Intia, Goa+ lapset sekä lasten malaria lääkitys

Onko kellään kokemuksia Goasta ja sinne lasten kanssa matkustamisesta? Entäs lasten malaria lääkitys, mitä olette käyttäneet?
Lainaa
4756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moikka! oltiin joulun aikaan 3 viikkoa Intiassa, etelä-goalla Dona sylvia hotellissa. Tätä paikkaa voin todella suositella lasten kanssa. Paikka on todella siisti rauhallinen ja se että hotellissa on täysihoito on helppoa lasten kanssa. Siellä oli joka ilta buffet josta sai lapsille ruokaa otettua, juuri sitä mikä heille maistuu. Niin ja hotellissa oli taivaallista jätskiä, se tehtiin siellä itse. Samoin hotelli alue on turvallinen aidattu alue. Me syötiin Lariam kuuri, en huomannut että lapselle olisi kuurista tullut yhtään mitään. Meille aikuisille Lariam vaikutti siten että näki ihan hirveesti kaikenlaisia hulluja unia. Pohjois-goalla käytiin ostoksilla, siellä meno oli paljon "hurjempaa" kuin etelässä, mutta tietysti hotelleista en tiedä. Etelä-Goan rannat ovat mahtavat, ihanaa hiekkaa paljon tilaa.

Äänestä

heippa, olimme 2 vuotta sitten 11 ja 13 vuotiaiden kanssa ja nyt lähdemme uudelleen. Matka sujui loistavasti ja jos jotain vaivoja tulee ota yhteys lääkäriin heti. itse sain mahavaivoja ja sairastin vain 4 tuntia kun lääkäri tuli hotelliin antoi dropit minulle ja vielä varmuuden vuoksi lapsillekin . Maksoi kaikkineen 20 euroa eli ei mitään. Malarialääkitystä emme ottaneet silloin emmekä ota nytkään koska on niin kova kuuri. Asuimme pohjois-goalla hotellissa. 2 makkaria ja toimi tosi hyvin.(royal goan beach club) vuokrattiin taksi ja omaa kuski ja reissattiin ympäri maakuntaa ilman ongelmia.(halpaa ja kuski puhu enkkua) upea loma. sinne vaan. Parempi paikka mielestäni kuin on thaimaa.

Äänestä
  • Koska olemme menossa tuohon ihan samaan hotelliin Royal Goan Beach Club. Onko hotellissa hyvä ruoka? Entä onko ihan lähellä ruokapaikkoja? Onko alueella niin paljon toimintaa, että voi ajatella viettävänsä lähes koko loman lähinurkissa?
    Meidän on lapset vielä sen verran pieniä, että ei kauheasti päästä liikkumaan ja retkille, kun heitä kiinnostaa enemmän vesileikit, niinpä lomaa vietetään aika paljon siinä uima-altaan liepeillä. Jossain joku tuosta nimenomaisesta hotellista sanoi, että ruoka ei ole kummoistakaan, mutta hyvää itse tehtyä jäätelöä on tuolla hotellissa, mutta se onkin ollut ainoa kommentti, jonka olen löytänyt. Kyllähän sen tietysti paikan päällä näkee sitten, mutta ainahan se on mukava etukäteen jo "haistella ilmaa". Eli jos viitsit vielä kertoilla hotellista, niin olen suuresti kiitollinen!

    Äänestä

  • Ekaa kertaa Intiaan kirjoitti:

    Koska olemme menossa tuohon ihan samaan hotelliin Royal Goan Beach Club. Onko hotellissa hyvä ruoka? Entä onko ihan lähellä ruokapaikkoja? Onko alueella niin paljon toimintaa, että voi ajatella viettävänsä lähes koko loman lähinurkissa?
    Meidän on lapset vielä sen verran pieniä, että ei kauheasti päästä liikkumaan ja retkille, kun heitä kiinnostaa enemmän vesileikit, niinpä lomaa vietetään aika paljon siinä uima-altaan liepeillä. Jossain joku tuosta nimenomaisesta hotellista sanoi, että ruoka ei ole kummoistakaan, mutta hyvää itse tehtyä jäätelöä on tuolla hotellissa, mutta se onkin ollut ainoa kommentti, jonka olen löytänyt. Kyllähän sen tietysti paikan päällä näkee sitten, mutta ainahan se on mukava etukäteen jo "haistella ilmaa". Eli jos viitsit vielä kertoilla hotellista, niin olen suuresti kiitollinen!

    Kerro taksien hinnoista tuosta hotellista ja mitä reissuja teitte?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lasten kanssa matkalle kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia Goasta ja sinne lasten kanssa matkustamisesta? Entäs lasten malaria lääkitys, mitä olette käyttäneet?
Lainaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu