Polttoainevero

Jaa näyttäs olevan taas pottoaineen hinta huipussaan ja kaikki hinnat nousee kuljetuksien kallistumisen myötä. Asun pohjoisessa ja täällä työmatkat ovat pitkiä niin tahtoopa välissä tulla mieleen että onko tämä enää kannattavaa, mutta eihän se siellä Helsingissä tunnu niinkään pahalta kun ei välttämättä tarvi autoa. Helppohan siellä on herrojen veroja suunnitella ja ajaa verorahoilla taksilla. Menis edes nekin rahat tienhoitoon mutta tuntuu ainakin täällä olevan tiet siinä kunnossa että eipä näy verotulot tännepäin keräytyvän sitten vähääkään. Päinvastoin, rautatiekin suunitellaan rullata.
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

loput puoluetukeen ja EU :n kassaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mxxw kirjoitti:

Jaa näyttäs olevan taas pottoaineen hinta huipussaan ja kaikki hinnat nousee kuljetuksien kallistumisen myötä. Asun pohjoisessa ja täällä työmatkat ovat pitkiä niin tahtoopa välissä tulla mieleen että onko tämä enää kannattavaa, mutta eihän se siellä Helsingissä tunnu niinkään pahalta kun ei välttämättä tarvi autoa. Helppohan siellä on herrojen veroja suunnitella ja ajaa verorahoilla taksilla. Menis edes nekin rahat tienhoitoon mutta tuntuu ainakin täällä olevan tiet siinä kunnossa että eipä näy verotulot tännepäin keräytyvän sitten vähääkään. Päinvastoin, rautatiekin suunitellaan rullata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu