Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naturistipäivät huomenna Porissa

Niin, muistakaa lähteä huomenna sunnuntaina Porin Yyteriin Kansallisille Naturistipäiville. Ilmat tulee olemaan ilmeisesti kohtalaisen hyvät, eikä se pieni ohimenevä sadekuuro mitään haittaa, sellainen kuuluu kesään. Ollaan sitä oltu elämän aikana montakin kertaa ranalla kun sade on yllättänyt, ja joskus se on tuntunut jopa mukavalta. Sadesäällä vesikin tuntuu lämpöisemmältä.

Sääennuste on kuitenkin luvannut sunnuntaiksi melko aurinkoista.
93588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Täytyy tulla kuolaamaan alastomien naisten perään ja pyyhkeen suojassa tai estottomasti kaikkien nähden siinä päästellä paineita :) Kiitos kutsusta.

Äänestä
  • Säätiedoituksessa luvattiin : Sunnuntaina aurinkoisinta Suomessa on Länsirannikolla !

    Äänestä

  • jep kirjoitti:

    Säätiedoituksessa luvattiin : Sunnuntaina aurinkoisinta Suomessa on Länsirannikolla !

    juu, kaikkialla muualla taisi aurinko paistaa, muttei yyterissä! Niin oli pilvistä, viluista ja tuulista ettei paljo naurattanu! Tosin ei tarvinnut poistua alueelta (lähdin n. puol kaks) kuin kilsa niin alkoi jo pilvipeite rakoilemaan, ja muutaman kilsan päässä jo paisteli enemmän kuin oli pilvessä...että ei oikeen ollut luojan suosiossa nyt.

    Äänestä

  • aurinkoa kirjoitti:

    Minäkin olin paikalla palelemassa.
    Lähdin pois ja menin Kokemäelle uimarannalle, jossa aurinko paistoi selkeältä taivaalta ja oli 24 astetta lämmintä.

    Sääennusteet meni päin persettä. Olin Yyterissä puoli neljään asti, koko ajan paksut harmaat pilvet päällä, ja viileä tuuli puhalsi. Vain muutama kilometri etelään päin, niin aurinko paistoi komeasti. Oli paistanut aamusta alkaen.

    Äänestä

  • nackt kirjoitti:

    Yleensä on toisin päin. Usein kun porissa keskustassa on pivistä niin yyterissä on aivan selketätä.

    Äänestä

Muistanko väärin, vai mainostettiinko täällä keväällä jotain sellaista järjestäytymättömien naturistien tapahtumaa, joka pidetään Yyterin nakurannalla ensi viikonloppuna (13.7) ? Samassa yhteydessä mainostettiin, että paikalle tulee myös ruotsalaisiakin naturisteja, jotka pitävät oman tilaisuutensa Yyterissä. Muistaakseni kyseisen viestin laittoi joku "Kalevi".

Tietääkö joku, pidetäänkö kyseistä tilaisuutta ? En ole nähnyt siihen liittyen mitään viestiä enää pitkään aikaan.

Äänestä
  • Se oli virallisen päivän jälkeen seuraava viikonloppu.
    Ruotsalaisia oli Yyterissä kuusi asuntovaunua/autoa
    ja naturisteja oli paljon. Keskustelua käytiin täällä, ne on kuitenkin poistettu.

    Äänestä

Näin tämä on ollut, se on vaan sensuuri syönyt!

Naturistipäivät huomenna Porissa
Kirjoittanut: nackt, 5.7.2003 klo 15.51
Niin, muistakaa lähteä huomenna sunnuntaina Porin Yyteriin Kansallisille Naturistipäiville. Ilmat tulee olemaan ilmeisesti kohtalaisen hyvät, eikä se pieni ohimenevä sadekuuro mitään haittaa, sellainen kuuluu kesään. Ollaan sitä oltu elämän aikana montakin kertaa ranalla kun sade on yllättänyt, ja joskus se on tuntunut jopa mukavalta. Sadesäällä vesikin tuntuu lämpöisemmältä.

Sääennuste on kuitenkin luvannut sunnuntaiksi melko aurinkoista.

Kiitos kutsusta!
Kirjoittanut: Runkkaaja, 5.7.2003 klo 21.42
Täytyy tulla kuolaamaan alastomien naisten perään ja pyyhkeen suojassa tai estottomasti kaikkien nähden siinä päästellä paineita :) Kiitos kutsusta.

aurinko paistaa !
Kirjoittanut: jep, 5.7.2003 klo 22.15
Säätiedoituksessa luvattiin : Sunnuntaina aurinkoisinta Suomessa on Länsirannikolla !

eipä näkynyt
Kirjoittanut: aurinkoa, 6.7.2003 klo 17.52
juu, kaikkialla muualla taisi aurinko paistaa, muttei yyterissä! Niin oli pilvistä, viluista ja tuulista ettei paljo naurattanu! Tosin ei tarvinnut poistua alueelta (lähdin n. puol kaks) kuin kilsa niin alkoi jo pilvipeite rakoilemaan, ja muutaman kilsan päässä jo paisteli enemmän kuin oli pilvessä...että ei oikeen ollut luojan suosiossa nyt.

Näin oli
Kirjoittanut: jep, 6.7.2003 klo 18.25
Minäkin olin paikalla palelemassa.
Lähdin pois ja menin Kokemäelle uimarannalle, jossa aurinko paistoi selkeältä taivaalta ja oli 24 astetta lämmintä.

totta
Kirjoittanut: nackt, 6.7.2003 klo 19.09
Sääennusteet meni päin persettä. Olin Yyterissä puoli neljään asti, koko ajan paksut harmaat pilvet päällä, ja viileä tuuli puhalsi. Vain muutama kilometri etelään päin, niin aurinko paistoi komeasti. Oli paistanut aamusta alkaen.

Aurinko
Kirjoittanut: Minna, 6.7.2003 klo 19.31
Yleensä on toisin päin. Usein kun porissa keskustassa on pivistä niin yyterissä on aivan selketätä.

Terveiset vaan Porin Naturistipäiviltä!
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 6.7.2003 klo 22.19
Terveiset vaan Porin Naturistipäiviltä, hieno viikonloppu on takanapäin. Vastaavaa yleisömäärää ei ollut, kun oli viime kesänä, mutta hukkaan ei silti mennyt.
PKSN oli edustettuna rannassa perjantaista sunnuntain päivään, jolloin oli itse päätapahtuma. Valitettava välikohtaus tapahtui, kun joku oli valittanut että saunasta käydään alasti uimassa.
Perjantai päivä oli todella hieno ja lämmin, lauantaina oli myös, osittain pilviä kylläkin. Sunnuntai oli taasen tuulinen, ja monet lähti kesken pois.

Itse päätapahtumaan (sunnuntai) osallistui noin 60 Naturistia ja rannalla oli muita ylempänä dyyneillä, ehkä toiset 60. Pari aikakausi lehteä oli PKSN mukana tekemässä juttua Narutsitpäivistä.

PKSN jäsenmäärä nousi 7 uudella jäsenellä. Kiitos kaikille onnistuneesta järjestelystä, teidän kanssa oli hauskaa keskustella.

Terv. PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

Minkä takia
Kirjoittanut: lankakerä, 7.7.2003 klo 17.03
ripa väität olleesi järjestämässä naturisti päivää? Tietääkseni et ollut kuin rannassa yhden toimittajan seurassa, koska kukaan naturisti ei halunnut olla kanssasi missään tekemisissä.

Nudistit luolaihmisen tasolla!
Kirjoittanut: Maija, 7.7.2003 klo 22.25
Alkaahan näitä juttuja seuratessa käydä ilmi nudistien väittämä "korkeakulttuuri" ja "sivistys". Vaatteet on riisuttu kuin alkuihmisellä tai villillä ikään, samoin sivsitys, tapellaan kuin lapset hiekkalaatikolla..."emme halua olla PKS:n kanssa missään tekemisissä"

Tätä väittämää.....
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 8.7.2003 klo 00.21
Tätä väittämää "korkeakulttuuri" ja "sivistys" on täällä sorvattu jo pitkään. Se että täällä tapellaan kuin lapset hiekkalaatikolla, se ei mitenkään johdu Naturisteista, vaan lähinnä järjestäytyneiden Naturistien lieveilmiöstä, joka on muuiden tahojen vetämää, osittain herjaakin. PKSN ei ota ketään väkisin jäseneksi, se täytyy lähteä omasta itsestä.

Terv. PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

Mitä ja vastaus!!
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 8.7.2003 klo 00.15
Kerron viestissä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000000803849
Terveiset Porin Naturistipäiviltä, enkä puhu mistään järjestämisestä. En osallistunut LM ry ja SNC ry järjestämään varsinaiseen päivän viettoon, vaan PKSN oli siellä edustettuna ja keskustelin noin 50 ihmisen kanssa rannalla ja lisäsin PKSN jäsenmäärää. PKSN vietti oman päivän omalla ohjelmalla.
Myös oikaisen, PKSN oli kaksi lehden toimittajaa mukana, tulee lehdissä kyllä aikanaan ulos. Hommasin niihin haasteltavat, eri yhdistysten jäsenistä yksityishenkilöinä.
Lauantain saunailtaan osallistui kylläkin PKSN/SNC yhteisjäseniä, sekä PKSN/LM jäseniä kutsuttuna.

Muuten päivä kokonaisuudessaan oli mukava, ja nyt PKSN on menossa Viroon, jonne lähtee kaikkien Suomen kolmen yhdistyksen jäseniä sulassa sovussa.

Opettele lukemaan ennen kuin vastaat, se monesti auttaa, ei saa vääriä ajatuksia ja väitä sellaista, jota ei tekstissä ilmene.

Terv. PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

Ripa/pks
Kirjoittanut: Voi voi, 7.7.2003 klo 23.37
Mikset lopeta valehteluasi. Olit vuokrannut mökin, jossa jouduit yöpymään yksin. Rannalla olit myös yksin yhden "toimittajan" ja valokuvaajan kanssa. Eli PKS:llä ei ole jäseniä. Saunaillassa et myöskään ollut, sinut tosin nähtiin yksinäsi kävelevän saunan umpäristössä. Olisiko nyt jo syytä uskoa, jos ry SNC sinut erottaa, et voi perustaa omaa yhdistystä PKSN Somerolle ja uskoa, että jäseniä tulee. Olen seurannut kirjoitteluasi eri nimillä. Miksi myös toinen yhdistys LM ry on sinut erottanut. Olisiko itsessä tai asenteissa vika? Ei myöskään ole kaksoisjäseniä SNC/PKSN välillä, koska PKSN:llä ei ole jäseniä kuin sinä Ripa.

Vastaan herjaasi jälleen kerran!!
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 8.7.2003 klo 00.39
Pitää paikkansa, vuokrattu oli mökki, mutta en joutunut siinä yöpymään yksin, vaan lauantain vastaan yön vietin Porissa, enkä mökissä. Seuaavan yön vietin kahden toimittajan kanssa, joille annoin erillisen huoneen mökistä. Mökki toimi myöskin tukikohtana koko viikonlopun.
Rannalla oli edustettuna hyvinkin monta PKSN jäsentä, ja kaksi toimittajaa, mutta ei valokuvaajaa. Myös PKSN sihteeri oli vaimonsa kanssa rannassa ja koko viikonlopun Porin Yyterissä. Muita yhteisjäseniä joita oli saunaillassakin oli kaikkiaan lähes kymmenen saunaillassa. Myös lehden toimittajat osallistui saunailtaan.
Lehden valokuvaaja ei kerinnyt paikalle, joten sovittiin yhden SNC jäsenen kanssa valokuvien käytöstä, joita hän otti rannassa. Haastateltavat hommasin itse, ja tein heidän kanssaan sopimuksen osallistumisesta.

Määritelmäsi että PKSN:llä ei ole jäseniä, ei pidä paikkaansa, vaan Porista tuli 7 uutta ehdokasta ja jäsenmäärä nousee taasen mukavasti.

Siinä mielessä erikoista, sellainen henkilö joka ei itse ole edes mukana, hoitaa Porin tapahtumainfoa. Eikös se olisi parempi jättää niiden huoleksi, esim. tapahtumasta raportointi, ne jotka on ollut paikalla, ne tietäisi mistä kirjoittaa.

Terv. PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

Kysyn lisää
Kirjoittanut: Ripa, 8.7.2003 klo 01.12
Lisäkysymys: väittämäsi; "Eli PKS:llä ei ole jäseniä", mahtaako tällä pohjalla toimia näinkin kattava toiminta, mitä PKSN on kevään aikana toiminut: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/sivu04.html joten vastaahan??? Ei yhden kannata toimia, pitää olla muitakin.
Joten soitahan SNC ry sihteerille, keskustelin hänen kanssaan Porissa ja kuulin että, PKSN/SNC jäseniä on alkanut eroamaan SNC ry:stä, Hmmmmm! Puhelin Nro: 040-733 2161. Antaa vähän toisenlaisen kuvan!!!

Terv. Ripa

PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

Ilouutinen !!!!
Kirjoittanut: Sinilintu, 8.7.2003 klo 01.43
Tuohan oli oikea ilouutinen !!!

Kunnolliset yhdistykset voivat siis pian toimia terveellä pohjalla, kun luopiot ja muut hylkiöt ovat siirtyneet pois niistä. Se on hyvä se.

Vastaan ilouutiseesi, veti vesiperän!
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 8.7.2003 klo 07.31
Kaikki ne viestit jotka on kirjoitettu tässä viestiketjussa, ennen ajankohtaa 6.7.2003 klo 22.19, jotka siis koskee Porin tapahtuman infoa. Ne on viestiä jotka on kirjoitettu ajalla PKSN edustajat jotka oli läsnä tilaisuudessa, minä, on ollut joko Porissa, tai matkalla sieltä pois.

Toinen raskauttava tekijä on se, SNC ry ei vieläkään ole antanut sivuillaan mitään tietoa Porista ulos, siis kyseessä on ulkopuoliset, ja tietoa tulee paikalla olleilta.
Syyttävä sormi jälleen kerran osoittaa tunnistettuun tahoon.

Terv. Ripa
PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

sellainen vaan
Kirjoittanut: ihmetyttää, 8.7.2003 klo 07.06
Että miksi pitää samalla asialla olla noinkin monta yhdistystä? Missä kohtaa ideologiassa on ne erot joiden takia pitää perustaa uusi yhdistys eikä vanha kelpaa?
Tosin sen verran yhdistystoiminnassa olen ollut mukana että olen huomannut että joillekin "ruoho on vihreämpää aidan takana", ja toisaalta sitten ei tyydytä mihinkään kompromisseihin vaan ollaan aina itse oikeassa jne.
En nyt varsinaisesti aseta mitään oletuksia näiden naturistiseurojen suhteen, mutta joku syyhän sitä pitää olla jos ei olemassaoleva riitä?

yhdistyksistä
Kirjoittanut: toisen jäsen, 8.7.2003 klo 07.14
Toinen yhdistys suosii pariskuntia, eikä ota yksinäisiä miehiä jäsenikseen kovin helpolla. Toinen sitävastoin ottaa. Tässä selvä syy kahteen yhdistykseen. Kolmas yhdistys on niille, joille ei nämä kaksi kelpaa. Tai on siinä muitakin syitä.

Osittain jo vastattuakin....
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 8.7.2003 klo 07.55
Vastauksessa viestiin, tähänkin on osittain vastaus viestissä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000000810758

PKSN otti linjan karvattomuudesta, joka ilmenee noin 60% Naturisteista, se valita oli siksi, emme kilpaile vanhojen yhdistysten kanssa. Esim. Porissa sen huomasi hyvin, jäsenistö tulee hyvin toimeen, tietyt tahot vain takkuilee.

PKSN:lä on linjana jäseneksi pääsyn kanssa, kaikki jotka tuntee olevansa Naturistia, katsomatta sitä, onko mies, nainen, nuori tai vanha. Jäsenistön keski-ikä on noin 30 vuotta ja jäsenmäärä lähentelee 60 jäsentä.

Terv. Ripa

PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

Kiitos kysymyksestäsi, vastaan: jokaiselle jotakin!
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 8.7.2003 klo 07.46
Kysyt: "Että miksi pitää samalla asialla olla noinkin monta yhdistystä?"
Suuria eroja ei ole eri yhdistysten ideologiassa, erot tulee lähinnä tapahtumien järjestämisestä, myös niiden tapaamisien hinnoittelusta.
Suurin tekijä miksi Pääkaupunkiseudun Naturistit lähti erilleen, on hintapolitiikka. Suosimme opiskelijoita ja annamme alennuksen niille, myös sama koskee työttömiä ja nuoria. PKSN tapaamisien hinnoittelu on suurin piirtein samaa, kun se on esim. LM ry piirissä. Silti emme tee tapaamisien suhteen tappiota, vaan kuljemme edelleenkin pienellä voitolla.

Raskauttavana voi pitää myös herjaavaa kirjoittelua, jonka syyllinen löytyy erään tahon lähipiiristä, koska kirjoittajan on saatava tietonsa lähipiiristä, tai paikalla olleilta. Tämä ei koske yksistään tätä tapahtumaa, vaan noin vuoden jatkunutta herjaa joka kohdistuu isompaan joukkoon kirjoittajia, eikä yksin PKSN yhdistykseen.

Mitä tulee muuten yhdistysrakenteeseen, Ruotsissa on noin kolmisenkymmentä yhdistystä ja keskeisessä euroopassa niitä on satoja, ei Suomen kolme ole mikään ihmeellisyys. Voi tulla vieläkin lisää.

Linjan valinta on ollut hyvä, koska lähennymme koko aika Suomen toiseksi suurimman yhdistyksenä oloa. Porissakin kuroimme eroa kiinni hyvin paljon.

Terv. PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

Kuvat Porista!
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 8.7.2003 klo 08.03
Tiedoksi ilmoitan, kuvat Porin Naturistipäiviltä on nähtävissä PKSN Naturistien intervettipalvelimella, osoitteen saa jäsensivuilta: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/sivu14.htmlKuvat tulee esille, kunhan saadaan kaikkien kuvia ottaneiden kuvat koottua yhteen.

Tervetuloa toteamaan kuinka hauskaa meillä oli. Samaan osoitteeseen tulee myöskin nyt ensiviikon Vironreissun kuvat.

Mitä ja vastaus, osa 2!!
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 8.7.2003 klo 08.42
Myös tuo paikalla olo ja sieltä pois, suhteessa viestien kirjoitukseen ja aikaan, koskee myös toista samansuuntaista keskustelu rypästä:
Toinen ketju: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000000794367

Terv. Ripa

PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

Toinen ketju: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000000794367

sinne
Kirjoittanut: naturistimo, 4.7.2003 klo 20.39
sinnepä sinne. Heti aamusta.

Lauantai-ilta tunnelmia
Kirjoittanut: jep, 5.7.2003 klo 00.27
Kertokaapa lauantai-iltana live tunnelmia Yyteristä tänne nettiin ..

Melko hyvin meni!
Kirjoittanut: osallistunut, 7.7.2003 klo 09.08
Lauantai ilta ja sauna meni ihan kivasti, saatiin huomautus siitä kun mentiin alasti uimaan. Jopa poliisit kävi paikalla. Jäi vähän karvas maku suuhun.
Muuten järjestelyt toimi kivasti. Sunnuntain päätapahtuma oli vähän lattea, kun ilma ei ollut paras mahdollinen. Monet lähti kesken pois.
PKSN-SNC jäsen

Miksi
Kirjoittanut: lankakerä, 7.7.2003 klo 16.55
ripa väität olleesi saunatilaisuudessa? Vaikka sinulla ei ollut mitään asiaa tilaisuuteen.

Vastaan herjaasi ja kysyn…..

Vastaan herjaasi ja kysyn…..
Kirjoittanut: PKS-Naturistit, 8.7.2003 klo 08.25
Missä on sellainen viesti, että väitän olleeni saunatilaisuudessa???
En osallistunut sauna tilaisuuteen, koska tein lehden toimittajien kanssa juttua lehtiin, ja tutustuimme itse Naturistirantaan. Keskustelimme myös rannalla useiden ihmisten kanssa, nekään ei olleet mukana saunassa vanhojen yhdistysten kanssa.
Ehdotankin sinulle, lopeta ja anna yhdistysten itse hoitaa omat asiat, sillä jokaisella on omat infokanavat ja keskustelut. Yhdistysten asiat ei kuulu yleiseen keskusteluryhmään, vaan yhdistysten sivuille.
SNC ry löytyy: http://www.saunalahti.fi/sncfnc/
Ja Pääkaupunkiseudun Naturistien tiedot on alla, muut ei harrasta keskustelua.

Terv. Ripa

PKS-Naturistit
Sähköposti [email protected]
Puhelin 041 5808126
Infoa: http://members.surfeu.fi/pks_naturistit/
http://members.surfeu.fi/pksn_nuoret/

keri itsesi, vaikka....
Kirjoittanut: lankakerälle, 8.7.2003 klo 11.45
häivy täältä, et ole edes naturisti. Naturistit on suvaitsevia ihmisiä, sinä et.
Liikaa tekstiä pilaa koko asian, varsinkin kun tekstisi on tunnistettavaa, ja olet ilmeisesti turkulaisten häirikkö.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nackt kirjoitti:

Niin, muistakaa lähteä huomenna sunnuntaina Porin Yyteriin Kansallisille Naturistipäiville. Ilmat tulee olemaan ilmeisesti kohtalaisen hyvät, eikä se pieni ohimenevä sadekuuro mitään haittaa, sellainen kuuluu kesään. Ollaan sitä oltu elämän aikana montakin kertaa ranalla kun sade on yllättänyt, ja joskus se on tuntunut jopa mukavalta. Sadesäällä vesikin tuntuu lämpöisemmältä.

Sääennuste on kuitenkin luvannut sunnuntaiksi melko aurinkoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu