Jatkuvasti itkevät monopoleista, ja kuitenkin rakentelevat omia säädöksiään jotka itseasiassa ovat vain omiaan tukemaan ja lisämään niitä monopoleja. Vaikka nyt vain tuo todella sekava ja selvästikin idioottien laatima huvivenedirektiivi. Siihen tarkemmin perehtyessä, siinä ei todellakaan ole päätä eikä häntää. Todellinen asiaa ymmärtämättömien byrokraattien rakentama turha säännöstö, joka ei mitenkään paranna veneitä, niiden laatua tai turvallisuutta - saati sitten kuluttajan etua. Kuka perkeleen tollo tuollaisen säännöstön on mennyt kuittaamaan. Mahtaa olla ylpeä itsestään sekin tyyppi, tai sitten vaan niin saatanan tyhmä, ettei edes ymmärrä mitä on tullut tehtyä.
Aika hassu juttu tämä EU ja sen laatimat
älyttömyydet.
382986
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kyllä sieltä voipi tulla kaikkea soopaa niinkuin omiltakin päätöksentekijöiltämme milloin
mistäkin syystä.
Ei siinä poraaminen taida auttaa peremminkin muutto Venäjälle tai vaikka Irakiin! ;)
Kauppapolitiikkaan.
Tällä hetkellä ei eu:ssa pyritäkkään tekemään mahdollisimman toimivia direktiivejä vaan yhdenmukaistamaan kaikkiin maihin samat säännöt. Sorvataan sitten tulevaisuudessa niitä järkevimmiksi.
Eihän perus virkamies voi mitenkään ymmärtää kaikkea, käytännön virheiden kautta saadaan toimimaan.
Onhan se surkeaa että me kansalaiset sitten kärsitään kun joillain on niin pirunmoinen kiire.
Olet hieman sotkenut käsitteitä. Ei se, että veneiden valmistuksessa on noudatettava jotakin sääntöjä, tee siitä monopolia.
Eikä sekään, että et voi halvan dollarin aikaan hakea käytettyä venettä USAsta.
USAlaisia veneitä tuodaan Eurooppaan täyttä häkää tällä hetkellä ihan sääntöjen puitteissa CE-merkillä varustettuna.
paskaa tuutin täydeltä, mutta tyypitykset onkin tehty lähinnä kapasiteettikysymykseksi johon pienet, jotka tekivät huomattavasti parempia veneitä eivät kykene tai viitsi sen byrokratian vuoksi edes lähteä. Näin onkin saatu suurten valmistajien monopoli ja hekin voivat suoltaa samanlaista paskaa kovaan hintaan myytäväksi. On aikalailla samalaista tuotettavat veneet. Ainoastaan nimitarrasta erottaa valmistajat. Tuotteena lähes heikointa jota uskaltaa kertakäyttö menttaliteetilla ulos tehtaista tuupata.
Se on semmonen juttu että jos hyvän haluaa niin se on tehtävä itse.
Ei koske mitkään huvivenedirektiivit kun itselle tekee.
Itse taidat kyllä sekoittaa asioita pahasti. CE merkinnällä nimenomaan estetään tavallisen kulittajan mahdollisuuksia itse ostaa uusi tai käytetty vene esim USAsta ja siten hyödyntää halpaa dollaria. Samalla suojataan eurooppalaisia valmistajia halpatuonnista. Yksityiselle kun sikäläiset isot valmistajat ei myy CE merkittyjä kun "virallisten" maahantuojien kautta jolloin kuluttajahinnat sovitetaan Euroopan markkinahintojen mukaan. En ole perehtynyt miten halvan dollarin etu jaetaan valmistajien ja maahantuojien välillä. Käytettyjä CE merkittyjä veneitä ei saa USAsta ilman keplottelua. Tämä on juuri sitä rajoittamista jolla saadaan keinotekoisen korkea hintataso pysymään. Vertaa esim uusien Sea Ray veneiden hintatasoa USAssa ja meillä Suomessa.
Kumpikohan tuossa oikein rajoittaa? Amerikkalaiset tekevät CE-merkittyjä veneitä, mutta eivät myy niitä eurooppalaisille muuta kuin maahantuojien kautta. Mikseivät? Jos kerran ovat vapaan maailman asialla, heidänhän pitäisi myydä tavaraansa kaikille maksukykyisille.
Taitaa vastavuoroisesti olla niin, että mitkään CE-merkit eivät Jenkeissä paljon paina, jos eurooppalainen venevalmistaja haluaa paattejaan heidän markkinoilleen. Eiköhän veneet pidä luokitella aikamoisin kustannuksin US-sertifikaatteihin. Ja auta armias, jos vahinko sattuu: tuotevastuulainsäädäntö vie tuhkatkin pesästä.
Kolmas maailmansota on ollut käynnissä jo pitkään, sitä käydään nyt vaan taloudellisin asein.
Amerikkalaiset valmistajat pitävät CE merkittyjen veneiden hinnat korkealla (Eurooppalaisella tasolla). CE merkintä on ihan oikeasti riesa ja maksaa myös jos se tehdään by the book. CE merkintä luonnollisesti suojaa eurooppalaisia valmistajia, hyvin lobattu...
käytetyt - ovat n. 30 % ylihintaisia. Uudet taas ovat sellaisia etteivät rakenteiltaan suuremmin vakuuta, ovat kuin kuin muovisia ammeita. Mutta tähän ehkä pyrkivätkin eurooppalaiset valmistajat, poistamaan kaikenlaisen uksilöllisyyden ja laadun veneistä. Nythän ainoastaan eroja löytyy hinnasta, lähinnä valmistusmaasta, lapsityövoiman määrästä riippuen - mutta niin tai näin, laadukkaita veneitä tehdään todella vähän ja harvassa paikassa.
siis sellaisia joita ei voi (ei kannata) korjata, eihän muuten olisi mitään järkeä tässä jatkuvassa tuotannon hiomisessa joka keskittyy vain määrien nostoon. Missä helvetissä tarvitaan noin paljon samanlaisia veneitä, tai ovathan kuluttajat jo näköjään hyväksyneet tämän tasapäistämisen ja unohtaneet sellaisen omaan tarpeeseen tuotteiden ja palvelun vaatimisen. Nyt otetaan mitä tarjotaan, se siitä ! On tämä hienoa kun on EU kuluttajan asialla, ja näköjään EU-kuluttajat täysiverisiä tolloja, eihän se muuten onnistuisikaan.
Lainaus: "...tyypitykset onkin tehty lähinnä kapasiteettikysymykseksi johon pienet, jotka tekivät huomattavasti parempia veneitä eivät kykene tai viitsi sen byrokratian vuoksi edes lähteä."
Mikäli kyseessä on sisävesi-/rannikkokäyttöön tarkoitettujen veneiden (joita suurin osa ns. "normaaleista" pienistä veneistä on) valmistaja, voi hän itse sertifioida veneensä, eikä se vaadi juuri mitään muuta kuin tietynlaisen laadun varmistuksen ja veneen teknisten asiakirjojen hallinnan, minkä tulisi pienelläkin valmistajalla olla itsestäänselvyys. Ei tarvita ulkopuolisia tahoja sertifioimaan tai tyypittämään mitään.
Eli rautalangasta väännettynä: Valmistaja voi itse kiinnittää CE merkinnän veneeseen jos on varmistunut ja ottaa vastuun siitä, että se on vaatimustenmukainen. Ei näillä asioilla kannata leikkiä.
Lukumääräisesti 95 % Suomessa myytävistä veneistä on pieniä. Mitä ihmeellistä yksilöllisyyttä niihin on saatavissa yleensäkään.
Olen monesti sanonut täälläkin, että autopuolella voi puhua teollisuudesta, venepuolella askarrellaan.
1920-luvulla autoa hankittaessa alustan voi ostaa paikasta A joka avusti korin hankkimisessa kertomalla missä voi teettää korin.
Nyt jos päädyt Volkkariin, on siinä Volkkarin kori ja Volkkarin listasta valittu moottori ja varustelutasoja on valittavana 3. Miksi veneissä pitäisi homman olla erilaista? Karvanopat tuulisasiin voi ostaa venetarvikeliikkeestä.
OT: Veneilyyn liittyy vielä eräs asia jota pidän outona. Se on sisustan viimeistelytaso, joka nostaa matkaveneen hintaa helposti usealla kymmenellä tuhannella eurolla, eikä todellisuudessa vaikuta aluksen käyttöominaisuuksiin hitusen vertaa. Olen aina ihmetellyt miksi kaapin ovissa pitää olla 8 lakkakerrosta ja peilikiilto johon jää jokainen sormenjälki loistamaan. Verrattuna asunnon lastulevyhuonekaluihin ja Remontti-ässällä maalattuihin seiniin, on ero älytön ja väärään suuntaan. Omaa pientä venettä rakennellessani lakkaa on mennyt hyvin vähän eikä hienoa teräsvillaa ole käytetty yhtään. Silti puhtaanapidon ja toimivuuden suhteen ei ole ongelmia.
Sen kanssa eivät pikkuiset edes ehdi leikkiä.
ennen ollut veneissä, ja niihin sitä oli myös saatavissa.
Ongelmaksi onkin muodostunut juuri ne "veneilijät", jotka eivät ymmärrä auton ja veneen eroja. Heille tuo ei olekaan ongelma, kunhan vene näyttää hyvältä rantaravintolan laiturissa jossa kaverit ovat tulleet Bemareilla ja Audeilla (leasing sellaisilla) näytille.
Jo on matkaveneellä kokoa, jos sisustan viimeistely vaikuttaa hintaan kymmeniä tuhansia ;) Et taida olla veneilijä ollenkaan ? Ymmärrys ainakin aiheeseen tuntuu olevan aika nollassa.
Aivan tajuttomia ja turhanpäiväisiä kaavakkeita. Eivät liity oikein veneeseen, eivät valmistukseen .... niin mihin sitten ???? Aivan perseestä ja amatöörien laatima koko perkeleen tyyppäri.
Sinulle mainitsemasi veneilijätyyppi on "ongelma". Minä sen sijaan hymyilen ja nöyristelen heidät nähdessäni. He ostavat minulta veneen, ehkäpä minun suunnitteleman tai rakentaman veneen. Samoin nöyristelen muitakin asiakkaita. Minä vain myyn veneitä.
Kun olen tätä itkuasi kuunnellut, mutta mitään järkeä en ole jorinoistasi saanut, niin nyt haluaisin tietää, mitä teen siinä väärin kun myyn asiakkaalle sellaisia veneitä, joita he haluavat ostaa? Ei, et ole väittänyt minun tekevän mitään väärin, mutta itkuasi kuunneltuani olen melko varma, että jotain teen mielestäsi väärin.
Ja ne monta kymmentä vuotta sitten rakennetut veneet eivät olleet silloin yhtään sen enenpää yksilöllisiä kuin nykyaikana rakennettavat veneet ovat nykyään.
Kyllä yksilöllisyyttä saat. Kävelet vaan sopivaan kauppaan ja panet piirustukset ja rahaa pöytään. Suomessakin löytyy yrityksiä jotka tekevät veneitä asiakkaiden toiveiden mukaan jos rahasta sovitaan.
Mistä Swanin ja Bavarian välinen hintaero muodostuu? Samoilla varusteilla varustettuna on materiaalia molemmissa käytetty lähes sama määrä, mutta hintaero on useita kymmeniä prosentteja. Mistä se muodostuu jollei työstä?
Mitä Turun saaristossa lomareissulla perheensä kanssa oleva saa Swaniin sijoittamiselle vastikkeeksi? Kateellisen katseita Nauvon laiturissa, mutta tuskinpa paljon muuta.
enemmän mahdollisimman yksilöllisiin tuotteisiin. Veneissä näkyy suuntaus olevan toisin päin. Kaikille samanlainen kippo hirveään hintaan (yli sellaiseen).
Tuo autoteollisuuden "yksilöllisyys" on sitä, että autoja ei tehdä varastoon tietyillä varusteilla ja sitten yritetä myydä niitä asiakkaille. Nyt autoa lähdetään tekemään vasta, kun asiakas tekee tilauksen ja määrittää, minkälainen varustus siihen asennetaan.
Aivan sama toimii veneissäkin. Perushintaan saat perusveneen ja ekstrat maksavat ekstraa. Toki veneissä voidaan vaikuttaa hiukan enemmän esimerkiksi sisustusvaihtoehtoihin. Mutta jos haluat täsyin yksilöllisen veneen, sinun on varattava pätäkkää suunnittelijalle, muottien tekijälle, rungon valmistajalle, sisustuksen ja kansirakenteiden tekijällä ynnä veneen varustelijalle. Minun puolestani saat tilata itsellesi juuri niin yksilöllisen veneen kuin haluat. Kovin monella suomalaisella vaan ei ole siihen varaa, joten veneily noin toteutettuna olisi todella harvojen harrastus.
myös niitä yksilöllisiä veneitä. Enkä tarkoita että pitää pistää rungot yms. uusiksi. Lähinnä sisustusten suhteen, jossa nyt ollaan tuolla muoviammelinjalla, saisi näillä hinnoilla tehtyä asiakkaan käyttöön sopivan sisustusratkaisun. Mutta sehän ei ole tarpeen, koska kukaan ei sellaista vaadi. On vaan aika naurettavaa maksaa esim. 350.000,- 10 m veneestä, joka näyttää sisältä kuin 70-luvun vuokrakaksion vakiokylppäriltä. Todella nautittavaahan se on. Mikäs siinä jos sellainen kelpaa.
Vuokrakaksiossa on yleensä ihan hyvin toimiva kylppäri. Miksi sitä pitäisi johonkin suuntaan vääntää. Millainen se mielestäsi pitäisi olla? Muutenkaan en ymmärrä, että veneillessä pitäisi viettää aikaa kylppärissä yhtään enempää kuin on pakko.
Pitäisikö olla poreamme? Se ei noin pieneen veneeseen sovi tai sitten ei sovi paljon muuta. Kullattuja hanojakin saa jälkitoimituksena jne.
Okei, anteeksi en ymmärtänyt, että sinulla on varaa laittaa 350 000 euroa veneeseen. Minulla on vain 60 000:n vene, joten voin vain haaveilla mummon markoissa yli kahden miljoonan veneestä. Minusta ne ovat kyllä jo aika hienoja veneitä. Ei minulle niistä tule muoviamme mieleen, mutta ehkä vaatimustasoni on kovin alhaalla.
Mitenköhän muuten ajattelit sisustaa sen 10 metrin veneen niin, että se olisi sinun vaatimustesi mukainen yksilöllinen vene? Neliöitä on käytettävissä yhdessä kerroksessa noin kolmisenkymmentä, kahdessa varmaan noin 35. Siihen tilaan pitää saada avotilaa, pentteri, wc/pesutila, ruokailutila ja makuupaikat 4-6:lle. Ja jostain pitää venettä vielä ohjatakin. Ja moottori, polttoaine, makea vesi sekä likavesi vievät oman tilansa. Ei niitä sisustusvaihtoehtoja hirveän montaa erilaista jää.
vaiko alas. Haluaako WC;n ja suihkun erillisiksi tiloiksi. Haluaako parivuoteen, sellaisen kunnollisen vaiko noita runkoa seuraavia minivuoteita. Haluaako yhden vaiko kaksi kajuuttaa ohjaamon lattian alle jne. jne. Vaihtoehtoja noihin olisi vaikka kuinka, mutta näissä muovikipoissa valmistaja on ratkaissut nuo puolestasi. Tässä oli muutama vain esimerkki koskien moottorivenettä. Oma lukunsa on sitten vielä moottorit ja niiden edellyttämät järjestelyt yms.
Mitä harvempien harrastus sen parempi.Vahinko,että nykyään on halpisveneiden ansiosta liian monella varaa purjeveneeseen.
Kyllä tämä taas on niitä asioita, joka on samankaltainen sen kanssa kun kyselyssä kysellään onko valmis ostamaan luontoystävällisiä tuotteita ja kaikki vastaavat yes. Todellisuuson kuitenkin, että niistä ei haluta maksaa.
Kyllä teille yksilöllisyyden tavoittelijoille tehdään vene vaikka pyöreäksi ja lapin vivaiskoivusta jos olette siitä valmiit maksamaan.
Todellisuus kuitenkin on, että valinta päätyy äkkiä sarjavalmisteiseen sarjatuotantokippoon kun hinta ero alkaa olla kymmeniä prosentteja
että kaikki pitää tehdä alusta asti uusiksi. Koeta saada näihin sarjatuotantopulkkiin jotain muuta kuin 7 kohtaa sisältävästä helvetin kalliista lisävarusteluettelosta jotain.
Vaihtoehdot ovat tosiaan aika vähissä, kaikilla on oikeastaan samanlaiset vaihtoehdot eri hintaisina. Muokkausmahdollisuudet ovat oikeastaan 0, edes väriä et voi moneen veneeseen valita. Että kyllä jotain on mennyt vituiksi, lähinnä juuri näiden "uusien veneilijöiden" kaikki käy tyylillä, ei edes ymmärretä kuin kiinalaisen bulkkitavaran päälle jossa on Niken merkki ja hintalappu.
Ymmärsit väärin ehkä huonon rinnastukseni.
Asian ydin on siinä, että niin kauan kun ihmisille hinnalla on kuitenkin suurempi merkitys kuin sillä yksilöllisyydellä, niin silloin nämä sarjatuotantoveneet jylläävät.
Jos ostat jonkun Bavarian, Benetaun tms keskieuroopasta, niin aika vähiin jää räätälöinti, mutta käypä kyselemässä kotimaisilta paljon käsityötä tekeviltä veneveistäjiltä vaikkapa Utö, Tiiskeri, Maestro, Norppa veneitä tekeviltä muutoksia veneeseesi, niin muuntelumahdollisuudet ovat paljon suuremmat, mutta kaikella on hintansa.
Haluat siis ostaa semi-custom veneen?
Sellaisia valmistaa "sarja"työnä Baltic Yachts. Myös 350 000 euroa on varsin tontilla.
Ei tosta stressiä kannata ottaa. Veneen sertifiointi on ihan helppoa kun vaan ostaa kyseisten palvelun. Ei tarvitse edes juuri tietää mitään. Ja mieluusti ennen kuin lähdetään tuomaan kaukomailta mitään tai rakentamaan protoa, niin ei tule mitään yllätyksiä matkaan. Kilpi vaan veneeseen ja menoksi.
Ja nuo vaatimukset veneiden suhteen olivat paikoin jopa paljon kovemman ns. sinisen kilven aikaan, kuin nyt.
Ei tuo ec-merkki välttämättä ole mikään laadun tae.
Onhan se hieman tyhmää se.
Näin on. "tarvittaessa kaikki palvelut mitä tarvitset veneen hankkimiseksi ulkomailta, kuten veneen ostamisen, kuntotarkastuksen, toimittamisen Suomeen, viranomaisten kanssa asioinnin, jälkisertifioinnin, tarvittaessa kaiken "avaimet käteen" -periaatteella" sanotaan tuolla, siitä vaan ostoksille. http://www.vinces.fi/brokerage/index.html
Jep, katsoinpa itsekin heidän sivuiltaan. Maksuehdot:
- 10% käsiraha kauppasummasta kun sopiva vene löytyy, vene tarkastetaan ja sen kunto selvitetään perinpohjin.
- 80% maksetaan kun veneellä on tiedossa päivämäärä jolloin se lähtee USA:sta ja kaikki on selvää.
Normaalisti 1-2 viikossa vene saadaan USA:n päässä pakattua ja matkaan. Aika riippuu mm. siitä missäpäin USAa vene sijaitsee. Merimatka kestää 3-4 viikkoa. Eurooppaan saavuttuaan vene CE-hyväksytetään ja lopputarkastetaan ennen luovutusta.
- Loput 10% maksetaan kun vene saapuu Eurooppaan. CE-hyväksyttäminen ja lopputarkastus vievät aikaa noin 1-2 viikkoa.
Eli olet maksanut 90% kauppasummasta ennen kuin vene on CE-hyväksytty. Vinces kertoo, että hyväksynnän saa helposti, mutta mitä ellei saakaan? 90% kauppasummasta maksettu ja vene tullissa jumissa. Luuletko saavasi rahat takaisin? Vene lähtee takaisin Jenkkilään ja myyjä on aika paljon rikkaampi.
tosin nettisivuja ja lupauksia voi kuka vaan antaa.Olisi kiva tietää on kyseinen yritys tuonut ja hoitanut ce-merkinnän veneeseen.Ennen ce-vaatimusta veneen tuonti todellakin oli helppoa...eli onko kukaan ostanut veneen kyseiseltä yritykseltä?
ps.Ce-todistuksia myydään ainakin briteissä ja italiassa, laillisia vai laittomia ken tietää..
tarvikkeita ja osia aikalailla
myöntämiä. Suomessa, ainakaan VTT;n kanssa ei edes kannata koettaa. Euroopan kallein laitos.
VTT on taidettu perustaa estämään Suomalaisten yritysten vientiä ja tuontia vaikka on kotimainen!!!!
kovin monessa asiassa se tahtoo olla näin.
lainaten: "Missä EU, siellä ongelma".