En oikein tiedä miten tämän lyhyesti kertoisin.. Tai ylipäätänsä mistä alottaisin..
MENNEISYYS:
Olen ihan pikkutytöstöstä asti ollut masentunu, yksinäinen ja vailla elämänhalua.. Alkoi siitä kun puoliveljeni raiskasi minut.. Sen jälkeen minusta tuli sulkeutunut joka aiheutti koulukiusaamista heti ensimmäiseltä luokalta asti. Se kiusaaminen johti sitten syömisen suruun joka aiheutti lihoamista ja sitten taas koulukiusaaminen pahentui ja sit taas söin, lihoin ja sitä rataa.. Ystäviä minulla ei paljoa koskaan ole ollut.. Olin todella herkkä ja ihastuin aina vääreihin tyyppeihin kuten opettajaan, lääkäriin ja yhteen todella hyvään ystävääni joka käytti minua hyväkseen ja valehteli minulle 3 vuotta. Taisin olla 5:ellä luokalla ku aloin käymään psykiatrilla ja heti ensimmäisellä tapaamisella määrättiin lääkkeitä..
7:ellä luokalla romahdin, otin yliannostuksen lääkkeitä ja viilsin ranteeni auki.. Jouduin nuorisopsykiatriselle osastolle melkein 4:ksi kuukaudeksi. No, pääsin sieltä pois sitten avohoitoon ja 6 vuoden ja monien eri lääkekokeilujen ja psykiatrien jälkeen tein itse päätökseni lopettaa kaiken ja pärjätä omillani.. Tietenki kaaos siitä tuli koska olin 16 vuotias mutta selvisimpä siitä.. Lopetin lääkkeet ja psykiatrit kuin seinään ja ensimmäinen puoli vuotta oli todella kriittinen mutta viiltelyt lopetin, mieliala parantui, elämänhaluakin löytyi ja minulla oli suunnitelma elämälle.. Vuoden kaivoin itseäni ylös kuopasta kunnes ihan ilman mitään syytä romahdin sinne takasin. Sen jälkeen on ollut aikamoista vuoristorataa..
NYKYINEN TILANNE:
Olen 19 vuotias ja minulla ei ole elämänhalua. Minulla ei ole ystäviä, joitakin tuttja ja pinnallisia kavereita (menetin kaikki silloin ku olin kipeä).
Asun vanhempieni luona jotka ovat eroamassa. En saa asuntoa ennenkö minulla on töitä ja töitä en meinaa saada koska ei ole koulutusta ja kokemusta jota en taas ole saanu koska en ole saanut työtä.. Syy voi olla ylipainoni, joskus huomaa alakuloisuuden vaikka kuinka yritän hymyillä.. Olen aina ollut hyvä teeskentelemään että kaikki on hyvin mut se joka pelottaa on etten enään osaa ja pysty :(
''Tapailen'' erästä miestä joka on työnarkomaani ja hänen mielestä työ on elämän perusta ja pohja ja hän aina rankalla kädellä yrittää ''auttaa'' minua saamaan töitä.. Ongelmana että hänelle iskee aina välillä äärioikeistolaisuus kehiin ku kyse on töistä.. Hän saa minut tuntemaan itseni todella huonoksi.. Hyvää hän tarkottaa mutta hän ei tiedä tilanteestani. Rakastan häntä todella paljon ja en pysty tekemään niin typerästi että menettäisin hänet oman tyhmän tilanteeni takia.
En tiedä mitä tehdä.. VAnhempani ovat heittämässä minua ulos ja en todellakaan tiedä mitä tehdä. :(
Olen ihan pihalla :( En jaksaisi työtä ja elämänhalunikin on ihan nollilla. Päivät kuluu yksin kotona ja illat kuunnellen vanhemieni riitelyä ja kuuntelemalla saarnausta työstä tältä mieheltä jota tapailen..
6:den vuoden psykhoitojen jälkeen tiedän että he eivät voi minua auttaa.. eikä myöskään lääkkeet.. Minuun kokeiltiin lähemmäs 20 eri lääkettä ja mikään niistä ei auttanut.. Jotkut lääkkeet vaan pahenivat tilammetta esim. minulle määrättiin masennukseen abilify nimistä skitsofrenia lääkettä kun et tavalliset mielialalääkkeet auttanu.. sitä tosin söin vain 3 kuukautta mutta en muista niitä kolmea kuukautta..
Pyydän anteeksi sekavaa tekstiä mutta elämäni on vielä enemmän sekasortoa joten sitä on vaikea kertoa.. Toivottavasti joku jaksaa lukea ja jos on kysyttävää ni vastaan kyllä..
MENNEISYYS:
Olen ihan pikkutytöstöstä asti ollut masentunu, yksinäinen ja vailla elämänhalua.. Alkoi siitä kun puoliveljeni raiskasi minut.. Sen jälkeen minusta tuli sulkeutunut joka aiheutti koulukiusaamista heti ensimmäiseltä luokalta asti. Se kiusaaminen johti sitten syömisen suruun joka aiheutti lihoamista ja sitten taas koulukiusaaminen pahentui ja sit taas söin, lihoin ja sitä rataa.. Ystäviä minulla ei paljoa koskaan ole ollut.. Olin todella herkkä ja ihastuin aina vääreihin tyyppeihin kuten opettajaan, lääkäriin ja yhteen todella hyvään ystävääni joka käytti minua hyväkseen ja valehteli minulle 3 vuotta. Taisin olla 5:ellä luokalla ku aloin käymään psykiatrilla ja heti ensimmäisellä tapaamisella määrättiin lääkkeitä..
7:ellä luokalla romahdin, otin yliannostuksen lääkkeitä ja viilsin ranteeni auki.. Jouduin nuorisopsykiatriselle osastolle melkein 4:ksi kuukaudeksi. No, pääsin sieltä pois sitten avohoitoon ja 6 vuoden ja monien eri lääkekokeilujen ja psykiatrien jälkeen tein itse päätökseni lopettaa kaiken ja pärjätä omillani.. Tietenki kaaos siitä tuli koska olin 16 vuotias mutta selvisimpä siitä.. Lopetin lääkkeet ja psykiatrit kuin seinään ja ensimmäinen puoli vuotta oli todella kriittinen mutta viiltelyt lopetin, mieliala parantui, elämänhaluakin löytyi ja minulla oli suunnitelma elämälle.. Vuoden kaivoin itseäni ylös kuopasta kunnes ihan ilman mitään syytä romahdin sinne takasin. Sen jälkeen on ollut aikamoista vuoristorataa..
NYKYINEN TILANNE:
Olen 19 vuotias ja minulla ei ole elämänhalua. Minulla ei ole ystäviä, joitakin tuttja ja pinnallisia kavereita (menetin kaikki silloin ku olin kipeä).
Asun vanhempieni luona jotka ovat eroamassa. En saa asuntoa ennenkö minulla on töitä ja töitä en meinaa saada koska ei ole koulutusta ja kokemusta jota en taas ole saanu koska en ole saanut työtä.. Syy voi olla ylipainoni, joskus huomaa alakuloisuuden vaikka kuinka yritän hymyillä.. Olen aina ollut hyvä teeskentelemään että kaikki on hyvin mut se joka pelottaa on etten enään osaa ja pysty :(
''Tapailen'' erästä miestä joka on työnarkomaani ja hänen mielestä työ on elämän perusta ja pohja ja hän aina rankalla kädellä yrittää ''auttaa'' minua saamaan töitä.. Ongelmana että hänelle iskee aina välillä äärioikeistolaisuus kehiin ku kyse on töistä.. Hän saa minut tuntemaan itseni todella huonoksi.. Hyvää hän tarkottaa mutta hän ei tiedä tilanteestani. Rakastan häntä todella paljon ja en pysty tekemään niin typerästi että menettäisin hänet oman tyhmän tilanteeni takia.
En tiedä mitä tehdä.. VAnhempani ovat heittämässä minua ulos ja en todellakaan tiedä mitä tehdä. :(
Olen ihan pihalla :( En jaksaisi työtä ja elämänhalunikin on ihan nollilla. Päivät kuluu yksin kotona ja illat kuunnellen vanhemieni riitelyä ja kuuntelemalla saarnausta työstä tältä mieheltä jota tapailen..
6:den vuoden psykhoitojen jälkeen tiedän että he eivät voi minua auttaa.. eikä myöskään lääkkeet.. Minuun kokeiltiin lähemmäs 20 eri lääkettä ja mikään niistä ei auttanut.. Jotkut lääkkeet vaan pahenivat tilammetta esim. minulle määrättiin masennukseen abilify nimistä skitsofrenia lääkettä kun et tavalliset mielialalääkkeet auttanu.. sitä tosin söin vain 3 kuukautta mutta en muista niitä kolmea kuukautta..
Pyydän anteeksi sekavaa tekstiä mutta elämäni on vielä enemmän sekasortoa joten sitä on vaikea kertoa.. Toivottavasti joku jaksaa lukea ja jos on kysyttävää ni vastaan kyllä..
Vastaukset 1
Vanhimmat
HEI!
Olipa järkyttävää! En osaa neuvoa, mutta toivon, että saat muilta viisaammilta hyviä, rakentavia neuvoja. Elämäsi on niin kaoottista, että mallikko, kuten minä, ei pysty neuvoja antamaan. Jospa se ammattiapu kuitenkin olisi parasta, mutta kenen luokse mennä?
Toivon, että saat paljon vastauksia. Olet nuori ja elämä on sinulla vielä edessä. Kota kestää ja kerätä voimia, että saisit lievitystä masennukseesi.
Ja se poikaystäväsi? Jos hän on tosiystävä, puhu hänelle ja pyydä apua. Kai hän tietääkin siitä, eihän sitä voi olla huomaamatta.
Toivon, että uusi vuosi olisi Sinulle parempi!