Mitä olet palstalla oppinut?

Dhimmi

Siis islamista ja muusta (lähinnä kait keskustelusta)? Olisi mielenkiintoista kuulla rehellisiä vastauksia.

Aloitan itse, mutta kyseessä ei toki ole "kattava lista", koska kirjoitan tätä ex tempore. Eli mietitään:

No, a) Suomalaisten islam-tuntemus tuntuu olevan vielä enemmän retuperällä kuin heidän tietonsa koskien maan valtauskontoa (ja kristinuskoa yleensä).

b) Faktaa, että ns. "maltilliset" muslimit eivät ole koskaan tuominneet terrorismia, ja että he hyväksyvät sen hiljaisesti, ei palstalla käyty keskustelu ole ainoastaan vahvistanut, vaan auttanut ymmärtämään tätä ilmiötä: Kaikki heistä näyttävät uskovan, että kyseessä oli joku Yhdysvaltain oma salaliitto.

c) Taqiah (eli islamin oppiin kuuluva "oikeus valehdella vääräuskoisille, jos siitä on etua islamille) elää nähdäkseni todellisena suomalaistenkin muslimikäännynnäisten kohdalla, ei toki kaikkien (esim. nyt poissaolevan Submitterin en uskoisi ko. oppia ja sen mukaista käytöstä hyväksyvän.?)

d) Luulen, että olen saanut ns. "langan päästä kiinni" siitä ajattelutavasta, joka on ominaista monille ex-kommunisteille ja stalinisteille:

d.1.) Valehteleminen on oikeutettua, kunhan se palvelee "päämäärää" (vrt. taqiah; nykyesimerkki voisi olla esim. esittää ovelasti ja lähes onnistuen jotain "humanistia", vaikka on aivan jotain muuta.)

d.2.) Kokonaisuudet ovat ihmishenkiä tärkeämpiä. (Nykyesimerkin mukainen "humanisti" on valmis uhraamaan kaiken - ihmishenget mukaan lukien - "suurempien päämäärien" takia; "vihanlietsonnaksi ja rasismiksi" tarkoituksellisesti - väärin niin - leimattu kirjoitus/kirjoittelu (vieläpä jollain pienellä portaalilla pienessä Suomessa) leimataan jatkuvasti yhtä suureksi rikokseksi kuin esim. järjestelmällinen tappaminen)

14

674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vieraita uskontoja, kulttuureja ja kansallisuuksia ja ns. rotuja on joskus verrattu persoonallisuustesteihin. Katsoja näkee edessään moniselitteisen kuvan, josta hänen pitää sepittää tarina. Niinpä hän lähtee rakentamaan tarinaa oman persoonallisuutensa pohjalta. Aggressiivinen ihminen saattaa tulkita kuvan kertovan taistelusta, mustasukkainen saattaa rakentaa tarinan pettämisestä, paranoidisuuteen taipuvainen voi nähdä salaliittokokouksen. Kukin valikoi kuvasta ainesta, joka heijastelee hänen persoonallisuudelleen luonteenomaisia pelkoja ja toiveita.

      • Antifundamentalisti

        Minä taidan sitten olla skitsofreenikko, sillä koen ahdistusta vain katsellessani islamia esittävää musteläiskää. Muista uskonnoista tulee mieleen lähinnä lasten sadut. Tieteeseen ja humanismiin pohjautuva maailmankuva taas tuo lämmön sydämeeni.

        Mikä on diagnoosisi?


      • ....

        valheellinen. Et vaan itsekään sitä älyä.
        Otan esimerkiksi vaikkapa auton. Jos tämän palstan kirjoittaja näkee edessään auton, hän tietää sen olevan auton ja voi kertoa auton laitteista ja ominaisuuksista. Jos sinuun on uskomista, hän sepittäisi tarinaa itsestään eikä autosta.
        Ei uskonnon tarkastelu ole sen kummempaa kuin auton tarkastelukaan.

        Kysymys on siis siitä, elävätkö ihmiset realiteettien maailmassa vai harhakuvitelmissa.
        Sinä väität tämän palstan kirjoittajien elävän harhoissa, ja minä en sitä usko.


      • Antifundamentalisti kirjoitti:

        Minä taidan sitten olla skitsofreenikko, sillä koen ahdistusta vain katsellessani islamia esittävää musteläiskää. Muista uskonnoista tulee mieleen lähinnä lasten sadut. Tieteeseen ja humanismiin pohjautuva maailmankuva taas tuo lämmön sydämeeni.

        Mikä on diagnoosisi?

        >>Mikä on diagnoosisi?>>

        Pelkojen ja ahhdistusten projisointi yhteen uskontoon, joka on tosiaankin jäänyt musteläiskäksi.


    • juttua

      Että häiriköt ja rasistit jatkuvasti tukkivat palstaa samoilla viesteillään.

      Monet (mutta ei kaikki) palstan kristityiksi, luterilaisiksi ja ateisteiksi tunnustautuvat eivät ilmeisesti kannata rehellisyyttä, valehtelulla ei ole mitään rajoja. Eikä omaa tuntoa ilmeisesti soimaa.

      Vika on kuulemma aina muslimeissa, syyttömiäkin ulkomaalaisia, erivärisiä tai vain muslimeja halutaan rankaista ja mielellään tuhota kaikki maailman muslimit. (eli lapsia myöten he olisivat valmiita pommittamaan syyttömiä ihmisiä)

      Lukemisen ymmärtäminen puuttuu täysin monelta "islamin kriitikolta", mutta Copy Pastaus kyllä onnistuu. Lähteiden tarkistaminen on tuntematon käsite.

      Siinä muutamia.

    • että tällä palstalla esiintyy suurimpana äänenpitäjänä muutama fundamentalisti-kristitty joilla ei ole keskustelutaitoa eikä humanistisia taitoja ja jotka vääristelevät, valehtelevat sekä "räksyttävät".

      Heidän käyttäytymistä voi jonkin verran ymmärtää yleistietämyksen puutteella.

      islam-uskoiset eivät myöskään tunne kovin hyvin Suomalaisia perinteitä eikä muita uskontoja kuin omansa joten he ei aina voi puolustautua syytöksiltä.

      Palstalla pahin asia on jyrkkä vastakkainasettelu ja toisten kunnioituksen puute joista olisi päästävä eroon.

      Lisäksi huomaa että useimmilla kirjoittajilla on jokin keskustelun voiton pakko hinnalla millä hyvänsä.

      Mielestäni keskusteluissa ei saa olla voittajia tai häviäjiä koska asiathan siellä on vastakkain.
      Hyvä keskustelu on sellainen josta jää kaikille hyvä mieli ja osittain tuo on kiinni kunkin omasta päästä (ei saa tuntea voittaneensa tai hävinneensä).

    • oOoOo

      Paljon olen vuosien saatossa oppinut, mutten jaksa tähän listata, koska tämäkin ketju on tästä todennäköisesti huomenna hävinnyt.

      • oOoOo

        Ei lähtenyt vielä koko ketju, mutta kylläkin niiden kommentit, jotka olivat oppineet vääriä asioita.

        Ei siis kannata minunkaan vastata.


      • Kujkeli

        että emme näe samanlaista mielenosoitusta kaduilla, kuin esimerkiksi kun jossain lehdessä julkaistaan vähän kuvia Muhammedista. Näissä tapauksissa ei nyt voi puhua mielenosoituksesta mutta menköön.


    • Kössönöm

      että jos laittaa linkkiä islamilaisten tekemistä itsemurhaiskuista, niin minut leimataan rasistiksi ja uhataan oikeutoimilla.

      Sen olen myös oppinut, että jos kirjoittaa naisen huonosta kohtelusta eräissä islamilaisissa maissa, niin väitetään, että ne eivät liity mitenkään islaminuskoon ja koraaniin.

      Ja vielä sen olen oppinut, että jos islamilainen tekee terrori-iskun, niin hän ei ole oikea islamilainen, sillä islam on rauhanuskonto.

      Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää.

    • -karvapää-

      et ole ainakaan oppinut juuri mitään vaikka kaikki asiat on sinulle ja muille kaltaisillesi täällä moneen kertaan selitetty.

      • Dhimmi

        ...muuhun pysty kun solvaamaan? Ja mitä minun olisi esim. sinulta pitänyt oppia? Että olen idiootti vai? Muutahan et ole palstalla tehnyt kun ilmaantunut silloin tällöin solvaamaan ja heittelemään ilmaan perusteettomia väitteitä ja valheita.


    • ta-dah

      muslimiin ei voi luottaa, vaikka olisi kaveri... Surullista, mutta totta!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      520
      1608
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      872
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      871
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      847
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe