Muoviruusut?

Kertokaas mulle tietäjät yksi juttu! Väitän että ensimmäinen Hassisen kone-biisi, jonka olen 1980-luvun alkaessa radiosta kuullut, oli Muoviruusuja omenapuissa. Siis ennen Kolumpia orkesteria ja Rappiolla-sinkkua. Olen jopa sitä mieltä että aktiivisempi musiikinkuunteluni alkoi 13-vuotiaana juuri siitä hetkestä. Mutta kaikenlaisten diskografioiden mukaan Muoviruusut olisivat ilmestyneet levylle vasta historiajulkaisussa 1982. Vasta siitä alkaen minullakin se levyllä on ollut. Onko vika päässäni vai missä?
5987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itelläniki semmone mielikuva(muistaakseni lukenu jostain, syntynyt kun olen vasta 30 v. ismon jälkeen..) et muoviruusut olis julkaistu eka jossain Hilse levy-yhtiön tai pokon jollain kokoelmalevyllä, varmaan joskus v. 80. Jotenkin näin asia mielestäni menee (tosin saatan itsekin sekoilla ja sotkea asioita).

Äänestä
  • rockin SM-kilpailut vuonna -80 Oulussa tuolla biisillä.
    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=26&t=426&a=3188

    Hassisen Kone esiintyi ensimmäisen kerran levytettynä kokoelma-LP:llä "3 vuotta myöhemmin". Biisit olivat "Muoviruusuja Omenapuissa" ja "Reippaina Käymme Rekkain Alle". "3 vuotta myöhemmin"- levyllä esiintyi Hassisen Koneen lisäksi kokoonpanot Vau!!, Tinneri, Slogan, Amiraali Nelson, Head Bangers, Nauta ja Lama. Vähän myöhemmin Hassisen Kone julkaisi ensimmäisen singlensä "Muoviruusuja Omenapuissa / Kolumbia Orkesteri".

    Äänestä

  • voitti kirjoitti:

    rockin SM-kilpailut vuonna -80 Oulussa tuolla biisillä.
    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=26&t=426&a=3188

    Hassisen Kone esiintyi ensimmäisen kerran levytettynä kokoelma-LP:llä "3 vuotta myöhemmin". Biisit olivat "Muoviruusuja Omenapuissa" ja "Reippaina Käymme Rekkain Alle". "3 vuotta myöhemmin"- levyllä esiintyi Hassisen Koneen lisäksi kokoonpanot Vau!!, Tinneri, Slogan, Amiraali Nelson, Head Bangers, Nauta ja Lama. Vähän myöhemmin Hassisen Kone julkaisi ensimmäisen singlensä "Muoviruusuja Omenapuissa / Kolumbia Orkesteri".

    Kiitos, päässäni ei siis välttämättä ole vikaa. Edelleen voin ilmoittaa kuten tähänkin asti, että Muoviruusuja omenapuissa oli se kokemus, joka minusta rockin kuuntelijan teki.
    Vastauksessa on kuitenkin edelleen ristiriita Ismo Alangon nettisivuihin nähden. Siellä ilmoitetaan ensisinglen sisällöksi:

    Kolumpia orkesteri
    1980/single

    1. Hassisen kone
    2. Kolumpia orkesteri

    Äänestä

  • Plekktrumm kirjoitti:

    että tuo "3 vuotta myöhemmin" on kokoelma jossa esiintyy muitakin bändejä, ei siis Hassisen Koneen Oma singlelevy.

    Äänestä

(Niin ja kaikille vakiopalstailijoille tiedoksi, että olen sama tyyppi, joka on kirjoitellut tänne nimimerkillä Jumalan Poika, mut nyt oli aika vaihtaa nimeä jos ketään kiinnostaa ja vaikkei kiinnostaisikaan)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Plekktrumm kirjoitti:

Kertokaas mulle tietäjät yksi juttu! Väitän että ensimmäinen Hassisen kone-biisi, jonka olen 1980-luvun alkaessa radiosta kuullut, oli Muoviruusuja omenapuissa. Siis ennen Kolumpia orkesteria ja Rappiolla-sinkkua. Olen jopa sitä mieltä että aktiivisempi musiikinkuunteluni alkoi 13-vuotiaana juuri siitä hetkestä. Mutta kaikenlaisten diskografioiden mukaan Muoviruusut olisivat ilmestyneet levylle vasta historiajulkaisussa 1982. Vasta siitä alkaen minullakin se levyllä on ollut. Onko vika päässäni vai missä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu