänen luonteensa. Todella symppis, nöyrä mutta ei alistuva, vahva ja itsevarma (mutta ei leukailija). Kertakaikkisesti, en ole koskaan aikaisemmin törmännyt vastaavaan, enkä varmaan tule törmäämäänkään. Aivan uskomaton luonne. Juuri tälläistä olen etsinyt.
Aluksi tapailimme vain ystävinä, mutta vähitellen hän alkoi osoittaa kiinnostuksen merkkejä muissakin merkeissä. Ja sehän sopi minulle, tapailimme silloin tällöin, ja hän oli maailman ihanin ihminen. Mutta yhtäkkiä siihen tuli loppu. Hän rupesi kuulostamaan surulliselta (tai jopa kyllästyneeltä), ei vastannut puheluihini tai tekstiviesteihin eikä häneen saanut oikein mitenkään yhteyttä. Tämä toistui n. 5 kertaa. Aina sovimme ja taas näimme iloisessa mielessä, kunnes hän taas unohti minut.
Voitte uskoa, rakastuin korviani myöten vaikka tämä olikin aikamoista tunteiden vuoristorataa. Pari kuukautta sitte, hänen taas kerran unohdettua an minut, rupesin kysymään että mikä tässä oikein on vialla? Hän kiisti kaiken, sanoin kaiken olevan kunnossa.. kunnes myönsi, että haluaa olla vapaa. Tehdä mitä haluaa, mennä minne haluaa, tehdä juuri sitä mikä tuntuu hyvälle. Mutta minun olisi kuulemma sopeuduttava siihen. Olen jopa myöntänyt suutuspäissäni hänelle ihastukseni. Voisiko hän pelätä sitä? Tiedän hänet järkeväksi ihmiseksi, ja varmaan järkevästi seuransa valitseekin, mutta silti en ymmärtänyt miten tämä minuun liittyi..
Viikot kuluivat, kuulin hänestä yhä harvemmin. Silloin tällöin näimme, ja hän kohteli minua kuin prinsessaa! Kantoi ympäri asuntoaan, kiusoitteli leikkisästi... antoi nukkua kainalossaan. Melkein purskahdin itkuun, niin sekaisin olin tunteideni kanssa. MITÄ HÄN OIKEIN HALUAA???!! Tiedän ettei hänellä ole toista naista, mutta epäilen hänen ikävöivän kovin entistään...
Tässä sitä nyt ollaan, talvimasennuksen kourissa. En ole kuullut hänestä viikkoihin, tuskin tulen kuulemaankaan. Olen aivan epätoivoinen, enkä voi tehdä muuta kuin maata sängyssä, niin kovasti häneen rakastuin..
Mitä minä voin tehdä? Rakkaat siskot ja veljet, auttakaa. En jaksa tätä enää kauaa.. Tiedän etten voi ketään pakottaa rakastumaan itseeni, mutta miten helvetissä pääsen tästä yli...
HÄN on se kenet haluan. En ketää muuta nyt enkä koskaan. En pysty edes kuvittelemaan.
Tämäkin oli niin vaikeata purkaa sanoiksi, en pysty sanoin tunteitani kuvailemaan häntä kohtaan. Miksi hän tekee tämän minulle...
Sähköpostini on [email protected], kohtalotoveri ja muutkin saavat kirjoitella jos haluavat..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, viestisi oli melkein kuin minun suustani, tosin minun tarinani on melkoisen säälittävä.. Tapasin miehen noin vuosi sitten, juhlimme aina yhdessä noin puolen vuoden ajan, siis emme menneet suutelua pidemmälle, kunnes hänen ex-tyttöystävänsä haamu rupesi kummittelemaan välillämme, kuin tuli puheeksi että tapaisimme muuten kuin juhlinnan merkeissä. Hän ikävöi tätä tyttöä, siitä olen varma, vaikka hän sen kiistikin. Olin jo kuitenkin puolen vuoden ajan kiintynyt herraan niin kovin, että ajattelin päästää irti ennen kuin satuttaisin itseäni pahemmin. Hän ei kuitenkaan palannut entisensä luokse, mutta jatkoi kuitenkin villin poikamiehen elämää, eikä ottanut minuun mitään yhteyttä. Melkein koko kesän itkin miehen perään, kunnes hän oli ohimennen nähnyt minut, ja kaivanut jostain numeroni esille. Hän soitti ja sanoi haluavansa tavata, "normaali ihmisen tavoin", ja tottakai suostuin! Mutta miten kävikään, kun meidän piti tavata, ei ollutkaan herra päässyt juhlimisesta mihinkään.. Sama meno jatkoi syksyn, hieman intiimimmin, mutta en halunnut lopettaa juttua koska huomasin olevani jo niin miehen pauloissa etten suinkaan olisi voinnut olla ilman häntä.. Haluan korostaa, että minulla ei ole mitään juomista vastaan, juon ehkä melkein useammin kuin tämä mies, mutta pointtini oli se että olisin halunnut tietää merkitsenkö miehelle mitään selvinpäin. Tuli sitten hetki jolloin minunkin pinnani katkesi, kysyin mieheltä suoraan mitä hän minusta haluaa; hän sanoi minun olevan ihana ihminen jonka kanssa halusi viettää aikaa, mutta ei ollut valmis seurustelemaan, mutta kuitenkin tekemään kaikkea muuta. Juttumme jatkui hieman,kunnes kuulin tutultani hänen olevan myös juhliessa muualla, muiden naisten kanssa. Pistin jutun poikki, sanoen että etsin jotain vakaampaa kuin häntä jolle vapaa suhde on ok. Kuukauden kuluttua hän otti yhteyttä selvinpäin ja tuli luokseni, kertoen ettei hänellä ollut muita ja ettemme seurustelleet, mutta haluaisi jatkaa siitä mihin jäätiin, vaikkakaan hän ei tiennyt edelleen haluaako vakituiseen suhteeseen. Kerroin kuinka minuun oli sattunut, ja kuinka haikailin ja haikailen edelleen hänen peräänsä ja annoin kuitenkin pakit. Pyysin että olemme kavereita ainakin niin kauan että hän on selvittänyt ajatuksensa. Hän suostui tähän, mutta pelkään että emme osaa olla vain ystäviä, rakastan tätä renttua, ja tiedän että hänen elämässään on paljon asioita jotka vaikeuttavat hänen seuraelämäänsä ja jotka hänen tulisi ratkaista, mutta silti haluaisin itsekkäänä hänen tekevän päätösen minun suhteeni pian. En tiedä miten osoitan kaveruuttani vuoden säätämisen jälkeen, soittelen ja pyydän kahville kuin mitään ei olisi ollutkaan? Tiedän etten vastannut kysymyksiisi, mutta tekstissäsi oli jotain niin tuttua, niin halusin kertoa minun tarinani. Kiitos.