Mä oon 13 vuotias tyttö. Oon seiskaluokalla. Heti ensimmäisellä kouluviikolla ylästeella mua ahisti. Luulin, että se olisi ollut vaan väliaikaista, mutta tälläkin hetkellä itken. Aamut ja sunnuntait ovat pahimpia.
Olen kertonu tästä pahasta olosta äidileni, mutta hänen mielestä vatvon tässä pahassa olossa, ja että voisin ajatella positiivisesti ja kaikki olisi hyvin. Isosiskonikin tietää ahistuksesta ja on luvannut kuunnella minua aina kun on asiaa, mutta kun yritän aloittaa keskustelun, hän vaihtaa puheenaihetta tai on muuten välinpitämätön. Myös eräs ystäväni joka on minua 3 vuotta vanhempi tietää vähän asiastani.
Mielestäni koulukuraattorille meno olisi turhaa, sillä miten hän voisi auttaa, jos kerta ei ole puhuminen auttanut, vaikka olen kolmelle ihmiselle kertonut?!
Nykyään itken koko ajan. Paitsi tietysti koulussa ja muiden ihmisten edessä. Vain kotona kun olen yksin, tai kun joku on kotona, menen kylpyhuoneeseen itkemään. Joskus äitin ihmettelee, että mitä tein siellä, mutta lähden vain omaan huoneeseeni. Ystävilleni en voi kertoa pahasta olostani, sillä olen heidän edessään vahva! En halua murtua heidän edessään.
Olen miettinyt, että onko tämä masennusta vai pelkkää ahdistusta?! Sinäänsä ahdistusta, muttakun tämä olotila on jatkuvaa..
Kiitos jo etukäteen apua antaville
Olen kertonu tästä pahasta olosta äidileni, mutta hänen mielestä vatvon tässä pahassa olossa, ja että voisin ajatella positiivisesti ja kaikki olisi hyvin. Isosiskonikin tietää ahistuksesta ja on luvannut kuunnella minua aina kun on asiaa, mutta kun yritän aloittaa keskustelun, hän vaihtaa puheenaihetta tai on muuten välinpitämätön. Myös eräs ystäväni joka on minua 3 vuotta vanhempi tietää vähän asiastani.
Mielestäni koulukuraattorille meno olisi turhaa, sillä miten hän voisi auttaa, jos kerta ei ole puhuminen auttanut, vaikka olen kolmelle ihmiselle kertonut?!
Nykyään itken koko ajan. Paitsi tietysti koulussa ja muiden ihmisten edessä. Vain kotona kun olen yksin, tai kun joku on kotona, menen kylpyhuoneeseen itkemään. Joskus äitin ihmettelee, että mitä tein siellä, mutta lähden vain omaan huoneeseeni. Ystävilleni en voi kertoa pahasta olostani, sillä olen heidän edessään vahva! En halua murtua heidän edessään.
Olen miettinyt, että onko tämä masennusta vai pelkkää ahdistusta?! Sinäänsä ahdistusta, muttakun tämä olotila on jatkuvaa..
Kiitos jo etukäteen apua antaville
Vastaukset 7
Vanhimmat
Puhuminen ammattiauttajan kanssa voisi olla avuksi.
Ammattiauttajan kanssa voi puhumalla purkaa elmäntilannettasi pala palalta, miettiä syitä ongelmiin ja etsiä ratkaisuja.
Myös ystävien ja perheen tuki olisi tärkeää.
Ehkä kouluterveydenhoitaja tai se kuraattori osaisi auttaa sinua.
Jospa se on vaan murrosikään liittyvää masennusta
tai sitten sinulla on jotain muita tekijöitä jotka ahdistaa.
Näistä asioista on todella vaikeaa niin vaan puhua ääneen,
varsinkin sellaisen jolla ei ole omaa kokemusta asiasta.
Jos haluat jutella yksityisemmin ja miettiä
ongelmiasi niin voit kirjoittaa minulle:
[email protected]
En ehkä osaa auttaa mutta voin silti yrittää..
muistan kun olin ikäisesi. minulle sattui paljon ikäviä asioita. joskus vanhemmat eivät osaa kuulla sitä mitä heille sanoo ja siksi vähättelevät sitä mitä sanot.
puhu ihmeessä koulukuraattorin kanssa. itselläni meni 7-9 luokka aivan hukkaan kun kärsin eikä kukaan ymmärtänyt eikä meillä ollut koulukuraattoreita.
opettajille voi myös kirjoittaa ainekirjoituksissa ihan oikeista tunteista eikä he sitä paljasta luokkatovereille tms. itse kirjoitin paljon :).
en ole unohtanut omasta elämästäni tuota aikaa -enkä varmaan unohda. pyydä myös äitiäsi kuuntelemaan uudestaan ja sano että tämä ei ole mikään pieni asia vaan suuri jos /kun pystyt äitisi kanssa puhumaan. itse en ole osannut koskaan puhua äitini kanssa :( .
tiedät myös lasten ja nuorten puhelimen?? sinne soitto voisi auttaa suunnattomasti. minua auttoi kun sinne soittelin usein ikäisenäsi ja vielä 16 vuotiaanakin :). puh:0800 120 400 ilmainen numero, ei tule laskua eikä näy puhelinlaskuissa.
http://www.mll.fi/tukea_ja_apua/lasten_ja_nuorten_puhelin_ja_net/
voimia ja jaksamista. kirjoita tänne miten kävi niin autetaan lisää. -
Kiitos viesteistä!! Ja kiitos todella paljon hyvistä vinkeistä jo aikuinen. Olen jo meinannut monesti soittaa kuraattorille, tai mennä terveyden hoitajalle, jotta hän varaisi ajan mulle, mutta rohkeus ei riitä. Vaikka olo on paha.
Olen kyllä kuullut tosta lasten ja nuorten puhelimesta. Soitan sinne ihan varmasti heti kun pääsen olemaan yksin kotona!! Sen lupaan tehdä!!!
Oletko sinä saanut hoitoa masennukseesi ja onko se jo hallinnassa??
selvisin peruskoulun jälkeen murheistani yli, mutta jos olisin päässyt puhumaan aikaisemmin, heti sinun ikäisenäsi olisi ollut vielä parempi.
häpesin puhua, olin ujo, eikä ollut ketään aikuista kenelle puhua, enkä osannut puhua tunteistani ja ajatuksistani.
kirjoittaminen oli tapani purkaa, siinä kohti olin rohkea. kirjoitin ainekirjoituksiin ja puhuin sitä kautta. Nykyisin osaan ja uskallan puhua ääneen tunnoistani ja ajatuksistani, se on ihanaa, eikä siinä ole mitään hävettävää tai pahaa.
siksi sanonkin sinulle, ole rohkea ja puhu asioistasi, se voi olla alussa vaikeaa ja vaatia paljon sinulta, mutta se muuttuu ajankanssa helpommaksi.
Ensiksi sanoisin, että kaikkina aikoina on ollut niin. Kuuluu murrosikään. Sinusta on tulossa aikuinen ja sehän on vaikeaa. Niin on ollut kaikilla muillakin ja tulee olemaan. Mutta jos ei välilläkään ole yhtään mukavaa ja itket tosiaan koko ajan, niin mene rohkeasti vaan puhumaan jonkun ammattiauttajan kanssa. Hyvä että tiedostat asian ja aiot saada asiaan selvyyden. Voisi olla myös jotain siinä sinun luokassakin, kun rupesi heti ahdistumaan. Ehkä sinua pelotti yläasteelle meno?
Mielestäni äitisi pitäisi ottaa vakavammin paha olosi! Kerro sille ammattiauttajalle, että äitisi vähättelee. Onko sinulla isä?
Minun isä kuoli 13-vuotiaana ja minulla oli hyvin vaikeaa. Minäkin itkin hyvin paljon. Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että en saanut sitä tukea äidiltäni, jota olisin tarvinnut. Sinun on parasta tosiaan puhua ammattiauttajan kanssa, nähtävästi äitisi ei ymmärrä. Tai hänellä on liikaa omia huolija. Silloin se koulun kuraattori tms voi olla välittämässä. Mene mieluummin naispuoliselle kuraattorille puhumaan.
Voisit myös kirjoittaa omasta pahasta olosta, voit ihan hyvin repiä ne sivut sitten, jos haluat. Itse kirjoittaminen auttaa, saa ulos ne omat murheet ja pahan mielen ja tilanne selkiintyy. Voisit myös keksiä jonkun uuden harrastuksen esim voisit ruveta soittamaan jotain soitinta. Minä aikoinani rupesin soittamaan, ja olenkin nykyisin muusikko. Aloitin 13 vuotiaana. Tai ehkä maalaamaan, valokuvaamaan tai jotain. Onnea vain matkaan!
Itselläni masennus alkoi juuri sinun iässä. Nyt yhdeksän vuoden jälkeen olen vaikeasti masentunut, oma käsitykseni itsestäni on todella huono, surkea itsetunto, vähättelen itseäni jne. :( Sivuoireena on jatkuva ahdistus. Lapsuudesta tämä kai juurensa juontaa, vaikka oli siinä tietysti paljon hyvääkin. Kiukkua en koskaan saanut näyttää, koska muuten minulle suututtiin. Kaikki on patoutunut sisälle, se on kai ongelman ydin...