Ei ikinä enää

Espooseen ei pidä mennä katsastamaan, saa muka bonusta, joo tuli bonusta. Ihan oli oudot jutut, mitkä muissa katsastuskonttoreissa läpi ihan OK. Jarruja eivät myöskään osanneet mitata, hylkäsivät, muka takana liian suuri ero. Korjaamolle, mittasivat, ei toimenpiteitä jarrut kunnossa. Uudestaan k.konttuurille, sanovatten jarrut samanlaiset kuin viime kerrallakin, liian suuri ero.
Korjaamolle, jarrut hyvät. Otanpa alusta, A-katsastukseen jonotukseen ja läpi, jarrut kunnossa, ero hyvin pieni.
192517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

...että korjaamon testaaja osaa asian paremmin kuin katsastusmies? Katsastusasemien dynamometrit kalibroidaan useita kertoja vuodessa ja samalla asemalla on useita laitteita joiden tuloksia voi verrata keskenään. Katsastusmies on saanut koulutuksen dynamometrin käyttöön.Korjaamoilla ei ole mitään velvollisuutta eikä monesti haluakaan tarkistaa laitteidensa näyttöjä. Autokorjaamoilla työskentelee usein täysin alan koulutusta saamattomia henkilöitä. Jotkut osaavat lukea mittareita jotkut eivät. Jos ammattitaitoinen ja kokenut katsuri haluaa hylätä vittumaisen asiakkaan auton tahallaan hän pystyy tekemään sen muutenkin kuin lukemalla väärin mittareita.

Äänestä
  • Eli, voitko kertoa.

    Kummalla konttorilla ei osattu käyttää jarrrutesteriä ?

    Äänestä

täytyy pysyä sallitun rajoissa kaikilla jarruvoimilla. Voi olla, että esim. korjaamolla oli niin kuluneet dynamometrin telat, ettei suuremmilla jarruvoimilla saatu mitattua ennen dynamometrin lukkiutumista.

Äänestä
  • Tarkoitatko että A-Katsastuksessa ei jarrudynot olisikaan kunnossa, tais lukutaitos saada aika huonot arvosanat,takistutappas ne konees ennenku joku tulee sen tekemään ilman pyytämättä.

    Äänestä

Mitä lie tarkoittaa tuo "ei toimenpiteitä".

Tuossa voi olla esim. sellainen tilanne, että ensimmäisellä asemalla käytäessä takajarrut ovat olleet käytännössä käyttämättömät, jolloin ne eivät yleensä toimi ainakaan hyvin. Kun takajarrujen toimintaa on sitten urakalla ihmetelty ja testailtu, ovat osat saattaneet lähteä liikkeelle ja kitkapinnat puhdistua, jolloin jarrut ovat sitten toimineet.

Tuolle korjaamon mittaukselle en pelkän nettikirjoituksen perusteella anna juurikaan arvoa. Niitä mittauksia ja mittalaitteita on korjaamoilla niin kovin eri tasoisia.

Äänestä
  • On se hyvä, että ainakin yhdellä on luja luottamus kaikkien katsastuskonttoreiden ammattitaitoon ja laitteiden toimivuuteen.

    Hyvin selitetty, tavallaan. Väärin menee kuitenkin.

    Äänestä

  • Väärin menee kirjoitti:

    On se hyvä, että ainakin yhdellä on luja luottamus kaikkien katsastuskonttoreiden ammattitaitoon ja laitteiden toimivuuteen.

    Hyvin selitetty, tavallaan. Väärin menee kuitenkin.

    Upeasti perusteltu!

    Voisitko kuitenkin hieman valottaa, mitä tiedät ko. nimim. pesämunan kertomasta tapauksesta?

    Äänestä

  • Kallevillejalmari kirjoitti:

    Upeasti perusteltu!

    Voisitko kuitenkin hieman valottaa, mitä tiedät ko. nimim. pesämunan kertomasta tapauksesta?

    Joku voisi kysyä sinulta samaa...

    Äänestä

  • hyvä selitys kirjoitti:

    Joku voisi kysyä sinulta samaa...

    Vastasin yleisellä tasolla. Sellaisen kirjoittajalta ei voida edellyttää yksittäitapauksen tuntemista.

    Nimim. "Väärin menee" antoi ymmärtää tietävänsä, että olen väärässa tässä nimenomaisessa tapauksessa. Hän ei ole vielä viestiini vastannut.

    Äänestä

  • Kallevillejalmari kirjoitti:

    Vastasin yleisellä tasolla. Sellaisen kirjoittajalta ei voida edellyttää yksittäitapauksen tuntemista.

    Nimim. "Väärin menee" antoi ymmärtää tietävänsä, että olen väärässa tässä nimenomaisessa tapauksessa. Hän ei ole vielä viestiini vastannut.

    "Vastasin yleisellä tasolla. Sellaisen kirjoittajalta ei voida edellyttää yksittäitapauksen tuntemista.

    Nimim. "Väärin menee" antoi ymmärtää tietävänsä, että olen väärässa tässä nimenomaisessa tapauksessa. Hän ei ole vielä viestiini vastannut."

    Sinä esitit arveluita.

    Hyvä tietää, että ne eivät koskekaan tätä nimenomaista tapausta.

    Silloinhan olet väärässä.
    Kuten muissakin arveluissa.

    Kerro sitten ko. tapauksesta tarkemmin. Muutenhan väitteesi siitä, että olisin väärässä, ei perustu mihinkään muuhun kuin arveluihisi.

    Äänestä

  • Kallevillejalmari kirjoitti:

    Kerro sitten ko. tapauksesta tarkemmin. Muutenhan väitteesi siitä, että olisin väärässä, ei perustu mihinkään muuhun kuin arveluihisi.

    "Vastasin yleisellä tasolla. Sellaisen kirjoittajalta ei voida edellyttää yksittäitapauksen tuntemista"

    Itse en arvellut mitään. Kiistin vain sinun esittämäsi arvelut. Huomaako virkamies eron ?

    Äänestä

  • teet sen itse kirjoitti:

    "Vastasin yleisellä tasolla. Sellaisen kirjoittajalta ei voida edellyttää yksittäitapauksen tuntemista"

    Itse en arvellut mitään. Kiistin vain sinun esittämäsi arvelut. Huomaako virkamies eron ?

    Et ole kiistänyt tai arvellut mitään tässä keskustelussa, koska et ole edes osallistunut tähän keskusteluun aiemmin.

    Äänestä

  • Kallevillejalmari kirjoitti:

    Et ole kiistänyt tai arvellut mitään tässä keskustelussa, koska et ole edes osallistunut tähän keskusteluun aiemmin.

    No nythän mä vasta hokasin, että enhän mä ole edes osallistunut tähän keskusteluun aiemmin.

    Minkäs sille sitten voi ...

    Äänestä

Kannattaa kokeilla vanhalla romun näköisellä,mutta kunnossa olevalla koslalla katsastusta,että minkälaisella asenteella homma lähtee etenemään kun ko.ryskä ajetaan halliin.Sitten näet vaikuttaako autosi kunto vai pärstäkerroin lopputulokseen.Mulla kannatti kyllä,kun samat ns. "viat"hävisi itsestään (taka-akselivika)vietyäni sen takaveto riisikupin asemalle jossa olin toisen autoni käyttänyt monet kerrat(vm.93PG).Kys.taka-akseli vikainen katsuri on kunnostautunut lukemattomien asiakkaiden simputuksessa,enkä ole vielä kehujien kahvipöytään osunut,enkä aio ko.yrittäjän palveluihin aikaani ja rahojani hävittää.Asemalla taitaa muutenkin olla hiljaista koska vakimiehitys on tasan 1 toimisto työl.,joten jälkitarkastukin,jonka suuruus määräytyy vikojen lukumäärän mukaan on ihan mukava tulonlisä muun ryöstön lisänä.

Äänestä

sit itestään korjaantui. Ekalla kerralla ero mukamas 1,7/1,1 ja tokalla kerralla kuulemma sama. Siinä välillä korjaamolla en tiedä arvoja, hyvät oli kuulemma. Sitten pari päivää väiä, korjaamolla hyvät ja ei kun katsastukseen jossa arvot 1,1/1,0. Tässä mallissa on näköjään itsestään korjaavat jarrut.

Äänestä
  • Eikö mittausten välillä autolle tehty mitään? Eikö sillä edes ajettu ollenkaan?

    Äänestä

  • Kallevillejalmari kirjoitti:

    Eikö mittausten välillä autolle tehty mitään? Eikö sillä edes ajettu ollenkaan?

    Ei paljoa selvinny viestistä, mikä auto on kyseessä ja onko rumpu vai levyjarru... Naisilla on paha tapa painaa jarrua niin kevyesti että pala/kenkä lasittuu ja silloin jarru ei toimi niinkuin pitää...

    Äänestä

  • Rontto69 kirjoitti:

    Ei paljoa selvinny viestistä, mikä auto on kyseessä ja onko rumpu vai levyjarru... Naisilla on paha tapa painaa jarrua niin kevyesti että pala/kenkä lasittuu ja silloin jarru ei toimi niinkuin pitää...

    Ei jarrua pidä painaa kovempaa kuin on tarve. Satulat ja männät pysyy liikkuvampina kun jarruneste on vaihdettu ohjeiden mukaisesti (yleensä joka toinen vuosi, tai sitten vuosittain).
    Kyllä satuloitakin täytyy huoltaa (puhdistaa ja voidella liukupinnat). Eikä pyörän tarvi pyöriä kun reilu jarrun painelu antaa osille "jumppaa", joka saattaa jopa aukaista jumiintuneita osia.
    Jo ruostuneita levyjä ei yleensä saa jarruttelemalla puhtaaksi! Uskokaa jo!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pesämuna kirjoitti:

Espooseen ei pidä mennä katsastamaan, saa muka bonusta, joo tuli bonusta. Ihan oli oudot jutut, mitkä muissa katsastuskonttoreissa läpi ihan OK. Jarruja eivät myöskään osanneet mitata, hylkäsivät, muka takana liian suuri ero. Korjaamolle, mittasivat, ei toimenpiteitä jarrut kunnossa. Uudestaan k.konttuurille, sanovatten jarrut samanlaiset kuin viime kerrallakin, liian suuri ero.
Korjaamolle, jarrut hyvät. Otanpa alusta, A-katsastukseen jonotukseen ja läpi, jarrut kunnossa, ero hyvin pieni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu