Onko tällä palstalla yhtään äitiä, joka EI ole koskaan
1. Syönyt masennuslääkkeitä?
2. Käynyt terapiassa?
3. Ollut pois töistä työuupumuksen takia?
4. Saanut masennusdiagnoosia?
1. Syönyt masennuslääkkeitä?
2. Käynyt terapiassa?
3. Ollut pois töistä työuupumuksen takia?
4. Saanut masennusdiagnoosia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
En ole tehnyt yhtäkään kohdista 1-4.
Masentunut ja uupunut kyllä olen ollut, ja koittanut omalääkitä sitä mm. alhoholilla, tupakalla ja suklaalla. Ei tosin niin paljon, että se olisi "päällepäin" näkynyt.
keinoja,tupakka aiheuttaa syöpä,alkoholi pahentaa masennusta,suklaa lihottaa.
Kaikkiin kysymyksiin vastaus on ei.
1. En ole koskaan syönyt masennuslääkkeitä.
2. Olen käynyt yhden kerran kriisiterapiassa poikani äkillisen kuoleman jälkeen ja toisen kerran mieheni kuoleman jälkeen. Kumpikaan kerta ei antanut mitään.
3. En ole ollut pois töistä työuupumuksen takia.
4. Olen saanut masennusdiagnoosin viimeisen perheenjsäenen kuoleman jälkeen ja lääketieteellisen neuvon "koettaa jaksaa".
Saako nyt kysyä vastakysymyksenä että mihin tällä kysymysnelikolla pyrittiin?
Halusin vaan kartottaa, kuinka yleistä lääkkeiden popsimattomuus ja terapiassa käymättömyys on. Minusta kun tuntuu, että ainakin täällä pk-seudulla vähän jokaisella tuntuu olevan jotakin "poikkeuksellista" häikkää, johon on tarvittu jotakin muutakin kuin kotikonsteja. Tällä hetkellä kolme ystävääni on lääkekuurilla ja kykenemättömiä normaaleihin rutiineihin.
Ja mitä tämä minuun liittyy, niin minullekin jopa lääkäri tarjosi masennuslääkkeitä. Mainitsin gynellä tosi hankalista PMS-oireistani. Silloin ei nukuta, huvita mikään jne. Tekisi mieli paiskoa astioita, itkeä, raivota ja vaipua itsesääliin. Noi säännöllisesti toistuvat jaksot ovat rankkoja, mutta en haluaisi syödä noiden oireiden takia viikkoa kuukaudesta serotoniinin takaisinottajia.
Sama juttu oli synnytyksen jälkeen. Olin tosi alamaissa, väsytti, alapäätä repi ja olin itkuinen. Tarvitsin äitini apua valtavasti. Kun mainitsin asiasta neuvolassa, heti kysyttiin, haluaisinko jotakin lääkitystä. Mä taas käsitin, että on ihan normaalia, että vastasynnyttänyt on "kahvilla" ekat kuukaudet synnytyksen jälkeen. Olinhan minäkin saanut nukkua elämäni 27 eka vuotta katkottomasti ja mennä ja tulla miten huvittaa. Olisihan se kumma, jos ei vähän kirpaisisi, kun mukana kuvioissa on pieni nyytti, jonka kanssa kaikki on uutta. Ja sitten kun vielä alapäätä särkee ja rintoja pakottaa... No, Buranalla selvittiin ja kestämisellä.
Minunkin lähisukulaiseni on kuollut. Hautajaisia ennen muutama sukulainen otti nappia (lääkäri heidän joukossaan), jotta päivä olisi helpompi. Tottakai minuakin suretti niin paljon, etten tajunnut hautajaisissa mitään ja sitten olin aivan poikki moninkertaisten kättelyjen ja osanottojen sekä puheiden jälkeen. Ajattelin vain, että se kuuluu elämään. Vaikka olihan se aivan hirveää... Joskus ahdisti ja pelotti olla yksin kotonakin. No, se meni ohi vuodessa.
Mietinkin, kiusaanko itseäni tahallaan, kun en halua ottaa lääkkeitä tai koe tarpeelliseksi mennä terapiaan. Joskus toimintateho on korkeammalla, joskus mennään matalalla. Hyvät ja huonot kaudet vaihtelevat. Elämässäni on muutama asia, jotka pitävät minut huonoina hetkinä hengissä, vaikka on tietysti ollut niitäkin päiviä, ettei omista intohimoistaan jaksa innostua...
Olen jopa kuullut joiltakin lähipiirini henkilöiltä, kun olen kertonut huonojakin kuulumisia, että ottaisit nyt jotakin pikku piristeitä, kun niistä tulee niin hyvä ja tasainen fiilis. Mä en itse koe siihen tarvetta, sillä suhtaudun elämään ylämäki-alamäki-asenteella. Perheemme toimii kuitenkin ihan hyvin ja vauvankin kanssa on ihan jees.
Kai tässä on nyt kyse siitä, että mietin, helpottuisiko elämäni huomattavasti, jos nitistäisin esim. PMS:n niskan tabuilla. Eli valitsenko mukavan tasaisen elämän pienellä avituksella kuin että käyn luomusti vaikken niin tyylikkäästi läpi elämän kaikki puolet.
En ole koskaan syönyt masennuslääkkeitä, enkä ole käynyt terapiassa. En ole myöskään ollut poissa töistä työuupumuksen takia, enkä ole saanut masennusdiagnoosia ; )
1. Syönyt masennuslääkkeitä? en niitäkään saati juurikaan muita. Eli vain kilpirauhashormoonilääkitys on.
2. Käynyt terapiassa? en ole..
3. Ollut pois töistä työuupumuksen takia? no en ole! Itseasiassa mitä enemmän työ vaatii sitä tehokkaampi olen ja organisoin sekä priorisoin ja delegoin paremmin. Toisaalta kuulun siihen porukkaan joka on sitä mieltä, että työ ei uuvuta vaan se, että tekee työtään väärin ja sen lisäksi on yksityiselämässä jotakin ongelmaa myös. Ja aiheesta voi luke aihan oikeista kirjoista jne lisää... Työuupumus itseaiheutettunakin on silti kamala asia ja varsinkin kun sen sivullisena näkee ja toinen ei sitä itse vielä tajua. Eli siis oikea tilahan se on, mutta syyt siihen pitää myös osata löytää tai se uusii todella pian!
4. Saanut masennusdiagnoosia? no eips!
enpä silti sano etteikö kaikki joskus voi tulla kohdalle, mutta toistaiseksi asiat on osannut käsitellä ja tunnistaa myös koulutuksen ja itsetuntemuksen takia mm uupumisen ja väsymisen merkit ja osaa todella varoa sellaisia tyypillisiä tilanteita joissa asiat alka aluisua käsistä. Toisaalta sellainen terve itsestä pitäminen suojaa aika mainiosti myös eli aina tulee raja vastaan jossa on helppoa sanoa ei.
En ole syönyt koskaan masennuslääkkeitä, en ole käynyt terapiassa, en ole ollut poissa töistä työuupumuksen takia, enkä ole saanut masennusdiagnoosia.
Tunnen ainoastaan kaksi ihmistä, jotka syövät masennuslääkkeitä ja heitä on elämä todella kohdellut raakasti, että lääkkeille on varmasti todellista tarvetta. (tai tottakai kaikille niitä syöville on)
No meillä täällä "maalla" onkin vähän erilaista kuin stadilaisilla.
Kieltävä vastaus jokaiseen kysymykseesi.