Michael Mann ja The Keep

”THEY WERE ALL DRAWN TO THE KEEP.”
-
Intro.
Noin viikko sitten eräs asiakas vuokrasi John Carpenterin Assault On Precint 13-elokuvan ja huomatessani tämän, tunsin pakottavaa tarvetta mainita hänelle hänen tehneen loistovalinnan. Tämä johti pitkään keskusteluun niin Carpenterista, kuin hänen elokuvien musiikista. Se puolestaan johti keskusteluun Tangerine Dreamista ja heidän musiikistaan. Keskustelukumppanini mainitsi Tangerine Dreamin yhteydessä Michael Mannin elokuvan The Keep, jossa olisi erinomainen Tangerine Dreamin score. Sanoin että sehän on erinomainen elokuva, joka olisi mukava nähdä uudelleen. Keskustelukumppanini sanoi voivansa lainata kyseisen elokuvan minulle ja luonnollisesti totesin tähän että ”joo, okei.” Seuraavana päivänä tuosta keskustelusta hän toi minulle kyseisen elokuvan, joka yllätyksekseni ei ollutkaan se jonka luulin saavani nähtäväkseni. Olin nimittäin kuullut elokuvan nimen väärin ja oletin saavani Michael Mannin elokuvan Thief lainaksi, mutta sainkin samaisen ohjaanan elokuvan The Keep.
The Keep?
Michael Mann?
Mikä hittoa se on?
En minä mitään tuonnimistä elokuvaa muista ennen nähneeni. Joten aloin olemaan hyvinkin innoissani saatuani käsiini elokuvan, jonka ei vain ollut ohjannut yksi nykyelokuvan lahjakkaimmista ohjaajista, mutta että kyseinen elokuva sisältäisi vieläpä musiikin eräältä suosikiltani, Tangerine Dreamilta. Kotiin päästyäni oli ensin pakko etsiä pohjatietoa The Keepista, vaikka kenties fiksumpaa olisi ollut ensin katsoa elokuva ja vasta sitten katsoa mitä elokuvasta kerrotaan. Se mitä elokuvasta kerrotaan on tuttua tavaraa muunmuassa Kleopatran, tai David Lynchin Dyynin ja monen muun elokuvan kohdalla. Eli että kyseessä on suuri epäonnistuminen ja itse elokuvan tekijätkään eivät mielellään tunnu haluavan palata puheissaan juuri siihen kyseiseen elokuvaan. On jälleen käynyt niin että studio on leikellyt elokuvan tuottokuvitelmiensa mukaisesti ja ohjaajan oma visio on työnnetty syrjään. Joka puolestaan on johtanut siihen että alkuperäisen tarinan kirjoittanutkin henkilö haukkui julkisesti lopputulosta. Joten saamieni ennakkotietojen mukaan odotettavissa olisi sekasortoinen ja hävettävän huono elokuvan irvikuva. Päinvastoin.
Tänään minä viimein katsoin elokuvan.
Lukematta alkuperäisteosta en uskalla sanoa onko tarinaa oikeasti muutettu ja kuinka dramaattisesti, vaan minulle Mannin The Keep tässä näkemässäni muodossa on se ”alkuperäinen.” Ja se mitä se ei ole, on epäonnistunut. Kyseessä on nimenomaan onnistunut, erittäin vahvasti tunnelmallinen kauhuelokuva.
-
Tosin on myönnettävä että muutama asia varmasti vaikuttaa mielipiteeseeni:
A. Se etten tuntenut elokuvaa aiemmin.
B. Se että ennen elokuvaa lukemani pohjatiedot latistivat ennakko-odotuksiani, joten en ollut äärimmäisen kriittinen elokuvaa katsoessani.
C. Kaikkien näiden nykyisten pandasilmäkauhisteluiden ja verimössöjen joukossa on hienoa nähdä elokuva kauhugenrestä joka tuntuu uudelta, eikä koeta aliarvioida katsojaa. Vaikkakin tämä ”uutuus” sattuukin olemaan vuodelta '83.
-
Hyvin palasiksi pilkottuna tarina on seuraavanlainen: Ääliöt vapauttavat muinaisen pahan joka aikoo pistää maailman säpäleiksi, kunnes hyvyys pistää vastaan.
-
Hieman pidemmin tarina on samaa varioivien ja huonojen The Cave-oksetusten sijaan hieman paremmin hallussa pysyvä:
Joukko natseja lähetetään ottamaan asuinpaikakseen Romaniassa sijaitsevan linnan (The Keep) joka on vuosia ollut tyhjillään asukkaista. Paikallisten uskomusten mukaan siellä ei vain yksinkertaisesti saa asua ja linnaa sukupolvesta toiseen vartioinut perhe kertoo yksiselitteisesti Jürgen Prochnowin johtamalla natsijoukolle, että kukaan ei saa asuttaa linnaa. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Prochnow vakuuttaa kyläisille, että he eivät aio mitenkään häpäistä linnan arkkitehtuuria, tai kyläläisten uskomuksia, he aikovat olla niin hienotunteisia kuin vain voivat. Prochnow varoittaa sotilaitaan, että tänne ei tultu ryöväämään ja mellastamaan, vaan asumaan. Luonnollisesti joukossa on myös mätiä omenia ja kaksi natsia on todennut että koska seinillä on hopeisiä ristejä, niin myös niiden takana, suljetussa huoneessa on jonkinlainen aarre vain odottamassa sen ottajaa. Nämä kaksi natsia rupeavat murtamaan seinää yön pimeydessä ja huomaavat sen takana olevan tunnelin ja tunnelin päässä avautuu linnan takana oleva jättimäinen onkalo. Tietämättään onkalo on demoni Molasarin vankila ja niin ristit kuin linnakin on rakennettu vain pitääkseen Molasar vankina. Näiden kahden natsin ansiosta Molasarin voima vapautuu ja natseja rupeaa kuolemaan ahkerasti. Tieto kylässä kuolleista natseista leviää nopeasti ja paikalle lähetetään Gabrien Byrnen esittämän natsipäällikön johtama erikoisryhmä ottamaan tilannetta haltuunsa. Byrne on vakuuttunut siitä että partisaanikapinalliset ovat natsikumppaneiden kuolemien takana ja Byrne teloituttaa kyläläisiä, koska uskoo näiden vain piilottelevan oikeita syyllisiä. Prochowin vakuuttelut siitä että kyläläiset ovat viattomia kollegojen kuolemiin, kaikuvat kuuroille korville. Ian McKellenin esittämä natsien hirmuvainon uhriksi joutunut mies, saa selville että kuolemien takana on Molasar ja pyytää Molasaria poistamaan Byrnen edustama natsivitsaus kylästä. Vaikka linna on avattu Molasarille, ei hän pysty poistumaan linnasta ennen kuin hänen estäjänään oleva talismaani on vielä siirretty muualle ja Molasar lupaakin auttaa McKelleniä, jos tämä puolestaan lopullisesti vapauttaa Molasarin. Samanaikaisesti alueelle on myös saapunut Scott Glennin (kirjaimellisesti) hehkuvasilmäinen muukalainen, josta myös Byrne kiinnostuu. Kuka on tämä henkilö joka puhuu vähän, jota kukaan ei tunne, mutta joka osoittaa kiinnostusta nimenomaan The Keepiin. Glenn lienee yksi niistä aiemmin mainituista partisaaneista ja hänet kannattaakin tapattaa samantien. Myös Prochnow kokee loppunsa, sillä tässä maailmassa ei ole sijaa hyväsydämisille natseille. Byrne löytää Molasarin ja kokee kuinka oma elämä katoaa parempiin suihin. Ja myöskin McKellen tulee huomaamaan että pahiksiin ja varsinkin pahisdemoneihin ei ole luottamista, kun McKellen huomaa olevansa tappamassa tytärtään päästääkseen Molasarin vapauteen. Mutta mystinen muukalainen, Glenn on kaikkea muuta kuin kuollut. Ja vaikka emme katsojina edelleenkään tiedä Glennin esittämän hahmon alkuperää, tai mitään muutakaan hänen elämäntarinastaan, ainakin joku tunnistaa hänet. Sillä Molasar toteaa ääni väristen Glennin nähdessään ”you?” ja kohta onkin Glenn iskemässä valokeihästään Molasarin lävitse ja työntämässä pahuutta takaisin kivivankilaansa. Vielä on kuitenkin yllätys odottamassa Glennia ja hän ei tule pitämään siitä.
-
Elokuva ei missään nimessä ole virheetön. On nimittäin helppo nähdä missä kohdin studio on puuttunut elokuvan kulkuun. Aluksi nimittäin elokuvaa kasvatetaan hyvin hienovaraisesti vihjaillen, mutta loppu kaahataan läpi liian suurella vauhdilla. Joten selkeästi suurin osa leikkauksista on koskenut elokuvan loppupuolta, mitä ilmeisemmin siitä syystä että elokuvan lopusta saataisiin energisempi. Harvoin ajattelee niin että elokuva kaipaisi lisäminuutteja. Etenkin kun ottaa huomioon kuinka moni nykyelokuvista olisi selkeästi toimivampi ilman niitä minuuteja jotka olivat näemmä syystä poistettu teatteriversioista. Mutta The Keep kaipaisi noin puolisen tuntia lisää tavaraa, jotta sen tarina saisi enemmän selkeyttä kuljetuksensa osalta. Tosin, jos tämä pitää paikkaansa...
”The video run time of 1:37 is thought to be a studio-ordered cut against the wishes of Michael Mann. His cut of choice is speculated to be in the three to four hour range.” -Wikipedia.
...niin elokuvasta puuttuu näemmä kokonainen elokuva sen sisältä. Vaikkakin epäilen että tuosta pituudessa olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Myöskin Mannin jatkuvasti käyttämät dramaattiset hidastukset heikentävät tarinan kulkua ja alkavat jatkuvana syöttönä tullessaan parodioimaan itseään.
Vastaavasti yleisesti miinuksena pidetty loppuhuipennus on sitävastoin parempi kuin mitä alkuperäinen tarina esittää. Muunmuassa The Keepin kirjoittanut F. Paul Wilson on kritisoinut elokuvan loppuratkaisua, mutta koska elokuvan loppuratkaisu on erilainen kuin kirjaversion, on loogista päätellä että tarinan kirjoittajana F. Paul Wilson saattaa olla vain liian lähellä nähdäkseen muuta ratkaisua kuin omansa oikeaksi. (Ajatellaan vaikka kuinka arvostettu elokuva Hohto on ja kuinka Stephen King on sitä julkisesti kritisoinut.)Wikipediassa olevan tiedon mukaan pääsyy elokuvan loppuratkaisuun löytyy siitä, että efekteistä vastannut henkilö oli kuollut kesken elokuvan teon ja siksi loppua oli yksinkertaistettu. Alkuperäinen mittava lopputaisto ilmassa ja maalla päätyi elokuvaan muodossa joka on askeettisempi ja tylympi. Etenkin elokuvan ratkaisu jossa Molasarin takaisin vankeuteensa pakottava Scott Glenn joutuu vedetyksi itse mukaan Molasarin vankilaan on hieno veto. Scott Glenn kylläkin voittaa pahuuden, mutta joutuu maksamaan siitä hintana itsensä ikuiseen vankeuteen. Nimenomaan se on nerokas ajatus että jos Molasar on llut vankilassaan vain odottamassa ja mitä ilmeisemmin Scott Glenn on jonkinlainen yliluonnillinen hahmo, niin voidaan olettaa hänenkin jäävän tavallaan vain lukkojen taakse odottamaan. Mahdollinen ikuisuus tiedostaen oma olemassaolo, mutta kykenemättä tehdä yhtikäs mitään.
Itselleni henkilökohtaisena kokemuksena pidän suurimpana miinuksena The Keepissa sitä etten ollut nähnyt sitä pentuna, sillä tämä on juuri sellainen elokuva joka olisi taatusti muksuna pelottanut hysteerisesti. Nyt kun pelottavampaa on nähdä Sarah Jessica Parker televisiossa, niin The Keep on enemmänkin muistutus hyvästä kauhusta, kuin enää oikeasti nykyminää pelottava.
Gabriel Byrne istui kuin valettu natsirooliinsa ja The Keep oli erinomainen muistutus siitä kuinka hyvä näyttelijä Jürgen Prochnow voi ollakaan, kun vain oikea rooli ja elokuva osuvat kohdalle. Scotte Glenn oli nyt siinä ja siinä, oliko hänen työnsä hyvää vai ei. Glennin nimitääin tarvinnut elokuvan aikana juuri muuta tehdä kuin olla turpa rullalla ja näyttää synkältä, mutta vika ei selkeästikään ole itse näyttelijässä vaan roolihahmossa. Clint Eastwood teki pitkälti samaa hahmoa Leoneissa, sillä erotuksella, että blondie sai olla enemmän pilke siläkulmassa, kun Glenn joutui olemaan vain mystinen.
Molasar oli aivan helvetin tyylikäs ilmestys. Vähän kuin Chernabog Fantasiasta. Ja vaikka kyseessä on varmasti ollut osittain budjettikysymys, niin on hienoa että Molasaria esiteltiin pitkään vain valoina, savun peitossa, tai muulla tavoin verhottuna. Ja päinvastoin kuin nykyelokuvissa, joissa pitää kaikki ökkömönkiäiset näyttää kokonaan ja kokoajan, niin The Keepin vahvuuksia onkin sen alkupuolen vihjailevaisuus. Olkoonkin että jos Mann tekisi elokuvan nyt, niin Molasar saattaisi twistata näkyvästi heti alusta alkaen, niin aiemmat rajoitukset ovat olleet elokuvalle vain hyvästä. Sillä myönnettäköön että van der graaf-efektit mitä The Keepissa näkyvät ovat piirrettyinä aika hölmön näköisiä, jopa silloin kun itse asettuu mielessään katsomaan elokuvaa tekoaikaansa. Valot ja varjot, savut ja sykkyrät kylläkin ovat tosi nättejä.
-
Elokuva tässäkin ns. ”raiskatussa” muodossaan on hyvin suositeltava etenkin heille jotka rakastavat John Carpenterin elokuvia ja etenkin hänen elokuvaansa Prince Of Darkness.
Teille jotka etsitte kauhultanne Hostel-henkeä, ei kenties The Keep anna mitään muuta kuin suht' funkyt efektit nykymittapuulla.
-
Lisätietoa elokuvasta kannattaa etsiä seuraavalta fanisivustolta:
http://www.the-keep.ath.cx/default_en.htm
Melkein voi sanoa että mitä sieltä ei löydä, ei tarvitse tietääkään.
-
Outro.
Syy miksi kerroin intro-osuuden oli siinä, että olen hyvin kiitollinen siitä että tätä kautta sain nähtäväkseni elokuvan, josta pidin kovasti ja mielestäni oli oikeutettua kirjata ylös se tie mitä kautta The Keep tuli käsiini. Etenkin kun nämä tälläiset seikat tekevät elokuvasta tärkeämmän. Se on kuitenkin niin helppoa valita vuokraamosta leffa sillä perusteella että ”no, toi on saanut hyvät arvostelut” tai ”no, toi on hyvä näyttelijä.” The Keep sai seurakseen sentään muutakin tarinaa kuin vain itsensä.
Ja tottavie, Tangerine Dreamin musiikki istui elokuvaan kuin potku kelleille
-
The Keep
http://imdb.com/title/tt0085780/
Shittiä The Keepista (musiikki ei kuitenkaan ole Tangerine Dreamia)
http://youtube.com/watch?v=JIbaho0n0Ls&feature=related
-
Koska minulle ei ole The Keepin soundtrackia, niin tätä tehdessä soi toinen Tangerine Dream soundtrack... Firestarter.
1538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vähän turhan pitkä arvostelu yhdestä vaivaisesta elokuvasta, olkoonkin vaikka ohjaaja on M. Mann. Tekstin tiivistäminen ei olisi ollenkaan huono teko.

Tangerine Dream kolahti nuorena, mutta ei sitä tylsää sontaa jaksa enään kuunnella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

trentonoir kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu