Taitaa suurin osa tämän palstan lukijoista olla 20-30:n ikähaitarissa. Mutta, löytyykö joukosta varttuneempia isiä, joko nykyisiä tai tulevia? Olisi hauska kuulla kokemuksia isyydestä vähän kokeneemmiltakin äijiltä. Itse sain esikoiseni reilusti yli 40-vuotiaana, vaimokin oli juuri 41 täyttänyt. Kaikki meni hyvin ja lapsi voi mainiosti ja on ihastuttanut elämäämme jo melkein 3 vuotta. Huomaan vain, että suhtautumiseni kasvatukseen, ja elämään yleensäkin, eroaa aika tavalla verrattuna päiväkodissa tapaamiini nuoriin isiin. Jokaisella sukupolvella on omat arvonsa ja niitä välittää lapsilleenkin. Itselläni ainakin kärsivällisyys isän hommaan on eri luokkaa, kuin mitä se olisi ollut joskus 25- vuotiaana. Se toki on paljolti luonnekysymys, mutta minusta kuitenkin tuntuu, että näin vähän vanhempana ja elämää nähneenä jaksan hymyillä 3 tunnin yöunenkin jälkeen. Jotenkin sitä suhteuttaa arkipäivän tilanteet suureen kokonaisuuteen, eikä enää ihan kaikesta viitsi syyttömille kiukutella. No joo, minkälaisia kokemuksia muilla on?
Varttuneempia isiä?
Faija Stadista
111082
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kun tulin isäksi 25 kesäisenä pentuna, en ollut kiinnostunut muuta kuin siitä että voin näyttää olevani mies ja kylkeneväni lapsentekoon. Tehtiin lapsi kun muutkin tekee. Oli eri asia sitten kasvattaa lapsi ja hommata elanto pöytään. SEn vähän mitä kehtasin tienata panin tupakkiin ja kaljaan ja videopeleihin. Se liitto kariutua, luonnollisesti.
Sitten löysin uuden suhteen ja rakastuin oikeasti. Nyt minä olin 35v ja nainen myöskin.
Saimme lapsen ja olin huomattavasti vastuullisempi ja kehittyunyt elämään suhteessa ja isänä. En enää ollut niin epäkypsä ja itsekäs.
Elämäkin oli kunnossa, eli oli vakituinen työ ja hyvä parisuhde jossa tuntsin toisen sapuolen vuosien kokemuksella.
Moni tekee lapsen kun muutkin tekevät, ja se ei ole hyvä asia.
oli vanha kun synnyin eikä se siitä nuorentunut.
Toisella kymmenellä ollessani ei jaksanut mitään verrattuna muitten isiin.Ei ihme koska oli kavereitten isovanhempien kanssa samanikäinen.
Ja teini-aika,joo,unohda koko juttu...
En epäile etteikö kolmevuotiaasi voi mainiosti.Sääli ,että ei pysy 3-vuotiaana.Kuten et sinäkään alle viiskymppisenä.
Olisit voinut ajatella vähän kauemmaksi ja etenkin ajatella lasta.Ukki isänä ei oo mikään lottovoitto
Mulla on erilainen kokemus omasta isästäni. Hän oli vanha sodankäynyt jermu, 4-kymppinen, kun minä synnyin. Faija oli armoton tarinaniskijä ja kova urheilumies koko ikänsä. Jaksoi erinomaisesti osallistua minun urheilu- ja musiikkiharrastuksiini, kalareissut Norjaan, pitkät purjehdukset Suomenlahdella kesäisin yms. kuuluivat aina ohjelmaan. Faijani osallistui itse asiassa elämääni enemmän kuin useimpien kavereitteni (nuoremmat) faijat. 84-vuotiaana sitten syöpä vei faijan äkillisesti. Hänestä jäi minulle hienot muistot, hän oli äärimmäisen turvallinen, hauska ja taitava monessa asiassa.
Siinä mielessä olen faijan jalanjälkiä seurannut, että minäkin vielä harrastan urheilua ja elän aktiivisesti. Koen tämän tärkeänä jo oman itseni vuoksi, mutta ei siitä varmaan haittaa ole lapsenikaan näkökulmasta. Kaikki on niin kovin suhteellista ja yksilöllistäkin. Me ihmiset olemme erilaisia. Uutisissa on viimeisen parin vuoden ajan kerrottu varusmiesten jatkuvasti laskevista kuntokäyristä, Cooperin testissä keskimääräinen suoritus on pudonnut satoja metrejä 1970-luvulta. Miten he jaksavat kolmekymppisinä on mielenkiintoinen ja huolestuttavakin kysymys. Stressi tappaa nuoria miehiä myös. Ei jaksaminen pelkästään ole iästä kiinni. Vaikka tietysti siitäkin.
Muusikkona luulisin omaavani avarakatseisuutta ja ymmärtäväni jopa keskivertoa paremmin lapseni tulevia teinitrendejä. Olenhan itsekin käynyt jo monia vaiheita läpi, varhaisista hippie- ja punkajoista lähtien. En ole siitä lainkaan huolissani. Itse asiassa odotan niitä aikoja mielenkiinnolla.
Omia elonpäiviään ei kukaan osaa ennustaa, mutta siinä vaiheessa, kun jään eläkkeelle, on lapseni jo täysi-ikäinen. Ja pystyn nykyään auttamaan häntä taloudellisestikin paljon paremmin kuin mitä olisin parikymmentä vuotta sitten kyennyt. Edelleen, kaikki on niin kovin suhteellista.
ja ihan mainiosti jaksaa lapsien kanssa:) hänellä aijemmista liitoista muutama.. ja nyt minun kanssa minun ensimmäiseni.. eli ihan baby viel;D
pääasia on että liikkuu pitää itsensä kunnossa kyllä yli 40 isä voi olla parempi isänä monessa suhteessa.. ainankin minun mieheni on:) rauhallinen ja kotona viihtyvää tyyppiä:D toki myös lasten kanssa.
ja vaikka joku tuossa kommentoi ilkeästi "vaari isänä ei ole lottovoitto" sanoisin näin että lapsi ehkäpä oppii suvaitsemaan enemmän kun on ns "erikoisesta perheestä" ottaen huomioon että meillä niin että minulla ja miehellä on 25v ikäeroa;D minä nuorempixD ja arvostan mieheni näkemystä monessakin lasten kasvatuksellisessa asiassa:)
tsemppiä teille!
ihanaa kuulla että on muitakin erilaisia perheitä. Meilläkin on ikäeroa 16v, mieheni on yli viisikymppinen ja meillä on pieniä lapsia. Kohtasimme toisemme kypsinä aikuisina ja halusimme kovasti lapsia. Meillä molemmilla oli aikoinaan iäkkäät vanhemmat, joskus se oli hyvä, joskus paha, mutta ikinä emme niitä olisi vaihtaneet toisiin. Jos olisimme päättäneet mieheni iän takia olla tekemättä lapsia, heitä ei olisi olemassa, ja uskon, että he kuitenkin haluavat olla olemassa.
tälläsiä liittoja kohtaan. ihmiset ei taida tajuta että ihan samanlaista se yhdessä olo ja lapsen hankkiminen on vaikka toisella osapuolella ikää olisikin enemmän:)
itse olen ajatellut että siitä viis mitä muut ajattelee:) ja tosiaankin itsekkin uskon tosiaankin että lapsi hyväksyy kyllä minkä ikäisen vanhemman vaan kun kyse kumminkin on omasta isästä äidistä:D ja jos itse ei sitä korosta että nyt isä/äiti on sen ja sen ikäinen verrattuna naapurin isään/äitiin niin lapsi varmaan pitää täysin normaalina iäkkäämpääkin vanhempaa:)
ja totta lapsi aivan varmasti on aikuisena esim kiitollinen siitä että vanhemmat on hänet maailmaan saattanut:) ja miksi ei myös lapsena vaikka ei viellä niin ajattele:D
"lapsi varmaan pitää täysin normaalina iäkkäämpääkin vanhempaa"
kirjoittaa tää yks.
Joo,valot on päällä mutta ei ketään kotona.....
elämästä yhtään mitään.. ja millähän oikeudella sina minua haukut tuntematta minua? onko sinulla iäkkäämpi isä josta olet katkera vai muuta vikaa päässä itselläsi..
voi voi pikkusta kun itselläs ei valokaan pala ja ketään ole kotona
että tulevan lapseni isä olisi juuri tällainen "varttuneempi".. Ikää on 25, ei minkäänlaista vastuuntuntoa tai ymmärrystä tähän asiaan, tuntuu ettei edes tajua koko juttua. Joten se 10 vuotta lisää ikää, vähintään, ei olisi pahitteeksi. Itse olen vasta parikymppinen mutta tuntuu että olisin paljon vanhempi kuin tämä kloppi..
Itse tulen isäksi kolmatta kertaa, ennestään kaksi lasta edellisestä liitosta, nyt sitten syntyy toukokuussa lapsi uuden vaimoni kanssa. Minä olen 50 täyttänyt, eli suht iäkäs isäksi, vaan ei se minua haittaa, rakastan tulevaa lastani todella paljon.
Toki tässä iässä on taloudellinen tilanne aivan toinen kuin edellisten lasten aikana.
Toki auto on vaihdettava farmariin ja rivari kaksio isomapaan
Tämä on aihe jota olen pyöritellyt paljon mielessäni. Itse olen 27- ja mieheni 49-vuotias.
Mieheni haluaa todella paljon lasta/lapsia kanssani ja hänellä on niitä entisistä liitoista kolme.
Mietin missä iässä mies on oikeasti liian vanha isäksi?
Mieheni suvussa on miehiä jotka ovat hankkineet lapsia lähes 80-vuotiaana. Nuorin lapsi on ollut 4 kun isä on kuollut. Tämä siis joskus muinoin Keski-Suomessa.
Lapsi nyt joka tapauksessa tietyssä iässä häpeää vanhempiaan, mutta aiheutuuko asiasta oikeasti ongelmia? Tiedän jo miten asiaa tulee lapsen kanssa käsitellä, mutta riittääkö se?