Perussuomalainen aate, pienen ihmisen etujen ajaminen, ei ole poistunut aatemaailmastani. Helsingissä asiat vain eivät ole hyvin...
Vuotan
Uimis
10876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Isot pojat leikkii isojen poikien leikkejä;
pienet ihmiset pysyköön hiekkalaatikoillaan!
ja valtaa, mihin tarvitaan pientä ihmistä? No, ehkä hyödylliseksi idiootiksi eduskuntavaaleihin 2010. Siihen asti köyhät, soromnoo!
Yritysjohtajan ääni painaa ihan saman verran kuin työttömyyseläkeläisenkin.
Osoite voi kuitenkin olla täysin eri puolue.
Kumpia on seuraavissa vaaleissa enemmän:
johtajia vai syrjäytyneitä?
Mitä kertovat kaikki metsäteollisuuden irtisanomiset?
Montako johtajaa sai potkut, montako duunaria?
Ammattiliittojenkin johtajat vain porskuttaa komeilla palkoilla demarien tuella - miksei liittojenkaan johtopallit heilu epäonnistuneen työn johdosta?
Onhan nekin luottamustehtäviä, ei vakituisia virkoja.
Helsingissä asiat ovat parantuneet huimasti sen jälkeen kun Uimis joutui KPS:ssä paitsioon ja Perussuomalaisen puolueen kannatus oikeni nousuun Uimiksen aikaansaaman hallitsemattoman syöksykierteen jälkeen.
Kuin koskaan. Puuteriperseet tappelevat keskenään.
Helsingin asiat ovat loisavassa mallissa. KPS on syrjäyttänyt häirikkö Uimiksen ja siirtynyt tehdyllä sopimuksella yksimielisyyden vallitessa samaan ruotuun Helsingin piirihallituksen kanssa.
Joka muuta väittää puhuu paskaa.
On Hesan ykkösehdokas. Hän saattaa päästä täyte-ehdokkaiden avulla roturintamasta läpi.
Helsingissä ei ole ykkösehdokasta, vaan kaikki ehdokkaat lähtevät samalta viivalta, kuten yhdistyslaki edellyttää.
Uimis saa vuottaa vaikka saturinsessan sata vuotta, sillä kerran eronnutta ei ennää puoluveeseen huolita.
Siitä muodostui tämän pienen ihmisen lorun loppu.
TOIVOA hei hei Luimis.