Parasta ystävääni lukuunottamatta minua hävettää ja ujostuttaa näyttää kotiani vieraammille ihmisille. Pelkään että muut naureskelevat pienelle yksiölleni ja sen tavaroille... Tuntuu että menee liian henkilökohtaiseksi jos päästän jonkun kotiini. Kerran päästin ja tilanne oli yhtä kärvistelyä kun ujostelin ja häpesin kotiani ja samalla itseäni, kun ujostelin.
Kodin näyttäminen vieraille
Hävettää.
182881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
omaa kotiani niin intiiminä etten sinne vieraita halua.
koti on myös seurustelu ja oleilutilaa ystävien tapaamiselle.
Täällä myös eräs, joka ei halua vieraita kotiinsa. Ainoa joka käy on mieheni. Äitiänikään en päästä sisälle. Ihmisillä on vain tapana nuuskia toisten asioita. Tämä on myös este sille, etten halua että joku remonttireiska tulee jotain tekemään kämppääni, joten kaikki on rikki. Onhan siinä tietenki sekin, etten soittele paikkoihin, joten vaikea sitä on tietää, että jotain olisi rikki.
Kotini on oma turvapaikkani, muuten olisi sama asua kadulla.
varautuneita ihmisiä!
Olkaa vapaasti sitä mitä olette, ei teidän tarvitse hävetä itseänne! Kuka teille on sanonut, että pitäisi hävetä!
Kirjastosta saa kirjoja, joissa puhutaan aiheettomasta itse-häpeästä. Häpeä-hakusanalla jo löytyy muutama opus.
Tunnustan kyllä, että lievää oiretta minullakin on sinne päin. Johtuu köyhyydestä, ei ole varaa hankkia sellaista sisustusta kuin haluaisin.
Olen kolunnut kirpputoreja, mutta kun ei ole mahdollista käydä niissäkään niin usein, että parhaimmat löydöt on jo varattu tai viety, kun niissä poikkean. Tai sitten ei löydy kuljetusta.
Mulla on sama juttu, en päästä ketään sisälle, jollei täysin pakko ole.
Suurin syy on, etten jaksa siivota kovinkaan aktiivisesti, sen seurauksena ympäri kämppää on sitten erinäköistä materiaalia jota en halua vieraiden tai edes tuttujen uteliaille silmille.
Jos jonkun on pakko tulla hakemaan multa jotain tjts, niin pidän yleensä huolen, että henkilö pysyy eteisessä.
Ja kuten sulla, koen myös oman kotini turvapaikakseni, sinne en halua muita päästää.
Otapa nyt järki mukaan ja lopeta itsesi sääliminen.
Minulla on päinvastainen ongelma, haluaisin että kämpälleni tulisi joskus vieraita, mutta sinne on äärimmäisen hankala saada ketään lähtemään.
Kämppä on viimeisen päälle siistissä kunnossa, sisustus aika minimalistinen ja nopea siivota. Lisäksi jääkaapissa on yleensä kaljaa jatkobileiden ja vieraiden varalta. Melkein joka päivä yritän houkutella baareista ym. paikoista kavereita ja muuta porukkaa tulemaan jatkoille, silti niitä vieraita ei tule kuin ehkä parin kuukauden välein.
Esim. eilisiltana eräs tyttö jo lupautui tulemaan jatkoille ja lähti tulemaan samaan suuntaan, mutta kun olisi pitänyt nousta pois raitiovaunusta, antoi vain pusun poskelle, toivotti hyvää yötä ja jatkoi matkaansa varmaankin kotiin päin.
Toissailtana sama homma yhden vanhemman naisen kanssa, oli jo kainalossa tulossa mukaan mutta päättikin yhtäkkiä häipyä yksin kotiin.
ainakaan lähtisi kenenkään vieraan kotiin yksin.
Kellariinko?
Ihmiset alkavat aina tutkiskella kirjahyllyä tai muuten vain arvostelevat ja kyselevät.
ne, jotka arvostelevat toisen kotia.
En minäkään kutsu tiettyjä ihmisiä kotiini ja olen kertonut heille, miksi - kun asun vanhassa talossa, johon on kertunyt liikaa tavaraa, enkä myöskään jaksa sivota ja jynssätä tarpeeksi. Eli tapaan heitä toisten kotona eikä kukaan pane pahakseen.
Hyvät ystävät käyvät ovat erikseen, heitä ei tarvitse jännittää.
Jokainen itse päättää, kutsuuko kotiinsa vai ei, mutta aikaperspektiivistä asiaa katsottona - mitä väliä 100 vuoden päästä on millään, kun kaikki nykyiset ihmiset ovat mullan alla.
Vieläkin haluan miettiä asiaa.... Siis joo, pitää kertoa suoraan ja avoimesti, että ei halua muita ihmisiä omaan kotiinsa ja että se koskee kaikkia tasapuolisesti (läheisimmät ihmiset itsestään selvä poikkeus!). Lisäksi sanottava, että kokee liian henkilökohtaisena, että pieneen kotiin 'keskelle MINUA' tunkee joku muu (josta ei tiedä miten asioita kokee, eli voi arvostella). Ei sellaiseen tarvitse antautua.
Joskus olen myös sanonut liikenteessä, että 'meillä yhdessä ei ole viihtyisää istua ja tavata siellä minun luona'; Minä en viihdy kotonani toisen, vieraan kanssa!!
Sinun puheenvuoron loppuosa on IHANA, Hmmmm!
Hyvänen aika, miten voinkin törmätä täällä samanlaisiin ihmisiin kuin itse olen! Tämä asia, jonka Aloittaja toi esiin, on useinkin minua mietityttänyt, että olenkohan erikoisen outo ja epäonnistunut, kun EN YHTÄÄN TYKKÄÄ, ETTÄ (edes)YSTÄVÄ tulisi minun kotiini minua tapaamaan !?
Oudolta varmaan joidenkin 'kodinihmisten' mielestä vaikutamme, sillä on paljon niitäkin ihmisiä jotka suorastaan rakastavat vieraita/ vierasta ja kaikkea sitä suunnittelua ja hommaa, mitä he SAAVAT tehdä ennen vieraan tuloa. Myös tarjoilut ovat monille harrastusta. - Minulla ei päde tämä luonteenlaatu. Panikoidun lähinnä.
Minäkin asun yksiössä, josta pidän, jossa viihdyn ja koen tämän olevan itselleni kuin 'äidin kohtu'. Älkääs naurako! Minä koen myös, että tämä kaikki, mitä täällä on ympärilläni on aivan liian henkilökohtaista jonkun toisen silmille, vaikka se ystävä olisikin. Tämähän on kuin olisin täällä sisäkalut levällään esittelyssä! Tai jotenkin 'alasti', tai... Monet teistä ymmärtää.
Okay, joskus joku ystävä on täällä käynyt ja käy, se on minulle aina kauhean raskas prosessi etukäteen! On myös monia ystäviä, tuttuja ja sukulaisia, joiden tänne tulosta menettäisin hermoni tykkänään. Hyppisin pitkin seiniä kauhusta, olisi se kauheaa. Kaikille ihmisille kehtaan sanoa, että yllättäen ei saa tulla, vähintään vuorokausi etukäteen minun on saatava tietää. Siis, jos esim. serkku tai muu muualta tulee tähän kaupunkiin ja päättää pistäytyä minulla, hui!
Minulla on täällä tietyllä tavalla kodikkaan yksinkertaista, mutta minulla on kaikki, mitä tarvitsen ja ylikin. Vanhaa en tahdo pystyä hävittämään, poistamaan, roskittamaan, kirpparoittamaan, kuten hyvä olisi, ja tästä johtuu, että on liian täyttä. Tavaraa, paperia ja vaatetta joka paikassa, enkä pysty pitämään järjestystä!? Mutta jotenkin tämä on osa minua, tämä kaikki on minulle rakasta. Toinen ei voisi sitä tajuta. En kai kehtaa näyttää tämän kotini sisällön kautta, millainen minä olen. Se ehkä on ujoutta. En häpeä, että minulla on 'vain' näin pieni koti, vain tämmöisiä juttuja täällä, tai että minulla ei ole sitä tai tätä (kuten mikrouunia, tv-ohjelmien tallenninta, pakastinta
voisin melkein luulla, että olen itse mukkuessani käynyt täällä kirjoittamassa. Kuvailit tunteeni 100%:sesti! Olen joskus ihmetellytkin minne ihmiset kätkevät oman persoonansa, omat tavaransa, kun olohuone on sellainen huippusiisti standardin mukainen "edustustila".
Mulla on hyllyssä massoittain vanhoja kassetteja, lp-levyjä ja makuni mukaisia kirjoja (ns. huuhaa- kirjoja eräiden mielestä) ja videonauhoja. Kirjoja en voi heittää pois, koska saatan haluta lueskella niitä uudelleen, ihanin musiikki mulla on kaseteilla, saatan saada nostalgia-aallon ja kuunnella taas niitä vanhoja, muistoja herättäviä kappaleita, joita ei enää myydä kaupoissa. Totta kai tajuan, että kaikki nämä ovat vanhanaikaisia ja kuluneita ja rumia arvostelevan vieraan silmissä, mutta mulle ne ovat rakkaita.
Olen usein ajatellut, että haluaisin elää Ranskassa. Siellä kun kuulemma eivät kutsu ystäviä kotiin vaan tapaavat ravintolassa tai kahvilassa. Mulle sopis se! Olen aina niin jännittynyt, kun ihmisiä tuppaa kotiini. Ei ole silloin mikään ilo seurustella. Teeskentelyä se on mun puoleltani.
kamalin tilanne itselleni sattui tässä vähä aika sitten, kun mies johon olin vähän ihastunut ja ujostelin muutenkin, tuli baarin jälkeen yöksi. ihan vaan kaverimielessä, mitään ei edes tapahtunut. ensin en meinannut antaa periksi ja muutin mieltäni moneenkin kertaan että "ehkä sun on paras mennä omaan kotiin nukkumaan kuitenkin". no olihan se ilmeisesti vähän töykeää ensin antaa ymmärtää että saa tulla ja sitten vaihtaa mieltään. mies sai suostuteltua että voisi tulla ihan vaan nukkumaan, koska asui parinkymmenen kilometrin päässä, taksiin ei ollut rahaa ja sää ei ollut parhain kävelemiseen: "en mä kato että onpa täällä paskan väriset verhot ja sotkuista ..voin nukkua ihan missä vaan ja voit ottaa ihan rennosti, ja potkia mut vaikka aamukuudelta ylös". näin jälkikäteen ajatellen olisin ihan hyvin voinut sanoa että iteppä oot tilanteeseen joutunu, multa et yöpaikkaa saa täl kertaa sori. mut olin helposti taivuteltava ja annoin periksi...
olin IHAN paniikissa. mies oli vielä itse sellainen että asuu hienossa omakotitalossa, ansaitsee hyvin. ja minä vein hänet suht ränsistyneeseen kerrostaloyksiöön (ei varmaan ole koskaan nähnyt niin pientä kämppää). ovella käskin häntä odottamaan ja siivosin pahimmat pois alta. sitten päästin hänet sisään ja halusin vajota maan alle..miten alastomalta tuntuikaan! en ollut yhtään valmistautunut. kaikki oli yhtä sähellystä ja ujostelua, kiusallista hiljaisuutta. hän katsoi mielestäni hämmästyneenä sitä pientä keittokomeroa. ärsytti kaikki kommentit vaikka ne olivat suht neutraaleja. kun kävimme nukkumaan, selitin vielä nolosti että voi kun olen nyt ujo, tyhmää kun saat musta tälläisen ja tälläisen kuvan... en saanut nukuttua, ajattelin vaan että VOIKO OLLA SAAKELI TOTTA ET TOI TULI TÄNNE YÖKSI??! EI HEMMETTI EN KESTÄ. HÄPEÄN..
aamu oli melkein pahempi. jätkä sai kuulla miten "hyvin" äänieristetty talo oli. joku kännimies puhui täysiä puhelimeensa oveni ulkopuolella ja ihmisten aivastuksetkin kuuluivat. että juuri sinä aamuna piti olla sitä metakkaa, ei yleensä yksin ollessani ole. mieskin naureskeli että kylläpä kuuluu hyvin.. eiiih...
kuvitelkaapa jos teille kävisi näin, että aivan yhtäkkiä joku "tasokas" miespuolinen tulisi teille asumaan?! aivan hirveetä...
(oletko itse aloittaja, vai kirjoitat aloittajalle?)
- Hei! Tulin just katsomaan tätä palstaa....
Olipa sinulla kertomus! Ymmärsin hyvin. Jälkiviisaasti ajatellen tulee mieleeni, että tutustuessamme uuteen ihmiseen (seurustelukanditaattiin tai muuten uuteen ystävään), kannattaa ensin oppia tietämään miten hän asuu ja varsinkin se, että millaiset ovat arvonsa ja asenteensa elämään, ja ulkonaiseen elämään varsinkin. Minulla kyllä on sellaisiakin ns. vaatimattomia, syvällisiä tuttuja, jotka joskus muinoin ovat eläneet minunlaisesti, mutta sitten tullut elämään erinäistä muutosta. He hyvin ottavat ja ymmärtävät, että minulla on näin toimivaa ja viihtyisää, eivätkä ihmettele mitään.
Siitäpä minä tässä kuitenkin unelmoin, että saisin siivottua niin, että kaikella suunnilleen olisi paikkansa ja pitäisin asiat useimmiten paikoillaan! Sitten täällä olisi itselläni kivampaa eikä tuo paniikki toisen ihmisen tänne tulosta olisi niin kauhea. Pitäisi saada semmoinen taso-tila yksiöön, että olisi aina nopea ja helppo siistiä kaikki, päivittää; tavarat paikoilleen sekä lattia puhtaaksi ja vielä niinkin vanhanaikainen asia kuin pölyjen pyyhkiminen. - Häpeän sitä, että on vain yksiö ja sitä tilaa en jaksa pitää kunnossa. Muilla 2-3 h keittiö ja siivoavat koko ajan!?
Sinunkin tekstin pohjalta haluan vielä kommentoida... - Niinpä se on, että olohuone on monien ihmisten pelastus; sen ympäristön voi aina järjestellä ulkopuolisten katseille neutraaliksi. Myös olen oppinut itse semmoiset tavat, että en mene toisen/toisten makuuhuoneen puolelle ollenkaan kurkkimaan, kun minusta tuntuu, että se on sitä henkilökohtaista aluetta vaikka siivottu olisikin ja sänky petattu. Koen, että on korrektia olla neutraalilla lattialla vain. Tätä kautta, mitä sinäkin kerrot, ymmärrän paremmin, ettei minussa mitään vikaa ole !
Ihanko totta, Ranskassa tapana vain kahvilassa tapailla! Minä olen tätä tapaa pitänyt myös aina, se jotenkin inspiroi keskustelua niin hyvin, mutta minulla se ongelmana, että monet ystävistäni eivät pidä siitä. Heitä häiritsee melu ja muut ihmiset ja niinpä he haluavat ja pitävät oikeana (!) tapaamispaikkana kotia. Ei!
Minullekaan ei ole ilo seurustella ystävän kanssa omassa kotona, ei! Oma huomioni menee muuhun (kuten siihen, että 'mitähän se nyt tsiikaa mun kirjahyllyssä?') ja toisaalta justiinsa ihan se työmäärä, kun vieras tulee. Vihaan sitä, että mun pitää seisoskella väärinpäin ja laitella tarjottavia. Sinä aikana olisi kivampi vain istua rauhassa ja rennosti. Tosi on!
Kamalin kokemus on ystävä/tuttava omassa lepotuolissani istumassa ja jonka ajatuksista luen, että se miettii tyyliin 'millaistahan minulla olisi asua tässä näin kuten tuo... Eheii! Kuin tuo voi jaksaa asuaa näin'.
- Voih, jumbe kun oli hyvä saada puhua tästä. :)
juttu. Nytki otta helevetisti päähän ku pitää noita saamarin työmiehiä päästää koko ajan sotkimaan ja rikkomaan paikkoja! Koti on mulle tosi intiimi paikka. Melkeen sama ku tissinsä vilauttais. Murr...